Hyvä päivä

Tämä päivä on mennyt niin hyvin, että melkein pitää pelätä, että jotain kamalaa tapahtuu..! :) Aloitetaan työpäivästä, joka oli rauhallinen ja tuottelias. Sain kirjoitettua yhtä väitöskirjaani tulevaa artikkelia pari sivua eteenpäin, ja nyt tuntuu oikeasti siltä, että siitä tulee hyvä. Töiden jälkeen menin sitten käymään vanhempieni luona. Isäni ei saanut tietokoneensa virustorjuntaa jostain syystä toimimaan, ja vaikka en juuri mitään tietokoneista ymmärrä, sain asian hoidettua tuurin ja taidon ihmeellisellä yhdistelmällä puolessa minuutissa!

Laiskuri ei vielä toistaiseksi ole veloittanut ATK-tukipalveluistaan.

Tämän jälkeen juttelin sitten äitini kanssa. Hänellä on viime vuosina ollut valitettavan voimakas taipumus reagoida stressiin psykosomaattisilla oireilla, ja tällä hetkellä hänellä on erinäisistä syistä johtuen taas kaikenlaisia vaivoja. Olemme parina viime vuotena matkustaneet kolmistaan (isä, äiti ja minä) joulun jälkeen etelän aurinkoon, ja nytkin olimme varanneet matkan tammikuun alkuun. Pohdin asiaa hetken ja ehdotin sitten, että voisimme ehkä kuitenkin perua matkan ja katsoa, miltä tilanne näyttää myöhemmin talvella/keväällä. Ajattelin, että matka - jonka pitäisi olla mukava asia - aiheuttaa sekin ylimääräistä stressiä äidilleni ja täten haittaa toipumista. Päätimmekin sitten asiasta keskusteltuamme perua matkan, minkä seurauksena näytti siltä, että raskas kivi olisi pudonnut äitini sydämeltä. Eivät ne oireet varmastikaan tuohon lopu, mutta silti tuli hyvä mieli siitä, että äidin stressitaso laski edes vähän. Matkalle olisi tosi mukava päästä, mutta ehtiihän sitä sitten myöhemminkin hakea rautaisannoksen D-vitamiinia.

Tämän ATK-avun/psykologin sijaistuksen jälkeen suunnistin sitten pitkästä aikaa Petikon maastoihin. En ollut aikoihin juossut Petikon mäkistä 4,7 km lenkkiä, ja koska viime lenkit ovat kulkeneet rauhallista vauhtia, ajattelin tänään kokeilla vähän vauhdikkaampaa menoa. On muutenkin kiva saada syksyn päätteeksi jokin vertailukohta kevättä ajatellen, ja viimeksi juoksemani kovavauhtinen Petikon kierros oli niinkin kaukaa kuin 22. syyskuuta.

Oli mukava huomata, että vauhtikestävyys on parantunut syksyn aikana selvästi! Alkumatkan muutama pitkä ylämäki meni todella kevyesti, ja jos ihan pikkaisen olisi ollut kuntoa enemmän, olisin selvinnyt myös kierroksen puolessa välissä olevasta viimeisestä isosta noususta ilman puuskutusta. Menoa haittasi tänään oikeastaan vain auenneet kengännauhat, joiden solmimiseen tuhraantui sellaiset 15 sekuntia. Loppujen lopuksi ajaksi tuli 29:08 (keskinopeus 6:12/km) keskisykkeen ollessa 176. Aika lähellä maksimeita siis mentiin. Parannusta syyskuun lopun enkkaan tuli 55 sekuntia, joten kehityksen suuntahan näyttää aivan oikealta!

Nyt sitten vähän palauttavaa ruokaa kupuun. Juuri nyt Laiskurin elämä tuntuu todella hyvältä! :)

Sateessa pääsee pitkälle

Arki on taas suru-uutisten jälkeen alkanut, ja olo on paljon eilistä seesteisempi. Töitä on niin paljon, etteivät ne tekemällä lopu, ja hyvä niin; kiireinen päivä on pitänyt haikeat ajatukset loitolla. Suurempi kiitos rauhallisesta olotilasta kuuluu kuitenkin juoksemiselle: on tosi mielenkiintoista huomata, kuinka ruumiillinen olento ihminen loppujen lopuksi onkaan! Eilen lähdin iltapäivällä lenkille tuulettamaan ajatuksiani, ja jo juoksun aikana olo alkoi tuntua paljon paremmalta. Mietin siinä kaatosateessa lönkötellessäni, kuinka onnekas olen, kun saan juosta. Monet eivät syystä tai toisesta pysty liikuntaa harrastamaan, ja voi olla, että jos en olisi ottanut syksyn alussa itseäni niskasta kiinni, niin ehkäpä muutaman vuoden kuluttua olisi juoksemisen aloittaminen ollut jo liian myöhäistä tai ainakin huomattavasti vaikeampaa.

Tämä fiilis motivoi minut sitten juoksemaan elämäni pisimmän lenkin: 18 km (ja vettä tuli tosiaan koko lenkin ajan kuin aisaa)! Olin kotoa lähtiessäni niin ajatuksissani, että sykemittari unohtui matkasta, mutta tämä saattoi loppujen lopuksi olla ihan hyvä juttu. Etenin nimittäin juuri sellaista vauhtia kuin hyvältä tuntui, enkä koko matkan aikana oikeastaan hengästynyt lainkaan. Ainoastaan ihan viimeisten kilometrien aikana alkoi kropasta loppua energia, mikä tuntui pienenä lihasjomotuksena reisissä. Laatu-aikaa sateen kanssa kesti yhteensä 2:12 (7:20/km). Puolimaraton jäi vain kolme kilometriä vajaaksi, ja tuolla vauhdilla siihen olisi kulunut 2:34.

