No niin, eilen vielä vannoin, etten tänään harrastaisi minkään sortin liikkumista, mutta toisin kävi...
Myöhäisen lounaan jälkeen ajattelin, että eihän sellainen lyhyt kävelylenkki jalkojen vetreyttämiseksi voi pahasta olla. Suunnitelmissa oli kävellä rauhallista tahtia sellaiset 5 km, mutta automatkan aikana tämä oli jo muuttunut "reiluun tuntiin". Eli ei muuta kuin keula kohti Paloheinää, jossa reilun seitsemän kilometrin lenkki sopii juuri tuohon tavoitteeseen. Sää oli tällä kertaa kylmä ja sateinen, mikä pääsi vähän perillä yllättämään. Onneksi autossa oli kuitenkin fleece-takki, joka lämmitti juuri sopivasti.
Kesken kävelyn sain sitten kuningasidean: en ole varmaan reiluun kymmeneen vuoteen kiertänyt Paloheinän pururataosuutta (normilenkkini etenee hiekka/sorateitä pitkin ja tavallaan kiertää pururadan). Muistin nähneeni Helsinki City Runin reittikartasta, että pururadalla voi tehdä sopivan 3 km lenkin, ja ajattelin, että kyllähän tämä tästä vielä menee! Niin just. Onnistuin eksymään 5,2 km kierrokselle pururadalla, joka oli sateiden johdosta mennyt paikoitellen aivan muusiksi. Täytyy kai olla vain tyytyväinen, että kyseessä ei ollut juoksulenkki - silloin olisi kyllä tullut noutaja! Pääsin kuitenkin takaisin autolle, mutta "kevyt palautuslenkki" oli venynyt yli 12 km mittaiseksi. Saas nähdä, miten jalat rankaisevat tuosta!
Huomenna sitten ihan oikeasti lepopäivä. Perjantaina vuorossa joko golfkierros tai juoksua, sitten illemmalla kaverin tuparit - hyvää vastapainoa liikunnan riemulle!
keskiviikko 31. elokuuta 2011
tiistai 30. elokuuta 2011
Eteenpäin on menty
Otsikko on lainaus legendaariselta jalkapallovalmentajalta Antti Muuriselta, joka kommentoi joskus vuosia sitten Suomen jalkapallomaajoukkueen peliesityksiä (tappioita tuli jatkuvasti, mutta peli oli kuulemma parempaa kuin ennen). Toteamus istuu myös tähän omaan tilanteeseeni mielestäni aika hyvin. Vaikka tulokset ovatkin huonoja, kehitystä tapahtuu, ja sehän tässä on tärkeintä - mihinkään ei ole kiire!
Päivällä tuntemukset jaloissa olivat sellaiset, että olisi ehkä ollut viisainta pitää tänään välipäivä. Foreca oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että huomenna tulee vettä kuin Esterin arsusta, joten päätin sittenkin suunnata auton keulan kohti Paloheinää. Pidetään sitten vaikka sekä huominen että ylihuominen taukoa, etteivät jalat mene jumiin.
Perillä Paloheinässä alkoi sitten tietenkin sataa juuri, kun olin tekemässä alkulämmittelyä. Kuuro kesti onneksi vain muutaman minuutin, joten en tuntenut oloani ihan täysin typeräksi. Tein ennen lenkkiä hieman vatsa- ja selkälihasliikkeitä sekä punnerruksia siltä varalta, että surkastuneet lihakseni heräisivät joskus uuteen kukoistukseen. Omituista kyllä, selkälihakseni ovat ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta vatsalihakset olen varmaan jonkin ravintolaillan päätteeksi myynyt tarpeettomina pois. Sain joka tapauksessa tällä kerralla runtattua selkälihakseni jumiin, ja ekat kaksi kilometriä olivatkin sitten aika jäykkää menoa.
Koska leposykkeet olivat tänään ensimmäistä kertaa flunssan jälkeen lähes normaaleja (n. 50-60 lyöntiä/min), ajattelin kokeilla, saisinko pidettyä keskisykkeen lenkillä alle 160:n lyönnin/min.. Lähdin siis matkaan lempeällä vauhdilla, ja tähtäsin 5 km lenkkiin. Saavuttuani vitosen kohdalle juoksu tuntui kuitenkin niin hyvältä, että päätin jatkaa vielä 2,5 km. Sykekään ei ollut tuossa vaiheessa noussut kertaakaan yli 160:n, joten aika hyvin olin pysynyt tavoitteessa!
Loppujen lopuksi 7,5 km taittui aikaan 57min 11s (7,37 min/km). Keskisyke oli 155, ja maksimi 171 - tavoite siis saavutettiin komeasti! Yritänkin nyt ainakin aluksi saada säännöllisten, hidasvauhtisten lenkkien avulla keskisykettä alemmaksi, ja vasta sen jälkeen kiristää vauhtia. Lienee järkevää paitsi peruskunnon, myös vammojen ehkäisemisen kannalta.
Summa summarum: taas on hyvä olo ja iloinen mieli lenkistä! Nyt sitten palautuminen käyntiin ruoalla ja MM-kisojen jälkilähetyksellä - kaunista iltaa lukijoille!
Päivällä tuntemukset jaloissa olivat sellaiset, että olisi ehkä ollut viisainta pitää tänään välipäivä. Foreca oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että huomenna tulee vettä kuin Esterin arsusta, joten päätin sittenkin suunnata auton keulan kohti Paloheinää. Pidetään sitten vaikka sekä huominen että ylihuominen taukoa, etteivät jalat mene jumiin.
