Viime päivityksessäni suhtauduin aika pessimistisesti mahdollisuuksiimme päästä New Yorkin koneeseen, mutta ihme ja kumma, tilaa löytyi! Nyt on siis takana muutama päivä suurkaupungin tunnelmaa, ja olo on päiväunien jälkeen enemmän kuin pöllämystynyt. Onneksi kyseessä oli vain muutaman päivän matka, sillä jet lag on ainakin minulla aivan kauhea, jos uuteen aikavyöhykkeeseen on ehtinyt tottua. Nyt kuitenkin kroppa kertoi koko ajan, että Ameriikan rytmi ei ole se oikea.
Matka oli kyllä todella mukava. New Yorkissa asuva ystäväni on yksi parhaista lukioaikojen ystävistäni, samoin kuin kanssani matkustanut kaverini. Juttua siis riitti hyvässä hengessä, ja ihan tiukkoja asiakeskusteluitakin pääsimme käymään. Muuten tällainen muutaman päivän matka ei ihan kauheasti jätä liikkumatilaa; eläminen rytmittyy lähinnä lounaan ja illallisen ympärille, ja niiden välissä sitten tehdään sitä, mitä ehditään. Itse ehdin käydä kävelemässä Queensin kaupunginosassa sekä tutustua Brooklynin museoon, mikä oli oikein mukavaa, koska aikaisemmat matkat ovat rajoittuneet täysin Manhattanille.
Tämän reissun kohokohta oli varmastikin visiitti jazz-klubille. Iridium-nimisessä klubissa soitti melkoinen superbändi: Mike Stern, Randy Brecker, John Patitucci ja Dave Weckl. Erityisesti basisti Patituccin musikaalisuus teki suuren vaikutuksen, mutta kitaristina oli myös hienoa nähdä Stern livenä. Jos jazz ei musiikkilajina aiheuta suoraa oksennusrefleksiä, voin kyllä lämpimästi suositella tuollaiselle klubikeikalle menemistä! :)
Nyt Laiskuri jää jännittämään, kuinka hyvin yöunet tulevat - vai tulevatko ollenkaan. Huomenna on jonkinlaisen yhteenvedon aika kuluneesta syksystä sekä tulevan kevään suunnittelua. Tämähän on kuitenkin juoksublogi satunnaisista muista tapahtumista huolimatta! :)
lauantai 31. joulukuuta 2011
tiistai 27. joulukuuta 2011
Matkalle
Nyt on viimeisetkin joulumielen rippeet häivytetty ja arki alkanut. Arki tosin Laiskurin kohdalla tarkoittaa toivioretkeä lentokentälle - ystävä on nimittäin kutsunut Laiskurin kavereineen kylään Isoon Omenaan (lätäkön tuolle puolen, ei Espooseen). Hommassa on vain sellainen pieni varaus, että matkustamme Finnairilla töissä olevan ystäväni kautta hankituilla stand by -paikoilla. Liput ovat edullisia, mutta takuuta koneeseen mahtumisesta ei ole - ja tällä hetkellä kone on ylibuukattuna. Saas nähdä miten käy, mutta kentälle nyt ainakin mennään kuikuilemaan.
Sinänsä matka ei tule mitenkään ihanteelliseen aikaan. Olisin kovasti halunnut palata jo säännöllisten arkirutiinien pariin, mutta toisaalta ystävää on mukava nähdä (ja New York on kiva kaupunki). Eikä matkakaan nyt ole kovin pitkä - paluulento on jo uudenvuodenaattona takaisin.
