tiistai 9. heinäkuuta 2013

Urheilua kerrakseen

Korvatulehdus alkaa olla jo menneen talven lumia, mutta valitettavasti tulehdus levisi loppuviikosta kurkun puolelle. Kurkku on vieläkin arka, mutta se ei suinkaan ole estänyt Laiskuria liikkumasta! :) On ehkä tyhmää liikkua, kun ei ole aivan täydessä tikissä, mutta minkäs teet. Mielessä on vieläkin maaliskuinen influenssa, joka tuhosi täysin hyvässä vauhdissa olleen kävelyprojektin. Harmittaa vieläkin niin vimmatusti, etten kerta kaikkiaan suostu antamaan basilleille valtaa!

Viime postauksen jälkeen ehdin käydä vielä loppuviikosta pitkällä kävelylenkillä ja golfia pelaamassa ennen kuin oli tauon paikka. En liikkunut lauantaina ja sunnuntaina käytännössä pätkääkään, mikä oli ihan perusteltua: takana oli peräti yhdeksän liikuntapäivää ilman taukoa. Liikahan tuossa tuli aherrettua ilman välipäivää, mutta toisaalta kunto tuntui sen tällä kertaa sallivan.

Tämä viikko on käynnistynyt hyvin epätyypillisesti: liikuntakertoja on kahden päivän aikana takana jo neljä! Eilen aamu käynnistyi golfkierroksella, ja illalla innostuin vielä heittämään varmastikin kaikkien aikojen nopeatahtisimman kävelylenkin (7,25 km, keskivauhti 8:57/km, eli 6,7 km/h). Ihmetellä täytyy, että koivet eivät protestoineet pikakävelyä, mutta oli aika hauska kokeilla, kuinka ripeästi jaksaa edetä ilman, että jalat irtoavat kunnolla maasta. :) Vauhti ei toki ollut tasaista, vaan välillä himmailin selvästi hitaammin.

Tänään kurkku alkoi tuntua sitten hieman paremmalta, joten lounaan päälle uskaltauduin pitkästä aikaa kunnon lenkille. Upeassa säässä meni leppoisasti 10,3 km (7:41/km), ja mikä parasta, jalat eivät protestoineet hetkeäkään! Nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että voi alkaa rakentaa juoksukuntoa järjestelmällisemmin (kunhan vain pöpö lähtee lopullisesti pois). Kivakiva!

Alkuviikon viimeinen urheilusuoritus oli sitten nyt illansuussa tunti sulkapalloa. En ehtinyt huilata lenkin jälkeen kuin puolitoista tuntia, kun piti taas lähteä riehumaan. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin jaksoi huitoa, ja peli oli tasokkaampaa kuin aikoihin (erät 3-2 Laiskurille)!

Jottei liika olisi taas liikaa, keskityn huomenna kiltisti töihin ja jätän urheilun väliin. Perjantaiksi ja lauantaiksi on jo sovittu golfia, joten torstai voisi olla hyvä ilta juoksulenkille. Kovin ovat siis liikunnalliset mietteet Laiskurin luolassa, ja pakko sanoa, että se tuntuu hyvältä!

2 kommenttia: