keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Korvatulehdus

Lupaavasti alkanut viikko oli saada kurjan käänteen, kun oikea korva meni heti maanantai-iltapäivästä täysin lukkoon. Kun korvaa alkoi lisäksi hieman särkeä, marssin suorinta tietä lääkäriin, joka määräsikin tippojen lisäksi antibioottikuurin. Kysyin lääkäriltä arasti, voinko tulehduksesta huolimatta mennä tiistaina sulkapalloa pelaamaan. Hän totesi, että yleensä olisi hyvä pitää liikunnasta kolmen päivän tauko, mutta että sulkisvuoroa ei välttämättä tarvitse jättää väliin, jos olo ei ole kauhean paha.

Tämän Laiskuri tulkitsi sitten luvaksi harrastaa liikuntaa juuri niin paljon kuin mieli tekee! :)

Jo maanantaina kävin lääkärin jälkeen leppoisalla kahdeksan kilometrin kävelyllä, ja tiistaina oli tosiaan sulkisvuoro. Erät menivät jälleen kerran puhtaasti Laiskurille 6-0, ja sitä siinä pelin jälkeen ihmeteltiin. Taas meni nimittäin pari erää jatkopalloille, ja muutenkin peli oli totuttuun tapaan tasaista. Onneksi kaverin pelihuumori näyttää kestävän hyvin, vaikka erävoittoja ei liiemmin ole tullutkaan. :)

Uudesta sykemittarista kun saa kaikenlaiset käppyrät kätevästi esille, niin ajattelin jakaa täällä eilisen sulkispelin sykevaihtelun. On nimittäin mielenkiintoista seurata, kuinka kropan palautuminen hidastuu rasituksen myötä. Kuvassa olevat notkelmat ovat erätaukoja, jolloin istumme aina minuutin tai kaksi hörppimässä vettä ja höpöttämässä. Jos vertaa paria ekaa taukoa kolmeen viimeiseen (ja varsinkin aivan viimeiseen), niin aika selvä ero on siinä, kuinka alas syke tauon aikana vajoaa.


Sulkapallo ei ole lainkaan vihamielinen otus,
mutta silti se saa viikoittain pahasti köniinsä.


Tänään lähdin sitten heti lounaan jälkeen kävelylle (ajattelin, että juoksun voisi sentään jättää korvatulehduksen ajaksi väliin). Lenkille tuli lopulta yllättävän paljon mittaa, kaikkiaan 15,8 km. Nyt tuntuu lähinnä akillesjänteissä pientä rasitusta, mutta muuten on hyvä olo. Korvakaan ei ole enää ihan täysin lukossa, joten tropit tuntuvat tehoavan, jee!

Viikko näyttää jatkuvan terveellisissä merkeissä. Huomiseksi suunniteltu terassi-ilta työkaverin kanssa nimittäin peruuntui, joten huomennakin voisi olla mahdollisuus eksyä Keskuspuiston poluille... Katsotaan nyt, taukoakin tarvitaan. :)

4 kommenttia:

  1. a) Voi sun korvaa. :(
    b) Myötätuntoni sulkkiskaverillesi! :o
    c) Wau, mikä kävelylenkki!! :)
    d) Tarkista ite omat suodattimesi! ;)

    VastaaPoista
  2. Mukava lueskella muidenkin juoksublogeja! Oletko tehnyt isommankin postauksen noista sykemittareista ja kuinka vertailit ennen ostosta?

    http://mikkomallikas.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Mukavaa, että eksyit tänne ja menestystä myös omalle blogillesi! :) En ole itse asiassa vertaillut sykemittareita kovinkaan tarkasti. Juoksufoorumilla kävin lukemassa ihan oikeiden juoksijoiden kokemuksia eri mittareista, ja osin sen perusteella tein sitten päätökseni. Toki hinta vaikutti myös asiaan (tästä Polarin vekottimesta sai vielä 10% alennusta, kun hankin sen).

      Mutta tämä RC3 GPS on omiin tarpeisiini ihan hyvä peli. Suurin puute on ehkä se, että metsän keskellä juostessa ei reaaliaikaiseen keskivauhtiin ole mitään luottamista. Todennäköisesti mittarissa olisi sellaisiakin toimintoja, joihin en ole malttanut tutustua - tulen toimeen loppujen lopuksi aika vähällä. :)

      Poista