Viimeksi olin Nykissä keväällä, ja matkasta jäi paljon mukavia muistoja. Siellähän olisi myös tuo kuuluisa lenkkipuisto Central Park, joka on muuten aivan valtava! Nyt tuskin saan itsestäni irti hikoiluhetkeä siellä, mutta matkoja ehtii tulla kyllä lisää. Aivan puiston länsipuolella on ns. Dakota-talo, jossa John Lennon aikanaan asui ja jonka edessä hänet ammuttiin. Puistossa on Lennonin muistoksi sellainen "Strawberry Fields Memorial" -aukio, jossa keväällä oli sopivasti jonkinlaiset hippi-häät meneillään, kun kävelimme paikan ohitse. :) Aivan ainutlaatuinen tunnelma Nykissä kuitenkin on. Mikään muu amerikkalainen kaupunki, missä olen käynyt (Boston, Philadelphia, Pittsburgh, Buffalo, Washington, Seattle, San Francisco, Los Angeles, Phoenix, Miami), ei vedä sille vertoja.
Nyt tämä taitaa mennä liikaa matkalla mehustelemiseksi, joten parasta lopettaa ennen kuin käy ilmi, että koneeseen ei mahdukaan. :) Laiskuri palaa asiaan joko uutenavuotena tai sitten jo huomenna - riippuen siitä, päästäänkö ilmaan vai ei!
Sinänsä matka ei tule mitenkään ihanteelliseen aikaan. Olisin kovasti halunnut palata jo säännöllisten arkirutiinien pariin, mutta toisaalta ystävää on mukava nähdä (ja New York on kiva kaupunki). Eikä matkakaan nyt ole kovin pitkä - paluulento on jo uudenvuodenaattona takaisin.
Viimeksi olin Nykissä keväällä, ja matkasta jäi paljon mukavia muistoja. Siellähän olisi myös tuo kuuluisa lenkkipuisto Central Park, joka on muuten aivan valtava! Nyt tuskin saan itsestäni irti hikoiluhetkeä siellä, mutta matkoja ehtii tulla kyllä lisää. Aivan puiston länsipuolella on ns. Dakota-talo, jossa John Lennon aikanaan asui ja jonka edessä hänet ammuttiin. Puistossa on Lennonin muistoksi sellainen "Strawberry Fields Memorial" -aukio, jossa keväällä oli sopivasti jonkinlaiset hippi-häät meneillään, kun kävelimme paikan ohitse. :) Aivan ainutlaatuinen tunnelma Nykissä kuitenkin on. Mikään muu amerikkalainen kaupunki, missä olen käynyt (Boston, Philadelphia, Pittsburgh, Buffalo, Washington, Seattle, San Francisco, Los Angeles, Phoenix, Miami), ei vedä sille vertoja.
Nyt tämä taitaa mennä liikaa matkalla mehustelemiseksi, joten parasta lopettaa ennen kuin käy ilmi, että koneeseen ei mahdukaan. :) Laiskuri palaa asiaan joko uutenavuotena tai sitten jo huomenna - riippuen siitä, päästäänkö ilmaan vai ei!
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Paskaa joulua
Mielenkiintoista joulua on vietetty - toivottavasti mahdollisimman monelle lukijalle joulu on kuitenkin ollut ihan aidosti hyvä!
Meidän perheemme on jotenkin hassu - veljeäni lukuun ottamatta olemme suurin piirtein mukavia yksilöitä, jotka eivät kuitenkaan toimi yhdessä kauhean hyvin. No, Tänään tulin jo alkuiltapäivästä auttamaan äitiä jouluruokien laittamisessa, hän kun on nykyään hyvin taipuvainen voimaan huonosti pienissäkin stressitilanteissa. Kyse ei ollut mistään vaikeasta, kunhan nyt saatiin ruoat pöytään oikeassa lämpötilassa.
Ruokailu sujuikin vielä suht hyvin. Jouduin ihan vain pariin tiuskaisuun käyttämään rauhansovittelijan taitojani. Eli meidän perheemme kontekstissa täysin ok.
