perjantai 30. syyskuuta 2011

Hyvää ja huonoa laihduttamista

Pakko näin kahvitauolla tuulettaa vähän ajatuksia... Löysin nimittäin eilen illalla blogeja selatessani pari nuoren naisen ylläpitämää päiväkirjaa, jotka järkyttivät melko lailla. Itsehän olen reippaasti ylipainoinen, ja aika harva on varmaan kanssani eri mieltä siitä, että elintavoissani on (ollut) korjaamisen varaa. Väittäisin lisäksi, että suhtaudun laihdutukseen terveellisesti: en pyri mihinkään alapainon rajoille, vaan normaalipainoon tai jopa vähän sen yli - mikä sitten itsestä hyvältä ja oikealta tuntuukaan.

Mutta voi näitä tyttöraasuja, jotka pakkomielteisesti haluavat pudottaa painoaan alipainoon asti, vaikka ovat jo nyt normaalipainossa..!

Silloin tällöin uutisissa näkee juttuja siitä, kuinka media luo varsinkin nuorille naisille valtavia ulkonäköpaineita. Pitää olla tietyllä tavalla kaunis ja ennen kaikkea laiha ennen kuin on lupa pitää itsestään. Olen aina suhtautunut näihin juttuihin vähän yliolkaisesti: eihän nyt kukaan oikeasti voi hypätä mukaan tuohon junaan! Mutta näköjään voi. Eräskin lukioikäinen (jonka painoindeksi muuten oli n. 25) julkaisi sivuillaan huoneentauluja, joissa luki mm. "I'm fat, I'm ugly, I'm worthless, I'm useless, I'm depressed, I'm not ok, I want to die, I hate myself". Tuo on oikeasti ihan kamalaa. Tuo tyttö oli painoindeksin mukaan normaalipainoinen (olkoonkin indeksin ylärajalla), minkä lisäksi hän on vielä kasvuiässä. On todella järkyttävä lukea, miten nuori mieli yhdistää ylipainon täysin suoraan arvottomuuteen. Ihmisellä ei siis tee mitään, jos hän painaa liikaa.

Voi vain toivoa, että tällaiset ihmiset oppivat oikean elämän kautta, että se äärimmäinen hoikkuus ei välttämättä tuo onnea. Kohtuus kaikessa. Tämän lisäksi minulle on aina ollut mysteeri, miksi naiset kuvittelevat miesten ihannoivan sellaisia naisia, jotka kropaltaan muistuttavat lähinnä teinipoikia (enkä nyt tarkoita, että laihduttamisen motiivi olisi miesten miellyttäminen - kunhan pohdin tätäkin asiaa). Jos on vartalotyypiltään luontaisesti mallia petite, niin olkoon vain, mutta jos ei ole, niin ei sitä omaa kroppaa voi muokata kuin tiettyyn rajaan asti. Julkkiksista esimerkiksi Jennifer Aniston on mielestäni aina näyttänyt aivan nälkiintyneeltä: hänen kehonsa ei selvästikään kuuluisi olla noin kevyt.

Tämä oli ehkä vähän masentavaa vuodatusta näin viikonlopun alkuun. Tässä on kuitenkin itse joutunut miettimään, mikä on oman laihduttamisen motiivi, mikä sen tavoite - mikä on tervettä ja järkevää ja mikä ei. Kun näkee toisia ihmisiä, joita kirjoitustensa perusteella uhkaavat erilaiset syömishäiriöt, voi olla onnellinen siitä, että omana ongelmana on vain ylipaino.

torstai 29. syyskuuta 2011

Kirmailua tihkusateessa

Taas on pari päivää vierähtänyt viime päivityksestä, joten on aika kertoa kuulumisia! Töissä on tosiaan ollut melkoista haipakkaa, ja huomenna pitäisi jättää yksi aika tärkeä hakemus - pitäkäähän Laiskurille peukkuja! :) Illalla on sitten vuorossa vieraiden kestitsemistä, joten juoksemaan ei kerkiä. Pahimmassa tapauksessa lauantai menee sitten, kröhöm, toipumiseen, joten olen nyt henkisesti varautunut siihen, että juoksut on sunnuntaihin asti juostu.

Eilen ehdin kuitenkin illalla kuntonyrkkeilyyn, jossa onnistuin saamaan selkäni jumiin. Huidon ilmeisesti  yläkoukkuja jotenkin väärällä tekniikalla, ja siltä se lyödessä kyllä tuntuukin (mikäköhän siinä on niin vaikeaa, kun kaikki muut lyönnit sujuvat ihan hyvin?) Onneksi tänään olo oli jo parempi, mutta eilen piti nukkumaan mennessä makoilla aika vakaassa asennossa. Sinänsä mielenkiintoista, että olen koko syksyn pelännyt penikkatautia ja muita jalkavammoja, ja sitten kun ensimmäinen pieni vaiva tulee, kyseessä on jumiin mennyt selkä!

Tänään lähdin sitten suoraan töistä Pirkkolan suuntaan, ajatuksena löytää tällä kertaa ihan oikeasti sille kolmen kilometrin radalle, jolta viimeksi eksyin... Kroppa oli taas viikon ahkeroinnin ja reippailun jäljiltä aika väsynyt, joten tavoitteena oli palauttava kuuden kilometrin lenkki hitaalla vauhdilla. Pirkkolan 3 km reitti osoittautui kuitenkin yllättävän mäkiseksi, eikä se sopinut palautteluun kovinkaan hyvin. Muuten kyllä ihan mukava juosta, mitä nyt tien pohja oli hieman kova verrattuna Paloheinään. Täytyy siis seuraavaksi mennä paremmin levänneenä paikalle!

Mäet vetivät tällä kertaa väsyneestä kropasta mehut niin tehokkaasti, että ensimmäistä kertaa koko syksynä juokseminen ei tuntunut alusta loppuun asti hauskalta. Juoksin kuitenkin sinnikkäästi suunnitellun lenkin maaliin saakka, ja jälkikäteenhän juoksemisesta jää aina todella hyvä olo! Kannatti siis sinnitellä, mutta täytyy sanoa, että nyt lepopäivät tulevat kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Lopputulema illan lenkiltä oli siis 6 km, aika 44:08 (keskivauhti 7m21s/km) ja keskisyke 153.

Huomiseksi on luvattu jonkinlaista inkkarikesää, joten nauttikaahan ulkoilusta, jos pystytte! Laiskurin päivä kulkee, valitettavasti, toimistolta ravinteliin. :)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Palauttava lenkki

Päivän tavoite täyttyi taas komeasti - ehdin virkistävälle lenkille illan pimeyteen! Sääret tuntuivat vielä hieman väsyneiltä eilisen pinkomisen jälkeen, joten otin tänään todella rauhallisesti (7,2 km, 54m51s, keskisyke 149, keskivauhti 7m37s/km). Ja mukavastihan jalat tuntuivatkin vertyvän pienen hölkkäämisen jälkeen! Ilta oli todella kaunis; lämpöä oli n. 14-15 astetta, joten T-paidassa tarkeni hyvin. Oli muuten mielenkiintoista verrata tämänpäiväistä lenkkivauhtia eiliseen: totesin, että tänään minulla oli vielä reilu kilometri jäljellä, kun eilen olin jo maalissa! Minuutit tuntuvat juostessa jotenkin aika abstrakteilta, joten tämä havainnollisti ainakin itselleni konkreettisesti, minkälainen ero syntyy, kun jokaiseen kilometriin käyttää reilun minuutin enemmän aikaa.

Ilmeisesti syksy on saanut muutkin lenkkeilijät ulos koloistaan! Eiliseen tapaan Laiskuria alettiin jahdata kesken kierroksen, mutta tällä kerralla metsästäjä meni onneksi ripeästi ohitse (ei olisi tarvinnut, oli aika sutjakka neito). Kaikesta päätellen Laiskurinmetsästyskausi on kuitenkin alkanut! Tämä ei haittaa: syksyn tullen Laiskuri pinkoo entistä nopeammin pakoon!


Laiskurin kuvankäsittelytaitoja ihaillaan laajalti.


On muuten pakko suositella hyvää kahvilaa Myyrmannissa (jossa kävin tänään menestyksekkäästi hakemassa alennuksen pois niistä eilisistä vaatteista). Ostoskeskuksen kakkoskerroksessa on paikka nimeltä "Kulmakonditoria", josta saa aivan taivaallista kana-mozzarella-sämpylää! Täydellinen curryn ja pippurin avioliitto, jonka täydentää erinomainen talon kahvi! Miljöö ei ole mitenkään erityisen fantsu, mutta ruokapuoli näytti pelaavan ja myös makeat leivonnaiset saivat Laiskurin kuolaamaan kuin Pavlovin koira.

Huomenna työkiireet alkavat painaa entistäkin pahemmin. Yritän kuitenkin ehtiä illalla kuntonyrkkeilyyn, koska perjantai ja lauantai ovat ihan varmasti taukopäiviä liikunnasta - todennäköisesti torstaikin... Epäreilua, miten työt haittaavat harrastuksia! :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Vaateostoksilta ennätystehtailuun

Reidet ovat olleet pari päivää aivan tulessa lauantain kuntopiirin jäljiltä. Eilen jäi siis lenkki kauniista säästä huolimatta väliin, nyyh! Toisaalta Polarin sykemittariohjelmiston mukaan rasitustaso oli tänäänkin vielä reippaasti punaisen puolella, joten lepoakin tarvitaan. Tänään ei levon tarve kuitenkaan enää estänyt minua menemästä lenkille, ehei!

Ennen juoksun huumaa kävin kuitenkin vihdoin katsomassa jotain sopivaa ulkovaatetta kylmeneviä säitä ajatellen. Olin männä viikolla saanut Stadiumista postia, jossa minua muistutettiin, että olin keväällä liittynyt  johonkin Stadium-klubiin tai vastaavaan ÄsEtuPirkkaNapero-kerhoon, ja luvattiin etukupongilla 20% alennusta seuraavasta ostoksesta. Eli ei muuta kuin Myyrmannin Stadiumiin, josta löysinkin itselleni aika kivan takki+housut-yhdistelmän. Ja olihan se etukuponki mukana, olihan? No ei ollut, ei tietenkään ollut!! Onneksi myyjä oli kiva ja lupasi, että jos kiikutan sen kupongin myöhemmin liikkeeseen, he hyvittävät alennushinnan minulle. Nyt olen siis muodikas Laiskuri!

Koska jalat olivat tosiaan vielä vähän väsyneet, ajattelin että Paloheinän tasainen 7,2 km:n lenkki riittää hyvin iltalenkiksi. Lähdin rauhallista vauhtia liikkeelle, mutta jo parin kilometrin kohdalla takaa alkoi kuulua pölpötystä - jotkut olivat selvästikin saalistamassa Laiskuria! Minun puolestani jahtaajat olisivat voineet mennä milloin vain reippaasti ohitse, mutta ehkä sitten alitajuisesti kiristin vauhtia, niin että he pysyivät koko ajan n. 100 metrin päässä minusta. Lopulta kärsivällisyyteni loppui ja pingoin karkuun ihan reippaasti kovempaa vauhtia.

Pitkäkosken risteyksessä (josta on enää 1,8 km Paloheinään) tajusin, että olen edennyt hitaasta alkuvauhdista huolimatta kuitenkin aika hyvää vauhtia. Kiristin tahtia entisestään ja oikeastaan ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että etenemistäni voisi kriittisestikin arvioida joksikin juoksua muistuttavaksi! Muistelin reittiennätykseni olevan 46:30, joten tuohon viimeiseen 1,8 kilometriin oli aikaa jäljellä karvan vajaat 10 minuuttia. Pystyin todella hyvin pitämään vauhdin yllä loppukirissä, ja loppuajaksi tuli uusi ennätys: 46:08 (6:24/km, keskisyke 162)! Tämä oli ihan oikeasti kova yllätys, sillä pari ensimmäistä kilometriä olivat varmasti jotain 7:30/km vauhtia. Lisäksi voin ylpeänä todeta, että viimeinen 1,8 km kulki 5:17/km keskivauhtia, mikä on minulle aivan hurjaa! Onhan siinä lopussa enemmän alamäkiäkin, mutta hyvältä tuntuu ennen kaikkea se, että loppukiri ei jäänyt kesken, vaan jaksoin hyvin loppuun saakka.

Varsinkin loppuviikosta on töiden puolesta tulossa todella kiireinen, joten rasituksesta huolimatta täytyy lenkeille yrittää löytää aikaa nyt alkuviikon puolelta. Joten palataan uusin tunnelmin tuonnempana - maanantaista huolimatta mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Matkaennätys

Ajatella - on lauantaiaamu, ja olen pirteä kuin peipponen! Vielä pari kuukautta sitten olisin mennyt suoraan raskaan työpäivän jälkeen ottamaan "yhden" oluen ja palannut pienessä sievässä pizzalaatikon kanssa kotiin. Nyt, ihan tämän päivän kuntonyrkkeilyäkin silmällä pitäen, lähdin baarin sijaan juoksemaan - täydellistä!

Halusin tällä kertaa vähän vaihtelua jo tutuiksi tulleisiin reitteihin, ja huomasin, että Pirkkolan liikuntapuiston maastoissa menee polkuja, joita en ole vielä tallannut. Kartan mukaan siellä olisi tarjolla kaksikin noin kolmen kilometrin vaihtoehtoa, ja ajattelin, että voisin vyöryä toisen niistä pari-kolme kertaa rauhallisella vauhdilla.

Niinpä rantauduin kuuden maissa Pirkkolantien varressa olevalle parkkipaikalle ja kipusin mäen ylös lenkkimaastoon. Muita lenkkeilijöitä ei juuri sillä hetkellä näkynyt, joten lähdin vain juoksemaan tietä eteenpäin siihen suuntaan, minkä uskoin olevan oikea. No, olihan se suunta ihan oikea, mutta en minä sillä kolmen kilometrin lenkillä osannut pysyä! Kehä I:n ylittäessäni tajusin menneeni aivan vikaan (eli onnistuin eksymään kymmenessä minuutissa). Kyseessä oli kuitenkin hidasvauhtinen lenkki, jolla voi vähän eksyäkin, joten annoin mennä rohkeasti eteenpäin!



Suuntavaistostaan kuuluisa Laiskuri suunnittelemassa reittiä.

Pian löysin opastekylttejä, jotka neuvoivat mm. Paloheinään (tutuille nurkille siis), ja päätin suunnata sinne päin. Pian olinkin jo Paloheinän ulkoilumajalla, josta lähdin jatkamaan tutulle 7,2 kilometrin kierrokselleni. Kun sitten lopulta palasin harhailuiltani Pirkkolaan, oli aikaa kulunut 1 h. 40 min. kokonaismatkan ollessa n. 13,8 km (7m15s/km, keskisyke 154 bpm). Pisin tähänastisista lenkeistäni siis! Ja mikä parasta, juokseminen tuntui koko ajan todella kevyeltä, ja olisin helposti jaksanut pidemmänkin matkan! Hieno fiilis ja hyvä ilma juosta, mitä nyt T-paidassa tuli välillä vähän kylmä. Tänään voisi ehkä käydä ihan oikeasti etsimässä jotain viimeisintä muodin huippua edustavaa ulkoiluasua...