Lenkin jälkeen kävin vanhempieni luona. Siellä ne punaisin silmin katsoivat televisiosta Sherlock Holmesia... Isä heitti puoliväkisin vitsin "koko-orpoudestaan", mutta kyllä surun hänestä selvästi näki. Perheessämme ei ole ollut tapana puhua tunteista hirveän avoimesti, mikä häiritsee minua toisinaan aivan valtavasti. Itse olen tunneihminen ja osaan myös puhua tunteistani. Vanhempieni kanssa se vain tuntuu jotenkin hankalalta ja teennäiseltäkin - en tiedä, voiko tilannetta koskaan korjata vai onko siihen vain sopeuduttava.

No, asiasta toiseen. Tänään ehdin jo iltapäivästä palauttavalle lenkille, joten viikko on alkanut juoksun merkeissä. Huomenna on vuorossa lepopäivä, ja jalkojen kondiksesta riippuen sitten joko keskiviikkona tai torstaina taas juoksemaan. Ulkoliikuntakausi on jatkunut nyt kiitettävän pitkään, joten otetaan kaikki irti myöhäisestä talven tulosta! :)

Kaikella on aikansa

Sateinen sunnuntai on käynnistynyt valitettavasti hyvin surullisissa merkeissä. Sain juuri puhelun isältäni, ja jo numeron välkkyessä kännykän ruudulla tiesin, miksi hän soittaa: jo jonkin aikaa huonossa kunnossa ollut isoäitini kuoli tänä aamuna. Hän eli pitkän ja täyden elämän ja nukkui pois 92 vuoden iässä. Järki pelasi loppuun asti, mutta keho väsyi ja kuihtui pois. En ole uskonnollinen ihminen - agnostikoksi ajattelen itseni - mutta toivon, että mummolla on nyt hyvä olla. Kuoleman mysteerin hän pääsi kaikeksi onneksi selvittämään ennen ensimmäistäkään lastaan tai lastenlastaan, mistä pitää olla kiitollinen. Serkkujenikin lapsia, omia lapsenlapsenlapsiaan, hän ehti nähdä ja heistä iloita.

Tällaisen surun kohdatessa arjen huolet ja murheet tuntuvat niin vähäpätöisiltä. Suvustamme on nyt viimeinen vanhimman sukupolven edustaja lähtenyt, ja samalla on tietty turvallinen, omasta lapsuudestani alkanut aikakausi lopullisesti päättynyt.

Tuntuu siltä, etteivät eväät oikein tahdo riittää muuhun kuin itkemiseen ja hajanaisiin muistoihin. Lähden kohta juoksemaan pois tätä palaa kurkusta ja yritän löytää asioihin jonkinlaista perspektiiviä. Täytyy yrittää muistaa, että:

Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika on purkaa ja aika rakentaa,  

aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,

aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla. (Saar.3:1-8)

Viikonloppu = lenkille

Jahas, taas on viikonloppu koittanut! Raahustin töistä kotiin viiden maissa ja olin jo vaihtamassa lenkkivaatteita päälle, kun jokin paha aavistus sai minut tarkastamaan sähköpostista yhden työasian deadlinen. Ja fiilkseni osui ihan oikeaan - dedis oli nimittäin tänään! Onneksi kyseessä oli suhteellisen helppo ja nopea juttu, joten kun tunnin olin asiaan paneutunut (kieltämättä melkoinen kalikka otsassa), pääsin kuin pääsinkin rentoutumaan lenkkipoluille!

Vaikka ilmassa olikin pientä syysmyrskyn poikasta, oli lämpömittari kivunnut tänään seitsemään asteeseen. Tämä taas tarkoitti sitä, että suosikkitieni oli sulanut hieman pehmeämmäksi, eikä se rasittanut sääriä mitenkään normaalia enemmän. Itse juoksu noudatti aika tuttua kaavaa: ekat pari kilometriä hitaasti lönkötellen, minkä jälkeen sitten nopeampi vaihde silmään. Sykemittari näytti välillä syystä tai toisesta ihan omiaan, joten keskisykettä ei tällä kertaa voi pitää luotettavana. Aikaa lenkkiin kului joka tapauksessa 44:29, jolloin keskivauhdiksi tulee 6:11/km. Eli näillä lihaksilla ihan reipasta menoa!

Laiskurin juoksuharrastus on inspiroinut myös taiteilijoita.

Huomenna on vuorossa rauhallista illanviettoa. Luulen, että juoksusta olisi muutenkin viisainta pitää lepopäivä ja palata asiaan taas sunnuntaina. Jännä juttu muuten: hengitys on tuskin ehtinyt tasaantua juoksun rasituksesta, mutta jo nyt ajatus pitkästä, rauhallisesta sunnuntailenkistä tuntuu lähes vastustamattoman hyvältä..! :)

Palauttelunautintoa

Miksi juoksu ei voi aina tuntua yhtä ihanalta kuin tänään? Sain freelance-hommat jo alkuillasta pakettiin, ja lähdin suurin piirtein suorilta jaloilta kohti Paloheinää. Jo matkalla oli mukavan rentoutunut olo, kun tiesi työstressin edes vähäksi aikaa pikkaisen helpottavan. Tuo rentous jatkui kaikeksi onneksi myös lenkillä - loppumatkasta pääsin taas sellaiseen loistavaan flow-tilaan, jossa askel vain pitenee pitenemistään, eikä juoksun rasitus tunnu missään! Menin tänään kyllä muuten hyvin rauhallista vauhtia, mutta tämän flow'n asiosta pari viimeistä kilometriä kulkivat suht rivakasti. Tämän päivän speksit näyttivät loppujen lopuksi tältä:

• Matka: 9 km
• Aika: 01:03:15
• Keskivauhti: 7:02/km
• Keskisyke: 159 bpm

Jos mietin yhtä tavoitteistani, eli sitä, että pystyisin juoksemaan ilman suurempia kuoleman oireita 10 km tunnissa, niin tämän päivän perusteella on todettava siihen olevan vielä pitkä matka. Vaikka keskisyke olikin tänään minulle ihan kohtalainen, niin keskivauhdin painaminen kuuteen minuuttiin per kilometri vaatii paljon töitä ja ennen kaikkea painon putoamista. Jokainen ylimääräinen kilo hidastaa menoa, joten nyt kun kunto on selvästi harjoittelun myötä parantunut, täytyy keskittyä entistäkin paremmin järkevään ruokavalioon.