Perillä Paloheinässä alkoi sitten tietenkin sataa juuri, kun olin tekemässä alkulämmittelyä. Kuuro kesti onneksi vain muutaman minuutin, joten en tuntenut oloani ihan täysin typeräksi. Tein ennen lenkkiä hieman vatsa- ja selkälihasliikkeitä sekä punnerruksia siltä varalta, että surkastuneet lihakseni heräisivät joskus uuteen kukoistukseen. Omituista kyllä, selkälihakseni ovat ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta vatsalihakset olen varmaan jonkin ravintolaillan päätteeksi myynyt tarpeettomina pois. Sain joka tapauksessa tällä kerralla runtattua selkälihakseni jumiin, ja ekat kaksi kilometriä olivatkin sitten aika jäykkää menoa.
Koska leposykkeet olivat tänään ensimmäistä kertaa flunssan jälkeen lähes normaaleja (n. 50-60 lyöntiä/min), ajattelin kokeilla, saisinko pidettyä keskisykkeen lenkillä alle 160:n lyönnin/min.. Lähdin siis matkaan lempeällä vauhdilla, ja tähtäsin 5 km lenkkiin. Saavuttuani vitosen kohdalle juoksu tuntui kuitenkin niin hyvältä, että päätin jatkaa vielä 2,5 km. Sykekään ei ollut tuossa vaiheessa noussut kertaakaan yli 160:n, joten aika hyvin olin pysynyt tavoitteessa!
Loppujen lopuksi 7,5 km taittui aikaan 57min 11s (7,37 min/km). Keskisyke oli 155, ja maksimi 171 - tavoite siis saavutettiin komeasti! Yritänkin nyt ainakin aluksi saada säännöllisten, hidasvauhtisten lenkkien avulla keskisykettä alemmaksi, ja vasta sen jälkeen kiristää vauhtia. Lienee järkevää paitsi peruskunnon, myös vammojen ehkäisemisen kannalta.
Summa summarum: taas on hyvä olo ja iloinen mieli lenkistä! Nyt sitten palautuminen käyntiin ruoalla ja MM-kisojen jälkilähetyksellä - kaunista iltaa lukijoille!
maanantai 29. elokuuta 2011
Toinen viikko
Näin on ensimmäinen viikko uutta elämää takana! Olo on hyvä, jalat ovat toistaiseksi kestäneet, ja yleisfiilis on positiivinen! Säätiedotuksetkin ovat lupailleet syksyn alkavan, mikä näin lenkkeilijän näkökulmasta kuulostaa vain hyvältä.
Kaikki varmasti tietävät, että juoksu on ylipainoiselle aika raskas laji (puhun muuten koko ajan "juoksemisesta", vaikka omilla vauhdeillani kyse on tietenkin enemmän hölkästä - koettakaa kestää) . Tästä syystä onkin hyvä, jos voi liikkua myös muiden lajien parissa, jotka kuormittavat kroppaa eri tavalla ja antavat jaloille rauhan toipua lenkeistä. Eilen vietin nelisen tuntia laatuaikaa toisen hyvän harrastukseni parissa golfkentällä. Vaikka golf jalkoja kuormittaakin, on liikkuminen sen verran hidasta, että lihasvenähdysten ym. vaara on aika pieni. Samalla kierroksen aikana kuluttaa yleensä hyvinkin yli 2000 kcal, joten ihan turhasta huitomisesta ei ole kyse. Nykyään golf on myös ihan oikeasti jokamieslaji, joten toivottavasti sen "juppi-imago" ei estä ketään hurahtamasta pallonlyöntiin.
Pelasimme eilen Espoossa, Gumbölen kentällä. Kenttä on suhteellisen uusi, ja sen ensimmäiset yhdeksän reikää kiertävät kumpuilevassa metsämaastossa, kun taas takaysi on tyypillinen peltokenttä (hyvässä ja pahassa). Peli ei sujunut mitenkään ihmeellisesti (99 lyöntiä = paljon yli tasoituksen), mutta varsinkin kierroksen loppua kohden itse maisemat pitivät fiiliksen korkealla. Sellainenkin ihme tuli nähtyä kuin kaksoissateenkaari - uskomattoman hieno luontoelämys! Kierroksen lopulla sykemittari kertoi kaloreita kuluneen yli 2100. Keskisyke oli mukavan rauhalliset 120 ja jonkin mäen huipulla oltiin päästy 153:een. Välillä 139-153 vietin vain reilut kahdeksan minuuttia, joten sykkeet olivat reilusti siellä myyttisellä "rasvanpolttoalueella" - ja hyvä niin!
Viime viikon juoksusaldoksi tuli yhteensä 2 h 51 min, jona aikana vyöryin eteenpäin huikeat 23 km! Määrä tuntuu itse asiassa ihan sopivalta tällaiselle jättiläiselle pitkän tauon jälkeen. En usko, että jalat olisivat ainakaan kovin paljon suurempaa matkaa kestäneet.
Tänään on vuorossa välipäivä. Lauantainen pitkä lenkki ja eilinen golfkierros pistivät sykemittariohjelmiston arvioiman harjoituskuormituksen tiukasti punaisen puolelle, ja sama tuntemus on jaloissa. Joten lepoa ja terveellistä elämää tänään ja sitten huomenna sellainen 30-50 min lenkki, jos jalat eivät pane vastaan!