Nyt on vielä puolitoista tuntia aikaa nauttia rauhallisesta aamusta ennen kuntonyrkkeilyyn lähtöä. Tänään on vuorossa kuntopiiri, mikä tarkoittaa sitä, että normaalin alkulämmittelyn ja pariharjoittelun jälkeen käydään sellainen kymmenen kohdan lihaskuntohelvetti lävitse kolmeen kertaan (puoli minuuttia aina yhtä liikettä, puoli minuuttia taukoa/siirtymistä seuraavaan liikkeeseen). Tekee aika höpöä, varsinkin viimeisenä liikkeenä tulevat kyykkyhypyt. Lenkki jäänee siis tänään väliin, mutta toivottavasti huomenna olisi taas juoksusäitä - menohaluja ainakin riittäisi!

torstai 22. syyskuuta 2011

Kuukausi uutta elämää takana

Näin on tullut aika todeta, että uutta, terveellisempää elämääni on kestänyt kokonainen kuukausi! On siis hyvä hetki tehdä jonkinlainen välitilinpäätös siitä, miten on mennyt:

  •  Paino on pudonnut yli kaksi kiloa (118,1 kg > 116,0 kg)
  •  Vyötärönympärys on kutistunut 2,5 senttiä (eli puoli vaatekokoa!)
  •  Juoksukilometrejä on kertynyt 90,5 km
  •  Muuta liikuntaa kävelyn, golfin ja kuntonyrkkeilyn merkeissä runsaasti
  •  Jalat ovat kestäneet uuden harrastuksen hienosti - vielä ei ole ollut mitään vakavampaa kremppaa!

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän alkuun. Paino ei ole kahden viikon takaisesta pudonnut kuin 300g, mutta pistän tuon nestetasapainon vaihtelun piikkiin (vyötärönympärys on kuitenkin pudonnut taas sentillä, mihin ei 300g pudotus riitä). Tärkeää on nyt vain jatkaa samalla tavalla eteenpäin, ja mikäs tässä on jatkaessa, kun intoa riittää ja säätkin vielä suosivat edes kohtalaisesti!

Eilen työpäivä venyi lähes iltakymmeneen, joten väliin jäivät kuntonyrkkeilyn lisäksi juoksuhaaveet. Tänään onneksi ehdin iltalenkille, ja sattumalta koko päivän kestänyt sadekin piti juuri sopivasti taukoa juoksun ajan! En ollut vähään aikaan käynyt kiertämässä Petikon maastoja, joten suuntasin auton keulan Kehä III:sta kohti. Taaskaan en oikein osannut päättää, millainen lenkki olisi hyvä tehdä, ja niinpä annoin alkuvauhdin tehdä päätöksen puolestani. Sykkeet kipusivat kovissa nousuissa äkkiä yli 170:n, joten päätin sitten lönkötellä 4,7 km lenkin vähän reippaampaa vauhtia - palautellaan hitaalla vauhdilla vaikkapa huomenna, jos on aikaa.

Loppuaika 4,7 km lenkillä oli tänään 30:03 - vähän harmittavasti meni juuri yli puolen tunnin..! Mutta parempaan en olisi pystynyt, sillä nytkin joutui vähän nieleskelemään juoksun jälkeen. Keskivauhti oli 6:24/km, mikä on reitin kovat nousut huomioon ottaen ihan ååkåå.

Kotiin päästyäni minut sitten valtasi suoranainen ruokahimo: oli aivan pakko saada Café Picnicin kanapatonkia! Läheisen myymälän sulkemisaikaan oli enää vartti jäljellä, joten ei kun hikisenä lenkkivaatteissa nopea pyrähdys paikalle. Myyjätytöllä oli minut nähdessään sellainen klassinen "voi paska, asiakas" -ilme, mikä ei sulkemisajan läheisyyden huomioon ottaen ehkä ollut mikään ihme. Kysyessäni kanapatonkia neidin ilme muuttui "ei oo, eikä muuten tulis mieleenkään enää tehdä" -asentoon, joten eihän siinä sitten mikään auttanut. Ostin kuitenkin sellaisen Italian Sandwichin. Kyllä tulee itku, jos se on ihan pahaa! :)

No joo, nyt sitten vähän ruokaa ja telkkaria, jotta jaksaa taas huomenna uuden päivän. Rauhallista syysiltaa itse kullekin ja liikkumisen riemua!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Lounaslenkki


Taas on ilta pimentynyt ja aika päivittää blogia! Päivä on ollut työntäyteinen, mutta jotenkin onnistuin kuitenkin varastamaan aikaa pienelle lenkille. Ja nyt puhun ihan oikeasti ajan varastamisesta: riensin suoraan lounaspöydästä juoksemaan, mikä tietysti on kertakaikkisen tyhmästi tehty. Mutta ei auta, parempi se on juosta vatsa hölskyenkin kuin ei ollenkaan - niin suuret kiksit juoksun hurmasta kuitenkin saa!

Todistin muuten jälleen kerran itselleni, että suunnitelmallisuus ei ole vahvoja puoliani. Tavoitteena oli tänään juosta kymppi lempeää vauhtia, mutta tämä muuttuikin käden käänteessä vauhdikkaaksi vitoseksi. En edes oikein tiedä miksi; olisi ollut paljon helpompaa sulatella ruokaa hiljaisella vauhdilla. Näin nyt kuitenkin kävi, joten huomenna lyllerretään sitten rauhallisemmin.

On muuten ihmeellistä, kuinka paljon lihakset toipuvat parin lepopäivän aikana! Reidet olivat ihan priimakunnossa, eikä lenkin kova vauhti tuntunut kuin pienenä jomotuksena pohkeissa (muistakaahan nyt rakkaat lukijat, että "kova vauhti" on niin kovin suhteellinen käsite - puhun tietenkin minulle kovasta vauhdista, eli suurimmalle osalle maapallon kansalaisista kyseessä on rauhallinen matelu). Kun huomasin meneväni aiottua ripeämpää tahtia, otin tavoitteeksi päästä viiden kilometrin kohdalle niin, että aika olisi mahdollisimman lähellä puolta tuntia. Tämä 6 min/km tahtihan minulla on ensitavoitteena - tosin kympin lenkille. Puuskutin ja puhisin edetessäni syksyistä tietä ja huomasin loppuvaiheessa, että puolen tunnin haamuraja on aivan ulottuvillani! Ei muuta kuin loppukiri käyntiin, vaikka lounaspastat kävivät melkein kurkkaamassa uudelleen suussa. Ja voi sitä riemua, kun kuvitteellinen maaliviiva ylittyi ajassa 29:46!

Ja voi sitä v*****ksen määrää, kun huomasin kotona, että juoksemani taival olikin vain 4,9 km... :)

Toisin sanottuna en aivan yltänyt tavoittelemaani 6 min/km vauhtiin, mutta kauas ei jääty (6:04 min/km). Tästä on hyvä jatkaa! Huomasin muuten, että aiemmin mainostamani reitti Paloheinän maastoissa tarjoaa vähän erilaisia haasteita riippuen siitä, mistä kohtaa lenkin aloittaa. Lähdin tänään matkaan Pitkäkosken kahvilan nurkilta, jolloin vastapäivään juostessa ensimmäiset pari kilometriä ovat enemmän ala- kuin ylämäkeä. Tämä sitten rohkaiseekin lähtemään vähän lujempaa liikkeelle, mikä kostautuu 2-5 km välissä olevassa loivassa, mutta tasaisen tappavassa nousussa. Hitaammalla vauhdilla tuota nousua tuskin edes huomaa, mutta ripeämmällä tahdilla... sanotaanko nyt vaikka näin, että ei jäänyt huomaamatta!