Ruokavaliosta tulikin mieleen Laiskurin elämää aika hyvin kuvaava tilanne. Ostin nimittäin muutama viikko sitten Hakaniemen Ääs-marketista sellaisen Primulan valmistaman valmiiksi pakatun lasagne-annoksen. Annos oli Laiskurin mielestä hyvin maukas, eikä siinä ollut kuin n. 350 kaloria. Riemuitsin jo, että tästähän tulee passeli palautusruoka Laiskurille! No, ehdinpä sitten ostaa tuon kerran lisäksi peräti yhden vastaavan pakkauksen: kaupassa oli nimittäin tänään ilmoitus, että Primulan herkkutehtaan konkurssin johdosta annosten valmistus on ainakin toistaiseksi loppunut. Se siitä kevyestä herkuttelusta sitten! :)

Töitä, lenkki, töitä...

Taas on uusi työviikko alkanut, ja tällä kertaa paino on vahvasti sanalla työ! Tänään oli yhden freelance-homman deadline, ja huomenna odottaakin jo toinen. Toisin sanottuna Laiskurin ilta jatkuu tämän blogikirjoituksen jälkeen töiden merkeissä aina tuonne puolille öin saakka. Laiskuri esittää asiasta vankan protestinsa - pitäisihän se jo nimestä ymmärtää, että Laiskuria ei ole tehty uurastusta varten!

Pään hajoamisen estämiseksi karkasin kuitenkin iltalenkille Paloheinään. Koska hiekkatie vaikutti aavistuksen pehmeämmältä kuin viime viikolla, lähdin tutulle 7,2 km lenkilleni suhteellisen rauhallista vauhtia. Sääret protestoivat kovahkoa alustaa aina neljään kilometriin saakka, mutta sitten olo parani ja juoksin loppumatkan vähän reippaampaa vauhtia. Ajaksi tuli yllättävänkin hyvä 45:25 (6:18/km), tosin keskisyke oli aika korkea (168 bpm) ja maksimikin kävi kurkkaamassa aina 189:ssa asti!

Hieman kyllä harmittaa arkielämän kiireet. Tuntuu, että kuntoilua ja terveellistä elämäntapaa on todella paljon vaikeampi noudattaa, kun ei pysty luomaan tarpeeksi selviä rutiineja. Tämä ei nyt sinänsä ole mikään yllätys, mutta saahan se kai vähän ottaa päähän kuitenkin? :) Onneksi kaikki on väliaikaista: omassa ammatissani lukukausien loput (eli vuodenvaihde ja touko-kesäkuu) ovat aina kaikkein kiireisintä aikaa. Nytkin tiedän, että viimeistään tammikuun puolessa välissä pitäisi elämän olla vähemmän kiireistä.

Nyt kutsuvat käännöstyöt, joten mukavaa (ja toivottavasti stressitöntä) alkuviikkoa itse kullekin! :)

Musiikkia elämään

Taas on yhden ystävän juhlat juhlittu! Illanvietto sujui mukavissa merkeissä ravintola Sipulissa, joka on aivan Uspenskin katedraalin vieressä. Kabinetti oli tyylikäs ja viihtyisä - tuli mieleen sellainen englantilainen herrasmiesten kerho, jossa viiksekkäät, sakettipukuiset miehet istuvat nahkanojatuoleissa mahonkipöytien ääressä sherryä maistellen ja sikaria poltellen. Ilta venähti (tietenkin) pitkäksi, mutta tällä kertaa ei Laiskuri ollut viimeinen juhlija, vaan pakeni pahoittelujen kera kotiin hyvissä ajoin ennen sitkeimpiä sissejä.

Laiskurin tulevia urheilusuorituksia saattaa muuten sulostuttaa musiikki! Lenkkeilyharrastus tuli puheeksi erään ystävän kanssa. Hän mainosti itse juoksevansa aina kuulokkeet korvilla ja tarjosi oman vanhan MP3-soittimensa Laiskurin käyttöön. En itse asiassa tiedä, tykkäänkö loppujen lopuksi juosta musiikin soidessa korvissa - usein juostessa pääsee nimittäin ajattelemaan omia ajatuksiaan kaikessa rauhassa, eikä siinä musiikkia ole kaivannut. Jos vauhti on taas hieman lujempaa, niin ainakin itse rytmitän hengitystä juoksuaskelten tahdissa.

Kuulokkeet pitäisi nyt joka tapauksessa laitteeseen ostaa ja ladata se sitten täyteen jotain kivaa lenkkeilymusiikkia! Onneksi satuin löytämään pöydällä lojuneen vanhan kuitin, jota en onneksi ehtinyt heittää paperinkeräykseen: kyseessä oli nimittäin 50 euron lahjakortti, jonka olin saanut Veikon Koneesta vajaa vuosi sitten, kun hankin nykyisen kännykkäni! Viidelläkympillä pitäisi saada jo tarpeeksi laadukkaat ja juoksemiseen sopivat kuulokkeet, joten ihan mukava yllätys tuon lahjakortin löytäminen oli!