Jouluaterian jälkeen lähdimme sitten lähipubiin ottamaan oluet. Kaikki meni taas hyvin siihen saakka, kunnes vanhempani lähtivät kotiin ja jättivät veljeni ja minut yksin. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun olimme jo melkein lähdössä, alkoi valomerkin tullessa yksi aivan sivullinen baarin asiakas paimentaa muita asiakkaita pois kyseisestä lokaalista. No, äkkiväärä veljeni tietenkin sanoi siihen vähän pahasti takaisin, vaikka kuinka yritin rauhoitella. ("vittuako sinä siinä komennat..!")
Kun sitten viimein lähdimme pois paikasta, tämä riidan aloittajana toiminut kehonrakentaja-paimen lähti tietenkin perään haastamaan riitaa - olihan häntä nyt loukattu ihan kauheasti. Rauhoittelu ei enää siinä vaiheessa tietenkään auttanut, sillä jos mies haluaa tapella, niin mies haluaa tapella! Arvioin tilanteen siinä mielessä oikein, että keskityin väistämään kaverin nyrkkejä ja muistutin hänelle, että poliisin numerokin on puhelimessa, jos tarvetta on. Tämän seurauksena tyyppi päätti lopulta lähteä omille tiellensä.
Tämä urpo oli muuten oikeasti sen verran habahaba, että olisi kyllä piessyt meidät yksi kahta vastaankin ihan komeasti. Miksipä sitä toisaalta muuten haastaakaan riitaa, jos ei ole varma siitä, että on vahvoilla. Mulkku.
Hassua, että tuollainen tilanne jää suoraan sanottuna vituttamaan todella paljon. Ensiksi vituttaa se, että joku ihan oikeasti lähtee haastamaan riitaa jouluna (kuka on oikeasti niin anaalinen, että haluaa tapella jouluna?). Toiseksi vituttaa se, että vaikka kuinka toimii siinä tilanteessa kaikista järkevimmällä tavalla (eli ei ehdoin tahdoin ota itse turpaansa ), niin silti tuntuu siltä, että turpaan olisi miehisesti pitänyt kuitenkin ottaa! Kolmanneksi vituttaa vain yleensä, koska jos saisin valita, viettäisin joulun ihan muissa merkeissä.
Minä en oikeasti vaadi paljoa. Haluaisin vain viettää joulun niin, että saisin olla rauhassa. Ja jos olisi oma kulta kainalossa, niin sen parempi.
Tämähän ei toisaalta ole mitään, mitä ei juoksemisen tuomalla aivojen nollaamisella voiteta. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että tarpeet, haaveet ja todellisuus eivät vain millään tunnu kohtaavan..!
Meidän perheemme on jotenkin hassu - veljeäni lukuun ottamatta olemme suurin piirtein mukavia yksilöitä, jotka eivät kuitenkaan toimi yhdessä kauhean hyvin. No, Tänään tulin jo alkuiltapäivästä auttamaan äitiä jouluruokien laittamisessa, hän kun on nykyään hyvin taipuvainen voimaan huonosti pienissäkin stressitilanteissa. Kyse ei ollut mistään vaikeasta, kunhan nyt saatiin ruoat pöytään oikeassa lämpötilassa.
Ruokailu sujuikin vielä suht hyvin. Jouduin ihan vain pariin tiuskaisuun käyttämään rauhansovittelijan taitojani. Eli meidän perheemme kontekstissa täysin ok.
Jouluaterian jälkeen lähdimme sitten lähipubiin ottamaan oluet. Kaikki meni taas hyvin siihen saakka, kunnes vanhempani lähtivät kotiin ja jättivät veljeni ja minut yksin. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun olimme jo melkein lähdössä, alkoi valomerkin tullessa yksi aivan sivullinen baarin asiakas paimentaa muita asiakkaita pois kyseisestä lokaalista. No, äkkiväärä veljeni tietenkin sanoi siihen vähän pahasti takaisin, vaikka kuinka yritin rauhoitella. ("vittuako sinä siinä komennat..!")