Kaikki varmasti tietävät, että juoksu on ylipainoiselle aika raskas laji (puhun muuten koko ajan "juoksemisesta", vaikka omilla vauhdeillani kyse on tietenkin enemmän hölkästä - koettakaa kestää) . Tästä syystä onkin hyvä, jos voi liikkua myös muiden lajien parissa, jotka kuormittavat kroppaa eri tavalla ja antavat jaloille rauhan toipua lenkeistä. Eilen vietin nelisen tuntia laatuaikaa toisen hyvän harrastukseni parissa golfkentällä. Vaikka golf jalkoja kuormittaakin, on liikkuminen sen verran hidasta, että lihasvenähdysten ym. vaara on aika pieni. Samalla kierroksen aikana kuluttaa yleensä hyvinkin yli 2000 kcal, joten ihan turhasta huitomisesta ei ole kyse. Nykyään golf on myös ihan oikeasti jokamieslaji, joten toivottavasti sen "juppi-imago" ei estä ketään hurahtamasta pallonlyöntiin.
Pelasimme eilen Espoossa, Gumbölen kentällä. Kenttä on suhteellisen uusi, ja sen ensimmäiset yhdeksän reikää kiertävät kumpuilevassa metsämaastossa, kun taas takaysi on tyypillinen peltokenttä (hyvässä ja pahassa). Peli ei sujunut mitenkään ihmeellisesti (99 lyöntiä = paljon yli tasoituksen), mutta varsinkin kierroksen loppua kohden itse maisemat pitivät fiiliksen korkealla. Sellainenkin ihme tuli nähtyä kuin kaksoissateenkaari - uskomattoman hieno luontoelämys! Kierroksen lopulla sykemittari kertoi kaloreita kuluneen yli 2100. Keskisyke oli mukavan rauhalliset 120 ja jonkin mäen huipulla oltiin päästy 153:een. Välillä 139-153 vietin vain reilut kahdeksan minuuttia, joten sykkeet olivat reilusti siellä myyttisellä "rasvanpolttoalueella" - ja hyvä niin!
Viime viikon juoksusaldoksi tuli yhteensä 2 h 51 min, jona aikana vyöryin eteenpäin huikeat 23 km! Määrä tuntuu itse asiassa ihan sopivalta tällaiselle jättiläiselle pitkän tauon jälkeen. En usko, että jalat olisivat ainakaan kovin paljon suurempaa matkaa kestäneet.
Tänään on vuorossa välipäivä. Lauantainen pitkä lenkki ja eilinen golfkierros pistivät sykemittariohjelmiston arvioiman harjoituskuormituksen tiukasti punaisen puolelle, ja sama tuntemus on jaloissa. Joten lepoa ja terveellistä elämää tänään ja sitten huomenna sellainen 30-50 min lenkki, jos jalat eivät pane vastaan!
lauantai 27. elokuuta 2011
Ensimmäinen kymppi
Pari päivää on ehtinyt vierähtää viime päivityksestä. Eilen olin kieltämättä hieman heikossa hapessa päivällä, mutta illalla sitten olivatkin liikuntahalut jo melkoiset, eikä olokaan tuntunut päiväunien jälkeen yhtään hassummalta! Olin jo urheiluvaatteet päällä lähdössä, kun tunsin orastavaa kipua takareidessä. Juuri tätä pelkään: revin liialla innolla itselleni jonkin vamman, joka keskeyttää harrastuksen. Muistan, että samainen takareisi venähti viime keväänä, joten raskain mielin päätin jättää lenkin väliin.
Tänään voin vain onnitella itseäni loistavasta päätöksestä! Aamulla en tuntenut minkäänlaista kipua yhtään missään ja pystyin lähtemään hyvillä mielin lenkille. Jo mainostamassani juoksukirjassa suositellaan aloittelevillekin juoksijoille silloin tällöin pitkiä lenkkejä (puolitoista tuntia), ja ajattelin, että tänään voisi kokeilla sellaista. Laskin, että rauhallista vauhtia (8 min/km) juoksemalla kympin lenkkiin menisi sellainen 1h 20min, mikä kuulosti sopivalta lenkiltä. Ja jos totta puhutaan, en ole kympin lenkkiä juossut varmaan kymmeneen vuoteen - silloin matka meni suurin piirtein tunnissa, joten koskaan en ole juossut tuntia ja kahtakymmentä minuuttia yhteen soittoon!
Ei siis muuta kuin autoon ja kohti Paloheinän lenkkipolkuja. Paloheinän reitit ovat siitä miellyttäviä, että mäet ovat melko loivia - ainakin huomattavasti Petikkoa loivempia, jossa olen nyt käynyt. Ajattelin, että tällainen reitti olisi mukavampi juosta, varsinkin kun nyt oli tähtäimessä pidempi lenkki. Paloheinän parkkiksella huomasin kuitenkin, että siellä oli meneillään jokin tapahtuma. En jäänyt ottamaan tarkemmin asiasta selvää, mutta en viitsinyt ottaa sitä riskiä, että olisin vyörymässä keskellä jotain kisaa. Rantauduin siis taas Petikkoon, ja tavoitteena oli juosta 4,7 km lenkki kahteen kertaan ja sitten vielä puuttuvat 600 metriä tasaluvun saavuttamiseksi.
Petikossa ei taaskaan ollut yhtään ketään. On aika kuninkaallinen olo, kun koko lenkkipolku on omassa yksityiskäytössä! Juoksu tuntui koko ajan todella hyvältä, eivätkä jalat vihoitelleet missään vaiheessa. Sykkeet pysyivät maltillisina, ja pystyin lopulta juoksemaan laskujeni mukaan 10,2 kilometriä aikaan 1 h 22 min (8min 10s/km). Ainoa ongelma oli se, että 2-4 kilometrin kohdalla oikean jalan ukkovarvas ja jalkaterä puutuivat oudosti, mutta tämä meni onneksi melko pian ohi. Olen jossain foorumilla lukenut muidenkin kärsivän tästä vaivasta - jos joku tietää, mistä on kyse, niin kertokaa toki!