Sitten pitäisikin vain alkaa suunnitella soittolistaa... Jotain energistä musiikkia, johon ei ihan heti kyllästy! Yksi laulu on jo ansainnut paikkansa listalla: Led Zeppelinin Kashmir on soinut päässä useammallakin lenkillä! Upea biisi, jossa riffi kulkee 3/4 tahtilajissa rumpalin soittaessa itsepintaisesti neljään... Laitetaanpa vielä linkki näin lauantain kunniaksi!

Led Zeppelin - Kashmir

Pururadalla

Olen huomannut, että "huonon" lenkin jälkeen pyrin aina palaamaan juoksupoluille mahdollisimman pian, jotta ikävä fiilis ei pääsisi muhimaan mielen pohjilla liian kauan. Näin kävi myös tällä kerralla - on vasta alkuilta, ja olen jo ehtinyt käydä juoksemassa! :)

Odotin jalkojen olevan tänään aivan kuolleet, mutta mitä vielä: aivan kuin en olisi liikkunut eilen lainkaan! Laiskurin kroppa toimii näköjään vähän oudolla tavalla, mutta mitäpä tuosta; edessä on muiden kiireiden vuoksi ainakin kahden päivän juoksutauko, joten oli todella mukava päästä tänään liikkumaan.

Valitin eilen juoksualustan kovuutta ja tajusin tänään, etten ollut ottanut huomioon kaikkia vaihtoehtoja: Paloheinässähän on Laiskurin normireitin lisäksi pururata, jonka alustan pitäisi pysyä pehmeänä huomattavasti pidempään kuin hiekkateiden! Paloheinän purtsin huono puoli on vain se, että reitin korkeuserot ovat melkoiset, ja juurikin tästä syystä olen yrittänyt välttää sitä. Nyt olivat vaihtoehdot kuitenkin hyvin vähissä, joten Laiskurin oli lähdettävä koettamaan onneaan tälle köyhän miehen vuoristoradalle.

Paloheinän pururata tarjoaa juoksijalle kolme vaihtoehtoa: 3 km, 5,2 km ja 7,5 km pituiset lenkit. Näistä 5,2 ja 7,5 kilometrin reitit etenevät käytännössä koko ajan samaa reittiä, mutta 7,5 kilsan matkalla tulee lopussa reilun parin kilometrin ylimääräinen kiekura. Mukavaa reitillä on se, että pururadan sivuun on merkitty "kilometritolpat" puolen kilometrin välein, mikä auttaa pysymään kärryillä matkan taittumisesta. Ja niin kuin arvelinkin, alusta oli mukava juosta - puru oli itse asiassa vähän liiankin pehmeää välillä, ja huomasin juoksevani usein tien reunalla, joka ei upottanut aivan niin paljoa.

Juoksu tuntui tänään ihan kohtalaiselta. Jyrkät mäet pitivät sykkeen jatkuvasti aika korkeana (koko lenkin keskisyke 162), mutta toisaalta oli ihan hyvä kokeilla vaihteeksi tällaistakin lenkkivarianttia. Olin jo viiden kilsan kohdalla aika väsynyt, mutta olin utelias näkemään pisimmän reitin, ja niinpä käännyin 7,5 km kierrokselle. Ei olisi ehkä kannattanut: aivan kierroksen loppuvaiheessa (6 km jälkeen) noustaan lähes Paloheinän mäen huipulle, ja kun sieltä ollaan päästy alas, edessä on vielä yksi jyrkähkö mäki! Toisin sanottuna siinä vaiheessa, kun juoksija on jo lähes huoahtanut helpotuksesta, tulee vastaan koko lenkin raskain kohta!

Kaikesta onneksi selviää, ja maaliin päästiin tälläkin kerralla. Mukavinta tänään oli huomata, että koivet olivat toipuneet eilisestä hyvin ja että yleisfiiliskin oli rasittavasta reitistä huolimatta paljon parempi kuin eilen. Ja miksei olisi: onhan juokseminen nyt kuitenkin ihan älden makeeta! :)

Rääks

Olipahan kertakaikkisen kamala lenkki! Pohdin itse asiassa jo päivällä, onko tänään sellainen hyvä "juoksufiilis", ja vaikkei oikein ollutkaan, lähdin siitä huolimatta juoksemaan. Jalat olivat vielä edellisestä lenkistä vähän kipeät, mutta ajattelin niiden vertyvän, kunhan pitäisin vauhdin tarpeeksi rauhallisena.

No niin just.

Pohkeet olivat heti alkumetreiltä lähtien täysin jumissa! Oli aika mielenkiintoinen fiilis, kun tuntui siltä, ettei polvesta alaspäin ollut minkäänlaisia lihasvoimia! Juokseminen muuttui sellaiseksi oudoksi kevätjuhla-sipsutteluksi, mikä sitten aiheutti sen, että myös alaselkä meni aika äkkiä solmuun. Kolmen kilometrin kohdalla harkitsin vakavasti pysähtymistä ja kävelyä takaisin, mutta jotenkin ei vain luonto antanut periksi. Jatkoin 7,2 km lenkin loppuun saakka, ja vaikka meno ihan aavistuksen helpottikin lopussa, oli tämä aivan kirkkaasti koko syksyn ikävin lenkki. Jos juoksu olisi harrastuksen alkumetreillä tuntunut tältä, en olisi edes harkinnut juoksemisen aloittamista!

Osasyynsä tämän illan nihkeydelle on varmastikin sillä, että lempilenkkini juoksualusta (hiekkatie) on talven lähestyessä muuttunut yhä kovemmaksi. Ihan kauheasti ei eroa asfalttiin enää huomaa, ja ainakin Laiskurin kaltaiselle "isoluiselle" herrasmiehelle tämä ei sovi sitten lainkaan. Täytyykin käydä piakkoin urheiluliikkeessä katsomassa pehmustetulla pohjalla varustettuja lenkkareita ulkojuoksuun sekä sisälenkkareita mahdollista hallikautta silmällä pitäen.