Sää oli poutainen ja sopivan lämmin, täydellinen juoksuilma! Pari kuvaakin napsaisin parkkipaikalta, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin.




Älkää antako aidan hämätä - tuolla on hyvä juosta!





Lenkin päätteeksi laiskuri nautti kertakäyttökupillisen kahvia Pitkäkosken kahviossa. Maksoi euron. Nätti tyttö myi.


maanantai 19. syyskuuta 2011

Palautumista

Kyllä kroppa sitten toimii mielenkiintoisella tavalla! Eihän se sikäli ole yllättävää, että viime viikon kuuden liikuntapäivän jälkeen tarvitsee lepoa. Sen sijaan on aika yllättävää, että eilisen lepopäivän aikana tunsin itseni paljon pirteämmäksi kuin tänään! Aamulla herätessä tuntui jo siltä, että unta olisi riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Töiden jälkeen otin sitten pienet päiväunet, ja nyt tuntuu taas siltä, että olisi parasta nukkua. Päikkäreillä oikein tunsin, kuinka lihakset alkoivat palautua rasituksesta - tätä siis nyt ilmeisesti tarvitaan!

Sinänsä kyllä todella hyvä, että tulee levättyä. Ihmettelinkin jo viime viikolla, kun vähästä levosta huolimatta jaksoin käydä neljä kertaa lenkillä ja kahdesti kuntonyrkkeilyssä. Välipäivät ovat tarpeen, ja jos ihan totta puhutaan, niin minun tulisi välillä käyttää aikaa myös työvuoren purkamiseen. Tämä ilta meneekin sitten töitä tehden, mutta rentoutuakin pitää: digiboksilla on odottamassa aika monta suosikkiohjelmaani, joista tänään voisi olla vuorossa Hercule Poirot. Laatuaikaa sanan todellisessa merkityksessä!

Nyt tulee taas taivaan täydeltä vettä, mutta huomiseksi on luvattu parempaa säätä. Ja sehän ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa: pitkää, ihanaa lenkkiä! Nyt ei muuta kuin mukavaa alkanutta viikkoa kaikille - palataan huomenna blogiin juoksupäivityksen merkeissä!

lauantai 17. syyskuuta 2011

Laiskurin lauantai

Sanokoon tiede mitä tahansa, viikonloppuaamujen on pidennettävä ihmisen ikää, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa! On niin ihana tunne herätä ilman herätyskellon loukkaavaa pirinää ja laittaa kaikessa rauhassa kahvia tulemaan. Tällaisina aamuina minua harmittaa, etten tilaa edes viikonloppuhesareita kotiin. On ihan silkkaa ylellisyyttä syödä aamiaista ja lukea Hesaria tunti tai pari ennen kuin edes harkitsee mitään muuta..!

Asiasta toiseen. Minun pitäisi oppia olla tekemättä lupauksia, joita en osaa pitää. Vakuutin viime kirjoituksessani, että perjantai olisi lepopäivä - katin kontit! Sain jo torstaina kutsun kulinaristiystäväni luokse täksi illaksi, eli tänään on tarjolla jotain nannaa ruokaa ja makuaistia hivelevää viiniä (okei, illan ratoksi saattaa muutama olutkin mennä). Tästä syystä päätin eilen vaihtaa oluen parissa rentoutumisen - yllätys yllätys - juoksemiseen! Olin kuitenkin sen verran viisas, että tällä kertaa päätin tarkoin varmistaa, että vauhti pysyy rauhallisena alusta loppuun.

Juoksin nyt neljännen kerran tällä viikolla Paloheinän 7,2 km lenkin, ja seuraava lenkki täytyy varmaan tehdä jollain muulla reitillä. Paitsi että maisemat reitin hienoudesta huolimatta alkavat vähän toistaa itseään, myös keho saattaa tottua tuttuun menoon eikä enää rasitu tarpeeksi hyvin. Joka tapauksessa oli jälleen kerran hieno juosta, kun välillä aurinko pilkotti metsän välistä ja kaikkialla leijui syksyn tuoksu! Sain kuin sainkin pidettyä vauhdin rauhallisena (itse asiassa hitaampana kuin kertaakaan tänä syksynä), ja palkinto tuli alhaisen keskisykkeen muodossa: 137 bpm! Olin tuohon todella tyytyväinen, sillä en kuvitellut pystyväni liikkumaan millään hölkkää muistuttavalla tavalla niin, että keskisyke voisi todella olla alle 140 bpm:n. Menihän tuohon aikaakin 59 minuuttia, mutta so not.

Tällä viikolla on siis tullut juostua 28,8 km, mikä tuntuu itsestä aika kovalta määrältä - varmaankin aika lailla maksimilukema tässä vaiheessa harrastusta ja tällä painolla, jos ajattelee jalkojen hyvinvointia. Tänään on sitten lepopäivä juoksemisesta, mitä tuossa nyt on parin tunnin kuntonyrkkeilytreenit katkaisemassa vapaapäivää.

Vielä terveiset kaikille lukijoille, jotka miettivät liikuntaharrastuksen aloittamista. Tehkää se! Ottakaa alkuinnostuksesta kaikki irti ja nauttikaa kauniista syyssäästä sekä siitä upeasta olosta, minkä liikunta tuo mukanaan!

P.S. Minulla alkoi eilen heti herättyäni soida päässä John Coltranen kappale Equinox. Ei hajuakaan miksi. Mutta linkitetään se nyt tähän siltä varalta, että joku jazzista sattuisi tykkäämään! :)

John Coltrane - Equinox

torstai 15. syyskuuta 2011

Sateessa oma reittiennätys

Taas on märät lenkkivaatteet vaihdettu kuiviin, ja on hyvä hetki päivittää blogia! Viikko on mennyt itse asiassa aika ihanteellisesti liikunnan merkeissä: maanantain ja tiistain lenkkien seuraksi vietin eilen reilun tunnin kuntonyrkkeilyssä, ja tänään oli sitten taas aikaa käydä juoksemassa Paloheinän tutuksi muodostunut 7,2 kilometrin kierros, joka kartalla näyttää tältä (on muuten kiva ja tasainen lenkki - suosittelen lämpimästi):




Matkalla Paloheinään taivas synkkeni synkkenemistään, ja parkkipaikalle päästyäni satoi jo ihan kunnolla. Vetäessäni fleece-takkia niskaan totesin, että tarvitsen parempia juoksuvaatteita; fleece on ainakin liian lämmin tällaiselle säälle, minkä lisäksi se ei oikein tahdo päästää hikeä läpi. Joka tapauksessa lähdin ehkä sateestakin johtuen aika reipasta vauhtia matkaan, ja lopulta koko lenkki sujui nopeammin kuin koskaan aikaisemmin: 46 min 30 s (6,27 min/km)! Tämä siis siitäkin huolimatta, että kyseessä oli neljäs liikuntapäivä putkeen, ja kaiken lisäksi olin mennyt syömään ja juomaan kahvia vain tuntia ennen lenkkiä, mistä syystä vessahätä yllätti jossain neljän kilometrin paikkeilla. Ei siis sattuneesta syystä oikein lähtenyt loppukiriä tänään. Sykkeet olivat koko matkan ajan aika korkealla (keskisyke 170), eikä tämä nyt mitään juoksemisen juhlaa ollut, mutta oli joka tapauksessa mukava nähdä, että keho on taas tottunut hieman enemmän juoksemiseen.

