maanantai 4. maaliskuuta 2013

Puuh tautia

Olen tässä odotellut, että blogia pääsisi päivittämään vähän myönteisimmissä merkeissä, mutta ei näytä onnistuvan. Olen nyt viikon ajan ollut tosi äkäisessä taudissa, joka netissä olevien kuvausten mukaan on aika selkeästi influenssa. En oikeasti muista, että olisin koskaan ollut näin kipeä, jos ei viiden vuoden takaista norovirusta oteta huomioon. Sekin meni ohi parissa päivässä, mutta tätä riemua on nyt kestänyt tasan viikon verran, ja kiusallisen hitaasti tuntuvat oireet väistyvän.

Tauti alkoi viime maanantaina, jolloin jäin töistä kotiin ihan vain varmuuden vuoksi - olo oli pikkaisen hassu, ja kun ei ollut ihan pakko siirtyä toimiston puolelle, niin otin päivän sitten levon kannalta. Pian nousi kuitenkin jo korkea kuume, ja yö olikin yhtä hourailua ja sängyssä pyörimistä. Pahin kuumepiikki alkoi väistyä keskiviikon ja torstain välisenä yönä, mutta vasta eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Kuumeen tilalla on sitten sellainen täysin käsittämätön yskä, joka tuntuu repivän keuhkot mukanaan mutta joka ei kuitenkaan johdu esim. limasta keuhkoputkissa. Sellaista kuivaa, takovaa, erittäin väkivaltaista yskimistä siis, joka muun muassa estää nukkumisen kylkiasennossa. Nettilähteet tietävät kertoa, että yskä voi jatkua vielä muutaman viikon, joten tiedossa on todella iloinen maaliskuu!

Erikoisempana oireena influenssassa on ollut täydellinen ruokahaluttomuus. Ensimmäisen kerran tunsin koko viikon aikana nälkää eilen, ja yhtenä päivänä kaupasta palattuani olin kolmen minuutin kävelystä niin uupunut, että mieluummin romahdin takaisin sänkyyn kuin avasin ostamani valmisleivän. Söin leivän sitten seitsemän tunnin päästä, eikä silloinkaan olisi tehnyt mieli syödä.

Olen kuitenkin yrittänyt antaa kropalle edes jotain mahdollisuuksia taistella tautia vastaan, ja aina kuin on ollut mahdollista, olen juonut kokista, syönyt pari palaa suklaata ym. energiapitoista, jotta saisin vähällä vaivalla mahdollisimman paljon energiaa. Jännä juttu, että yleensä pyrkimys on täsmälleen päinvastaiseen toimintaan. :)

Eli tällaista tänne! Kaikki on toisin sanottuna jäissä, ja sairausloma jatkuu. Tylsää!

1 kommentti:

  1. Harrrmistus. :(

    Lepoa ja tervehtymistä! Jospa yskä ei kestäisi viikkokausia ja ruokahalukin palautuisi sopivaksi.

    VastaaPoista