Muuten Laiskuri elää syksyn kiireisintä aikaa niin työn kuin vapaa-ajankin puolesta. Tämä ei tarkoita kovinkaan hyvää terveellisen elämän kannalta, sillä arki on epäsäännöllistä, ja epäsäännöllisyys on todella vaikea yhdistää hyviin elämäntapoihin. Tästäkään syystä ei jalkojen jumitus kauheasti ilahduta - kuntonyrkkeily piti tältä syksyltä keskeyttää, jotta takareidet kestäisivät paremmin juoksemista, eikä tähän tilanteeseen kerta kaikkiaan tarvita uusia vaivoja! :)

Puuh, sainpahan edes jälki-endorfiinit liikkeelle, muuten olisi kovasti miinusmerkkinen päivä!

Huomenna sitten parempaa, eikö vain? :)

Uusia maastoja

Mukavan leppoisa lauantai alkaa kääntyä illan puolelle. On oikeastaan ollut todella hyvä päivä: sain tehtyä töitä ihan suunnitelman mukaisesti, ja palauttavalla lenkilläkin ehdin käydä! Jalat olivat vielä hieman väsyneet eilisestä pinkomisesta, mutta osasin onneksi pitää vauhdin tarpeeksi rauhallisena, ja olo on taas mitä parhain!

Olin ennen lenkkiä katsonut kartasta, että normireittiäni pikkaisen muuttamalla saisin pidennettyä lenkin yhdeksään kilometriin. Kaipasin muutenkin vähän vaihtelua, joten lähdin kahden kilometrin kohdalla tekemään tuota vajaan parin kilometrin "sakkokierrosta". Tuntui itse asiassa todella mukavalta juosta pitkästä aikaa uusissa maisemissa! Kaiken lisäksi tämä uusi pätkä oli suurimmalta osaista hyvin tasaista maastoa, joten otan sen kyllä varmasti jatkossakin osaksi juoksuohjelmaani. Tänään matkaan kului aikaa 1:05:52 (keskinopeus 7:19/km, keskisyke 152). Mikä parasta, olo oli koko ajan hyvä, ja juoksu oli suoranaista nautintoa! Edes kahden asteen lämpötila ja uudella reittipätkällä yllätyksenä eteen tullut asfalttiosuus eivät mielialaa painaneet!

Lenkin jälkeen tuli yllättäen lähes euforinen olo. Tuleekohan lukijoille koskaan samanlaista fiilistä, kun pääsee lämpimään autoon ajamaan täysin kiireettä ja vaipumaan omiin ajatuksiinsa? Oli aivan hilkulla, etten lähtenyt vain ajelemaan jonnekin täysin vailla päämäärää - niin rauhoittavalta tuntui saada olla aivan yksin omien ajatustensa kanssa, samalla kun kroppa toipui lempeästä rasituksesta. Tulin kuitenkin suoraan kotiin - eihän täälläkään kukaan ole minua varsinaisesti häiritsemässä... :)

Nyt vielä kauppaan tekemään viime hetken ruokaostoksia - rauhallista iltaa kaikille!

P.S. Flunssan oireet olivat tänään lähes tiessään - outoa, mutta ei varsinaisesti haittaa. :)

Flunssaa ilmassa?

Laiskuri on nyt jo muutaman päivän ajan tuntenut olonsa hieman huteraksi, aivan kuin flunssa kolkuttelisi ovella. Mitään suurempaa kunnon romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten päätin tänään kaiken uhalla katkaista muutaman päivän liikkumattomuuskierteen rivakalla lenkillä. Jos olo tämän johdosta pahenee, niin se on ihan ok - parempi sairastaa tauti kunnolla pois kuin jäädä viikkotolkulla odottelemaan puolikuntoisena sen tuloa.

Ennen lenkille lähtöä tutkailin hieman viiden vuorokauden sääennustetta, ja voi - upeat juoksusäät alkavat pian olla uhattuna! Ensi viikoksi on jo luvattu pakkasta, mikä ei sinänsä kai juoksemista ihan hirveästi haittaa. Mutta lumi ja jää (loskasta puhumattakaan...) Pitää vain toivoa, että ihan heti ei lumi sataisi maahan. Olisi nimittäin niiiiin mukava jatkaa ulkolenkkikautta vielä edes jokunen viikko..!

Juoksu oli tänään sellaista puolitakkuista, todennäköisesti tuosta pienestä flunssanpoikasesta johtuen. Tästä huolimatta Paloheinän 7,2 km taittui alle 45 minuutin - tarkalleen ottaen aikaa kului 44:50 (6:14/km, keskisyke 166 bpm). Kyseessä taisi siis kaikesta huolimatta olla Laiskurin lyhyen juoksu-uran kolmanneksi nopein lenkki Paloheinässä! Heikon olon huomasi itse asiassa vielä paremmin lenkin jälkeen; yleensä sykkeeni putoaa autossa nopeasti sadan tienoille, mutta nyt syke jäi leijumaan 110-115 paikkeille. Laiskuri, jolla ei tosin ole tutkintoa kotimaisesta, saati venäläisestä lääkärikoulusta, pitää tätä varmana merkkinä pöpöjen läsnäolosta!