Eli nyt on pieni välitavoite saavutettu: kympin lenkki. Tulevina viikkoina on tärkeä totuttaa kroppaa juoksemiseen ja välttää liikaa repimistä. Ylipainoa on kuitenkin paljon, ja vaikka aerobinen kunto kovemmat vauhdit sallisikin, ei kintut todennäköisesti liiallista innokkuutta kestä.
Ai niin - syksy on tulossa. Lenkkipolkua koristivat jo keltaiset lehdet. Tuskin maltan odottaa kaunista syysluontoa, jonka keskellä on suorastaan etuoikeus liikkua!
Tänään voin vain onnitella itseäni loistavasta päätöksestä! Aamulla en tuntenut minkäänlaista kipua yhtään missään ja pystyin lähtemään hyvillä mielin lenkille. Jo mainostamassani juoksukirjassa suositellaan aloittelevillekin juoksijoille silloin tällöin pitkiä lenkkejä (puolitoista tuntia), ja ajattelin, että tänään voisi kokeilla sellaista. Laskin, että rauhallista vauhtia (8 min/km) juoksemalla kympin lenkkiin menisi sellainen 1h 20min, mikä kuulosti sopivalta lenkiltä. Ja jos totta puhutaan, en ole kympin lenkkiä juossut varmaan kymmeneen vuoteen - silloin matka meni suurin piirtein tunnissa, joten koskaan en ole juossut tuntia ja kahtakymmentä minuuttia yhteen soittoon!
Ei siis muuta kuin autoon ja kohti Paloheinän lenkkipolkuja. Paloheinän reitit ovat siitä miellyttäviä, että mäet ovat melko loivia - ainakin huomattavasti Petikkoa loivempia, jossa olen nyt käynyt. Ajattelin, että tällainen reitti olisi mukavampi juosta, varsinkin kun nyt oli tähtäimessä pidempi lenkki. Paloheinän parkkiksella huomasin kuitenkin, että siellä oli meneillään jokin tapahtuma. En jäänyt ottamaan tarkemmin asiasta selvää, mutta en viitsinyt ottaa sitä riskiä, että olisin vyörymässä keskellä jotain kisaa. Rantauduin siis taas Petikkoon, ja tavoitteena oli juosta 4,7 km lenkki kahteen kertaan ja sitten vielä puuttuvat 600 metriä tasaluvun saavuttamiseksi.
Petikossa ei taaskaan ollut yhtään ketään. On aika kuninkaallinen olo, kun koko lenkkipolku on omassa yksityiskäytössä! Juoksu tuntui koko ajan todella hyvältä, eivätkä jalat vihoitelleet missään vaiheessa. Sykkeet pysyivät maltillisina, ja pystyin lopulta juoksemaan laskujeni mukaan 10,2 kilometriä aikaan 1 h 22 min (8min 10s/km). Ainoa ongelma oli se, että 2-4 kilometrin kohdalla oikean jalan ukkovarvas ja jalkaterä puutuivat oudosti, mutta tämä meni onneksi melko pian ohi. Olen jossain foorumilla lukenut muidenkin kärsivän tästä vaivasta - jos joku tietää, mistä on kyse, niin kertokaa toki!
Eli nyt on pieni välitavoite saavutettu: kympin lenkki. Tulevina viikkoina on tärkeä totuttaa kroppaa juoksemiseen ja välttää liikaa repimistä. Ylipainoa on kuitenkin paljon, ja vaikka aerobinen kunto kovemmat vauhdit sallisikin, ei kintut todennäköisesti liiallista innokkuutta kestä.
Ai niin - syksy on tulossa. Lenkkipolkua koristivat jo keltaiset lehdet. Tuskin maltan odottaa kaunista syysluontoa, jonka keskellä on suorastaan etuoikeus liikkua!
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Iltalenkin jälkitunnelmia
Taas on päivä kääntynyt iltaan ja olen oppinut jälleen jotain uutta. Ensiksikin, jos todella tykkää banaanin hajusta, kannattaa jättää kuoret autoon muhimaan muutamaksi tunniksi. Voin kertoa, että tällainen köyhän miehen wunderbaum luovuttaa tuoksuaan melko hyvän aikaa senkin jälkeen, kun kuoret on kiikutettu roskikseen. Toiseksi, äitini lisäksi minua rakastavat täysin ehdoitta sellaiset nuppineulan pään kokoiset pienet paskiaiset, joita ainakin tänään oli lenkkipolku aivan täynnä. Kolme niistä löysi tiensä silmääni, eikä näiden yksilöiden melko välitön tuho oikein räpytellessä lohduttanut.
Eli lenkillä on siis taas oltu! Ja voin kertoa, että hyvä olo on jälleen kerran. Hölkkäsin saman matkan kuin eilenkin (Petikon 4,7 km lenkki), mutta tällä kertaa kiristin puolessa välissä tahtia. Matka menikin yli viisi minuuttia eilistä nopeammin - tänään aika oli 32:31, mikä vastaa 6 min 55 s / km vauhtia. Mukavinta lenkissä oli se, etten ollut nytkään ihan puhki, vaikka loppua kohden meninkin lujempaa vauhtia. Huomenna ajattelin mennä aamulenkille (jos herään tarpeeksi ajoissa), minkä jälkeen onkin edessä pitkä työpäivä. Illalla onkin sitten vuorossa jo eilen mainostamaani maailman parantamista ja humaltumista. Eihän se elämä ihan pelkkää kuntoiluakaan voi olla, vai mitä?