Keho on nähtävästi tottunut myös kuntonyrkkeilystä saamaansa alkushokkiin. Viikko sitten ensimmäisellä harjoituskerralla paloi 1449 kcal - eilen 1003 kcal! Aika huima ero. Vaikka eiliset treenit olivatkin ehkä hieman löysemmät, niin osa erosta selittyy varmastikin sillä, että kroppa on yllättävänkin nopeasti sopeutunut intervallityyppiseen harjoitteluun. Tietenkään päivät eivät ole veljeksiä keskenään, vaan syke ja kulutus voivat vaihdella päivästä toiseen ilman sen suurempaa syytä.

Huomenna on sitten lepopäivä - lupaan ja vakuutan! Ehkä juoksemisen sijaan voisi illalla rentoutua menemällä ihan rehellisesti ottamaan pari Urquellia lähipubiin ja lukea vuorotellen Hesarin ja iltapäiväjuorulehdet. Ihanaa pään tyhjennystä!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Suurin pudottaja


Otsikko on nyt ehkä vähän harhaanjohtava - en ole pudottanut viikossa viittä kiloa, enkä ole menossa ko. televisio-ohjelmaan. Lukijoista valtaosa varmaan kuitenkin tietää, mistä Suurimmassa pudottajassa on kyse: Parikymmentä kaltaistani kebabinmussuttajaa lukitaan jollekin kuntofarmille muutamaksi kuukaudeksi. Heillä on käytössään personal trainer, joka tsemppaa heidät jatkuvasti mukavuusrajojensa ylitse. Ruokavalioon saa neuvontaa, ja toiset kilpailijat kannustavat laihduttajat pelin hengen mukaisesti jatkuvasti parempiin suorituksiin - jos et laihdu tarpeeksi, pääset jatkamaan porilaisen jonottamista kotona.

Tällainen ohjelmahan on tietenkin täysin epärealistinen. Ei kenelläkään oikeasti ole mahdollista pitää kunnostaan huolta ikään kuin se olisi päivätyö. Silti ihmisten päättäväisyys ei voi olla tekemättä vaikutusta. Nyt kesällä maikkari näytti sarjan jenkkiversion uusintoja, ja pakkohan se on nostaa hattua kilpailijoille, jotka pystyvät muuttumaan sohvaperunoista atleeteiksi tuosta noin vain. Vai mitäpä olette mieltä tuon uusintakauden suosikkini Mike Morellin muodonmuutoksesta?





Suurimmalla pudottajalla on kuitenkin ollut ihan konkreettinenkin vaikutus minuun. Huomasin, että ylipainostaan huolimatta kilpailijat - paria poikkeusta lukuun ottamatta - sopeutuivat rankkaan kuntoohjelmaan varsin hyvin. Ohjelmaan, jossa aerobista kuntoa rakennettiin nimenomaan juoksun/juoksumaton avulla. Olin itse viettänyt viimeiset kymmenisen vuotta siinä uskossa, että jalkani eivät juoksemista kestä: joko penikkatauti tai polven oikuttelu estävät harrastuksen aloittamisen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Suurimman pudottajan kilpailijat juoksivat ensin puolimaratonin - ja myöhemmin vielä maratonin - totesin, että olen pelännyt ehkä sittenkin turhaan. Vaikka urheiluvammoihin on suhtauduttava erittäin varovasti, ei niistä kai kuitenkaan etukäteen pidä kärsiä?

Joten nyt on julkinen velkani Biggest Loserille tunnustettu. Ohjelmassa on kyllä mielestäni myös paljon mätää - en suosittelisi esimerkiksi kenellekään reippaasti ylipainoiselle maratonia - mutta jotain tsemppiä siitä voi varmastikin saada!

Loppukaneettina vielä tuntemukset eilisiltä lenkkipoluilta. :)

Kävin jälleen juoksemassa Paloheinässä 7,2 km lenkin. Pyrin pitämään sykkeet matalina, ja taisin myös tehdä uudet syke-enkat! Aikaa tuohon 7,2 kilometriin kului 53:30 (7,26 min/km), ja keskisyke oli niinkin alhainen kuin 144 bpm! En tiedä, oliko sydän vähän lomalla vielä maanantain kovavauhtisemman juoksun jäljiltä vai alkaako kroppa tottua jo tietynlaisiin lenkkeihin. Hyvä fiilis joka tapauksessa. Lenkkipolut olivat tuulisten ja sateisten säiden jäljiltä keltaisten lehtien peitossa, kaikkialla tuoksui syksy, ja sadepisarat viilensivät ihoa.

Eihän se nyt vain voi tuosta enää paremmaksi muuttua? :)

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tavoitteistani

Jokaisella, joka muuttaa elämäänsä kertaheitolla epäterveellisestä terveellisempään, on varmasti joitain ihan konkreettisiakin tavoitteita. Olen vähän kautta rantain tiputellut tässä blogissa omia tavoitteitani, mutta ajattelin pistää ne nyt ihan "virallisestikin" esiin. Onpahan sitten ainakin sosiaalista painetta päästä niihin..!

Painon suhteen haluaisin vain päästä mahdollisimman lähelle normaalipainoa. Tähän on vielä matkaa paljon, mutta kiire ei ole - jokainen pudotettu kilo on lähempänä terveellistä ja hyvännäköistä kokonaisuutta. Ykkösmotiivi painonpudotukseen on terveys. En ole vielä ihan raihnainen vaari (32 v), mutta kuitenkin jo siinä iässä, jossa verenpaineet ja aikuistyypin diabetes voivat tulla kolkuttelemaan ovea. Ylipaino altistaa monille sairauksille, ja tutkimukset tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että pelkkä painon pudottaminen ja liikunnan lisääminen voivat säästää tulevilta apteekkikäynneiltä aika tehokkaasti.

Toinen motiivi painonpudotukseen on sitten vähän raadollisempi. En ole tyytyväinen siihen, miltä näytän, vaan kuva omasta kehosta on juuttunut johonkin kymmenen vuotta sitten olleeseen tilanteeseen (jolloin olin paljon hoikemmassa kunnossa). Taaskaan ei pitäisi yleistää, mutta kyllä se vähän siltä näyttää, että keskimäärin ihmiset kiinnostuvat helpommin sopusuhtaisista ihmisistä kuin ylipainoisista. Itsehän en ole vielä löytänyt rinnalleni elämänkumppania, ja mitä tähän ulkomuotoon tulee, en ole kauheasti asiaa edistänyt. Maailma on pinnallinen, ja joskus siihen täytyy jollain lailla sopeutua. Ja ei, en puhu nyt siitä, että painoindeksin pitäisi olla 20 - minä viihtyisin omassa nahassani hyvin jossain 25 ja 30 välillä.

Mitä sitten liikuntaan tulee, suurin tavoitteeni on päästä juoksemaan puolimaraton ensi vuonna, oli kyseessä sitten virallinen tapahtuma tai yksin juostu ja gepsillä mitattu matka. Maratonista en vielä haaveile, enkä halua sen tavoittelemiseen sitoutua. Ehkä se tulee kuvioihin sitten puolikkaan jälkeen, saa nähdä. Toissijainen tavoitteeni tuolla puolimaratonilla on, että pystyisin juoksemaan sen johonkin järkevään aikaan. "Järkevä" olisi mielestäni jotain lähempänä kahta kuin kolmea tuntia. Tätä tavoitetta silmällä pitäen pyrin pääsemään pikku hiljaa tuollaiseen 6 min/km lenkkivauhtiin. Olen arvioinut, että se olisi mahdollista saavuttaa, kun paino putoaa tästä vielä n. 10-15 kg, eli toivottavasti talvikuukausina.

