lauantai 31. joulukuuta 2011

Suuren maailman tyyliin

Viime päivityksessäni suhtauduin aika pessimistisesti mahdollisuuksiimme päästä New Yorkin koneeseen, mutta ihme ja kumma, tilaa löytyi! Nyt on siis takana muutama päivä suurkaupungin tunnelmaa, ja olo on päiväunien jälkeen enemmän kuin pöllämystynyt. Onneksi kyseessä oli vain muutaman päivän matka, sillä jet lag on ainakin minulla aivan kauhea, jos uuteen aikavyöhykkeeseen on ehtinyt tottua. Nyt kuitenkin kroppa kertoi koko ajan, että Ameriikan rytmi ei ole se oikea.

Matka oli kyllä todella mukava. New Yorkissa asuva ystäväni on yksi parhaista lukioaikojen ystävistäni, samoin kuin kanssani matkustanut kaverini. Juttua siis riitti hyvässä hengessä, ja ihan tiukkoja asiakeskusteluitakin pääsimme käymään. Muuten tällainen muutaman päivän matka ei ihan kauheasti jätä liikkumatilaa; eläminen rytmittyy lähinnä lounaan ja illallisen ympärille, ja niiden välissä sitten tehdään sitä, mitä ehditään. Itse ehdin käydä kävelemässä Queensin kaupunginosassa sekä tutustua Brooklynin museoon, mikä oli oikein mukavaa, koska aikaisemmat matkat ovat rajoittuneet täysin Manhattanille.

Tämän reissun kohokohta oli varmastikin visiitti jazz-klubille. Iridium-nimisessä klubissa soitti melkoinen superbändi: Mike Stern, Randy Brecker, John Patitucci ja Dave Weckl. Erityisesti basisti Patituccin musikaalisuus teki suuren vaikutuksen, mutta kitaristina oli myös hienoa nähdä Stern livenä. Jos jazz ei musiikkilajina aiheuta suoraa oksennusrefleksiä, voin kyllä lämpimästi suositella tuollaiselle klubikeikalle menemistä! :)

Nyt Laiskuri jää jännittämään, kuinka hyvin yöunet tulevat - vai tulevatko ollenkaan. Huomenna on jonkinlaisen yhteenvedon aika kuluneesta syksystä sekä tulevan kevään suunnittelua. Tämähän on kuitenkin juoksublogi satunnaisista muista tapahtumista huolimatta! :)

tiistai 27. joulukuuta 2011

Matkalle

Nyt on viimeisetkin joulumielen rippeet häivytetty ja arki alkanut. Arki tosin Laiskurin kohdalla tarkoittaa toivioretkeä lentokentälle - ystävä on nimittäin kutsunut Laiskurin kavereineen kylään Isoon Omenaan (lätäkön tuolle puolen, ei Espooseen). Hommassa on vain sellainen pieni varaus, että matkustamme Finnairilla töissä olevan ystäväni kautta hankituilla stand by -paikoilla. Liput ovat edullisia, mutta takuuta koneeseen mahtumisesta ei ole - ja tällä hetkellä kone on ylibuukattuna. Saas nähdä miten käy, mutta kentälle nyt ainakin mennään kuikuilemaan.

Sinänsä matka ei tule mitenkään ihanteelliseen aikaan. Olisin kovasti halunnut palata jo säännöllisten arkirutiinien pariin, mutta toisaalta ystävää on mukava nähdä (ja New York on kiva kaupunki). Eikä matkakaan nyt ole kovin pitkä - paluulento on jo uudenvuodenaattona takaisin.

Viimeksi olin Nykissä keväällä, ja matkasta jäi paljon mukavia muistoja. Siellähän olisi myös tuo kuuluisa lenkkipuisto Central Park, joka on muuten aivan valtava! Nyt tuskin saan itsestäni irti hikoiluhetkeä siellä, mutta matkoja ehtii tulla kyllä lisää. Aivan puiston länsipuolella on ns. Dakota-talo, jossa John Lennon aikanaan asui ja jonka edessä hänet ammuttiin. Puistossa on Lennonin muistoksi sellainen "Strawberry Fields Memorial" -aukio, jossa keväällä oli sopivasti jonkinlaiset hippi-häät meneillään, kun kävelimme paikan ohitse. :) Aivan ainutlaatuinen tunnelma Nykissä kuitenkin on. Mikään muu amerikkalainen kaupunki, missä olen käynyt (Boston, Philadelphia, Pittsburgh, Buffalo, Washington, Seattle, San Francisco, Los Angeles, Phoenix, Miami), ei vedä sille vertoja.

Nyt tämä taitaa mennä liikaa matkalla mehustelemiseksi, joten parasta lopettaa ennen kuin käy ilmi, että koneeseen ei mahdukaan. :) Laiskuri palaa asiaan joko uutenavuotena tai sitten jo huomenna - riippuen siitä, päästäänkö ilmaan vai ei!

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Paskaa joulua

Mielenkiintoista joulua on vietetty - toivottavasti mahdollisimman monelle lukijalle joulu on kuitenkin ollut ihan aidosti hyvä!

Meidän perheemme on jotenkin hassu - veljeäni lukuun ottamatta olemme suurin piirtein mukavia yksilöitä, jotka eivät kuitenkaan toimi yhdessä kauhean hyvin. No, Tänään tulin jo alkuiltapäivästä auttamaan äitiä jouluruokien laittamisessa, hän kun on nykyään hyvin taipuvainen voimaan huonosti pienissäkin stressitilanteissa. Kyse ei ollut mistään vaikeasta, kunhan nyt saatiin ruoat pöytään oikeassa lämpötilassa.

Ruokailu sujuikin vielä suht hyvin. Jouduin ihan vain pariin tiuskaisuun käyttämään rauhansovittelijan taitojani. Eli meidän perheemme kontekstissa täysin ok.

Jouluaterian jälkeen lähdimme sitten lähipubiin ottamaan oluet. Kaikki meni taas hyvin siihen saakka, kunnes vanhempani lähtivät kotiin ja jättivät veljeni ja minut yksin. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun olimme jo melkein lähdössä, alkoi valomerkin tullessa yksi aivan sivullinen baarin asiakas paimentaa muita asiakkaita pois kyseisestä lokaalista. No, äkkiväärä veljeni tietenkin sanoi siihen vähän pahasti takaisin, vaikka kuinka yritin rauhoitella. ("vittuako sinä siinä komennat..!")

Kun sitten viimein lähdimme pois paikasta, tämä riidan aloittajana toiminut kehonrakentaja-paimen lähti tietenkin perään haastamaan riitaa - olihan häntä nyt loukattu ihan kauheasti. Rauhoittelu ei enää siinä vaiheessa tietenkään auttanut, sillä jos mies haluaa tapella, niin mies haluaa tapella! Arvioin tilanteen siinä mielessä oikein, että keskityin väistämään kaverin nyrkkejä ja muistutin hänelle, että poliisin numerokin on puhelimessa, jos tarvetta on. Tämän seurauksena tyyppi päätti lopulta lähteä omille tiellensä.

Tämä urpo oli muuten oikeasti sen verran habahaba, että olisi kyllä piessyt meidät yksi kahta vastaankin ihan komeasti. Miksipä sitä toisaalta muuten haastaakaan riitaa, jos ei ole varma siitä, että on vahvoilla. Mulkku.

Hassua, että tuollainen tilanne jää suoraan sanottuna vituttamaan todella paljon. Ensiksi vituttaa se, että joku ihan oikeasti lähtee haastamaan riitaa jouluna (kuka on oikeasti niin anaalinen, että haluaa tapella jouluna?). Toiseksi vituttaa se, että vaikka kuinka toimii siinä tilanteessa kaikista järkevimmällä tavalla (eli ei ehdoin tahdoin ota itse turpaansa ), niin silti tuntuu siltä, että turpaan olisi miehisesti pitänyt kuitenkin ottaa! Kolmanneksi vituttaa vain yleensä, koska jos saisin valita, viettäisin joulun ihan muissa merkeissä.

Minä en oikeasti vaadi paljoa. Haluaisin vain viettää joulun niin, että saisin olla rauhassa. Ja jos olisi oma kulta kainalossa, niin sen parempi.

Tämähän ei toisaalta ole mitään, mitä ei juoksemisen tuomalla aivojen nollaamisella voiteta. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että tarpeet, haaveet ja todellisuus eivät vain millään tunnu kohtaavan..!

torstai 22. joulukuuta 2011

Valoa kohti

Vuoden pimein päivä on jo kääntymässä iltaan. Vaikka en kalenteria muuten kauheasti seuraakaan, on talvipäivänseisauksessa aina jotain hienoa - nyt kuljetaan kesää kohti, ja paljon kaivattua valoa tulee päivä päivältä enemmän!

Eilen Laiskurin elämään toi valoa viikon kolmas juoksulenkki! Tällä kertaa maltoin ottaa rauhallisesti koko matkan, mistä jalat tuntuivat pitävän kovastikin. Lihakset tuntuivat vetreiltä, ja pienestä kylmyydestä huolimatta oli todella mukava juosta. Aikaa 7,3 km matkaan kului tällä kertaa 52:02 (7:08/km). Paikoitellen tiet olivat hieman jäässä, ja välillä ohut lumikerros peitti maata. Juokseminen lumen päällä tuntui itse asiassa aika hyvältä - enemmänkin olisi lunta saanut olla! Vain alamäissä piti olla hieman varovainen, ettei tyyli olisi vaihtunut pyllymäen puolelle.

Tänään on pikaisesti tavattava vielä yhtä ystävää, sen jälkeen alkaakin joulurauhaan laskeutuminen. Laiskuri aloittaa rauhaisan joulun joululahjaostoksilla, jotka on aina perinteen mukaisesti tehtävä viime tipassa! Mutta jos tuosta urakasta selviää hengissä, olisi iltalenkki todella tervetullut! :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Räntää ja viimaa

... ja juoksemista! :) Jälleen oli kiire päästä eilisen kamaluuden jälkeen takaisin juoksupoluille. Tällä kertaa maltoin ottaa alkumatkan rauhallisesti, ja lenkki meni paljon paremmin kuin eilen. Olin tosin illalla erehtynyt ottamaan päikkärit, joiden jäljiltä kroppa oli aika lailla hoomoilasena - toivottavasti en nyt kuitenkaan valvo aamuun saakka... Joka tapauksessa aikaa 7,3 km matkaan kului tänään 49:25 (keskivauhti 6:46/min), ja lopussa pystyin aika kivasti vielä kiristämään. Silti parin viikon tauon ja suht epäterveellisen elämän vaikutukset huomaa - uskomatonta, kuinka kunto voi jo näin lyhyessä ajassa rapistua! Lenkin aikana iskenyt räntäsade tuntui täysin ansaitulta: mitäs jätit juoksematta, kun oli vielä pari astetta lämpimämpää! :)

On tietenkin selvää, että päiväunet ja juokseminen syövät toisaalta työaikaa - huomisesta onkin tulossa oikea tsemppipäivä. Mutta en valita: vaikka nyt onkin paljon töitä, saan esimerkiksi nyt meneillään olevalla käännösurakalla maksettua aika lailla kokonaan tammikuun lopulle siirtämämme etelän matkan (taisin mainita, että meidän piti lähteä vanhempieni kanssa Playa del Inglésiin uuden vuoden jälkeen - lähdemmekin nyt tammikuun lopussa). Joululahjojakin pitäisi jossain välissä ehtiä käydä ostamassa, ja jo pelkkä ajatus ruuhkaisesta tavaratalosta saa Laiskurin karvat nousemaan pystyyn!

Edes laadukas rekvisiitta ei saa
Laiskuria viihtymään jouluostoksilla.
Nyt alkaa kello olla jo sen verran, että Laiskuri alkaa harkita unten maille siirtymistä. Saapa nähdä, kestäisivätkö koivet myös huomenna juoksemista..!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Rajansa tauollakin!

Nimittäin juoksutauolla! Vaikka töitä olisi tänäänkin riittänyt vaikka kuinka, Laiskurin hermo petti vihdoin viiden hujakoilla ja auton keula kääntyi kohti Paloheinää. Edellisestä lenkistä oli kulunut jo reilut kaksi viikkoa, ja alkoi jo ihan oikeasti huolestuttaa, miltä paluu urheilun pariin tuntuisi. Ajattelin ennen lenkkiä, että tänään mennään sitten rauhallisesti lönkötellen eteenpäin, jotta kroppa ei tauon jälkeen säikähtäisi liikaa.

Tässä suunnitelmassaan Laiskuri onnistui pysymään arviolta neljä ja puoli minuuttia!

Jalat tuntuivat nimittäin alkumatkasta niin hyviltä ja levänneiltä, että pakkohan siinä oli vauhtia kiristää! Tämän lähes välitön seuraus oli sitten se, että nilkkojen ja polvien välistä osaa jalasta ei käytännössä ollut olemassakaan seuraavaan puoleen tuntiin - ei niitä ainakaan tuntenut! Kaiken kukkuraksi kroppa tosiaan säikähti lujaa vauhtia, ja sykkeet huitelivat jatkuvasti 175:n tienoilla. Reilun kolmen kilometrin kohdalla oli suuri houkutus jättää leikki kesken. Viiden ja puolen kilometrin kohdalla houkutus oli jo lähes vastustamaton! Mutta ei - ylpeänä voin todeta, että koko 7,3 km lenkki tuli juostua, ja radikaalista vauhdin höllentämisestä huolimatta aikaa kului vain 48:33 - yllättävän hyvin, kun muistaa, että lähes koko lenkki oli yhtä helvettiä.

Laiskuri koki lenkkinsä aikana lievää väsymystä.

Mutta positiivista tästä jäi paljonkin käteen. Ensiksikin kahden viikon pikkujoulu- ja työputki on nyt katkaistu! Lisäksi oli kiva huomata, että kaikesta kauheudesta huolimatta itsestä löytyi vielä selkärankaa olla jättämättä lenkkiä kesken. Mitä useammin tällä lailla pystyy voittamaan itsensä, sitä parempaa harjoittelu ja oma kehitys ovat - näin luulisin ainakin.