Itse asiassa tuosta voisikin jatkaa pari sanaa. Usein ihmiset lähtevät pudottamaan painoa tai kasvattamaan kuntoa todella mustavalkoisesti. Jätetään esimerkiksi kaikki herkut kokonaan ruokavaliosta pois, eikä sallita itselleen edes yksittäisiä "juhlapäiviä". Olen itsekin tuollaiseen joskus sortunut, mutta pidemmän päälle en usko ratkaisun olevan kestävä. Kyse pitäisi olla elämänmuutoksesta, ei projektista. Projekti voi sujua aivan erinomaisesti, mutta kaikki projektit päättyvät joskus. Kun kyse on painonpudotuksesta tai kunnon kohentamisesta, projektin päättyminen merkitsee aika vääjäämättä painon nousua ja kunnon rapistumista. On ihan hienoa, jos esim. sukujuhlissa ei vedä sitä kokonaista kermakakkua, mutta jotenkin tuntuu älyttömältä, jos ei silloin tällöin pysty rentoutumaan. Kaikelle on aikansa, niin arjelle kuin juhlallekin. Jos ei elä ihan kuin sika pellossa, sitä arkea pitäisi olla huomattavasti enemmän kuin juhlaa. Ja arkirutiineistahan onnellisuus, urheilullisuus ja kohtuullinen paino loppujen lopuksi muodostuvat.
No niin, saarnalle pistetään nyt stoppi.
Päätetään kuitenkin vähän positiivisempaan mainostukseen: Jos olet koskaan harkinnut lenkkeilyn aloittamista, nyt olisi aivan loistava hetki siihen! Ulkona on sopivan lämmintä, aurinko ei helota enää polttavan kuumasti ja lenkkipoluillakaan ei ole ihan samanlaista ruuhkaa kuin kesälomien aikaan. Siitä vain lenkkarit jalkaan ja ulkoilemaan! :-)
Eli lenkillä on siis taas oltu! Ja voin kertoa, että hyvä olo on jälleen kerran. Hölkkäsin saman matkan kuin eilenkin (Petikon 4,7 km lenkki), mutta tällä kertaa kiristin puolessa välissä tahtia. Matka menikin yli viisi minuuttia eilistä nopeammin - tänään aika oli 32:31, mikä vastaa 6 min 55 s / km vauhtia. Mukavinta lenkissä oli se, etten ollut nytkään ihan puhki, vaikka loppua kohden meninkin lujempaa vauhtia. Huomenna ajattelin mennä aamulenkille (jos herään tarpeeksi ajoissa), minkä jälkeen onkin edessä pitkä työpäivä. Illalla onkin sitten vuorossa jo eilen mainostamaani maailman parantamista ja humaltumista. Eihän se elämä ihan pelkkää kuntoiluakaan voi olla, vai mitä?
Itse asiassa tuosta voisikin jatkaa pari sanaa. Usein ihmiset lähtevät pudottamaan painoa tai kasvattamaan kuntoa todella mustavalkoisesti. Jätetään esimerkiksi kaikki herkut kokonaan ruokavaliosta pois, eikä sallita itselleen edes yksittäisiä "juhlapäiviä". Olen itsekin tuollaiseen joskus sortunut, mutta pidemmän päälle en usko ratkaisun olevan kestävä. Kyse pitäisi olla elämänmuutoksesta, ei projektista. Projekti voi sujua aivan erinomaisesti, mutta kaikki projektit päättyvät joskus. Kun kyse on painonpudotuksesta tai kunnon kohentamisesta, projektin päättyminen merkitsee aika vääjäämättä painon nousua ja kunnon rapistumista. On ihan hienoa, jos esim. sukujuhlissa ei vedä sitä kokonaista kermakakkua, mutta jotenkin tuntuu älyttömältä, jos ei silloin tällöin pysty rentoutumaan. Kaikelle on aikansa, niin arjelle kuin juhlallekin. Jos ei elä ihan kuin sika pellossa, sitä arkea pitäisi olla huomattavasti enemmän kuin juhlaa. Ja arkirutiineistahan onnellisuus, urheilullisuus ja kohtuullinen paino loppujen lopuksi muodostuvat.
No niin, saarnalle pistetään nyt stoppi.
Päätetään kuitenkin vähän positiivisempaan mainostukseen: Jos olet koskaan harkinnut lenkkeilyn aloittamista, nyt olisi aivan loistava hetki siihen! Ulkona on sopivan lämmintä, aurinko ei helota enää polttavan kuumasti ja lenkkipoluillakaan ei ole ihan samanlaista ruuhkaa kuin kesälomien aikaan. Siitä vain lenkkarit jalkaan ja ulkoilemaan! :-)
Lenkkeily jatkuu!
Kaunista huomenta!
Olo alkaa voimistua flunssan jälkeen, enkä eilenkään malttanut olla olematta poissa lenkkipolulta. Lukaisin läpi ostamani kirjan Juoksemisen Taito, jonka on kirjoittanut Marko Kantaneva, ja löysin lopusta mielenkiintoisen harjoitusohjelman niin 10 km juoksua kuin maratoniakin varten. Ohjelmat on räätälöity erikuntoisille liikkujille, ja aika itsestään selvästi luokittelin itseni "aloittelevaksi juoksijaksi".