Niin kuin näette, omat tavoitteeni ovat pitkän aikavälin tavoitteita. Kärsivällisyys ei nyt suoranaisesti ole vahvuuteni, mutta tällaisissa asioissa ei oikein ole vaihtoehtoja. Onneksi juokseminen on niin nautinnollista, että aikaa saakin kulua!

Laiskuri toivottaa menestystä myös kaikkien lukijoiden omiin tavoitteisiin!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Sadepäivän lenkki

Maanantai on taas toivoa täynnä - ainakin jos sitä vertaa eiliseen... Lauantai-illan riennot menivät nimittäin täysin överiksi, ja olo oli eilen kaikkea muuta kuin urheilullinen. Olin aika pettynyt itseeni, sillä suunnitelmissa ei todellakaan ollut viettää iltaa pitkän kaavan mukaan, mutta minkäs teet. Joskus sitä on kai vain annettava mennä, vaikka morkkis tulisikin.

Tänään on olo ollut jo sitten parempi, ja sateen uhasta huolimatta suuntasin lenkkipolkuja kohti! Jännä juttu, että jalat tuntuvat kovan (tai siis minulle kovan) rääkin jäljiltä aika väsyneiltä ja voimattomilta, mutta silti juoksu kulki ihan mukavasti. Tänään menin Paloheinään ilman sen suurempia odotuksia. Parkkipaikka oli melkein täynnä suunnistajia, koska maastoissa järjestettiin jonkinlaiset iltarastit tms. Kartta kädessä siellä joka tapauksessa pörräsi hyväkuntoisen näköisiä ihmisiä, joita yritin parhaani mukaan väistellä. Tai no, he liikkuivat kyllä sen verran liukkaammin, että enköhän minä ollut kuitenkin se keila, joka piti kiertää...

Juoksu lähti tänään heti alusta alkaen aika liukkaan oloisesti liikkeelle, ja pyrin vain pitämään huolta, etteivät sykkeet karkaa ihan mahdottomiksi. Lopulta kiersin 7,2 kilometrin lenkin aikaan 00:48:53 (6:47min/km). Minullehan kaikki alle 7min/km vauhdit ovat aika lujia, mutta nyt olin mielissäni siitä, että keskisyke ei kohonnut kovinkaan korkealle: tulos oli 160 bpm! Ehkä kroppa alkaa siis jo vähän tottua juoksemisen riemuun?

Vaikka tärkeintä onkin totuttautua juoksemiseen ja malttaa juosta tarpeeksi rauhallisesti, niin silti kutkuttaisi jossain vaiheessa levätä 3-4 päivää ja katsoa, kuinka vauhdikkaasti esim. viisi kilometriä taittuisi. Ensi tavoitteenahan minulla on pystyä juoksemaan kympin lenkki tunnissa, niin ettei se olisi vielä ihan hampaat irvessä juostua maksimivauhtia. Jos kaikki menee hyvin, luulen tuon olevan ihan mahdollista keväällä. Se olisikin sitten hyvä lähtökohta lähteä rakentamaan kuntoa pidemmille matkoille ja sille puolimaratonille, josta profiilissanikin haaveilen..!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Syntinen laiskuri

On melkein synti ja häpeä olla näin hienolla ilmalla sisällä - kuitenkin tässä sitä taas näpytellään blogia! Kunnonkohotus on kuitenkin jatkunut tänään kuntonyrkkeilyn merkeissä. Treeneissä huhkittiin lähes kaksi tuntia, ja olo on näin jälkeenpäin mitä parhain! Ilmeisesti kroppa oli hieman toipunut keskiviikon ensijärkytyksestä, ja keskisyke pysyi nyt paljon alhaisempana (153 bpm). Mielenkiintoista muuten huomata, että ryhmässämme on monta hoikkaa, jopa hieman urheilijankin näköistä kaveria, mutta yhtä lailla he uupuvat harjoituksista kuin minäkin, ja ainakin oma parini (nelikymppinen, urheilullinen mies, joka ei omien sanojensa mukaan ole kuitenkaan treenannut juuri lainkaan) löi minua heikommin ja väsyi nopeammin. Tämä on sikäli kiva huomata, että sitten kun tästä vararavinnosta pääsee vähän eroon, niin sitähän voi olla jopa ihan hyvässä kunnossa!

Tuleekohan muuten kenellekään muulle liikunnasta samanlaisia mielitekoja kuin minulle? Varsinkin kuntonyrkkeilyn jälkeen saan usein suoranaisen himon juoda maitoa - nytkin menee rasvatonta maitoa suoraan litran tölkistä. Normaalisti en arkipäivisin maitoon koske muuten kuin kahvin seassa, joten ehkä tämä on kropan tapa kertoa, että proteiinia tarvitaan. Tai sitten mun vain tekee mieli maitoa ja selitän ihan höpöhöpö-juttuja.

Pieni ongelmakin tässä uudessa kuntoilun täytteisessä elämässä näyttää tulevan. Lepo on kaikessa liikunnassa todella tärkeää, ja nyt näyttää siltä, että on paljon vaikeampi löytää aikaa levolle kuin liikunnalle! Huomenna olisi Polarin ohjelmiston mukaan lepopäivä (harjoituskuormitus on komeasti punaisella), mutta toisaalta taas olo on ainakin nyt ihan pirteä, ja jos huomenna en mene lenkille, jäävät viikon juoksut yhteen lenkkiin. Se taas ei ole paljon, kun kuitenkin tähtäimessäni on yleisen kunnon kohentamisen lisäksi nimenomaan juoksukunnon parantaminen. Puolimaratonia ei vedetä pelkillä lihaskuntoharjoituksilla, eikä kuntonyrkkeily ole paras laji aerobisen kunnon kehittämiseen. Ehkä siis uhmaan kaikkivoipaa tietokoneohjelmaa ja menen huomenna juoksemaan - kevyt vitonenkin olisi parempi kuin ei mitään.

Otin muuten blogiin käyttöön tuollaiset mainospalkit. Sanokaa, jos ärsyttää, niin katsotaan, saisiko ne pois. Minulle ne näyttävät mainostavan tällä kertaa vähän erilaisia lihaskuntoharjoituksia: "Vahvista lantionpohjan lihaksia - tee se oikein!" -- sori, olen huono tuossa. Sen sijaan sinkkuna minua voisikin kiinnostaa tämä suomen kielen juhla: "Etsitkö nainen? Se on lähempänä kuin uskotkaan!"