Viikonloppu vierähtää valitettavasti töiden merkeissä. En muista, olenko tätä suoraan aikaisemmin kertonut, mutta Laiskuri tekee siis leipätyönsä ohessa freelancerina käännöstöitä, joita on nyt siunaantunut melkoinen pinkka. Riippuen vähän yleisestä kunnosta ja töiden edistymisestä huomenna voisi silti käydä pienellä palauttavalla lenkillä. Nyt Laiskuri kuitenkin palkitsee itsensä Pätkiksellä ja levolla - mukavaa viikonlopun alkua itse kullekin! :)

Keskiviikkomietteitä

Keskellä viikkoa mennään, ja tänään olisi ollut mahdollinen juoksupäivä. Jalat tuntuivat kuitenkin alkuillasta vielä niin väsyneiltä, että Laiskuri katsoi parhaaksi liikunnan sijaan lepäillä kotona. Päätös oli kaikin puolin arveluttava: Stargate SG-1 -dvd:tä oli ehtinyt kulua vasta viitisentoista minuuttia, kun ystävä vaikeroi lähipubisssa: "tulethan tänne, muuten on elämäni ollut aivan turhaa!" No, ehkä aivan noin melodramaattinen ei ystävän kutsu ollut, mutta yhtä kaikki ei Laiskurista ollut miestä vastustamaan hyvää seuraa!

Kyseistä ystävää ei Laiskuri ollut nähnyt moneen kuukauteen, joten mukavaa oli! Kuitenkin illan jälkeen jäi syyllinen olo kaivertamaan mieltä: tällaiset keskiviikko-oluet eivät voi olla hyväksi elämäntapamuutoksen kannalta..! Tuntuukin siltä, että olen viime päivinä joutunut ihan oikeasti pohtimaan, mistä on kyse: jos elämältä kerran haluaa terveyttä ja parempaa kuntoa, niin tarkoittaako se rautaisella itsekurilla vältettyjä kuukauden sosiaalisia kohokohtia, vai voiko tällaiseen elämään sisältyä myös sellaista ajanvietettä, joka niin sanotusti "ruokkii sielua", mutta "tuhoaa ruumista"?

Kysymys on hankala, eikä siihen varmaan ole yksiselitteistä vastausta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että perheen jälkeen suurinta iloa elämässä tuovat hyvät ja läheiset ystävät. Valintaa oman hyvinvoinnin ja ystävien välillä ei oikein voi tehdä, koska ne ovat niin tiukasti kytkeytyneet toisiinsa. Nyt, kun vuosi lähestyy loppuaan, ystävät ottavat herkästi yhteyttä ja haluavat tavata, kun tajuavat, että pitkään aikaan ei olla nähty. Tällaista tämä aika vain on. Tuntuu siltä, että parin viime viikon aikana elämäntapani nyt vain on hieman epäterveellisempi kuin mitä se viime kuukausina on ollut ja että tämä minun on vain hyväksyttävä. Ei kyse ole siitä, että olisin jollain lailla luopumassa tavoitteistani - ei todellakaan. Toisinaan sitä vain täytyy ottaa läheiset enemmän huomioon kuin muina aikoina, ja tästä tuntuu juuri nyt olevan kyse.

Huomisilta menee valitettavasti täysin töiden parissa, mutta perjantaiksi olen suunnitellut kevyen lenkin. Lauantaina tai sunnuntaina aion pitkästä aikaa käydä Petikossa juoksemassa mäkisessä maastossa vauhdikkaan kympin. Korkea syke ja äärirajoilla meneminen tuottivat viime viikolla niin paljon tuskansekaista nautintoa, että laiskahkon viikon päätteeksi tekee hyvää testata vähän myös vauhtikestävyyttä! :)

Sumujuoksu

Tänään oli vuorossa eilisen pitkiksen jälkeinen palauttelulenkki sumuisessa Paloheinässä. Tai siis "palauttelulenkki", sillä eihän Laiskuri nyt millään osaa pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa! Kaikki näytti vielä suhteellisen hyvältä viiteen kilometriin saakka, jolloin jouduin pysähtymään hetkeksi auenneita kengännauhoja solmimaan. Jostain syystä tähän kuluneet 15 sekuntia alkoivat harmittaa niin paljon, että kiristin vauhtia selvästi. :) Eihän siinä sinänsä mitään, sillä pääsin jotenkin sellaiseen "flow"-tilaan, jossa voimat tuntuvat riittävän mihin tahansa! Aika hieno fillis, täytyy sanoa. Tulinkin vikat pari kilometriä huomattavasti alkuvauhtia lujempaa, ja 7,2 km "palauttelulenkin" loppuajaksi tuli 46:15 (6:25/min).

Vaikka palauttelun kanssa olikin nyt vähän niin ja näin, oli silti mukava huomata, kuinka paljon kunto on parissa kuukaudessa parantunut. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin saman matkan 15. syyskuuta 15 sekuntia hitaammin, mutta keskisyke oli tuolloin 170 (tänään 158). Jotain on siis näinkin lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua! Parhaiten kunnon kohentumisen huomaa ehkä siinä, että hitailla lenkeillä ei tarvitse keskittyä hengittämiseen lainkaan - kunhan muistaa aukoa silloin tällöin suutaan. Vauhtikestävyydessä on myös tapahtunut parannusta: kirit lähtevät vaivattomammin, ja kyllähän esim. viime viikon vitosen enkkakin kertoo jotain.

Juoksukunto on siis paranemaan päin, mutta paino ei ole laskenut ihan samassa suhteessa. Itse asiassa pariin viikkoon ei ole sillä rintamalla tapahtunut yhtään mitään. Vaikka tuohon aikaan mahtuukin lähes viikon liikkumattomuus ja aika iso työstressi, en ole silti ihan tyytyväinen edistymiseen (tai pikemminkin sen puutteeseen). Parina päivänä, muun muassa eilen, on käynyt niin, että myöhään illalla tulee yllättävän kova nälkä. Ja ei, kyse ei ole mistään mieliteosta, vaan ihan oikeasti nälästä. Ja koska viimeiseen asti haluaisin välttää sitä, että elämäntapamuutoksesta tulisi laihdutuskuuri, olen syönyt sen verran kuin nälkätila on edellyttänyt. Täytyy kyllä vähän analysoida, mistä tällainen nälkä tulee. Ehkä olen syönyt liian epäsäännöllisinä aikoina?