Huomasin, että Kantanevan arvion mukaan tällaisen liikkuvan perunan maksimivauhti olisi hieman alle 6 min/km. Eipä siis mikään ihme, että väsähdin toissapäiväisellä lenkillä, jossa kiskoin vain hieman yli tuon vauhdin (tai oikeastaan juoksin pari ensimmäistä kilometriä n. 5,5 min/km, minkä jälkeen hiljensin vauhtia). Eilen sitten tästä viisastuneena päätin juosta Petikon 4,7 km lenkin niin hitaasti kuin pystyin. Petikon lenkki sijaitsee nimensä mukaisesti Petikossa, joka on Vantaalla, Martinlaakson ja Kehä III:n kupeessa. Lenkki on sopivan pitkä kevyeen harjoitteluun, mutta varsinkin ensimmäinen puolikas (vastapäivään juostessa) on jyrkkien mäkien vuoksi vähän rankka. Lönköttelin matkan joka tapauksessa aikaan 37:41, mikä vastaa karvan yli 8 min/km vauhtia. Ja tämä siis niin hitaasti kuin pystyin.
Mukavinta lenkissä oli kuitenkin huomata, että tuollaisessa rauhallisessa vauhdissa ei kunnolla väsy ja että juoksemisesta nauttii. Sykkeetkin pysyivät (minulle) kohtuullisesti 140 ja 150 välillä tasamaalla. Maksimisykkeeni on vähintään 200 (mitattu sählypelissä), joten nuo eivät ole vielä ihan kamalan korkeita lukemia - kertovat toki omaa kieltään huonosta kunnosta.
Kaikkein vaikeimmalta tuntuu tässä alkuinnostuksessa malttaa ottaa rauhallisesti. Tiedän, että jalkani eivät kestä pitkiä matkoja tai kovaa vauhtia. Tiedän, että yskin keuhkoni pellolle viiden minuutin jälkeen, jos yritän ylläpitää 5 min/km vauhtia kympin lenkillä. Silti haluaisin näin tehdä. Ihminen on tyhmä, ja joskus vain tiukka itsekuri pelastaa tuholta. En ole tähän asti voinut itsekurillani juurikaan kehuskella, mutta nyt kannattaa olla tarkkana. Suurin pelkoni on urheiluvammat - penikkatauti tai polvikipu, jotka keskeyttäisivät juoksun huuman välittömästi.
Mutta edetään positiivisesti! Tänään olisi muuten lepopäivä, mutta huomenna on illalla maailmanparannuksen (ja muutaman oluen) vuoro, joten ehkäpä tuollainen kevyt vitonen ei haittaisi. Jalat tuntuvat yllättävänkin freeseiltä ja sää näyttää kauniilta, joten menoksi vaan!
Olo alkaa voimistua flunssan jälkeen, enkä eilenkään malttanut olla olematta poissa lenkkipolulta. Lukaisin läpi ostamani kirjan Juoksemisen Taito, jonka on kirjoittanut Marko Kantaneva, ja löysin lopusta mielenkiintoisen harjoitusohjelman niin 10 km juoksua kuin maratoniakin varten. Ohjelmat on räätälöity erikuntoisille liikkujille, ja aika itsestään selvästi luokittelin itseni "aloittelevaksi juoksijaksi".
Huomasin, että Kantanevan arvion mukaan tällaisen liikkuvan perunan maksimivauhti olisi hieman alle 6 min/km. Eipä siis mikään ihme, että väsähdin toissapäiväisellä lenkillä, jossa kiskoin vain hieman yli tuon vauhdin (tai oikeastaan juoksin pari ensimmäistä kilometriä n. 5,5 min/km, minkä jälkeen hiljensin vauhtia). Eilen sitten tästä viisastuneena päätin juosta Petikon 4,7 km lenkin niin hitaasti kuin pystyin. Petikon lenkki sijaitsee nimensä mukaisesti Petikossa, joka on Vantaalla, Martinlaakson ja Kehä III:n kupeessa. Lenkki on sopivan pitkä kevyeen harjoitteluun, mutta varsinkin ensimmäinen puolikas (vastapäivään juostessa) on jyrkkien mäkien vuoksi vähän rankka. Lönköttelin matkan joka tapauksessa aikaan 37:41, mikä vastaa karvan yli 8 min/km vauhtia. Ja tämä siis niin hitaasti kuin pystyin.
Mukavinta lenkissä oli kuitenkin huomata, että tuollaisessa rauhallisessa vauhdissa ei kunnolla väsy ja että juoksemisesta nauttii. Sykkeetkin pysyivät (minulle) kohtuullisesti 140 ja 150 välillä tasamaalla. Maksimisykkeeni on vähintään 200 (mitattu sählypelissä), joten nuo eivät ole vielä ihan kamalan korkeita lukemia - kertovat toki omaa kieltään huonosta kunnosta.
Kaikkein vaikeimmalta tuntuu tässä alkuinnostuksessa malttaa ottaa rauhallisesti. Tiedän, että jalkani eivät kestä pitkiä matkoja tai kovaa vauhtia. Tiedän, että yskin keuhkoni pellolle viiden minuutin jälkeen, jos yritän ylläpitää 5 min/km vauhtia kympin lenkillä. Silti haluaisin näin tehdä. Ihminen on tyhmä, ja joskus vain tiukka itsekuri pelastaa tuholta. En ole tähän asti voinut itsekurillani juurikaan kehuskella, mutta nyt kannattaa olla tarkkana. Suurin pelkoni on urheiluvammat - penikkatauti tai polvikipu, jotka keskeyttäisivät juoksun huuman välittömästi.