Nyt ehtii koomata puolisen tuntia, minkä jälkeen on edessä rauhallinen illanvietto parin ystävän seurassa - hyvää ruokaa, ehkä vähän viintä tahi olutta ja paljon naurua ja höpötystä. Mukavaa iltaa itse kullekin!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Perjantailenkki

Jaahas, taas olisi työviikko lusittu ja viikonloppu edessä! Livahdin tänään tuntia aikaisemmin töistä - yllätys yllätys - lenkille! Olin jo uumoillut, että muiden kiireiden vuoksi tänään ei lenkille kerkiä, mutta kyllähän sitä aikaa löytyy, kun vain näkee vähän vaivaa sen eteen... :)

Itse asiassa keskiviikon kuntonyrkkeily on tuntunut tänään melkeinpä kovempana jomotuksena kuin eilen. Venyttelinkin ennen lenkkiä huolella, ja tällä kerralla ihan oikeasti päätin pitää huolta siitä, että koko lenkki menee niin hidasta vauhtia kuin mahdollista. Tavoite täyttyi komiasti - lönköttelin 7,2 km, johon kului aikaa 58 minuuttia. (8,04 min/km) Keskisyke pysyi minulle todella matalana (149 bpm), ja huippusykekin käväisi vain 162:ssa yhden vähän jyrkemmän ylämäen päätteeksi. Nyt on sitten taas suihkun jäljiltä aivan loistava olo, mitä nyt nälkä vähän kurnii vatsan pohjalla. Kohta on vuorossa lähtö illalliselle, mutta ei onneksi millekään kauhealle syöpöttely-juopottelu-reissulle, vaan ihan rauhalliselle ja hienostuneelle ruokahetkelle. Osaan sitä minäkin joskus esittää itseäni sivistyneempää!

Nyt toiveissa on, että kroppa ehtisi palautua edes jonkin verran ennen huomista kuntonyrkkeilyä. Lauantain nyrkkeilyharjoitukset ovat lähes kaksituntiset, joten jos sinne menee valmiiksi väsyneenä, voimat loppuvat aika äkkiä kesken. Pelkästään "alkulämmittely" voi kestää puoli tuntia, ja usein se tuntuu kaikkein raskaimmalta osuudelta (ehkä onkin, täytyy katsoa huomenna, mitä mittari sanoo).

Nyt on mentävä, joten ei muuta kuin erinomaista viikonloppua lukijoille ja liikkumisen riemua, jos säät vain sallivat!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Huitomista ja viuhtomista

Nyt on sellainen olo, että olen oppinut jotain: koko alkuviikon jalat ovat olleet hieman rasittuneet sunnuntain lenkistä, ja olen malttanut olla kiskomatta niitä ihan jumiin! En tiedä, kuinka järkevältä kuulostaa olla ylpeä siitä, että ei ole käynyt liikkumassa, mutta penikkataudin kivut ja reiden venähdykset ym. kokeneena tiedän, että usein tuollaiset vammat ovat täysin itseaiheutettuja. Eilinen meni siis vain töiden ja television merkeissä.

Tänään sitten palasin harrastuksen pariin, josta innostuin viime syksynä. Kyseessä on kuntonyrkkeily - laji, jossa huhkitaan korkeilla sykkeillä ja palaudutaan sitten hieman erien välillä. Sitä voisi kutsua siis kai intervallitreeniksi. Kuntonyrkkeily on hyvää vastapainoa jalkoja paljon kuormittavalle juoksemiselle, sillä vaikka nyrkkeilyssäkin käytetään paljon pohkeita ja reisiä, ei siinä ole samanlaista vaaraa saada esimerkiksi penikkatautia kuin juoksussa. Nyrkkeily pitää myös niskan ja hartioiden seudun hyvässä kunnossa, mikä tällaista päätetyöläistä ilahduttaa kovastikin.

Ensimmäiset harjoitukset puoleen vuoteen olivat tietenkin melkoinen shokki keholle. Asiaa ei yhtään auttanut alkulämmittelyn ystävällisesti ohjatut punnerrukset ja muut lihaskuntoliikkeet: "seitsemän... seitsemän... seitsemän... seitsemän ja puoli... jaksaa sinne kymmeneen!!!" Mutta hyvähän se vain on, että saadaan tällaiset kermapersukset menemään sen oman mukavuusrajan ylitse - niinhän se kunto kasvaa ja traani sulaa! Ryhmässä oli taas melkoinen ryysis ihan kaikenikäisiä ja -kuntoisia ihmisiä, naisia ehkä hieman enemmän kuin miehiä. Hyvin sieltä kuitenkin löytyi jokaiselle suht samanpituinen pari omasta sukupuolesta (nyrkkeilyn pariharjoittelussa tasa-arvo ei oikein toteudu, kun miehet nyt vain keskimäärin huitovat aika paljon lujempaa). Tunnin ja 20 minuutin treeni poltti sykemittarin mukaan 1449 kcal, ja keskisyke oli 166 lyöntiä/min. Tehokasta! Mukavaa kuntonyrkkeilyssä on sekin, että sitä voi harrastaa myös kaikkein loskaisimpana ja lumisimpana vuodenaikana, kun lenkkeily ei ehkä maistu niin hyvältä.

Loppuviikon harjoitusohjelma on vielä aika lailla auki. Harmittavasti sekä huomenna että ylihuomenna on iltamenoa, ja lauantaina taas tunnin ja kolmen vartin kuntonyrkkeilytreenit. Juoksu saattaa siis jäädä tällä viikolla yhteen sunnuntailenkkiin - ääk ja kääk, miten mä pärjään!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Paino laskee

Taas on uusi viikko jo hyvässä vauhdissa, ja eilinen meni suunnitelman mukaisesti ilman liikuntaa. Jalat, varsinkin takareidet, olivat eilen vielä melko väsyneet, mutta kipeät ne eivät varsinaisesti olleet. Olen tästä todella tyytyväinen, sillä olen yrittänyt kiinnittää erityistä huomiota venyttelyyn ja lämmittelyyn ennen lenkkiä ja sen jälkeen - ilmeisesti hyvällä tuloksella!

Blogini nimessähän lukee "juoksublogi", mutta niin kuin on ehkä käynyt jo ilmi, on kyseessä myös painonpudotuksen seuraaminen. Itse asiassa bloggerin mukaan aika moni lukija eksyy sivuille nimenomaan painonhallinnasta lukemaan, mutta tähän mennessä olen keskittynyt aika lailla tuohon juoksuharrastukseen ja puhunut painostani vain vähän. Puhutaan nyt siis hetki painosta ja syömisestä!

Tätä "uutta elämää" on nyt kestänyt kaksi viikkoa, minä aikana paino on laskenut 118,1 kg:sta 116,3 kg:aan. Vyötäröltä on samaan aikana lähtenyt 1,5 cm, joten suunta näyttää olevan oikea! Painoahan on itse asiassa aika ongelmallista seurata, koska se voi nestetasapainon heilahtelujen vuoksi muuttua päivästä toiseen aika radikaalistikin. Siksipä minua on aina hieman huvittanut - niin kiva kun muiden laihdutusblogeja onkin lukea - kun joku blogisti on onnensa kukkuloilla "kun tänä aamuna paino oli alle xx kg" tai sitten vastaavasti murheen murtama, jos paino "ei ole liikkunut mihinkään". Ymmärrän hyvin tavoitteiden tärkeyden, ja varmasti itsekin mainitsen blogissani, kun tasaluvut paukkuvat. Silti ei yksittäisen päivän mittaustuloksille kannata antaa juuri mitään arvoa. Tietyn rajan saavuttamisessa on myös vaarana se, että tavoitteen saavutettuaan tavallaan "luovuttaa" ja palaa takaisin vanhaan elämäntapaan. Itse käyn vaa'alla joka aamu ja merkitsen painon Excel-taulukkoon. En silti kiinnitä mitään huomiota yksittäisen päivän tulokseen. Parin-kolmen viikon seuranta sen sijaan antaa jo hyvin suuntaa siitä, millainen vaikutus elämäntavalla on painon nousuun/laskuun.