Nyt on joka tapauksessa välipalan ja levon vuoro. Seitsemältä näyttäisi tulevan mielenkiintoisen oloinen Prisma-dokkarikin... Huomisesta tulee iltamenojen vuoksi lepopäivä, mutta keskiviikkona on lenkki taattu, jos vain jalat ovat samaa mieltä! :)

14 kilometriä nautintoa

Tänään on Laiskurilla ollut päivä, jollaisesta voi vain haaveilla. Herätyskello ei ollut soimassa, joten aamu-unet jatkuivat piiiitkään! Tällainen krooninen aamutorkku ei kerta kaikkiaan voi toivoa parempaa aloistusta päivälleen! Hitaan heräämisen ja aamiaisen jälkeen siirryin sitten Paloheinään, jossa pilvinen sää ja kuusi lämpöastetta jo odottivatkin Laiskuria rauhalliselle lenkille. Koska viikon muut lenkit menivät vauhtikestävyyden kohentamiseen, oli tänään pitkästä aikaa vuorossa pidempi lenkki hitaalla vauhdilla.

Laiskuri lempiharrastuksensa parissa.

Juoksu (tai siis hölkkä) tuntui tänään todella hyvältä. Menin niin rauhallista vauhtia, että missään vaiheessa ei edes hengästyttänyt, ja välillä oikein säpsähdin, kun mieli oli harhaillut jonnekin aivan muualle! Aivan upeaa nollausta, ei voi muuta sanoa. No, lopulta kiersin normilenkkini kahteen kertaan, mikä tekee 14,4 km. Aikaa tähän kului 1:47:41, joten keskivauhti oli leppoisat 7:31/km. Tulin tosin jälkimmäisen puoliskon huomattavasti ensimmäistä nopeammin, joten vauhti ei ollut aivan tasaista. Ainoa huono puoli lenkissä oli, että jossain 11-12 kilometrin kohdalla alkoivat oikean jalan takareisi ja polvi hieman vihoitella. Luulen, että kyse oli ainakin reiden osalta vain nestehukasta ja energiavajeesta, sillä olin tuossa vaiheessa kuluttanut jo aamiaisesta saadun energian kokonaan. Novellea menikin parkkipaikalla lähes litra aika nopeaan tahtiin...

Tämä lenkki opetti Laiskurille ainakin sen, että esimerkiksi hyvään puolimaraton-suoritukseen täytyy valmistautua myös energiatankkauksen muodossa. Oikeat juoksijat käyttävät ilmeisesti juoksun aikana jonkinlaisia energiageelejä, jotka imeytyvät nopeasti ja vahvistavat väsyneitä lihaksia. Täytynee tutustua asiaan sitten, kun oma suoritus tulee ajankohtaisemmaksi... Joka tapauksessa tuntui tänään vähän hassulta, että syke pysyi koko ajan matalana (keskisyke 151), ja juoksukunnon puolesta olisi voinut hyvin vetää vaikka sen puolimaratonin pituisen lenkin, mutta jalkojen lihakset eivät olisi siitä pitäneet lainkaan. No, tällaista harjoittelua ja kantapään kautta opettelua tämä Laiskurin juoksuharrastus on...! :)

Torstai on ennätyspäivä

Eilen tuntui 3,1 km matka yllättävän kevyeltä juosta nopeasti, ja jäin pohtimaan, olisinko jaksanut pitää vauhtia yllä vielä pidempään. No, tänään oli sitten ihan pakko päästä kokeilemaan nopeasti juostua vitosen lenkkiä! Tai tarkalleen ottaen kyseessä on 4,9 km, sillä tuota puuttuvaa sataa metriähän kirosin syyskuussa, kun luulin ensimmäistä kertaa juosseeni alle kuuden minuutin kilometrivauhtia...

Joka tapauksessa suunnistin  illan jo pimettyä Pitkäkoskelle. Juoksu lähti pienen alkuverryttelyn jälkeen mukavasti liikkeelle, mitä nyt sääret hieman protestoivat kovaa alkuvauhtia. Vaikka hengitys tuntuikin välillä vähän liikaa "pintahengitykseltä" (eli siltä, etten saanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla happea), jaksoin kuitenkin pitää vauhdin aika hyvin kasassa. Vasta loppumatkasta piti pikkaisen löysätä mäkien päällä, jotta syke pääsi hieman laskemaan.

Koska edellinen enkkani oli ollut karvan alle puoli tuntia, otin optimistiseksi tavoitteeksi 29 minuutin alituksen. Ja mitä kummaa - loppukirin jälkeen kello pysähtyi aikaan 27:01! Jos olisin tajunnut 27 minuutin rajan olleen noin lähellä, olisin ihan varmasti nipistänyt vielä tuon pari sekuntia pois, mutta olen kyllä tuohon lähes kolmen minuutin ennätysparannukseen todella tyytyväinen! Samalla tuli tehtyä taas uusi keskinopeusenkka: 5:31/km! Sinänsä hassua, että keskinopeus oli tänään eilistäkin parempi, mutta toisaalta alkumatkalla on pari alamäkeä, jotka parantavat jonkin verran aikaa. Keskisyke oli tänään 174 ja maksimisyke 185, joten noiden lukemien valossa ei olisi ollut varaa kauheasti enää kiristää.