Pari mainitsemisen arvoista tapaustakin lenkin aikana sattui, lähes peräkkäin vieläpä. Ensiksikin noin puolentoista kilometrin kohdalla joku oli koristellut tien varressa kasvavan kuusen ihan kunnon joulukuuseksi! Olin huomannut tämän joulupuun kyllä jo pari viikkoa sitten, mutten muistanut siitä silloin mainita. Hymyn se tuo joka kerta huulille, kun siitä ohitse taapertaa. :) Pian kuusen jälkeen edestä päin alkoi sitten kuulua ihmeellistä ääntä. Ensin luulin, että joku on jollain moottoriajoneuvolla liikenteessä. Sitten näin pimeydessä hahmon ja en ollut uskoa silmiäni: vetääkö tuo perässään pulkkaa paljaalla hiekkatiellä? Lopulta sitten paljastui, että eräs sauvakävelijä oli sitonut lanteelleen köyden ja raahasi perässään autonrengasta! Kaikenlaisia hulluja - ei Laiskuri vaan tuollaista, eijei! :)

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kuiva kausi jatkuu

Otsikko kertoo kaiken juoksuun liittyvän - vieläkään ei ole ollut tilaisuutta palata rakkaille lenkkipoluille! Hyvää tilanteessa on sentään se, että juoksuhalut alkavat jo olla melkoiset, ja kohta kallistutaan jo siihen tilanteeseen, jossa Laiskuri alkaa laiminlyödä töitään juoksemisen kustannuksella, ei toisin päin! :)

Laiskurin juoksutauko on herkistänyt  monia  ihmisiä
kansakunnasta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta.
Tänään saatiin myös päätökseen loppuvuoden raskain kokemus. Lähdin jo aamutuimaan ajamaan kohti Kouvolaa, jossa pidettiin isoäitini siunaustilaisuus. Kaikki meni muuten suhteellisen hyvin, mutta virsien veisaamisesta ei kyllä tullut yhtään mitään. Ihmettelen ihan oikeasti niitä, jotka pystyvät pitämään tunnekuohunsa niin hyvin aisoissa, että saavat laulettua edes vähän! Isänikin näin ehkä ensimmäisen kerran itkevän täysin vuolaasti, mutta siitä olin vain hyvilläni. Ei niitä tunteita pidä padota - parempi vain itkeä silloin kun on sen aika.

Hassua kyllä, juttelin siunaustilaisuuden jälkeen veljeni kanssa juoksuharrastuksesta. Hän on innostunut syksyllä käymään kuntosalilla, jossa juoksee pitkiä pätkiä juoksumatolla. :) Veli sitten totesi, että syksyn aikana on kyllä kunto kasvanut kovastikin, mutta paino pudonnut vain vähän. Tuntuu siltä, että omat kokemukseni ovat aivan samat! Pitääkin alkaa pohtia elämäntapoja entistäkin tarkemmin ja yrittää tunnistaa ne asiat, jotka estävät painon putoamista. Nyt loppusyksyltähän ei syitä tarvitse kaukaa hakea: loputtomilta tuntuvat ystävien karonkat, pikkujoulut ynnä muut ovat pitäneet huolen rasvaprosentin ylläpidosta. Onneksi heti joulun jälkeen on ison käännöstyön deadline, mikä vähentää stressiä roimasti, ja samalla pitäisi myös juhlat olla joksikin aikaa juhlittu. Aika siis tehostaa treeniä! :)

Ai niin, onhan siinä kenties tulossa lyhyt Nykin matka. Krääk! :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Työn raskaan raataja

Viikko on jatkunut kiireisenä, ja valitettavasti lenkille ei ole ollut töiden puolesta mitään asiaa. Myös olo on ollut koko ajan hieman horjuva: en ole tullut kunnolla kipeäksi, mutta jatkuvasti on hieman outo olo. Varma pöpön merkki minulla on aina silmätulehdus (ilmeisesti silmä- ja nenäonteloiden välissä olevat röörit ovat jotenkin turhan tilavat), ja sellaista olen tässä muutaman päivän parannellut. Ihmetyttää vain, miksi tauti ei muuten iske kunnolla - harvemmin pelkkä silmätulehdus on riittänyt!

Tänään olin heikosta kondiksesta huolimatta jo melkein lähdössä juoksemaan. Tuntui aika kauhealta huomata, että en ihan oikeasti ehdi! Oli vain pakko potkaista lenkkarit jalasta, vaihtaa mukavampaa vaatetta päälle ja jatkaa sitten käännösten parissa. Pakko taas todeta, että kiire ja stressi ovat hyvän elämän pahimmat viholliset. Nyt kun joulukin osuu viikonlopulle, ei luvassa ole minkäänlaista helpotusta ennen uutta vuotta. Täytyy nyt vain jossain vaiheessa päästä liikkumaan - en ota mitään tavoitteita, mutta tällaista nollakulutustakaan ei voi kovin pitkään jatkua.

Olisi paljon mukavampi kirjoittaa jotain kivaa ja tsemppaavaa, mutta välillä elämä vain on tällaista. Kyllä tässä vielä juonesta saadaan kiinni, mutta nyt on jaksettava vielä jonkin aikaa tinkiä omasta mukavuudesta ja jatkaa raatamista! :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Paluu arkeen

Nyt on juhlat taas vähäksi aikaa juhlittu, ja normaalit arkikiireet kutsuvat! Ehdin jo etukäteen iloita siitä, että tällä viikolla pääsen useampanakin iltana rentoutumaan juoksupoluilla, mutta olisihan se pitänyt arvata, että pitkästä ilosta seuraa itku: tänään on ollut heti aamusta saakka hieman kipeä olo, ja ainakin tämä ilta menee ihan suosiolla kotona. Tämä on siksikin harmi, että lämpötila on ollut koko päivän reippaasti plussan puolella, joten sään puolesta juoksemaan olisi kyllä päässyt. Nyt täytyykin pitää peukkuja, että voimaton olo ja pieni aivastelu on vain väliaikaista..! Töitäkin olisi niin paljon, että ei olisi kauheasti varaa maata sängyn pohjalla...

Huomasin muuten juuri, että viime viikolla en ehtinyt kertaakaan lenkille - huh! Toisaalta treenipäiväkirjan mukaan kyseessä oli ensimmäinen täydellinen taukoviikko elokuun puolenvälin jälkeen; muuten harjoituskertoja on ollut vähintään kaksi viikossa. Sinänsä en ole kovin tyytyväinen siihen, että tauon syynä oli työ- ja (lähinnä) vapaa-ajan kiireet, mutta toisaalta täydellinen lepoviikko ei välttämättä ole kropalle ollenkaan pahasta - ainakaan, jos tällaisen tauon pitää vain kerran muutamassa kuukaudessa.

Koko ajan kutkuttaisi lähteä kaikesta huolimatta uhmaamaan sadetta ja tuulta! Mutta ei, ei taida kannattaa. Ehkä maailma näyttää pienten päikkärien jälkeen taas vähän paremmalta? :)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Hiljainen viikko

Laiskurin syksyn ehkä kiireisin viikko alkaa kääntyä lopuilleen, mutta vielä on paljon tekemistä. Viikko on ollut hiljainen siis vain juoksemista ajatellen - valitettavasti. Alkuviikosta jalat tuntuivat parin rankemman harjoitusviikon jälkeen tarvitsevan lepoa, mutta nyt loppuviikko on mennyt sekä iltatöiden että sosiaalisten rientojen merkeissä, eikä lenkille ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tämä tietysti harmittaa, mutta toisaalta tiedän, että ensi viikolla pitäisi taas saada paljon kilometrejä kasaan, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu.

Tänä iltana juhlistetaan tutkimusyksikkömme huippuyksikkökauden päättymistä. Tämä tarkoittaa siis illallista, todennäköisesti liikaa viiniä ja kieltämättä mukavaa seuraa. Tällaisesta illanvietostahan voisi ottaa vaikka kuinka paljon syyllisyyttä (tai olla koko illan vesilinjalla), mutta en suostu sellaiseen: nyt on ihan oikeasti aihetta juhlaan, ja niin kuin olen joskus aikaisemminkin pohtinut, niin hyvä kunto ja terveellinen elämäntapa juontuvat arjesta, ei juhlasta.

Ennen juhlia täytyy kuitenkin upottaa hakku työvuoren reunaan, jos se siitä vaikka lähtisi pienenemään. :) Mukavaa viikonloppua kaikille Laiskurin lukukavereille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Viimeisiä viedään

Säätiedotusten mukaan Helsinkiinkin olisi tulossa viikon puolessa välissä lunta. Laiskuri sanoo tähän painokkaasti "höh"! Ihan piristäväähän on toisaalta nähdä taas talvisia maisemia, mutta silti talven tulo asettaa juoksuharrastukselle uusia haasteita. Varmaankin on syytä kokeilla lumisella tiellä juoksemista, mutta luulenpa, että sisähalli vetää Laiskuria enemmän puoleensa!

Tänään ei onneksi vielä lunta tullut. Paloheinässä oli lämpötila kaksi astetta plussan puolella, ja sattumalta juuri Laiskurin lenkin aikaan ei vettä tullut kuin pikkaisen ripotellen! Sinänsä hassua, että jos elokuussa olisi pitänyt veikata, miltä tuntuu juosta tällaisessa säässä, olisi arvaus mennyt aika lailla pieleen: oli nimittäin oikein hyvä juosta! Koivet olivat taas ekat neljä kilometriä aika jumissa, mutta palauttavasta lenkistä olikin tällä kertaa kyse. Loppumatkasta kirin ylämäet aina reippaampaa vauhtia, eivätkä tällaiset pienet pyrähdykset tuntuneet juurikaan rasittavan. Hyvähyvä! :) Sykemittarin olin jälleen kerran unohtanut kotiin, mutta 7,3 kilometrin matkaan kului tänään aika tarkalleen 52 minuuttia (7:16/km).

Niin tosiaan, tein tuossa viikolla tarkastusmittauksen normilenkistäni. Tulin siihen tulokseen, että koko syksyn juoksemani kierroksen mitta onkin 7,3 km eikä 7,2 km. Sinänsähän tuolla ei ole mitään merkitystä: lenkkien keskivauhti vain paranee parilla sekunnilla. Tärkeäähän on se, että pystyy vertailemaan tuloksiaan samalta matkalta, jotta kehitys tahi taantuminen näkyvät selvästi. Tähän asti ollaan menty aika turvallisesti kehityksen puolella - toivottavasti myös talvella!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Toipumispäivä

Hui, huippumukavan illan jälkee Laiskurin on myönnettävä, että hiukan on pää pipi! Kävimme ensin ystäväni kanssa syömässä ravintola Weeruskassa Alppilassa, joka oli minulle uusi tuttavuus (toki tiesin paikan). Ihan sellainen ååkåå-ravintola, mutta pikkaisen täytyy kyllä moittia palvelua: mielestäni sen jälkeen kun lasku on tuotu pöytään, ei ole kauhean siistiä, jos rahoja ei tulla noutamaan puoleen tuntiin, oli ilta kuinka kiireinen hyvänsä. Pienen lempeän ja isällisen motkotuksen jälkeen saimme kuitenkin laskut maksettua ja siirryimme Ruoholahteen One Pint Pub -nimiseen olutkuppilaan (suosittelen - hyviä oluita ja loistava palvelu!)

Mukavan jutustelun ja maailmanparantamisen seurauksena ei tänään kyllä juoksemaan kannata lähteä. Toisaalta jalatkin tuntuvat olevan vielä vähän jumissa, sillä tällä viikolla on kasassa jo reilut 21 kilometriä nautintoa, kun taas viime viikon loppusummaksi tuli niinkin paljon kuin 41,4 km! Nämä kilometrimäärät ovat aika suuria, kun ajattelee, että en ole yhtenäkään kalenterikuukautena juossut yli sataa kilometriä. No, huomenna olisi kyllä todella mukava juhlistaa sunnuntaita rauhallisen seiskan tai ysin merkeissä, riippuen vähän jalkojen tuntemuksista. Säätiedotukset ovat luvanneet kahdesta neljään astetta lämmintä ja vesisadetta - ei paha! :)

Nyt taitaa olla viisainta purkaa työvuorta vähän - käännökset odottavat tekijäänsä, ja olisi kyllä mukava saada huomisesta ihan kunnon vapaapäivä ilman mitään velvollisuuksia..! Toivottavasti lukijoiden viikonloppu sujuu myös rauhallisissa merkeissä, palataan taas huomenna asiaan!

torstai 1. joulukuuta 2011

Viikonloppua odotellessa

Onpa taas ollut kiireinen (mutta hyvä) päivä! Olin jo jonkin aikaa ehtinyt olla oikeasti huolissani ensi vuoden tutkimusrahoituksesta, mutta tänään sain tietää, että palkka juoksee vielä ensi syyskuulle saakka. On tämä kyllä melkoista tämä akateeminen pätkätyöläisyys... Työttömyys olisi ilman tätä hieman puskista tullutta rahoitusta ollut edessä jo tammikuun alussa, joten helpotuksen tunne on aika suuri... Onhan minulla käännöstöitä jatkuvasti, mutta ei niistä saa millään raavittua kokoon kunnon kuukausipalkkaa.

Ehdin myös töiden jälkeen kipaista palauttavalle lenkille Paloheinään. Olin valmistautunut poikkeuksellisen huolellisesti syömällä päivän aikana aivan liian vähän ja kompensoimalla tämän juomalla liikaa ennen lenkkiä! Kolmen kilometrin kohdalla tuli sellainen jo tutuksi tullut "o-ou"-tunne, kun yhtä aikaa tuli akuutti tarve päästä vessaan ja samalla kropasta tuntui kertaheitolla loppuvan energia. No, eihän matkaa ollut onneksi jäljellä enää kuin kuusi kilometriä, joten sisulla vain loppuun asti!

Huomenna on taas edessä pitkä työpäivä, mutta illalla näen pitkästä aikaa vanhaa kaveriani. Menemme testaamaan Alppilaan yhtä ruokapaikkaa, minkä jälkeen vuorossa on todennäköisesti muutama olut jossakin. Tämä kaverini on myös paras (ja ainoa) sulkapallokaverini, mutta hänen jalkavammansa vuoksi emme ole tänä syksynä päässeet kertaakaan pelaamaan, mikä on todella harmi. Toivottavasti ensi vuoden puolella pääsemme taas huitomaan stressiä pois. :)

Ai niin, en ole vieläkään ehtinyt syödä mitään lenkin jälkeen! Kävin kotimatkalla hakemassa Subwaysta kinkkusubin, jonka kohtalona on kadota tuota pikaa Laiskurin kitaan. :)

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Hyvä päivä

Tämä päivä on mennyt niin hyvin, että melkein pitää pelätä, että jotain kamalaa tapahtuu..! :) Aloitetaan työpäivästä, joka oli rauhallinen ja tuottelias. Sain kirjoitettua yhtä väitöskirjaani tulevaa artikkelia pari sivua eteenpäin, ja nyt tuntuu oikeasti siltä, että siitä tulee hyvä. Töiden jälkeen menin sitten käymään vanhempieni luona. Isäni ei saanut tietokoneensa virustorjuntaa jostain syystä toimimaan, ja vaikka en juuri mitään tietokoneista ymmärrä, sain asian hoidettua tuurin ja taidon ihmeellisellä yhdistelmällä puolessa minuutissa!