Miten sitten olen muuttanut ruokailutottumuksiani? Yksi suurimmista ongelmistani on olllut, etten ole koskaan saanut syötyä aamiaista. Nälkä minulle tulee yleensä vasta puolen päivän aikaan, jolloin on vaarana syödä liian tuhti lounas. Nyt olen yrittänyt väkisin syödä aamuisin tuollaisen Elovena-pikapuuron, joka lämmittää edes jonkin aikaa vatsan pohjalla. Muuten syön aika lailla samalla tavalla kuin ennenkin, mutta annoskoot ovat pienempiä. En hyljeksi mitään ruoka-ainetta, vaan yritän mieluummin pysyä kohtuudessa. No okei, en syö arkisin rasvaisia viinereitä, pizzoja ym, mutta jos on "karkkipäivä" (eli baari-ilta), voin hyvillä mielin ostaa jotain epäterveellistä yösyömistä.

Koko ajan yritän pitää mielessä, että tässä luodaan pohjaa loppuelämälle. Ylipainoa on niin runsaasti, että ns. "lopputavoitetta" ei voi muodostaa - on vain muutettava elämäänsä ja muututtava sen mukana.

P.S. Ai kun kutkuttaisikin taas lähteä illalla lenkille... Järkevää olisi tänään tosin vain kävellä, mutta mutta... ;)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sunnuntaikymppi

Olipa taas upea päivä käydä lenkillä! Olen aina pitänyt syksystä, joten nyt tunnelma on jo valmiiksi korkealla, kun lähtee ulkoilemaan. Ei siis voi syyttää olosuhteita, jos jokin menee pieleen.

En ole itse asiassa ihan varma, menikö tänään jokin pieleen. Ajoin jälleen Petikkoon, jossa tavoitteena oli juosta kympin lenkki rauhallista vauhtia. Lähdettyäni matkaan huomasin kuitenkin sykemittarin temppuilevan. Välillä syke oli mukamas 210, heti perään 135, minkä jälkeen olin mittarin mukaan jonkin aikaa kliinisesti kuollut. Mittari heräsi henkiin vasta n. 1,5 km kohdalla, ja silloin oli jo tavallaan liian myöhäistä. Olin nimittäin kiskonut alun paljon kovempaa vauhtia kuin olin ajatellut, ja syke liiteli jo 170:ssä (tähtäin oli alle 160:n). Eihän siinä mitään, tuli vain vähän erilainen treeni! Järkevää olisi varmaan tuossa vaiheessa ollut muuttaa suunnitelmaa ja juosta hitaan kympin sijaan nopea vitonen. Vitosen kohdalla ei luonto kuitenkaan antanut periksi lopettaa kesken, vaan jatkoin samaa tahtia kympin loppuun saakka. Loppuaika oli paljon parempi kuin mihin uskoin pystyväni: 01:08:41 (6:52 min/km). Puristin viimeisen kilometrin kyllä vähän lujempaa tahtia, koska huomasin pystyväni alle tunnin ja kymmenen minuutin. Ei ihan huono aika tällaiselle vyöryvälle perunalle!

Mielenkiintoista oli myös huomata, kuinka pienestä on kiinni se, tuntuuko juoksu suhteellisen vaivattomalta vai uupuuko nopeasti. Sykkeiden ollessa välillä 170-175, juoksu tuntui vielä todella hyvältä ja helpolta. Sitten kun syke nousi ylämäissä lähemmäksi 180:aa tai vähän sen yli, tuntui melkein, että olisi parempi jättää homma kesken. Onneksi tasaisella maalla syke laski aina sopivasti, niin että jaksoin loppuun saakka.

Mutta niin, ilmeisesti sykemittarin sekoilut ovat merkki patterin loppumisesta. Kävin lenkin jälkeen Myyrmannissa kultasepällä kysymässä patterin vaihdosta, ja kuulemma tällä hetkellä Polarilla on parin viikon jono. Enhän minä nyt kahta viikkoa voi olla kullanmurusestani erossa! My precioussss.... Täytynee käydä huomenna jossain keskustan liikkeessä kysymässä, hoituisiko asia jotenkin kätevämmin.

Huomenna on sitten taas lepopäivä. Polarin harjoitusohjelmiston mukaan tiistainakin olisi viisasta jättää liikunta väliin, mutta katsotaan sitä sitten. Nyt on joka tapauksessa taas upea olo!

Ai niin, eilen sain tosiaan seurata Helsinki Midnight Runin juoksijoita kotini ikkunasta. Hienolta näytti meininki, ei voi muuta kuin toivoa, että jokin kerta pääsee itse mukaan! (ehkä jo ensi vuonna..?)

lauantai 3. syyskuuta 2011

Golfia, univaikeuksia ja yöjuoksuja

Tulihan se viikonloppu sieltä viimeinkin! Otin vapaapäiviin tosin pienen varaslähdön eilen, kun karkasin jo puolen päivän aikaan golfkentälle. Golfin hyvistä puolista räyhäsinkin jo aikaisemmin, ja jälleen kerran kierros vastasi pitkää ja rauhallista harjoitusta, sillä kaloreita kului sykemittarin mukaan peräti 2900 keskisykkeen ollessa 128 (pelasimme Hyvinkään kentällä, jossa on paljon mäkiä kiivettävänä). Eihän golfista juoksun kannalta juurikaan hyötyä taida olla, muuta kuin palautusmielessä, mutta sitäkin enemmän siitä on iloa painonhallintaan.

Itse asiassa olin suunnitellut eilisestä vieläkin reippaamman liikuntapäivän. Olin nimittäin ajatellut meneväni aamulenkille, ja laitoin toiveikkaana kellon soimaan puoli seitsemäksi. No, torstaina työt olivat vähän venähtäneet, ja tein sitten taas tällaisen mainion järkiratkaisun ja kiskoin kupillisen (no, mukillisen) kahvia iltayhdeksältä. Miten sitten kävikään? Kuka arvaa? No niin, ei tullut uni, ei sitten millään. Neljän aikaan yöllä heitin pyyhkeen kehään ja aloin katsella naisten moukarin karsintaa telkkarista. Siis ajatelkaa. Naisten moukari. KARSINTA. Neljältä yöllä. Ja kauniiksi kruunuksi ainoa suomalainen tietenkin karsiutui finaalista. Olisi varmaan ollut parempi, jos en olisi löytänyt kotiin sieltä Paloheinän pururadalta...

Illalla oli sitten vuorossa kaverin tuparit, jossa pääsi poistamaan kaikki liikunnan oletetut terveysvaikutukset. Nyt lauantaiaamuna olo on vähän nuutunut, mutta välipäiväksi tämän olin suunnitellutkin (takareidet tuntuvat olevan samaa mieltä). Huomisen suhteen olen vielä vähän epävarma: pitäisikö juosta kymppi rauhallisella vauhdilla vai sellainen n. 7 km vähän reippaammin? Tällä hetkellä kallistun tuon rauhallisen kympin suuntaan, sillä jos vain jalat kestävät, olisi siitä ehkä kuitenkin enemmän iloa. Olenhan vielä totuttautumassa juoksuun, enkä vielä katsele vakavissani lenkkien kestoja siinä mielessä, että jokin matka pitäisi juosta tiettyyn aikaan tms.

Tänä iltana Helsingissä on muuten iso juoksutapahtuma - Helsinki Midnight Run. Juoksijoita on ilmeisesti noin kuusi tuhatta, joten voipi olla, että aika ahdasta tulee. Jos nyt oikein tulkitsin juoksun reittikarttaa, niin reitti kulkee kätevästi ikkunani alta, joten pakkohan menoa on sitten illalla ihmetellä!