Mutta edetään positiivisesti! Tänään olisi muuten lepopäivä, mutta huomenna on illalla maailmanparannuksen (ja muutaman oluen) vuoro, joten ehkäpä tuollainen kevyt vitonen ei haittaisi. Jalat tuntuvat yllättävänkin freeseiltä ja sää näyttää kauniilta, joten menoksi vaan!
maanantai 22. elokuuta 2011
Sataa, sataa ropisee...
Kirjoitan tätä samalla, kun syksyn komein rankkasade kastelee Helsinkiä. Päivällä oli onneksi aivan täydellinen ulkoiluilma - 19 astetta ja pilvistä. Energiaa ei siis mennyt turhaan kehon lämmittämiseen tai jäähdyttämiseen.
Matkalla lenkkipoluille huomasin, että leposykkeeni on vieläkin flunssan jälkeen kohonnut. Normaalisti syke on levossa n. 50-60, hyvän liikuntaputken jälkeen jopa alle 50. Nyt syke huiteli välillä 65-75, mikä ei luvannut hyvää.
Perille päästyäni venyttelin hieman ja lähdin matkaan. Tavoitteena oli juosta 5 km, mutta sorruin yleiseen aloittelijan virheeseen: lähdin liian vauhdikkaasti matkaan, enkä lopulta juossut kuin 3,5 km. Sinänsä (minulle) kovassa vauhdissa oli jotain positiivistakin. Huomasin nimittäin, että pystyn jo nyt juoksemaan 5,30 min/km vauhtia. Okei, en kahta kilometriä pidempään, mutta kuitenkin. Joskus nuoruudessani juoksin kympin lenkkejä tunnissa, eikä se tuntunut erityisen raskaalta. Se olisi nytkin tavoitteeni, mutta kun painoa on n. 50 kg enemmän kuin 18-vuotiaana, on vain muistettava olla kärsivällinen. Hiljaa hyvä tulee jne. :)
Katsotaan, pääseekö huomenna liikkumaan - into olisi ainakin kova! Käväisin lenkin jälkeen Suomalaisessa Kirjakaupassa ostamassa Marko Kantanevan kirjan Juoksemisen Taito. Toisin sanottuna olen siinä vaiheessa, jossa alkuinnostuksen vallassa hankitaan kaikki mahdollinen tilpehööri, jolla on suuri vaara jäädä nurkkaan pölyttymään innostuksen kaikottua... :) Mutta ei, nyt ei saa käydä niin. On pakko jatkaa, ja jatkaa nimenomaan hyvillä mielin!
Matkalla lenkkipoluille huomasin, että leposykkeeni on vieläkin flunssan jälkeen kohonnut. Normaalisti syke on levossa n. 50-60, hyvän liikuntaputken jälkeen jopa alle 50. Nyt syke huiteli välillä 65-75, mikä ei luvannut hyvää.
Perille päästyäni venyttelin hieman ja lähdin matkaan. Tavoitteena oli juosta 5 km, mutta sorruin yleiseen aloittelijan virheeseen: lähdin liian vauhdikkaasti matkaan, enkä lopulta juossut kuin 3,5 km. Sinänsä (minulle) kovassa vauhdissa oli jotain positiivistakin. Huomasin nimittäin, että pystyn jo nyt juoksemaan 5,30 min/km vauhtia. Okei, en kahta kilometriä pidempään, mutta kuitenkin. Joskus nuoruudessani juoksin kympin lenkkejä tunnissa, eikä se tuntunut erityisen raskaalta. Se olisi nytkin tavoitteeni, mutta kun painoa on n. 50 kg enemmän kuin 18-vuotiaana, on vain muistettava olla kärsivällinen. Hiljaa hyvä tulee jne. :)
Katsotaan, pääseekö huomenna liikkumaan - into olisi ainakin kova! Käväisin lenkin jälkeen Suomalaisessa Kirjakaupassa ostamassa Marko Kantanevan kirjan Juoksemisen Taito. Toisin sanottuna olen siinä vaiheessa, jossa alkuinnostuksen vallassa hankitaan kaikki mahdollinen tilpehööri, jolla on suuri vaara jäädä nurkkaan pölyttymään innostuksen kaikottua... :) Mutta ei, nyt ei saa käydä niin. On pakko jatkaa, ja jatkaa nimenomaan hyvillä mielin!
Uuden aikakauden alku
Internet on nykyään täynnä kaikenlaisia mielenkiintoisia ja antoisia blogeja. Itseäni ovat kovasti koukuttaneet tavallisten ihmisten pyrkimykset kohentaa kuntoaan, laihduttaa ja ylipäätään elää terveellisemmin. Toisaalta ajattelen, että kukin eläköön tyylillään - jos ei liikunta maistu, niin sitten niittäköön myöhemmällä iällä, mitä nyt kylvää. Toisaalta taas liikuntaan hurahtaneiden vilpittömät riemunurvahdukset onnistuneen lenkin jälkeen nostattavat minussa jonkinlaista me-henkeä - ihan kuin olisin itse juuri juossut kympillä ennätysaikani! Ihminen on sosiaalinen eläin, ja näköjään tuntemattomankin onni tuntuu hyvältä, kunhan on yhtään empatiakykyä.
Mutta kuka minä olen ja mitä tällä blogillani haluan sanoa?