Laiskuri ei vielä toistaiseksi ole veloittanut ATK-tukipalveluistaan.

Tämän jälkeen juttelin sitten äitini kanssa. Hänellä on viime vuosina ollut valitettavan voimakas taipumus reagoida stressiin psykosomaattisilla oireilla, ja tällä hetkellä hänellä on erinäisistä syistä johtuen taas kaikenlaisia vaivoja. Olemme parina viime vuotena matkustaneet kolmistaan (isä, äiti ja minä) joulun jälkeen etelän aurinkoon, ja nytkin olimme varanneet matkan tammikuun alkuun. Pohdin asiaa hetken ja ehdotin sitten, että voisimme ehkä kuitenkin perua matkan ja katsoa, miltä tilanne näyttää myöhemmin talvella/keväällä. Ajattelin, että matka - jonka pitäisi olla mukava asia - aiheuttaa sekin ylimääräistä stressiä äidilleni ja täten haittaa toipumista. Päätimmekin sitten asiasta keskusteltuamme perua matkan, minkä seurauksena näytti siltä, että raskas kivi olisi pudonnut äitini sydämeltä. Eivät ne oireet varmastikaan tuohon lopu, mutta silti tuli hyvä mieli siitä, että äidin stressitaso laski edes vähän. Matkalle olisi tosi mukava päästä, mutta ehtiihän sitä sitten myöhemminkin hakea rautaisannoksen D-vitamiinia.

Tämän ATK-avun/psykologin sijaistuksen jälkeen suunnistin sitten pitkästä aikaa Petikon maastoihin. En ollut aikoihin juossut Petikon mäkistä 4,7 km lenkkiä, ja koska viime lenkit ovat kulkeneet rauhallista vauhtia, ajattelin tänään kokeilla vähän vauhdikkaampaa menoa. On muutenkin kiva saada syksyn päätteeksi jokin vertailukohta kevättä ajatellen, ja viimeksi juoksemani kovavauhtinen Petikon kierros oli niinkin kaukaa kuin 22. syyskuuta.

Oli mukava huomata, että vauhtikestävyys on parantunut syksyn aikana selvästi! Alkumatkan muutama pitkä ylämäki meni todella kevyesti, ja jos ihan pikkaisen olisi ollut kuntoa enemmän, olisin selvinnyt myös kierroksen puolessa välissä olevasta viimeisestä isosta noususta ilman puuskutusta. Menoa haittasi tänään oikeastaan vain auenneet kengännauhat, joiden solmimiseen tuhraantui sellaiset 15 sekuntia. Loppujen lopuksi ajaksi tuli 29:08 (keskinopeus 6:12/km) keskisykkeen ollessa 176. Aika lähellä maksimeita siis mentiin. Parannusta syyskuun lopun enkkaan tuli 55 sekuntia, joten kehityksen suuntahan näyttää aivan oikealta!

Nyt sitten vähän palauttavaa ruokaa kupuun. Juuri nyt Laiskurin elämä tuntuu todella hyvältä! :)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Sateessa pääsee pitkälle

Arki on taas suru-uutisten jälkeen alkanut, ja olo on paljon eilistä seesteisempi. Töitä on niin paljon, etteivät ne tekemällä lopu, ja hyvä niin; kiireinen päivä on pitänyt haikeat ajatukset loitolla. Suurempi kiitos rauhallisesta olotilasta kuuluu kuitenkin juoksemiselle: on tosi mielenkiintoista huomata, kuinka ruumiillinen olento ihminen loppujen lopuksi onkaan! Eilen lähdin iltapäivällä lenkille tuulettamaan ajatuksiani, ja jo juoksun aikana olo alkoi tuntua paljon paremmalta. Mietin siinä kaatosateessa lönkötellessäni, kuinka onnekas olen, kun saan juosta. Monet eivät syystä tai toisesta pysty liikuntaa harrastamaan, ja voi olla, että jos en olisi ottanut syksyn alussa itseäni niskasta kiinni, niin ehkäpä muutaman vuoden kuluttua olisi juoksemisen aloittaminen ollut jo liian myöhäistä tai ainakin huomattavasti vaikeampaa.

Tämä fiilis motivoi minut sitten juoksemaan elämäni pisimmän lenkin: 18 km (ja vettä tuli tosiaan koko lenkin ajan kuin aisaa)! Olin kotoa lähtiessäni niin ajatuksissani, että sykemittari unohtui matkasta, mutta tämä saattoi loppujen lopuksi olla ihan hyvä juttu. Etenin nimittäin juuri sellaista vauhtia kuin hyvältä tuntui, enkä koko matkan aikana oikeastaan hengästynyt lainkaan. Ainoastaan ihan viimeisten kilometrien aikana alkoi kropasta loppua energia, mikä tuntui pienenä lihasjomotuksena reisissä. Laatu-aikaa sateen kanssa kesti yhteensä 2:12 (7:20/km). Puolimaraton jäi vain kolme kilometriä vajaaksi, ja tuolla vauhdilla siihen olisi kulunut 2:34.

Lenkin jälkeen kävin vanhempieni luona. Siellä ne punaisin silmin katsoivat televisiosta Sherlock Holmesia... Isä heitti puoliväkisin vitsin "koko-orpoudestaan", mutta kyllä surun hänestä selvästi näki. Perheessämme ei ole ollut tapana puhua tunteista hirveän avoimesti, mikä häiritsee minua toisinaan aivan valtavasti. Itse olen tunneihminen ja osaan myös puhua tunteistani. Vanhempieni kanssa se vain tuntuu jotenkin hankalalta ja teennäiseltäkin - en tiedä, voiko tilannetta koskaan korjata vai onko siihen vain sopeuduttava.

No, asiasta toiseen. Tänään ehdin jo iltapäivästä palauttavalle lenkille, joten viikko on alkanut juoksun merkeissä. Huomenna on vuorossa lepopäivä, ja jalkojen kondiksesta riippuen sitten joko keskiviikkona tai torstaina taas juoksemaan. Ulkoliikuntakausi on jatkunut nyt kiitettävän pitkään, joten otetaan kaikki irti myöhäisestä talven tulosta! :)

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kaikella on aikansa

Sateinen sunnuntai on käynnistynyt valitettavasti hyvin surullisissa merkeissä. Sain juuri puhelun isältäni, ja jo numeron välkkyessä kännykän ruudulla tiesin, miksi hän soittaa: jo jonkin aikaa huonossa kunnossa ollut isoäitini kuoli tänä aamuna. Hän eli pitkän ja täyden elämän ja nukkui pois 92 vuoden iässä. Järki pelasi loppuun asti, mutta keho väsyi ja kuihtui pois. En ole uskonnollinen ihminen - agnostikoksi ajattelen itseni - mutta toivon, että mummolla on nyt hyvä olla. Kuoleman mysteerin hän pääsi kaikeksi onneksi selvittämään ennen ensimmäistäkään lastaan tai lastenlastaan, mistä pitää olla kiitollinen. Serkkujenikin lapsia, omia lapsenlapsenlapsiaan, hän ehti nähdä ja heistä iloita.

Tällaisen surun kohdatessa arjen huolet ja murheet tuntuvat niin vähäpätöisiltä. Suvustamme on nyt viimeinen vanhimman sukupolven edustaja lähtenyt, ja samalla on tietty turvallinen, omasta lapsuudestani alkanut aikakausi lopullisesti päättynyt.

Tuntuu siltä, etteivät eväät oikein tahdo riittää muuhun kuin itkemiseen ja hajanaisiin muistoihin. Lähden kohta juoksemaan pois tätä palaa kurkusta ja yritän löytää asioihin jonkinlaista perspektiiviä. Täytyy yrittää muistaa, että:
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika on purkaa ja aika rakentaa,  
aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla
. (Saar.3:1-8)

perjantai 25. marraskuuta 2011

Viikonloppu = lenkille

Jahas, taas on viikonloppu koittanut! Raahustin töistä kotiin viiden maissa ja olin jo vaihtamassa lenkkivaatteita päälle, kun jokin paha aavistus sai minut tarkastamaan sähköpostista yhden työasian deadlinen. Ja fiilkseni osui ihan oikeaan - dedis oli nimittäin tänään! Onneksi kyseessä oli suhteellisen helppo ja nopea juttu, joten kun tunnin olin asiaan paneutunut (kieltämättä melkoinen kalikka otsassa), pääsin kuin pääsinkin rentoutumaan lenkkipoluille!

Vaikka ilmassa olikin pientä syysmyrskyn poikasta, oli lämpömittari kivunnut tänään seitsemään asteeseen. Tämä taas tarkoitti sitä, että suosikkitieni oli sulanut hieman pehmeämmäksi, eikä se rasittanut sääriä mitenkään normaalia enemmän. Itse juoksu noudatti aika tuttua kaavaa: ekat pari kilometriä hitaasti lönkötellen, minkä jälkeen sitten nopeampi vaihde silmään. Sykemittari näytti välillä syystä tai toisesta ihan omiaan, joten keskisykettä ei tällä kertaa voi pitää luotettavana. Aikaa lenkkiin kului joka tapauksessa 44:29, jolloin keskivauhdiksi tulee 6:11/km. Eli näillä lihaksilla ihan reipasta menoa!

Laiskurin juoksuharrastus on inspiroinut myös taiteilijoita.

Huomenna on vuorossa rauhallista illanviettoa. Luulen, että juoksusta olisi muutenkin viisainta pitää lepopäivä ja palata asiaan taas sunnuntaina. Jännä juttu muuten: hengitys on tuskin ehtinyt tasaantua juoksun rasituksesta, mutta jo nyt ajatus pitkästä, rauhallisesta sunnuntailenkistä tuntuu lähes vastustamattoman hyvältä..! :)

tiistai 22. marraskuuta 2011

Palauttelunautintoa

Miksi juoksu ei voi aina tuntua yhtä ihanalta kuin tänään? Sain freelance-hommat jo alkuillasta pakettiin, ja lähdin suurin piirtein suorilta jaloilta kohti Paloheinää. Jo matkalla oli mukavan rentoutunut olo, kun tiesi työstressin edes vähäksi aikaa pikkaisen helpottavan. Tuo rentous jatkui kaikeksi onneksi myös lenkillä - loppumatkasta pääsin taas sellaiseen loistavaan flow-tilaan, jossa askel vain pitenee pitenemistään, eikä juoksun rasitus tunnu missään! Menin tänään kyllä muuten hyvin rauhallista vauhtia, mutta tämän flow'n asiosta pari viimeistä kilometriä kulkivat suht rivakasti. Tämän päivän speksit näyttivät loppujen lopuksi tältä:
  • Matka: 9 km
  • Aika: 01:03:15
  • Keskivauhti: 7:02/km
  • Keskisyke: 159 bpm
Jos mietin yhtä tavoitteistani, eli sitä, että pystyisin juoksemaan ilman suurempia kuoleman oireita 10 km tunnissa, niin tämän päivän perusteella on todettava siihen olevan vielä pitkä matka. Vaikka keskisyke olikin tänään minulle ihan kohtalainen, niin keskivauhdin painaminen kuuteen minuuttiin per kilometri vaatii paljon töitä ja ennen kaikkea painon putoamista. Jokainen ylimääräinen kilo hidastaa menoa, joten nyt kun kunto on selvästi harjoittelun myötä parantunut, täytyy keskittyä entistäkin paremmin järkevään ruokavalioon.

Ruokavaliosta tulikin mieleen Laiskurin elämää aika hyvin kuvaava tilanne. Ostin nimittäin muutama viikko sitten Hakaniemen Ääs-marketista sellaisen Primulan valmistaman valmiiksi pakatun lasagne-annoksen. Annos oli Laiskurin mielestä hyvin maukas, eikä siinä ollut kuin n. 350 kaloria. Riemuitsin jo, että tästähän tulee passeli palautusruoka Laiskurille! No, ehdinpä sitten ostaa tuon kerran lisäksi peräti yhden vastaavan pakkauksen: kaupassa oli nimittäin tänään ilmoitus, että Primulan herkkutehtaan konkurssin johdosta annosten valmistus on ainakin toistaiseksi loppunut. Se siitä kevyestä herkuttelusta sitten! :)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Töitä, lenkki, töitä...

Taas on uusi työviikko alkanut, ja tällä kertaa paino on vahvasti sanalla työ! Tänään oli yhden freelance-homman deadline, ja huomenna odottaakin jo toinen. Toisin sanottuna Laiskurin ilta jatkuu tämän blogikirjoituksen jälkeen töiden merkeissä aina tuonne puolille öin saakka. Laiskuri esittää asiasta vankan protestinsa - pitäisihän se jo nimestä ymmärtää, että Laiskuria ei ole tehty uurastusta varten!

Pään hajoamisen estämiseksi karkasin kuitenkin iltalenkille Paloheinään. Koska hiekkatie vaikutti aavistuksen pehmeämmältä kuin viime viikolla, lähdin tutulle 7,2 km lenkilleni suhteellisen rauhallista vauhtia. Sääret protestoivat kovahkoa alustaa aina neljään kilometriin saakka, mutta sitten olo parani ja juoksin loppumatkan vähän reippaampaa vauhtia. Ajaksi tuli yllättävänkin hyvä 45:25 (6:18/km), tosin keskisyke oli aika korkea (168 bpm) ja maksimikin kävi kurkkaamassa aina 189:ssa asti!

Hieman kyllä harmittaa arkielämän kiireet. Tuntuu, että kuntoilua ja terveellistä elämäntapaa on todella paljon vaikeampi noudattaa, kun ei pysty luomaan tarpeeksi selviä rutiineja. Tämä ei nyt sinänsä ole mikään yllätys, mutta saahan se kai vähän ottaa päähän kuitenkin? :) Onneksi kaikki on väliaikaista: omassa ammatissani lukukausien loput (eli vuodenvaihde ja touko-kesäkuu) ovat aina kaikkein kiireisintä aikaa. Nytkin tiedän, että viimeistään tammikuun puolessa välissä pitäisi elämän olla vähemmän kiireistä.

Nyt kutsuvat käännöstyöt, joten mukavaa (ja toivottavasti stressitöntä) alkuviikkoa itse kullekin! :)

lauantai 19. marraskuuta 2011

Musiikkia elämään

Taas on yhden ystävän juhlat juhlittu! Illanvietto sujui mukavissa merkeissä ravintola Sipulissa, joka on aivan Uspenskin katedraalin vieressä. Kabinetti oli tyylikäs ja viihtyisä - tuli mieleen sellainen englantilainen herrasmiesten kerho, jossa viiksekkäät, sakettipukuiset miehet istuvat nahkanojatuoleissa mahonkipöytien ääressä sherryä maistellen ja sikaria poltellen. Ilta venähti (tietenkin) pitkäksi, mutta tällä kertaa ei Laiskuri ollut viimeinen juhlija, vaan pakeni pahoittelujen kera kotiin hyvissä ajoin ennen sitkeimpiä sissejä.

Laiskurin tulevia urheilusuorituksia saattaa muuten sulostuttaa musiikki! Lenkkeilyharrastus tuli puheeksi erään ystävän kanssa. Hän mainosti itse juoksevansa aina kuulokkeet korvilla ja tarjosi oman vanhan MP3-soittimensa Laiskurin käyttöön. En itse asiassa tiedä, tykkäänkö loppujen lopuksi juosta musiikin soidessa korvissa - usein juostessa pääsee nimittäin ajattelemaan omia ajatuksiaan kaikessa rauhassa, eikä siinä musiikkia ole kaivannut. Jos vauhti on taas hieman lujempaa, niin ainakin itse rytmitän hengitystä juoksuaskelten tahdissa.

Kuulokkeet pitäisi nyt joka tapauksessa laitteeseen ostaa ja ladata se sitten täyteen jotain kivaa lenkkeilymusiikkia! Onneksi satuin löytämään pöydällä lojuneen vanhan kuitin, jota en onneksi ehtinyt heittää paperinkeräykseen: kyseessä oli nimittäin 50 euron lahjakortti, jonka olin saanut Veikon Koneesta vajaa vuosi sitten, kun hankin nykyisen kännykkäni! Viidelläkympillä pitäisi saada jo tarpeeksi laadukkaat ja juoksemiseen sopivat kuulokkeet, joten ihan mukava yllätys tuon lahjakortin löytäminen oli!

Sitten pitäisikin vain alkaa suunnitella soittolistaa... Jotain energistä musiikkia, johon ei ihan heti kyllästy! Yksi laulu on jo ansainnut paikkansa listalla: Led Zeppelinin Kashmir on soinut päässä useammallakin lenkillä! Upea biisi, jossa riffi kulkee 3/4 tahtilajissa rumpalin soittaessa itsepintaisesti neljään... Laitetaanpa vielä linkki näin lauantain kunniaksi!

Led Zeppelin - Kashmir

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Pururadalla

Olen huomannut, että "huonon" lenkin jälkeen pyrin aina palaamaan juoksupoluille mahdollisimman pian, jotta ikävä fiilis ei pääsisi muhimaan mielen pohjilla liian kauan. Näin kävi myös tällä kerralla - on vasta alkuilta, ja olen jo ehtinyt käydä juoksemassa! :)

Odotin jalkojen olevan tänään aivan kuolleet, mutta mitä vielä: aivan kuin en olisi liikkunut eilen lainkaan! Laiskurin kroppa toimii näköjään vähän oudolla tavalla, mutta mitäpä tuosta; edessä on muiden kiireiden vuoksi ainakin kahden päivän juoksutauko, joten oli todella mukava päästä tänään liikkumaan.

Valitin eilen juoksualustan kovuutta ja tajusin tänään, etten ollut ottanut huomioon kaikkia vaihtoehtoja: Paloheinässähän on Laiskurin normireitin lisäksi pururata, jonka alustan pitäisi pysyä pehmeänä huomattavasti pidempään kuin hiekkateiden! Paloheinän purtsin huono puoli on vain se, että reitin korkeuserot ovat melkoiset, ja juurikin tästä syystä olen yrittänyt välttää sitä. Nyt olivat vaihtoehdot kuitenkin hyvin vähissä, joten Laiskurin oli lähdettävä koettamaan onneaan tälle köyhän miehen vuoristoradalle.

Paloheinän pururata tarjoaa juoksijalle kolme vaihtoehtoa: 3 km, 5,2 km ja 7,5 km pituiset lenkit. Näistä 5,2 ja 7,5 kilometrin reitit etenevät käytännössä koko ajan samaa reittiä, mutta 7,5 kilsan matkalla tulee lopussa reilun parin kilometrin ylimääräinen kiekura. Mukavaa reitillä on se, että pururadan sivuun on merkitty "kilometritolpat" puolen kilometrin välein, mikä auttaa pysymään kärryillä matkan taittumisesta. Ja niin kuin arvelinkin, alusta oli mukava juosta - puru oli itse asiassa vähän liiankin pehmeää välillä, ja huomasin juoksevani usein tien reunalla, joka ei upottanut aivan niin paljoa.

Juoksu tuntui tänään ihan kohtalaiselta. Jyrkät mäet pitivät sykkeen jatkuvasti aika korkeana (koko lenkin keskisyke 162), mutta toisaalta oli ihan hyvä kokeilla vaihteeksi tällaistakin lenkkivarianttia. Olin jo viiden kilsan kohdalla aika väsynyt, mutta olin utelias näkemään pisimmän reitin, ja niinpä käännyin 7,5 km kierrokselle. Ei olisi ehkä kannattanut: aivan kierroksen loppuvaiheessa (6 km jälkeen) noustaan lähes Paloheinän mäen huipulle, ja kun sieltä ollaan päästy alas, edessä on vielä yksi jyrkähkö mäki! Toisin sanottuna siinä vaiheessa, kun juoksija on jo lähes huoahtanut helpotuksesta, tulee vastaan koko lenkin raskain kohta!

Kaikesta onneksi selviää, ja maaliin päästiin tälläkin kerralla. Mukavinta tänään oli huomata, että koivet olivat toipuneet eilisestä hyvin ja että yleisfiiliskin oli rasittavasta reitistä huolimatta paljon parempi kuin eilen. Ja miksei olisi: onhan juokseminen nyt kuitenkin ihan älden makeeta! :)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Rääks

Olipahan kertakaikkisen kamala lenkki! Pohdin itse asiassa jo päivällä, onko tänään sellainen hyvä "juoksufiilis", ja vaikkei oikein ollutkaan, lähdin siitä huolimatta juoksemaan. Jalat olivat vielä edellisestä lenkistä vähän kipeät, mutta ajattelin niiden vertyvän, kunhan pitäisin vauhdin tarpeeksi rauhallisena.

No niin just.

Pohkeet olivat heti alkumetreiltä lähtien täysin jumissa! Oli aika mielenkiintoinen fiilis, kun tuntui siltä, ettei polvesta alaspäin ollut minkäänlaisia lihasvoimia! Juokseminen muuttui sellaiseksi oudoksi kevätjuhla-sipsutteluksi, mikä sitten aiheutti sen, että myös alaselkä meni aika äkkiä solmuun. Kolmen kilometrin kohdalla harkitsin vakavasti pysähtymistä ja kävelyä takaisin, mutta jotenkin ei vain luonto antanut periksi. Jatkoin 7,2 km lenkin loppuun saakka, ja vaikka meno ihan aavistuksen helpottikin lopussa, oli tämä aivan kirkkaasti koko syksyn ikävin lenkki. Jos juoksu olisi harrastuksen alkumetreillä tuntunut tältä, en olisi edes harkinnut juoksemisen aloittamista!

Osasyynsä tämän illan nihkeydelle on varmastikin sillä, että lempilenkkini juoksualusta (hiekkatie) on talven lähestyessä muuttunut yhä kovemmaksi. Ihan kauheasti ei eroa asfalttiin enää huomaa, ja ainakin Laiskurin kaltaiselle "isoluiselle" herrasmiehelle tämä ei sovi sitten lainkaan. Täytyykin käydä piakkoin urheiluliikkeessä katsomassa pehmustetulla pohjalla varustettuja lenkkareita ulkojuoksuun sekä sisälenkkareita mahdollista hallikautta silmällä pitäen.

Muuten Laiskuri elää syksyn kiireisintä aikaa niin työn kuin vapaa-ajankin puolesta. Tämä ei tarkoita kovinkaan hyvää terveellisen elämän kannalta, sillä arki on epäsäännöllistä, ja epäsäännöllisyys on todella vaikea yhdistää hyviin elämäntapoihin. Tästäkään syystä ei jalkojen jumitus kauheasti ilahduta - kuntonyrkkeily piti tältä syksyltä keskeyttää, jotta takareidet kestäisivät paremmin juoksemista, eikä tähän tilanteeseen kerta kaikkiaan tarvita uusia vaivoja! :)

Puuh, sainpahan edes jälki-endorfiinit liikkeelle, muuten olisi kovasti miinusmerkkinen päivä!

Huomenna sitten parempaa, eikö vain? :)

lauantai 12. marraskuuta 2011

Uusia maastoja

Mukavan leppoisa lauantai alkaa kääntyä illan puolelle. On oikeastaan ollut todella hyvä päivä: sain tehtyä töitä ihan suunnitelman mukaisesti, ja palauttavalla lenkilläkin ehdin käydä! Jalat olivat vielä hieman väsyneet eilisestä pinkomisesta, mutta osasin onneksi pitää vauhdin tarpeeksi rauhallisena, ja olo on taas mitä parhain!

Olin ennen lenkkiä katsonut kartasta, että normireittiäni pikkaisen muuttamalla saisin pidennettyä lenkin yhdeksään kilometriin. Kaipasin muutenkin vähän vaihtelua, joten lähdin kahden kilometrin kohdalla tekemään tuota vajaan parin kilometrin "sakkokierrosta". Tuntui itse asiassa todella mukavalta juosta pitkästä aikaa uusissa maisemissa! Kaiken lisäksi tämä uusi pätkä oli suurimmalta osaista hyvin tasaista maastoa, joten otan sen kyllä varmasti jatkossakin osaksi juoksuohjelmaani. Tänään matkaan kului aikaa 1:05:52 (keskinopeus 7:19/km, keskisyke 152). Mikä parasta, olo oli koko ajan hyvä, ja juoksu oli suoranaista nautintoa! Edes kahden asteen lämpötila ja uudella reittipätkällä yllätyksenä eteen tullut asfalttiosuus eivät mielialaa painaneet!

Lenkin jälkeen tuli yllättäen lähes euforinen olo. Tuleekohan lukijoille koskaan samanlaista fiilistä, kun pääsee lämpimään autoon ajamaan täysin kiireettä ja vaipumaan omiin ajatuksiinsa? Oli aivan hilkulla, etten lähtenyt vain ajelemaan jonnekin täysin vailla päämäärää - niin rauhoittavalta tuntui saada olla aivan yksin omien ajatustensa kanssa, samalla kun kroppa toipui lempeästä rasituksesta. Tulin kuitenkin suoraan kotiin - eihän täälläkään kukaan ole minua varsinaisesti häiritsemässä... :)

Nyt vielä kauppaan tekemään viime hetken ruokaostoksia - rauhallista iltaa kaikille!

P.S. Flunssan oireet olivat tänään lähes tiessään - outoa, mutta ei varsinaisesti haittaa. :)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Flunssaa ilmassa?

Laiskuri on nyt jo muutaman päivän ajan tuntenut olonsa hieman huteraksi, aivan kuin flunssa kolkuttelisi ovella. Mitään suurempaa kunnon romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten päätin tänään kaiken uhalla katkaista muutaman päivän liikkumattomuuskierteen rivakalla lenkillä. Jos olo tämän johdosta pahenee, niin se on ihan ok - parempi sairastaa tauti kunnolla pois kuin jäädä viikkotolkulla odottelemaan puolikuntoisena sen tuloa.

Ennen lenkille lähtöä tutkailin hieman viiden vuorokauden sääennustetta, ja voi - upeat juoksusäät alkavat pian olla uhattuna! Ensi viikoksi on jo luvattu pakkasta, mikä ei sinänsä kai juoksemista ihan hirveästi haittaa. Mutta lumi ja jää (loskasta puhumattakaan...) Pitää vain toivoa, että ihan heti ei lumi sataisi maahan. Olisi nimittäin niiiiin mukava jatkaa ulkolenkkikautta vielä edes jokunen viikko..!

Juoksu oli tänään sellaista puolitakkuista, todennäköisesti tuosta pienestä flunssanpoikasesta johtuen. Tästä huolimatta Paloheinän 7,2 km taittui alle 45 minuutin - tarkalleen ottaen aikaa kului 44:50 (6:14/km, keskisyke 166 bpm). Kyseessä taisi siis kaikesta huolimatta olla Laiskurin lyhyen juoksu-uran kolmanneksi nopein lenkki Paloheinässä! Heikon olon huomasi itse asiassa vielä paremmin lenkin jälkeen; yleensä sykkeeni putoaa autossa nopeasti sadan tienoille, mutta nyt syke jäi leijumaan 110-115 paikkeille. Laiskuri, jolla ei tosin ole tutkintoa kotimaisesta, saati venäläisestä lääkärikoulusta, pitää tätä varmana merkkinä pöpöjen läsnäolosta!

Viikonloppu vierähtää valitettavasti töiden merkeissä. En muista, olenko tätä suoraan aikaisemmin kertonut, mutta Laiskuri tekee siis leipätyönsä ohessa freelancerina käännöstöitä, joita on nyt siunaantunut melkoinen pinkka. Riippuen vähän yleisestä kunnosta ja töiden edistymisestä huomenna voisi silti käydä pienellä palauttavalla lenkillä. Nyt Laiskuri kuitenkin palkitsee itsensä Pätkiksellä ja levolla - mukavaa viikonlopun alkua itse kullekin! :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Keskiviikkomietteitä

Keskellä viikkoa mennään, ja tänään olisi ollut mahdollinen juoksupäivä. Jalat tuntuivat kuitenkin alkuillasta vielä niin väsyneiltä, että Laiskuri katsoi parhaaksi liikunnan sijaan lepäillä kotona. Päätös oli kaikin puolin arveluttava: Stargate SG-1 -dvd:tä oli ehtinyt kulua vasta viitisentoista minuuttia, kun ystävä vaikeroi lähipubisssa: "tulethan tänne, muuten on elämäni ollut aivan turhaa!" No, ehkä aivan noin melodramaattinen ei ystävän kutsu ollut, mutta yhtä kaikki ei Laiskurista ollut miestä vastustamaan hyvää seuraa!

Kyseistä ystävää ei Laiskuri ollut nähnyt moneen kuukauteen, joten mukavaa oli! Kuitenkin illan jälkeen jäi syyllinen olo kaivertamaan mieltä: tällaiset keskiviikko-oluet eivät voi olla hyväksi elämäntapamuutoksen kannalta..! Tuntuukin siltä, että olen viime päivinä joutunut ihan oikeasti pohtimaan, mistä on kyse: jos elämältä kerran haluaa terveyttä ja parempaa kuntoa, niin tarkoittaako se rautaisella itsekurilla vältettyjä kuukauden sosiaalisia kohokohtia, vai voiko tällaiseen elämään sisältyä myös sellaista ajanvietettä, joka niin sanotusti "ruokkii sielua", mutta "tuhoaa ruumista"?

Kysymys on hankala, eikä siihen varmaan ole yksiselitteistä vastausta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että perheen jälkeen suurinta iloa elämässä tuovat hyvät ja läheiset ystävät. Valintaa oman hyvinvoinnin ja ystävien välillä ei oikein voi tehdä, koska ne ovat niin tiukasti kytkeytyneet toisiinsa. Nyt, kun vuosi lähestyy loppuaan, ystävät ottavat herkästi yhteyttä ja haluavat tavata, kun tajuavat, että pitkään aikaan ei olla nähty. Tällaista tämä aika vain on. Tuntuu siltä, että parin viime viikon aikana elämäntapani nyt vain on hieman epäterveellisempi kuin mitä se viime kuukausina on ollut ja että tämä minun on vain hyväksyttävä. Ei kyse ole siitä, että olisin jollain lailla luopumassa tavoitteistani - ei todellakaan. Toisinaan sitä vain täytyy ottaa läheiset enemmän huomioon kuin muina aikoina, ja tästä tuntuu juuri nyt olevan kyse.

Huomisilta menee valitettavasti täysin töiden parissa, mutta perjantaiksi olen suunnitellut kevyen lenkin. Lauantaina tai sunnuntaina aion pitkästä aikaa käydä Petikossa juoksemassa mäkisessä maastossa vauhdikkaan kympin. Korkea syke ja äärirajoilla meneminen tuottivat viime viikolla niin paljon tuskansekaista nautintoa, että laiskahkon viikon päätteeksi tekee hyvää testata vähän myös vauhtikestävyyttä! :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Sumujuoksu

Tänään oli vuorossa eilisen pitkiksen jälkeinen palauttelulenkki sumuisessa Paloheinässä. Tai siis "palauttelulenkki", sillä eihän Laiskuri nyt millään osaa pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa! Kaikki näytti vielä suhteellisen hyvältä viiteen kilometriin saakka, jolloin jouduin pysähtymään hetkeksi auenneita kengännauhoja solmimaan. Jostain syystä tähän kuluneet 15 sekuntia alkoivat harmittaa niin paljon, että kiristin vauhtia selvästi. :) Eihän siinä sinänsä mitään, sillä pääsin jotenkin sellaiseen "flow"-tilaan, jossa voimat tuntuvat riittävän mihin tahansa! Aika hieno fillis, täytyy sanoa. Tulinkin vikat pari kilometriä huomattavasti alkuvauhtia lujempaa, ja 7,2 km "palauttelulenkin" loppuajaksi tuli 46:15 (6:25/min).

Vaikka palauttelun kanssa olikin nyt vähän niin ja näin, oli silti mukava huomata, kuinka paljon kunto on parissa kuukaudessa parantunut. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin saman matkan 15. syyskuuta 15 sekuntia hitaammin, mutta keskisyke oli tuolloin 170 (tänään 158). Jotain on siis näinkin lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua! Parhaiten kunnon kohentumisen huomaa ehkä siinä, että hitailla lenkeillä ei tarvitse keskittyä hengittämiseen lainkaan - kunhan muistaa aukoa silloin tällöin suutaan. Vauhtikestävyydessä on myös tapahtunut parannusta: kirit lähtevät vaivattomammin, ja kyllähän esim. viime viikon vitosen enkkakin kertoo jotain.

Juoksukunto on siis paranemaan päin, mutta paino ei ole laskenut ihan samassa suhteessa. Itse asiassa pariin viikkoon ei ole sillä rintamalla tapahtunut yhtään mitään. Vaikka tuohon aikaan mahtuukin lähes viikon liikkumattomuus ja aika iso työstressi, en ole silti ihan tyytyväinen edistymiseen (tai pikemminkin sen puutteeseen). Parina päivänä, muun muassa eilen, on käynyt niin, että myöhään illalla tulee yllättävän kova nälkä. Ja ei, kyse ei ole mistään mieliteosta, vaan ihan oikeasti nälästä. Ja koska viimeiseen asti haluaisin välttää sitä, että elämäntapamuutoksesta tulisi laihdutuskuuri, olen syönyt sen verran kuin nälkätila on edellyttänyt. Täytyy kyllä vähän analysoida, mistä tällainen nälkä tulee. Ehkä olen syönyt liian epäsäännöllisinä aikoina?

Nyt on joka tapauksessa välipalan ja levon vuoro. Seitsemältä näyttäisi tulevan mielenkiintoisen oloinen Prisma-dokkarikin... Huomisesta tulee iltamenojen vuoksi lepopäivä, mutta keskiviikkona on lenkki taattu, jos vain jalat ovat samaa mieltä! :)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

14 kilometriä nautintoa

Tänään on Laiskurilla ollut päivä, jollaisesta voi vain haaveilla. Herätyskello ei ollut soimassa, joten aamu-unet jatkuivat piiiitkään! Tällainen krooninen aamutorkku ei kerta kaikkiaan voi toivoa parempaa aloistusta päivälleen! Hitaan heräämisen ja aamiaisen jälkeen siirryin sitten Paloheinään, jossa pilvinen sää ja kuusi lämpöastetta jo odottivatkin Laiskuria rauhalliselle lenkille. Koska viikon muut lenkit menivät vauhtikestävyyden kohentamiseen, oli tänään pitkästä aikaa vuorossa pidempi lenkki hitaalla vauhdilla.


Laiskuri lempiharrastuksensa parissa.

Juoksu (tai siis hölkkä) tuntui tänään todella hyvältä. Menin niin rauhallista vauhtia, että missään vaiheessa ei edes hengästyttänyt, ja välillä oikein säpsähdin, kun mieli oli harhaillut jonnekin aivan muualle! Aivan upeaa nollausta, ei voi muuta sanoa. No, lopulta kiersin normilenkkini kahteen kertaan, mikä tekee 14,4 km. Aikaa tähän kului 1:47:41, joten keskivauhti oli leppoisat 7:31/km. Tulin tosin jälkimmäisen puoliskon huomattavasti ensimmäistä nopeammin, joten vauhti ei ollut aivan tasaista. Ainoa huono puoli lenkissä oli, että jossain 11-12 kilometrin kohdalla alkoivat oikean jalan takareisi ja polvi hieman vihoitella. Luulen, että kyse oli ainakin reiden osalta vain nestehukasta ja energiavajeesta, sillä olin tuossa vaiheessa kuluttanut jo aamiaisesta saadun energian kokonaan. Novellea menikin parkkipaikalla lähes litra aika nopeaan tahtiin...

Tämä lenkki opetti Laiskurille ainakin sen, että esimerkiksi hyvään puolimaraton-suoritukseen täytyy valmistautua myös energiatankkauksen muodossa. Oikeat juoksijat käyttävät ilmeisesti juoksun aikana jonkinlaisia energiageelejä, jotka imeytyvät nopeasti ja vahvistavat väsyneitä lihaksia. Täytynee tutustua asiaan sitten, kun oma suoritus tulee ajankohtaisemmaksi... Joka tapauksessa tuntui tänään vähän hassulta, että syke pysyi koko ajan matalana (keskisyke 151), ja juoksukunnon puolesta olisi voinut hyvin vetää vaikka sen puolimaratonin pituisen lenkin, mutta jalkojen lihakset eivät olisi siitä pitäneet lainkaan. No, tällaista harjoittelua ja kantapään kautta opettelua tämä Laiskurin juoksuharrastus on...! :)

torstai 3. marraskuuta 2011

Torstai on ennätyspäivä

Eilen tuntui 3,1 km matka yllättävän kevyeltä juosta nopeasti, ja jäin pohtimaan, olisinko jaksanut pitää vauhtia yllä vielä pidempään. No, tänään oli sitten ihan pakko päästä kokeilemaan nopeasti juostua vitosen lenkkiä! Tai tarkalleen ottaen kyseessä on 4,9 km, sillä tuota puuttuvaa sataa metriähän kirosin syyskuussa, kun luulin ensimmäistä kertaa juosseeni alle kuuden minuutin kilometrivauhtia...

Joka tapauksessa suunnistin  illan jo pimettyä Pitkäkoskelle. Juoksu lähti pienen alkuverryttelyn jälkeen mukavasti liikkeelle, mitä nyt sääret hieman protestoivat kovaa alkuvauhtia. Vaikka hengitys tuntuikin välillä vähän liikaa "pintahengitykseltä" (eli siltä, etten saanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla happea), jaksoin kuitenkin pitää vauhdin aika hyvin kasassa. Vasta loppumatkasta piti pikkaisen löysätä mäkien päällä, jotta syke pääsi hieman laskemaan.

Koska edellinen enkkani oli ollut karvan alle puoli tuntia, otin optimistiseksi tavoitteeksi 29 minuutin alituksen. Ja mitä kummaa - loppukirin jälkeen kello pysähtyi aikaan 27:01! Jos olisin tajunnut 27 minuutin rajan olleen noin lähellä, olisin ihan varmasti nipistänyt vielä tuon pari sekuntia pois, mutta olen kyllä tuohon lähes kolmen minuutin ennätysparannukseen todella tyytyväinen! Samalla tuli tehtyä taas uusi keskinopeusenkka: 5:31/km! Sinänsä hassua, että keskinopeus oli tänään eilistäkin parempi, mutta toisaalta alkumatkalla on pari alamäkeä, jotka parantavat jonkin verran aikaa. Keskisyke oli tänään 174 ja maksimisyke 185, joten noiden lukemien valossa ei olisi ollut varaa kauheasti enää kiristää.

Ikävää tässä on vain se, että freelance-työt odottaisivat vielä tekijäänsä... Vaihtoehtona olisi herätä aamulla todella aikaisin, mikä on aamutorkulle Laiskurille todella vastenmielinen ajatus... Mutta ehkä se on kuitenkin kaikista järkevin vaihtoehto. Juu, näin tehdään. Saapahan ainakin paremmin nauttia nyt juoksun tuomasta hyvästä olosta ja uudesta ennätyksestä! :)

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Back in business

Nonniin! Viikko on vierähtänyt jo puoleen väliin, ja ilokseni voin todeta jalkojen jälleen kestävän juoksua! Eilen aloitin tutun 7,2 km lenkkini hyvin varovaisesti, mutta puolessa välissä en enää jaksanut jarrutella, vaan aloin paahtaa hieman kovempaa vauhtia. Lopputulema oli 49:08 (6:49/km), mikä hassusti osuu juuri tuohon "en-ikinä-juokse-tätä-vauhtia"-haarukkaan, josta viimeksi puhuin. :) No, en kyllä juossut nytkään, vaan alkumatka meni ehkä 7:20 kilometrivauhtia ja loppumatka sitten vastaavasti nopeammin...

Tänään oli puolestaan jotenkin poikkeuksellisen hyvä ja energinen olo, joten ajattelin testata lyhyttä matkaa vähän kovemmalla vauhdilla. Paloheinästä Haltialan tilan risteykseen on 3,1 km, mikä tuntui tarkoitukseen sopivalta matkalta. Juoksu rullasi oikein kivasti, ja aikaa suoritukseen kului 17:27 (5:38/km). Itse asiassa keskivauhti taitaa olla oma henkilökohtainen ennätykseni, olkoonkin että matka oli lyhyt. Ja mikä parasta, tuostakin olisi ollut vielä varaa kiristää! Maksimisyke ei ollut minulle mitenkään erityisen korkea (177 bpm), ja koko ajan tuntui siltä, että vielä olisi mennyt ainakin kilometri ellei kaksikin suunnilleen samaa vauhtia. Sen sijaan että olisin repinyt vielä ylimääräisen kilometrin, päätin kävellä palauttavan lenkin takaisin samaa reittiä, mikä oli varmaan ihan fiksu ratkaisu.

Taas täytyy ihmetellä, kuinka erilainen olo on, kun on vähänkin päässyt liikkumaan: ei ole mitään erityisiä mielitekoja, työstressi ei aiheuta murheita, ja on kaikin puolin hyvä ja tasapainoinen olotila! Ehkä juuri tämän takia sitä onkin niin helppo innostua liikaa: juoksemisesta yksinkertaisesti seuraa niin hyvä olo, että siihen jää vähän liiankin helposti koukkuun. No, perjantai on jo varmasti lepopäivä, mutta huomisesta teen päätöksen vasta illalla. Jos jalat tuntuvat yhtä hyviltä kuin tänäänkin, voisi ehkä kevyen lenkin heittääkin! :)

tiistai 1. marraskuuta 2011

Takaisin juoksupoluille

Näin on siirrytty jo talviaikaan, mutta juoksun huuma ei lopu! Reidet tuntuvat oikeastaan ensimmäistä kertaa viikkoon suhteellisen hyviltä, ja vaikka eilen rahoitushakemuksen deadline ja ystävän suorittama tutkinto veivät Laiskurin poikkeuksellisen maanantai-juhlinnan pariin, voisi tänään harkita rauhallista iltalenkkiä!

Tuossa reisijumia parannellessani mietin, että pitäisi varmaan osata suhtautua tähän harrastukseen vähän järjestelmällisemmin ja varmistaa ihan oikeasti etukäteen, että lepopäiviä on tarpeeksi tauottamassa juoksua. Tällainen suunnitelmallisuus nyt vain sattuu sotimaan spontaania ja helposti innostuvaa luonnettani vastaan - jos pidän jostain kovasti, on minun hyvin vaikea jarrutella. Mutta kasvamisen paikastahan tässä elämänmuutoksessa on muutenkin kyse. On löydettävä sopiva tapa elää ihmisiksi, niin että ei seuraa pelkästään vaistojaan ja viettejään. Itsehillintä ei todellakaan ole huono elämäntaito.

Törmäsin tuossa viikonloppuna sivustoon, jossa pystyy laskemaan arviot itselle sopivasta harjoitteluvauhdista (www.mcmillanrunning.com). Aluksi pitää syöttää oma ennätys viidellä kilometrillä, kympillä, puolimaratonilla tai maratonilla. Tämän jälkeen sivusto laskee, mitä vauhtia olisi hyvä pitää yllä harjoituslenkeillä, minkä lisäksi se antaa arvion ajoistasi muilla matkoilla. Minulle ohjelma arvioi viiden kilometrin ajan perusteella puolimaratonin tulokseksi 2:16, mikä tuntuu kyllä todella, todella optimistiselta! Sen sijaan harjoituslenkkien vauhdit vaikuttavat osuvan aika lailla nappiin:

  • Palauttava hölkkä: 7:46 - 8:04 (peruskunto)
  • Pitkät lenkit: 7:08 - 7:46 (peruskunto)
  • Kevyet lenkit: 7:08 - 7:27 (peruskunto)
  • Steady state (ilmeisesti n. 75 - 80% max.sykkeestä): 6:29 - 6:40 (kestävyysharjoittelu)
  • Tempo (80 - 85% max.): 6:13 - 6:29
Kaikista jännintä noissa vauhdeissa on se, että välillä 6:40 - 7:08 ei suositella harjoiteltavan lainkaan! No, eihän siinä mitään, mutta kun tarkastelen juoksupäiväkirjaani, niin itse asiassa olen hyvin harvoin juossut tuota vauhtia: on tuntunut jotenkin luonnollisemmalta mennä joko lujempaa tai (yleensä) hiljempaa. Mutta arvioitahan tällaiset lukemat ovat, ja sellaisina niihin pitää myös suhtautua.