Ikävää tässä on vain se, että freelance-työt odottaisivat vielä tekijäänsä... Vaihtoehtona olisi herätä aamulla todella aikaisin, mikä on aamutorkulle Laiskurille todella vastenmielinen ajatus... Mutta ehkä se on kuitenkin kaikista järkevin vaihtoehto. Juu, näin tehdään. Saapahan ainakin paremmin nauttia nyt juoksun tuomasta hyvästä olosta ja uudesta ennätyksestä! :)

Back in business

Nonniin! Viikko on vierähtänyt jo puoleen väliin, ja ilokseni voin todeta jalkojen jälleen kestävän juoksua! Eilen aloitin tutun 7,2 km lenkkini hyvin varovaisesti, mutta puolessa välissä en enää jaksanut jarrutella, vaan aloin paahtaa hieman kovempaa vauhtia. Lopputulema oli 49:08 (6:49/km), mikä hassusti osuu juuri tuohon "en-ikinä-juokse-tätä-vauhtia"-haarukkaan, josta viimeksi puhuin. :) No, en kyllä juossut nytkään, vaan alkumatka meni ehkä 7:20 kilometrivauhtia ja loppumatka sitten vastaavasti nopeammin...

Tänään oli puolestaan jotenkin poikkeuksellisen hyvä ja energinen olo, joten ajattelin testata lyhyttä matkaa vähän kovemmalla vauhdilla. Paloheinästä Haltialan tilan risteykseen on 3,1 km, mikä tuntui tarkoitukseen sopivalta matkalta. Juoksu rullasi oikein kivasti, ja aikaa suoritukseen kului 17:27 (5:38/km). Itse asiassa keskivauhti taitaa olla oma henkilökohtainen ennätykseni, olkoonkin että matka oli lyhyt. Ja mikä parasta, tuostakin olisi ollut vielä varaa kiristää! Maksimisyke ei ollut minulle mitenkään erityisen korkea (177 bpm), ja koko ajan tuntui siltä, että vielä olisi mennyt ainakin kilometri ellei kaksikin suunnilleen samaa vauhtia. Sen sijaan että olisin repinyt vielä ylimääräisen kilometrin, päätin kävellä palauttavan lenkin takaisin samaa reittiä, mikä oli varmaan ihan fiksu ratkaisu.

Taas täytyy ihmetellä, kuinka erilainen olo on, kun on vähänkin päässyt liikkumaan: ei ole mitään erityisiä mielitekoja, työstressi ei aiheuta murheita, ja on kaikin puolin hyvä ja tasapainoinen olotila! Ehkä juuri tämän takia sitä onkin niin helppo innostua liikaa: juoksemisesta yksinkertaisesti seuraa niin hyvä olo, että siihen jää vähän liiankin helposti koukkuun. No, perjantai on jo varmasti lepopäivä, mutta huomisesta teen päätöksen vasta illalla. Jos jalat tuntuvat yhtä hyviltä kuin tänäänkin, voisi ehkä kevyen lenkin heittääkin! :)

Takaisin juoksupoluille

Näin on siirrytty jo talviaikaan, mutta juoksun huuma ei lopu! Reidet tuntuvat oikeastaan ensimmäistä kertaa viikkoon suhteellisen hyviltä, ja vaikka eilen rahoitushakemuksen deadline ja ystävän suorittama tutkinto veivät Laiskurin poikkeuksellisen maanantai-juhlinnan pariin, voisi tänään harkita rauhallista iltalenkkiä!

Tuossa reisijumia parannellessani mietin, että pitäisi varmaan osata suhtautua tähän harrastukseen vähän järjestelmällisemmin ja varmistaa ihan oikeasti etukäteen, että lepopäiviä on tarpeeksi tauottamassa juoksua. Tällainen suunnitelmallisuus nyt vain sattuu sotimaan spontaania ja helposti innostuvaa luonnettani vastaan - jos pidän jostain kovasti, on minun hyvin vaikea jarrutella. Mutta kasvamisen paikastahan tässä elämänmuutoksessa on muutenkin kyse. On löydettävä sopiva tapa elää ihmisiksi, niin että ei seuraa pelkästään vaistojaan ja viettejään. Itsehillintä ei todellakaan ole huono elämäntaito.

Törmäsin tuossa viikonloppuna sivustoon, jossa pystyy laskemaan arviot itselle sopivasta harjoitteluvauhdista (www.mcmillanrunning.com). Aluksi pitää syöttää oma ennätys viidellä kilometrillä, kympillä, puolimaratonilla tai maratonilla. Tämän jälkeen sivusto laskee, mitä vauhtia olisi hyvä pitää yllä harjoituslenkeillä, minkä lisäksi se antaa arvion ajoistasi muilla matkoilla. Minulle ohjelma arvioi viiden kilometrin ajan perusteella puolimaratonin tulokseksi 2:16, mikä tuntuu kyllä todella, todella optimistiselta! Sen sijaan harjoituslenkkien vauhdit vaikuttavat osuvan aika lailla nappiin:

• Palauttava hölkkä: 7:46 - 8:04 (peruskunto)
• Pitkät lenkit: 7:08 - 7:46 (peruskunto)
• Kevyet lenkit: 7:08 - 7:27 (peruskunto)
• Steady state (ilmeisesti n. 75 - 80% max.sykkeestä): 6:29 - 6:40 (kestävyysharjoittelu)
• Tempo (80 - 85% max.): 6:13 - 6:29

Kaikista jännintä noissa vauhdeissa on se, että välillä 6:40 - 7:08 ei suositella harjoiteltavan lainkaan! No, eihän siinä mitään, mutta kun tarkastelen juoksupäiväkirjaani, niin itse asiassa olen hyvin harvoin juossut tuota vauhtia: on tuntunut jotenkin luonnollisemmalta mennä joko lujempaa tai (yleensä) hiljempaa. Mutta arvioitahan tällaiset lukemat ovat, ja sellaisina niihin pitää myös suhtautua.

Nyt työt pakottavat Laiskurin taas klikkaamaan blogin kiinni, mutta pitäkäähän peukkuja, että Laiskurin koivet kestävät illan lenkin! :)