Olen 32-vuotias helsinkiläismies. Teen töitä yliopistolla väitöskirjani parissa (lingvisti) ja siinä sivussa olen elänyt epäterveellisesti ties kuinka kauan. Ihmettelin vuosien ajan, miksi lihon vuosi vuodelta enemmän, vaikka olen mielestäni aika aktiivinen liikkuja. Vasta viime vuonna tunnistin syyn: työstressi. Aamuheräämisestä iltakahdeksaan jatkuneet työpäivät eivät kerta kaikkiaan ole hyväksi mielelle eikä ruumiille. Sorruin siis tyypilliseen harhaan: söin harvoin, mutta paljon, minkä johdosta ajattelin koko ajan syöväni vähän, kun nälkä kurni vatsassa suuren osan päivää. Tilannetta ovat pahentaneet viikonloppuriennot, joissa uupunutta mieltä on lääkitty viinillä ja oluella.
Mikä tämän seurauksena sitten on ollut? Mittava ylipaino. 180 cm varren ympärillä on tällä hetkellä 118 kiloa. Siitä saisi lähteä ainakin 40 kg, mutta olen oppinut olemaan maltillinen ja muodostamaan välitavoitteita. Kyse on elämäntapamuutoksesta, ei projektista.
Viime vuonna pidin jonkin aikaa päiväkirjaa painostani, ja huomasin, että kun yhden kuukauden aikana kävelin joka päivä työmatkani, putosi paino enemmän kuin pelkän ylimääräisen kulutuksen johdosta olisi voinut kuvitella. Ymmärsin, että säännöllisellä liikunnalla on kylmiä numeroita suurempi merkitys painonpudotukseen. Nyt kun kesä on taas lopuillaan, on aika siirtyä terassilta lenkkipoluille ja aloittaa maltillinen kunnon kohentaminen. Terveellistä ruokavaliota tukemaan olen päättänyt aloittaa juoksuharrastuksen. Juoksu ei ehkä ole ylipainoiselle se paras liikuntamuoto, sillä laji on jaloille aika raskas. Siksi ajattelinkin tukea juoksemista myös muilla lajeilla - sähly, sulkapallo, kenties kuntonyrkkeilykin.
Tätä näpyttäessäni olen toipumassa flunssasta, mutta oireet ovat jo sen verran lievät, että lenkkipolku kutsuu. Katsotaan, mikä matka tulee hölkättyä ja mihin aikaan.
Ehkä lopuksi vielä pari sanaa siitä, mitä tältä blogilta voi odottaa:
- rehellistä mietiskelyä painon pudottamisesta ja kunnon kohentamisesta
- säännöllisiä päivityksiä uuden elämäntavan hyödyistä ja haitoista (lenkkien ajat, muutokset painossa, urheiluvammat...)
- itsetutkiskelua, pohdintaa maailman menosta
Tervetuloa lukemaan! Palataan asiaan lenkin jälkeen!
Mutta kuka minä olen ja mitä tällä blogillani haluan sanoa?
Olen 32-vuotias helsinkiläismies. Teen töitä yliopistolla väitöskirjani parissa (lingvisti) ja siinä sivussa olen elänyt epäterveellisesti ties kuinka kauan. Ihmettelin vuosien ajan, miksi lihon vuosi vuodelta enemmän, vaikka olen mielestäni aika aktiivinen liikkuja. Vasta viime vuonna tunnistin syyn: työstressi. Aamuheräämisestä iltakahdeksaan jatkuneet työpäivät eivät kerta kaikkiaan ole hyväksi mielelle eikä ruumiille. Sorruin siis tyypilliseen harhaan: söin harvoin, mutta paljon, minkä johdosta ajattelin koko ajan syöväni vähän, kun nälkä kurni vatsassa suuren osan päivää. Tilannetta ovat pahentaneet viikonloppuriennot, joissa uupunutta mieltä on lääkitty viinillä ja oluella.
Mikä tämän seurauksena sitten on ollut? Mittava ylipaino. 180 cm varren ympärillä on tällä hetkellä 118 kiloa. Siitä saisi lähteä ainakin 40 kg, mutta olen oppinut olemaan maltillinen ja muodostamaan välitavoitteita. Kyse on elämäntapamuutoksesta, ei projektista.
Viime vuonna pidin jonkin aikaa päiväkirjaa painostani, ja huomasin, että kun yhden kuukauden aikana kävelin joka päivä työmatkani, putosi paino enemmän kuin pelkän ylimääräisen kulutuksen johdosta olisi voinut kuvitella. Ymmärsin, että säännöllisellä liikunnalla on kylmiä numeroita suurempi merkitys painonpudotukseen. Nyt kun kesä on taas lopuillaan, on aika siirtyä terassilta lenkkipoluille ja aloittaa maltillinen kunnon kohentaminen. Terveellistä ruokavaliota tukemaan olen päättänyt aloittaa juoksuharrastuksen. Juoksu ei ehkä ole ylipainoiselle se paras liikuntamuoto, sillä laji on jaloille aika raskas. Siksi ajattelinkin tukea juoksemista myös muilla lajeilla - sähly, sulkapallo, kenties kuntonyrkkeilykin.
Tätä näpyttäessäni olen toipumassa flunssasta, mutta oireet ovat jo sen verran lievät, että lenkkipolku kutsuu. Katsotaan, mikä matka tulee hölkättyä ja mihin aikaan.
Ehkä lopuksi vielä pari sanaa siitä, mitä tältä blogilta voi odottaa:
- rehellistä mietiskelyä painon pudottamisesta ja kunnon kohentamisesta
- säännöllisiä päivityksiä uuden elämäntavan hyödyistä ja haitoista (lenkkien ajat, muutokset painossa, urheiluvammat...)
- itsetutkiskelua, pohdintaa maailman menosta
Tervetuloa lukemaan! Palataan asiaan lenkin jälkeen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)