Nyt työt pakottavat Laiskurin taas klikkaamaan blogin kiinni, mutta pitäkäähän peukkuja, että Laiskurin koivet kestävät illan lenkin! :)

lauantai 29. lokakuuta 2011

Juoksutaukoa

Ensimmäistä kertaa koko syksynä on vähän turhautunut olo. Takareidet ovat nimittäin vieläkin aika kireät, enkä uskalla rasittaa niitä lainkaan. Tänään jää siis kuntonyrkkeily väliin jo ties kuinka monennen kerran, eikä lenkkipoluillekaan ole mitään asiaa. Pitäisi kai olla onnellinen siitä, että jalat eivät sinänsä ole kipeät (eli mitään venähdyksiä ei ole), mutta pakko myöntää, että pikkaisen pistää silti masentamaan. Ehkä huolellisen venyttelyn jälkeen voisi todella rauhallisen lenkin tehdä, mutta ei varmaan ole järkevää riskeerata vakavampia vammoja...




Raihnainen Laiskuri joutuu juoksemisen sijaan
keskittymään elämän mysteerien pohtimiseen.


Eilen sain onneksi edes vähän hyötyliikuntaa! Olin ystäväni muuttoapuna, ja yllättävän hyvin hien sai pintaan ihan vain muuttolaatikkoja purkamalla. Onneksi(!) ehdin paikalle vasta, kun muuttofirman miehet olivat jo ehtineet tuoda suurimmat huonekalut sisälle, sillä en ole ihan varma, olisivatko reidet kestäneet raskaiden esineiden nostelua kovinkaan pitkään. Oli joka tapauksessa mukava olla apuna, ja päivän päätteeksi uuden asunnon onnelliset asukkaat tarjosivat vielä illallisen thaimaalaisessa ravintolassa - talkootöihin saatiin siis vähän rentoutumistakin yhdistettyä!

Tänään pitäisi jaksaa tehdä vielä töitä, mutta illalla on kyläilyn aika. Vaikka ystävien seura mieltä kovasti lämmittääkin, tulee liikunnan puutteesta vähän syyllinen olo: eikö minun pitäisi elää erakkona jossain syrjäisessä maakuopassa ja kieltäytyä kaikista aistinautinnoista varsinkin nyt, kun en pysty hikoilemaan yhtä ainutta leipäpalaa pois? Tästä syyllisyydestä pitäisi päästä eroon. Eihän sillä ole pitkällä tähtäimellä mitään väliä, kuinka muutama päivä menee ilman liikuntaa. Totta kai toivon, että pääsisin mahdollisimman pian taas juoksemaan, ja niin myös uskon. Itse olisin oikein tyytyväinen, jos ensi viikolla olisin jokin arki-ilta taas juoksukunnossa, mutta jos on odotettava pidempään, niin sille ei sitten mitään voi. Pienetkin vammat paranevat valitettavan hitaasti, mutta pahentaa niitä voi hyvinkin nopeasti!

Toivottavasti Laiskurin blogin lukijat eivät kärsi samanlaisista vaivoista, vaan voivat nauttia juoksun huumasta myös tänä viikonloppuna! Juoskaa Laiskurin puolesta pari ylimääräistä kilometriä! :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Houkutuksia ja niistä selviytymistä

Olen koko syksyn ajan painottanut, että en sinänsä ole laihduttamassa vaan olen muuttanut elämäntapojani terveellisempään suuntaan. Tämän elämänmuutoksen seurauksena painon pitäisi sitten pudota ikään kuin itsestään. Olen vieläkin sitä mieltä, että tämä pitää täysin paikkansa. Mutta yhtä lailla pitää paikkansa se, että joinakin päivinä on epäterveellisiä mielitekoja, jotka toteutuessaan saattavat vetää mielen mustaksi.

Tänään tulin töistä ihan normaaliin aikaan kotiin ja söin päivällistä. Kuitenkin vain tunnin päästä tästä vatsassa alkoi taas kurnia. En oikein tiennyt, mistä oli kyse, sillä olin päivän aikana mielestäni syönyt ihan tarpeeksi. Kaiken lisäksi aloin kaivata vanhaa rentoutumismenetelmääni: olutta ja sanomalehtiä lähikuppilassa. Tiesin kuitenkin jo ennalta, että tuolla reseptillä tulee helposti käytyä myös lähipizzeriassa, enkä haluaisi keskellä viikkoa ajautua tuollaiseen, varsinkin kun viime viikonloppu meni juhliessa. Huonoksi onnekseni minun piti lähteä lähikauppaa pidemmäs hakemaan kaukosäätimeen paristoja, eikä matkalta houkutuksia puuttunut. Lopulta kuitenkin kaupasta tarttui kouraan patterien lisäksi vain Atrian broilerfilee-ateria, joten ihan huonosti en pärjännyt! :)

On jotenkin hämmentävää, kuinka äkkiä ja ennalta arvaamatta vanhat hotkimismekanismit voivat kytkeytyä päälle! Oma osuutensa tässä on varmaan sillä, että en ole tänään pystynyt liikkumaan kunnolla: sekä reidet että vasemman jalan akillesjänne ovat hieman kipeitä. Tuntuu silti uskomattomalta, että on huomattavasti helpompaa elää kurinalaista elämää silloin, kun harrastaa paljon liikuntaa kuin pelkästään levätessä! Ehkä kyseessä on jonkinlainen sijaistoiminta, jonka puuttuminen aiheuttaa heti hankaluuksia. Ikävää joka tapauksessa, sillä levollekin täytyy antaa aikaa, eikä lepo saa aina tarkoittaa pikaruokaa ja olutta.

Karikot on siis tämän päivän osalta väistetty, mutta vielä on näköjään elämänhallinnassa tekemistä! Eihän kaiken tosin kuulukaan olla ihan yksinkertaista, joten eiköhän jatketa hyvillä mielin harjoituksia. :)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Juoksua vai lepoa?

Tämä päivä on mennyt Laiskurilla lähinnä töiden merkeissä, mutta lenkillekin on ehditty! Olin jo haaveillut kiertäväni Paloheinän lenkin kahdesti (yht. 14,4 km), mutta päivän kunto ei kerta kaikkiaan sallinut sitä. Reidet olivat jo toista päivää putkeen aivan voimattomat, ja varsinkin takareidet tuntuivat kireiltä. Voi olla, että huominen kuntonyrkkeily olisi taas viisasta jättää väliin, mutta katsotaan nyt. Joka tapauksessa juoksu oli kaikesta huolimatta tänään paljon mukavampaa kuin eilen, ja keskisykekin pysyi sopivan matalana (148 bpm, keskivauhti 7:22/km).

Laiskurin tuntema yleinen velttous ja voimattomuus johtuu varmaan suurelta osin viikonlopun riennoista ja keikahtaneesta unirytmistä, mutta osansa voi olla myös pienellä ylirasituksella. Vaikka Polarin ohjelmisto väittää harjoituskuormituksen olevan vihreän puolella, on kymmenen vuorokauden ajanjaksoon mahtunut seitsemän lenkkiä, joiden yhteispituus on yli 50 kilometriä. Kun tähtäin on noin sadassa kilometrissä per kuukausi, niin on aika helppo nähdä, että Laiskuri on innostunut hieman liikaa. Mutta perskules, kun juoksemisesta on niin helppo innostua! :) Kaiken lisäksi takaraivossa kolkuttaa koko ajan tieto siitä, että tympeät loskasäät saattavat iskeä milloin hyvänsä, eikä tällaisia idyllisen kauniita syyspäiviä millään viitsisi jättää hyödyntämättä. Ehtiihän sitä tammikuussakin levätä, eikö vain? :)

Tänä iltana Laiskuri aikoo rentoutua kitaransoiton parissa. Pomo sai viime viikonloppuna tietää Laiskurin musiikkitaustasta ja uhkasi, että yksikön pikkujouluissa pitäisi jotain rämpyttää. Gulps! Tämä tietää ankaraa harjoittelua, sillä sormet eivät juokse kaulaa pitkin ihan yhtä näppärästi kuin kymmenen vuotta sitten! Nähtävästi Laiskurin elämä on ollut yhtä alamäkeä: kaikki tuntuu rapistuneen kymmenessä vuodessa, oli kyse sitten fyysisestä kunnosta tai soittotaidosta! No, sovitaan, että Laiskuri on edes vähän viisaampi kuin nuorempana, niin ei jää liian paha mieli. Vaikka totta puhuen fleece-takki vietti myös viime yönsä autossa ja oli tänään taas valmiiksi märkä ennen lenkkiä..! Eli se siitä viisaudesta. :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Karkeloiden jälkeinen maanantai

Viikonlopun juhlinnan jälkeen on tänään ollut vuorossa todella kova lasku arkeen. Lauantain karonkka venyi aamun tunneille saakka, ja eilinen olikin sitten vain väsynyttä nuokkumista ja päänsäryn parantamista. Asiaa ei auttanut se, että jumituin illalla katsomaan PGA Tourin kauden päätöskilpailua telkkarista (lähetys loppui kolmelta yöllä...) Tänään on kaikesta tästä asianmukaisesti kärsitty: töistä ei tahtonut tulla mitään, ja alkuillan lenkillä tuntui siltä kuin joku olisi imenyt lihaksista kaikki voimat. Kaunis syyssääkään ei saanut Laiskurin fiiliksiä kohotettua!

Laiskuri haluaa katkaista pahansuovilta huhuilta siivet: Kuvassa
EI ole Laiskuri. Kuvan mies on Laiskuriksi aivan liian hintelä.




Lenkillä painoi kuitenkin myös toinen asia: isäni odotti tuloksia ruokatorvesta otetusta koepalasta, joka olisi voinut osoittautua syöväksi. Vein hänet lenkin jälkeen lääkäriin uutisia kuulemaan ja odotin autossa kuin tulisilla hiilillä. Onneksi pelot olivat tällä kerralla turhia - mitään vakavaa ei ilmennyt, ja ainakin toistaiseksi voi elämä jatkua niin kuin ennenkin. Silti kokemuksena koko juttu oli hyvin raskas, eikä ajatus ikääntyvien vanhempien lisääntyvistä vaivoista ole ollenkaan miellyttävä. Mutta sellaista on elämä, ja siihen täytyy vain yrittää sopeutua.

Tänään täytyy yrittää mennä ihmisten aikaan nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi tehdä täyden työpäivän. Töiden jälkeen on sitten pakko ottaa revanssi tämän päivän painajaishölkästä! :) Toivottavasti kroppa ottaa palauttavan ravinnon hyvin vastaan, sillä pidempikään lenkki ei ole huomenna poissuljettu ajatus... Myös uusi lenkkireitti saattaisi piristää kummasti, joten ehkä tässä voisi illan ratoksi tutkailla karttaa!

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kahden kuukauden yhteenveto

Tulihan se viikonloppu sieltä! Aamu meni mukavasti ystävän väitöstilaisuudessa, ja nyt on muutama tunti aikaa toimittaa tyhjää ennen karonkkaa. Sen verran tässä on kuitenkin pientä hääräämistä, että päivälenkki jää väliin, mutta onhan tässä toisaalta jo tullut juostuakin tällä viikolla. Hyvillä mielin voi siis pitää lepopäivän.

Kalenterin mukaan Laiskurin uutta elämää on nyt takana tasan kaksi kuukautta! Toissa viikko oli työkiireiden vuoksi melkoista paahtamista, joten viime päivityksen jälkeen ei ole ihmeempiä tapahtunut - oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa! Vaaka näyttää tällä hetkellä 113,8 kg (laskua kahden viikon takaiseen 0,5 kg) ja vyötäröltäkin on lähtenyt taas puolisen senttiä pois. Yhteensä kahden kuukauden aikana paino on pudonnut 4,3 kg, ja vyötäröltä on lähtenyt samassa ajassa senttejä 4,5. Kunto siis kasvaa, ja paino putoaa! Nyt pitää vain muistaa olla maltillinen, sillä niin mukava kuin sitä olisikin laihtua kilo viikossa, on rauhallinen tahti pidemmän päälle terveellisempää.

Eilen pääsin hyvän ystäväni kanssa kiertämään golfkenttää. Saattoi huonossa lykyssä olla jopa kauden viimeinen kierros, sillä osa kentistä valmistautuu jo kovaa vauhtia talviteloille. Pelasimme tällä kertaa Nurmijärvellä, ja peli sujui vähän kaksijakoisesti. Etuysi kulki vielä tasaista bogey-tahtia, mutta takaysillä energiatasot laskivat ilmeisesti vähän liian alhaalle, eikä vielä tällä hetkellä pelkkänä pilkkeenä silmäkulmassa oleville lapsille jäänyt juurikaan kerrottavaa. Sää oli kuitenkin todella kaunis, ja hyvän seuran ja reippailun yhdistelmäähän ei voita mikään!


Laiskurin pallo lepää avauslyönnin jälkeen tyytyväisenä Nurmijärven
C9-väylällä osaamatta pelätä hetken päästä koittavaa hukkumiskuolemaa.

Nyt taitaa olla lounaan aika. Sitten pitäisi vielä väitöslahjan kylkiäisiksi löytää jostain onnittelukortti, silittää paita jne. Olo on kuitenkin aika mukavan kiireetön, ja elämä tuntuu, taas kerran, oikein hyvältä! :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Baariin vai juoksemaan?

Laiskurilla on tapana vastata kysymykseen "miksi olet kielentutkija" siten, että "pysyypähän poissa baarista". No, tuo pitää paikkansa vain mitä työaikaan tulee - iltamenot ovat useinkin vieneet Laiskurin oluthanojen äärelle. Tänään voisi kuitenkin kysyä: "miksi juokset", niin että vastaus olisi aivan sama. Alkuillasta tuli nimittäin melkoisen suuri mielihalu siirtyä lähipubin puolelle rentoutumaan oluttuopposen pariin. Ja mikäs siinä, ihan hyvinhän sitä olisi voinut mennäkin ilman suurempia tunnontuskia. Olin kuitenkin jo mielessäni päättänyt, että tällä viikolla lauantai riittää karkkipäiväksi, joten taistelin houkutusta vastaan parhaani mukaan. Lopulta totesin, että on parasta siirtyä kauemmaksi baarin viettelevästä kutsusta, ja mikäpä olisikaan parempi pakopaikka kuin tuttu ja turvallinen lenkkipolku!

Tiesin, että eilisen enkan jälkeen ei kannata lähteä rykimään, joten menin Paloheinän lenkin todella rauhallista vauhtia (54:45, 7:36/km, keskisyke 149). Täytyy muuten mainostaa, että hiekkatiet ovat tällä hetkellä todella hyvässä kunnossa juoksua ajatellen - antavat sopivasti periksi, mutta ovat kuitenkin kyllin jykeviä, niin että askel ei liu'u liikaa. Lämpötilakin oli ihan sopiva, tosin alkumatkasta hieman paleli. Tämä oli kuitenkin, yllätys yllätys, täysin Laiskurin omaa syytä!

Eilisen lenkin jälkihuumassa unohdin nimittäin lenkillä pitämäni fleece-takin autoon marinoitumaan. No, mikäpäs siinä, jos ihan aidosti nauttii siitä, että takki on jääkylmä ja vieläkin omasta hiestä märkä! Onneksi kroppa tuottaa niin paljon lämpöä hölkätessä, että kylmyys unohtuu äkkiä, mutta hetken aikaa oma tyhmyys herätti kyllä, jälleen kerran, aitoa ihmettelyä. :)

Nyt on siis päivän houkutukset voitettu ja on aika levätä vähän. Huomasin, että melko laiskan viime viikon jälkeen olen nyt käynyt viitenä peräkkäisenä päivänä lenkillä (yht. 36 km)! Yllättävän hyvin ovat jalat jaksaneet, ihan ihmetellä täytyy. Huomenna on sitten vuorossa kevyttä kävelyä golfin muodossa, siitä se viikonloppu alkaakin aivan loistavasti!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Välitavoitteen välitavoite

Laiskuri teki tänään muutoksen liikuntasuunnitelmiinsa - kuntonyrkkeily jäi reisijumin pelossa väliin, ja tilalle tuli taas tuttuakin tutumpi 7,2 kilometrin juoksulenkki! Jälkikäteen on todettava, että valinta oli oikea, tai ainakin hyvin palkitseva. Juoksu kulki kuin unelma, ja saavutin taas uuden välitavoitteen - juoksin nimittäin ensi kertaa juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen alle kuuden minuutin kilometrivauhtia! Kaiken kaikkiaan 7,2 kilometriin kului aikaa 42:58 (5:58/km), keskisyke oli 170 ja maksimi 187, joten keskisyke oli itse asiassa sama kuin kaksi ja puoli viikkoa sitten juostussa edellisessä ennätyksessä, johon kului 1:13 enemmän aikaa!

Tieto Laiskurin uudesta ennätyksestä otettiin
maailmalla vastaan pidättyneen tyytyväisesti.
Pyrin tänään juoksemaan mahdollisimman paljon "fiiliksen mukaan". En katsonut ensimmäisen parin kilometrin aikana kelloa/sykettä ollenkaan, vaan menin sitä vauhtia, mikä hyvältä tuntui. Kahden ja puolen kilometrin kohdalla vilkaisin ensimmäistä kertaa vauhtia ja totesin, että olin edellistä ennätysjuoksua puolitoista minuuttia jäljessä. Olen siis tullut viimeiset 4,7 kilometriä aika napakasti! Mukava oli huomata, että ennätys syntyi loppujen lopuksi aika kevyesti ja kone alkoi piiputtaa vasta aivan lopussa. Jaloissa olisi kyllä riittänyt tänään puhtia vaikka mihin, mutta keuhkot olivat sitä mieltä, että nyt on laardia liikutettu tarpeeksi pitkään tuolla vauhdilla. :)

Olen aikaisemminkin puhunut tavoitteista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista. Nyt annan itselleni luvan nauttia hyvästä olosta: tästä on hyvä lähteä rakentamaan jatkoa! Ensimmäisenä suurena (juoksemis)tavoitteenahan minulla on päästä kuuden minuutin kilometrivauhtiin kympin lenkillä, vieläpä niin, että se ei tuottaisi kauheaa tuskaa. Tuohon tavoitteeseen on vielä paljon matkaa, mutta kiire ei ole mihinkään!

Nyt sitten nauttimaan laatuajasta: digiboksilla odottaa CSI ja jääkaapissa iltasalaatti! Elämä tuntuu joskus aika hyvältä. :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Diesel-laiskuri

Hehei itse kullekin! Sunnuntain kauhea tervanjuonti on nyt taaksejäänyttä elämää, ja Laiskuri puhkuu taas menohaluja! Takana on iltalenkit Paloheinässä sekä eilen että tänään, ja molemmilla kerroilla juokseminen tuntui todella hyvältä ja helpolta!

Eilen menin matkan hieman vauhdikkaammin (47:46, 6:37/km, keskisyke 159), kun taas tänään vuorossa oli palauttava lenkki hitaalla vauhdilla (53:41, 7:27/km, keskisyke 151). Kun ajattelee, kuinka vaikeaa sunnuntaina oli, on yhteenveto aika helppo tehdä: Laiskuri on luonnostaan hitaasti syttyvää diesel-mallia! Tuntuu nimittäin siltä, että aina kun olen lähtenyt maltilla liikkeelle, voimat tuntuvat riittävän vaikka mihin. Tämän maltillisen vauhdin ei tarvitse kestää kilometriä pidempään - kunhan vain ei lähde paahtamaan täysillä heti alusta alkaen. Sunnuntaina aloin juosta aivan liian lujaa vauhtia, ja kun tämä virhe oli kerran tehty, ei korkeuksiin noussut syke pudonnut edes alamäissä kuin muutaman pykälän. Ei siis ihme jos väsytti! Vertailun vuoksi maksimisyke tänään oli 166 erään mäen päällä, minkä jälkeisessä alamäessä syke palautui 150:n pintaan. Melkoinen ero! Sinänsähän ei nyt tarvita Mensan jäsenyyttä todetakseen, että "kova alkuvauhti voi kostautua", mutta  ilmiön voimakkuus pääsi kyllä yllättämään ainakin Laiskurin.

Laiskurin massa vaatii kiihtyäkseen aikaa.

Loppuviikko näyttää aika kivalta. Töissäkin on päässyt keskittymään yhteen asiaan kerralla, mikä on heti tuonut mielenrauhaa ihan uudella tavalla! Huomenna olisi vuorossa kuntonyrkkeily, ja perjantaina golfia. Lauantain nyrkkeilyt jäävät ystävän väitöstilaisuuden vuoksi väliin, mutta toivottavasti lauantaina ehtii ennen illan karonkkaa lenkille. Nyt on taas upea olo - ei muuta kuin palautuminen käyntiin iltapalan ja urheiluruudun avulla!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Takaisin lenkkipoluilla

Viikko on taas kuin huomaamatta kääntynyt sunnuntain puolelle - tuntuu oikeasti aivan hurjalta, kuinka nopeasti aika kuluu! Tällä viikolla riesana ovat olleet erilaiset freelance-työt, jotka ovat vieneet leijonanosan vapaa-ajasta. Kyllähän niistä saatavilla tuloilla maksaa sitten esimerkiksi lomaviikon talvella, mutta kyllä ylimääräiset työt muuten vievät iloa elämästä, pakko myöntää.

Liikunta on tällä viikolla ollut vähäistä. Jalat ovat toipuneet todella hitaasti keskiviikon kuntopiiristä, joten olen pitänyt peräti kolme välipäivää liikunnasta - hirvittää itseäkin! Tänään mitta tuli kuitenkin täyteen, ja vaikka varsinkin oikea reisi oli vieläkin aivan jumissa, päätin lähteä kokeilemaan, miltä juoksu tuntuu.

Paloheinässä oli mukava sää, pilvistä ja noin kymmenen astetta lämmintä. Lähdin mielestäni varovaisesti liikkeelle, mutta koska sykemittari ei taaskaan näyttänyt muutaman ensi minuutin aikana oikeita lukemia, taisin kuitenkin innostua vähän liian kovaan vauhtiin. Lopputulos oli itse asiassa aika mielenkiintoinen harha-aistimus: omasta mielestäni lönköttelin koko ajan hidasta tahtia, vaikka todellisuudessa etenin varsin hyvää vauhtia. Tämän ristiriidan seurauksena meno tuntui todelliselta tervanjuonnilta, eikä juoksemisen iloa oikein tahtonut löytyä - luulinhan, että väsyn hitaaseen lönköttelyyn. Loppujen lopuksi 7,2 km meni aikaan 46:21 (6:26/km), mikä taitaa olla kolmanneksi paras aikani tuolla reitillä. Silti vähän harmittaa, sillä päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin tunne, että juoksin rauhallista vauhtia huonosti. :)

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin - nyt ovat lihakset paljon vetreämmässä kunnossa kuin ennen lenkkiä! Lisäksi kehoon on hiipinyt kourallinen endorfiineja; ilmiö, joka aina palkitsee juoksun jälkeen. Se tässä harrastuksessa onkin niin hienoa - vaikka itse suoritus tuntuisikin joskus raskaalta ja turhauttavalta, voi aina luottaa siihen, että jälkeen päin olo on aivan loistava!

Nyt täytyy toivoa, että ensi viikko sujuisi ilman lihasongelmia. Paljon on kiinni keskiviikon kuntonyrkkeilystä. Jos siellä tehdään taas miljuuna U-väistöä, protestoivat reidet aivan varmasti.

Nyt on Laiskurin aika juhlistaa sunnuntai-iltaa ottamalla päikkärit. Aivan pikkaisen jäi töitä vielä illaksi, mutta niihin ei pitäisi tuntia pidempään mennä. Laiskuri toivottaa luolastaan mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

perjantai 14. lokakuuta 2011

Toipumista

Eilinen meni Laiskurilta täysin töiden ja kuntopiiristä toipumisen merkeissä. Unohdin viimeksi mainita, että kuntopiiriin käytettiin aika reippaasti yliaikaa, minkä vuoksi venyttely jäi kaikkien omalle vastuulle. Tai siis "omalle vastuulle". Ainakaan Laiskuri ei saanut itsestään irti yhden ainoaa venyttelyliikettä, ja siitä ollaankin sitten kärsitty! Tosin niitä U-väistöjä tuli varmasti tehtyä toista sataa, enkä oikein usko, että mikään venyttely olisi reisien rasitustilaan auttanut.

Hyvinä uutisina täytyy kuitenkin todeta, että se pieni vihlaisu takareidessä ei ilmeisesti ole johtanut mihinkään vakavampaan. Silti otan ainakin tämän päivän vielä ihan hissukseen, todennäköisesti huomisenkin. Illalla pääsen tapaamaan pitkästä aikaa parhaita opiskeluajan kavereitani, joten voi olla senkin puolesta viisasta lepäillä huomenna. :) Sunnuntaina on kuitenkin haaveissa pitkä lenkki - toivottavasti jalat vain olisivat samaa mieltä!

Vielä ovat tulevien päivien säätiedotuksetkin näyttäneet suhteellisen hyviltä. Rankkasateita ei ole odotettavissa, ja lämpötilakin pysyttelee päivisin plussan puolella. Tämähän tarkoittaa sitä, että hiekkateillä pystyy vielä juoksemaan oikein hyvin! Olen kuitenkin jo alkanut miettiä, mitä sitten pitäisi tehdä, kun tiet muuttuvat ensin mutavelliksi ja sitten peittyvät lumella (minkä jälkeen niistä kai tehdään hiihtolatuja). Tähän asti olen ajanut aina puolen tunnin matkan lenkkipoluille nimenomaan siksi, että hiekka rasittaa juoksualustana polvia ja muita niveliä huomattavasti vähemmän kuin asfaltti. Pienetkin pätkät, jotka olen asfaltilla juossut, ovat tuntuneet heti aika ikäviltä. Mutta hätä ei ole tämännäköinen - Laiskurilla on kaksikin mahdollista ratkaisua ongelmaan!

Ensimmäinen ratkaisu on uusien juoksukenkien ostaminen. Tähän asti Laiskuri on kirmannut ihan tavallisissa lenkkareissa - ihan hyvissä tosin, mutta ei mitenkään erityisesti juoksulenkkareissa. Selailin vähän joutessani juoksufoorumin keskusteluja, joista kävi ilmi, että saatavilla olisi jos minkäkinlaisia juoksukenkiä erilaisia alustoja varten. Ehkäpä sopivasti pehmennetyllä pohjalla voisi juosta asfaltillakin, ilman että jalat ärtyvät?

Toinen vaihtoehto olisi sitten siirtyä siistin sisäliikunnan pariin. Kuntonyrkkeily jatkuu joulukuun alkuun saakka, minkä jälkeen seuraa kuukauden tauko. Sählyä pääsisin kerran viikossa pelaamaan, mutta tänä syksynä en ole kerennyt kertaakaan mukaan (passiivisuuteni johtuu myös siitä, etten ole halunnut tehdä liikaa treenejä korkealla sykkeellä saman viikon aikana). Sulkapallokaverillani on taas ollut sitkeä nilkkavamma, mikä on estänyt mailapelit täysin.

Juoksua ei kuitenkaan millään raaskisi jättää moneksi kuukaudeksi, vaikka sisällä olisikin! Sukelsinkin interwebin ihmeelliseen maailmaan ja aloin etsiä pääkaupunkiseudulta sisäjuoksuratoja. Ja mitä ihmettä - Esport Arenassa olisi peräti 800 metrin pituinen juoksurata! Vaikka ratajuoksu onkin aika hanurista verrattuna metsän siimeksessä etenemiseen, on se silti paljon parempi kuin ei mitään. Alusta on varmastikin ihan ok ja jalkoja ajatellen tarpeeksi joustava, mutta jonkin verran tuo ratkaisu tulisi maksamaan: kymppikortti juoksuradoille maksaa 75 euroa. Sitten pitäisi tietenkin ostaa juoksukengät sisäharjoittelua varten. Jos joku lukijoista on tuolla käynyt, Laiskuri kuulisi mielellään kommentteja!

Nyt Laiskuri toivottaa itse kullekin säädylle erinomaisen rentouttavaa viikonloppua! Ennen illan rientoja on Laiskurillakin vielä valitettavan iso työvuori odottamassa pöydän nurkalla. :)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kyykytyksestä seuraa vamma!

No niin, viime päivitystä leimannut huonovointisuus on taakse jäänyttä elämää, ja taas on takana kaksi liikuntarikasta päivää! Eilen tosin meinasi jäädä kaipaamani iltalenkki väliin. Ystäväni oli nimittäin juuri monen huonosti nukutun yön jälkeen lähettänyt väikkärinsä painoon ja aneli töiden jälkeen seuraksi oluelle. Eihän ystävää voi pulaan jättää, joten Laiskuri siirsi luunsa pitkin hampain lähikapakkaan. Ystävä rakas oli onneksi niin väsynyt, että tajusi lähteä pian nukkumaan ja päästi Laiskurin lenkille! :)

Paloheinässä huomasin kuitenkin, että olin iloinnut liian aikaisin sykemittarin uudesta paristosta: laite ei nimittäin vieläkään toiminut. Tajusin, että vika lienee yhtä paljon laitteessa kuin Laiskurissakin - en ollut nimittäin ymmärtänyt, että ehkäpä rannetietokoneen lisäksi myös sykemittarin lähettimen paristo kannattaisi vaihtaa! Tänään sitten menin uudestaan Stockan paristopalveluun, jossa hinnoittelu oli eilistäkin paremmin kohdallaan: 5 euroa paristosta ja sen vaihdosta! Laiskuri hyväksyy tällaisen toiminnan (ja mittarikin heräsi henkiin).

Lenkki sinänsä oli yhtä nautintoa! Hölkkäsin rauhallista vauhtia Paloheinän 7,2 km reitin (50:14, 6:59/km), ja jalat tuntuivat koko ajan aivan loistavilta! On niin hieno fiilis, kun reisistä ei tunnu loppuvan voima silloinkaan, kun ylämäki jyrkkenee jyrkkenemistään! Uusi takkini ei sen sijaan saanut ihan varauksetonta hyväksyntääni: kangas voisi hengittää paremmin. Toisaalta ongelman huomasi vasta lenkin jälkeen, jolloin kyllä tuntui siltä, että "sisällä sataa", eikä lenkin jälkeinen rauhallinen kävely tuntunut kovinkaan kutsuvalta.

Tänään oli sitten taas pienen tauon jälkeen kuntonyrkkeilyn (ja kuntopiirin) vuoro. Pariharjoittelussa keskityttiin taas yläkoukkuihin ja niiden väistöön ns. U-väistöliikkeen avulla. U-väistössä ikään kuin kyykistytään kaverin yläkoukun alitse, ja liike kuormittaa reisiä todella rankasti. Pariharjoittelun loppupuolella tunsinkin pienen vihlaisun vasemman jalan takareidessä. Tajusin onneksi heti muuttaa oma-aloitteisesti treeniä niin, että pystyin jatkamaan harjoitukset loppuun asti. Kuntopiirinkin pystyin tekemään muuten normaalisti, mutta jätin kyykkyhypyt varmuuden vuoksi väliin. Nyt on sitten taas reippailun jälkeen aivan mahtava fiilis! Laiskuri voi hyvillä mielin syödä iltapalaa ja käydä nukkumaan, sillä jälleen on yksi päivä uutta, parempaa elämää takana!

tiistai 11. lokakuuta 2011

Paristojen lataamista

O-ou, viikko on jo hyvässä vauhdissa, eikä Laiskuri ole lauantain jälkeen päivittänyt kuulumisia! Tämä johtuu osittain siitä, että eilen oli syystä tai toisesta vähän huono olo, eikä mistään oikein tahtonut tulla mitään. Työt jäivät pöydälle odottamaan ja juoksemaan ei ollut mitään asiaa. Tiedä sitten oliko kyseessä jonkinlainen pöpö, mutta tänään on olo onneksi jo parempi! Toivottavasti vointi myös säilyy hyvänä, koska polte päästä juoksemaan on kova. :)

Sunnuntaina pääsin kuitenkin onneksi liikkumaan. Niin kuin jo aikaisemmin kerroin, eräs ystäväni oli kutsunut minut ja toisen yhteisen ystävämme luokseen Ikaalisiin, joten tie vei heti aamutuimaan sinne. Matkalla totesimme jo, että luonto näyttää parhaita puoliaan - ilmeisesti pieni yöpakkanen oli tehnyt väriloistosta entistäkin näyttävämmän! Ikaalisissa pelasimme sitten paikallisella kentällä kierroksen golfia. Kenttä on alun perin ollut yhdeksänreikäinen kokonaisuus, mutta nyt sinne oli rakennettu viisi uutta väylää. Neljä väylää oli sitten kierrettävä kahteen kertaan, jotta 18 reikää saatiin täyteen.

Ikaalisten kenttä on golfarin näkökulmasta miellyttävä: tarpeeksi vaihteleva ja haastavakin. Sunnuntaina sateet olivat kuitenkin tehneet väylistä aika upottavat, mutta mitäpä tuosta. Peli sujui vaihtelevasti: rautalyönnit olivat keskimäärin loistavia, avaukset kauheita. Sellaista tasaista par-tuplabogey-par-triplabogey-tahtia siis. :) Puhuimme kierroksen jälkeen taas golfin herättämistä mielikuvista. Ystäväni kertoi, että Tuusulan kentän laajentamista oli joku paikallinen marjamies vastustanut paikallislehdessä sillä perusteella, että se on raharikkaiden elitistinen laji. Joku lajin harrastaja oli sitten laskenut uisteluharrastukseen vuodessa menevät rahat ja todennut, että ihan yhtä paljon fyrkkaa saa siihen uppoamaan. Jostain syystä uistelua ei kuitenkaan pidetä elitistisenä - miksiköhän?

En kierroksen aikana saanut yrityksistä huolimatta sykemittaria toimimaan lainkaan. Valitin jo kuukausi sitten sen temppuilusta, mutta koska mittari syystä tai toisesta heräsi uudestaan henkiin, en tehnyt asialle mitään. No, nyt ruutuun tuli ihan selvästi pariston loppumista indikoiva kuvake, joten ei tarvinnut enää sen kummemmin miettiä, mistä oli kyse. Kuukausi sitten olin käynyt kultasepänliikkeessä kysymässä pariston vaihtamiseen menevää aikaa, ja tuolloin asia luvattiin hoitaa kahdessa viikossa. Nyt onnistuin kuitenkin bongaamaan netistä keskustan Stockmannilla olevan paristopalvelun (löytyy -1-kerroksesta, elektroniikkaosaston vierestä). Kävelin huonovointisuudesta huolimatta Stockalle, jossa paristo vaihdettiin viidessä minuutissa! Palvelu mainosti olevansa Polarin ja Suunnon valtuuttama huolto, joten jos ei halua odottaa paria viikkoa, kannattaa suunnistaa Stockan kellarikerrokseen. Hintakaan ei päätä huimannut - 15 euroa paristosta ja työstä! Litiumparistot eivät kaupassakaan ihan ilmaisia ole, joten Laiskuri kaivoi lompakkonsa esiin ilman minkäänlaisia vastamutinoita.

Stockmannin paristopalvelun pojat lisäsivät
sykemittariin uutta puhtia Laiskurin odotellessa.

Nyt ei valitettavasti ole enää tekosyitä jäljellä töiden välttämiseksi, joten Laiskurin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja yritettävä illalla päästä taas nauttimaan juoksun tuomasta euforiasta!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Lauantain pitkis

Monipuolinen lauantaipäivä on Laiskurilla nyt puolessa välissä! Aamu meni vielä töiden parissa, mutta puolilta päivin sain laitettua koneen kiinni, ja kas: alkoikin olla jo melkoinen polte päästä lenkkipolulle! Joten ei muuta kuin mars autolle ja kohti Pirkkolaa!

Olin oikeastaan jo eilen päättänyt, että tänään voisi juosta pitkästä aikaa 13,8 km lenkin, mikä vastaa minulle pituudeltaan jo pitkää lenkkiä (oikeat juoksijat puhuvat kekseliäästi "pitkiksestä" - voi näitä veijareita!). Sää oli alusta loppuun saakka aivan loistava, ja ainoa pieni miinus oli se, että nyt oli pakko juosta pitkissä hihoissa (tähän asti olen pystynyt hölkkäämään oikein hyvin pelkässä T-paidassa). Juoksu tuntui hyvin kevyeltä aina kuuteen kilometriin saakka, jolloin tapahtui jo tutuksi tullut ilmiö: pari neitokaista oli juossut Laiskurin melkein kiinni, mutta eivät kuitenkaan sitten menneet ohitse. Näin sivuhuomautuksena täytyy todeta, että ilmeisesti korkeampi voima on kuullut Laiskurin rukoukset perässä juoksevista neidoista - toiveen toteutuspuolessa on vielä kyllä paljon korjaamisen varaa..!

Joka tapauksessa luulen, että tuossa tilanteessa sitä vain alitajuisesti kiristää tahtia niin, että lopulta menee samaa vauhtia takaa tulevien kanssa. Tämä ei tänään ollut kovinkaan hyvä juttu, sillä vauhdin kiristämisen seurauksena syke nousi 170:n hujakoille (josta se ei enää tahtonut palautua alas), ja matkaa oli vielä paljon jäljellä. Viimeiset pari kilometriä mentiinkin sitten aika väsyneinä, mutta maaliin päästiin! Lopputulema oli tänään 1:36:45 (7:01/km), keskisyke 162 ja maksimisyke 178!

Tuolla vauhdilla pääsisi puolimaratonin jo alle kahden ja puolen tunnin - eri asia sitten, jaksaisiko samaa vauhtia ylläpitää vielä 7,3 kilometriä! Tänään ei varmaankaan olisi jaksanut, sillä vauhdinjako oli todellakin arseesta. Silti tämänkin lenkin perusteella voi optimistisesti laskea, että jos kaikki menee hyvin (eli ei tule loukkaantumisia ja paino putoaa tasaisesti), niin kyllä ensi vuonna pitäisi puolimaratonin mennä reilusti alle kahden ja puolen tunnin. Kuinka reilusti - se jää sitten nähtäväksi! :)

Tärkeintähän tässä on, että juokseminen on hauskaa ja palkitsevaa. Aikatavoitteet ovat mukava mauste harjoitteluun, mutta pääasiaa niistä ei ainakaan Laiskurin harrastuksessa tule!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Puhuri-golfia

Yksi Laiskurin työn erityispiirteistä on ns. "akateeminen vapaus". Toisin sanottuna minulla on vain harvoin sellaisia työpäiviä, jolloin pitäisi olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia, sillä usein työt seuraavat kotiin saakka ja työpäivät venyvät pitkiksi. Tänään pääsin kuitenkin nauttimaan akateemisen vapauden hyvistä puolista ja lähdin jo aamusta kiertämään golfkenttää!

Edellisestä kierroksesta oli tosiaan vierähtänyt jo melkoisesti aikaa, mutta siitäkin huolimatta peli sujui tuulisessa säässä yllättävän hyvin - mitä nyt muutama väylä kierroksen keskivaiheilla meni pikkaisen plörinäksi. Pelasimme jälleen Espoon Gumbölessä, ja kivaa oli! Ainoa ikävä asia oli se, että jostain kumman syystä vasemman käden ojentajalihas oli aamusta asti kipeä. En oikein tiedä, missä se olisi oikein voinut ärtyä - ehkä olen vain nukkunut jotenkin hassussa asennossa. Joka tapauksessa päivän yleisin tulos oli bogey, joita taisi tulla kaikkiaan kymmenen... Harmi vain, että keskikierroksen häröily painoi kokonaistuloksen 98 lyöntiin. Mutta golf on niin paljon muutakin kuin tulosurheilua - kyllä taas sielu lepäsi kauniissa maisemissa!


Näkymä Gumbölen ykköstiiltä, josta Laiskurilla ei ollut
minkäänlaisia vaikeuksia draivata palloa raffiin.

Kuntoilun tilastointi koki tänäänkin takaiskun, kun huomasin autossa unohtaneeni sykemittarin rannetietokone-osan (eli sellaisen tavallisen digitaalikellon näköisen härpäkkeen) kotiin. Mutta haitanneeko tuo mitään, vanhasta kokemuksesta tiedän kuitenkin, että kierroksen aikana kului sellaiset 2000 kcal. Olo oli koko kierroksen ajan pirteä, eikä missään vaiheessa tuntunut oikeastaan minkäänlaista väsymystä. On selvästikin ollut hyvä ajatus levätä muutama päivä ja antaa lihasten palautua kunnolla.

Huomenna sitten ensimmäistä kertaa tällä viikolla lenkille! Tavoitteena on mennä rauhallista vauhtia, mutta en ole vielä päättänyt matkaa - vähintään se tuttu ja turvallinen 7,2 km, mutta hieman hotsittaisi juosta pidempäänkin.... Saas nyt nähdä!

Nyt ehtii vielä ennen unen tuloa katsoa kolmannen erän Buffalon ja Anaheimin välisestä ottelusta. Nelonen Pro 2 ei näy minulla normaalisti, mutta tänään on asiat toisin - eipä haittaa Laiskuria, joka on myös jääkiekon ystävä!

torstai 6. lokakuuta 2011

Kuuden viikon väliaika

Sateinen työpäivä alkaa kääntyä voiton puolelle, joten on oiva tilaisuus kertoa jälleen painonpudotusuutisia! Kuten jo aikaisemmin totesin, en viitsi lähteä riemuitsemaan tai itkemään yksittäisten päivien lukemia, joten päivitän muutokset painossa joka toinen viikko.

Kaksi viikkoa sitten puntari näytti 116,0 kg - tänään 114,3 kg! Kaikkiaan paino on pudonnut uuden elämän alkamisen jälkeen 3,8 kg, mikä kuudella viikolla jaettuna tekee vähän reilut 0,6 kg viikossa. Samalla on vyötäröltä lähtenyt taas 1,5 senttiä lisää, eli kuudessa viikossa on traania sulanut neljä senttiä! Laiskuri onnittelee itseään!


Laiskurin saavutukset herättävät ansaittua huomiota.

Muuten tästä viikosta on muodostunut todellinen taukoviikko, osin töiden johdosta, osin taas rasittuneen kropan. Jalat tuntuivat eilen kimpaantuneen tiistain asfalttikävelystä sen verran paljon, että jätin illan kuntonyrkkeilyt väliin. Vielä tänäänkään ei ole ihan levännyt olo, joten lepään nyt hyvillä mielin ja liikun sitten viikonloppuna. Sekä huomenna että sunnuntaina on pitkästä aikaa vuorossa golf-kierrokset, ja lauantaina ajattelin käydä juoksemassa, jos olo tuntuu hyvältä (kuntonyrkkeily on siltä päivältä peruttu).

Jännä on ollut muuten taas huomata, kuinka tärkeää lepo on. Nyt kun on muutaman päivän ottanut vähän kevyemmin, tuntuu aineenvaihdunta vilkastuneen kummasti! Onko kyse sitten siitä, että kroppa oli jonkin aikaa vähän ylirasittuneessa tilassa - ehkäpä. Joka tapauksessa hyvä muistutus siitä, että kannattaa treenata maltilla - liika on aina liikaa.

Nyt taidan pakata kimpsut kasaan ja lähteä kotia kohti. Illalla täytyy tehdä vielä vähän töitä, mutta muuten mielissä siintää jo huominen golf-kierros!