Kun sitten viimein lähdimme pois paikasta, tämä riidan aloittajana toiminut kehonrakentaja-paimen lähti tietenkin perään haastamaan riitaa - olihan häntä nyt loukattu ihan kauheasti. Rauhoittelu ei enää siinä vaiheessa tietenkään auttanut, sillä jos mies haluaa tapella, niin mies haluaa tapella! Arvioin tilanteen siinä mielessä oikein, että keskityin väistämään kaverin nyrkkejä ja muistutin hänelle, että poliisin numerokin on puhelimessa, jos tarvetta on. Tämän seurauksena tyyppi päätti lopulta lähteä omille tiellensä.
Tämä urpo oli muuten oikeasti sen verran habahaba, että olisi kyllä piessyt meidät yksi kahta vastaankin ihan komeasti. Miksipä sitä toisaalta muuten haastaakaan riitaa, jos ei ole varma siitä, että on vahvoilla. Mulkku.
Hassua, että tuollainen tilanne jää suoraan sanottuna vituttamaan todella paljon. Ensiksi vituttaa se, että joku ihan oikeasti lähtee haastamaan riitaa jouluna (kuka on oikeasti niin anaalinen, että haluaa tapella jouluna?). Toiseksi vituttaa se, että vaikka kuinka toimii siinä tilanteessa kaikista järkevimmällä tavalla (eli ei ehdoin tahdoin ota itse turpaansa ), niin silti tuntuu siltä, että turpaan olisi miehisesti pitänyt kuitenkin ottaa! Kolmanneksi vituttaa vain yleensä, koska jos saisin valita, viettäisin joulun ihan muissa merkeissä.
Minä en oikeasti vaadi paljoa. Haluaisin vain viettää joulun niin, että saisin olla rauhassa. Ja jos olisi oma kulta kainalossa, niin sen parempi.
Tämähän ei toisaalta ole mitään, mitä ei juoksemisen tuomalla aivojen nollaamisella voiteta. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että tarpeet, haaveet ja todellisuus eivät vain millään tunnu kohtaavan..!
torstai 22. joulukuuta 2011
Valoa kohti
Vuoden pimein päivä on jo kääntymässä iltaan. Vaikka en kalenteria muuten kauheasti seuraakaan, on talvipäivänseisauksessa aina jotain hienoa - nyt kuljetaan kesää kohti, ja paljon kaivattua valoa tulee päivä päivältä enemmän!
Eilen Laiskurin elämään toi valoa viikon kolmas juoksulenkki! Tällä kertaa maltoin ottaa rauhallisesti koko matkan, mistä jalat tuntuivat pitävän kovastikin. Lihakset tuntuivat vetreiltä, ja pienestä kylmyydestä huolimatta oli todella mukava juosta. Aikaa 7,3 km matkaan kului tällä kertaa 52:02 (7:08/km). Paikoitellen tiet olivat hieman jäässä, ja välillä ohut lumikerros peitti maata. Juokseminen lumen päällä tuntui itse asiassa aika hyvältä - enemmänkin olisi lunta saanut olla! Vain alamäissä piti olla hieman varovainen, ettei tyyli olisi vaihtunut pyllymäen puolelle.
Tänään on pikaisesti tavattava vielä yhtä ystävää, sen jälkeen alkaakin joulurauhaan laskeutuminen. Laiskuri aloittaa rauhaisan joulun joululahjaostoksilla, jotka on aina perinteen mukaisesti tehtävä viime tipassa! Mutta jos tuosta urakasta selviää hengissä, olisi iltalenkki todella tervetullut! :)
Eilen Laiskurin elämään toi valoa viikon kolmas juoksulenkki! Tällä kertaa maltoin ottaa rauhallisesti koko matkan, mistä jalat tuntuivat pitävän kovastikin. Lihakset tuntuivat vetreiltä, ja pienestä kylmyydestä huolimatta oli todella mukava juosta. Aikaa 7,3 km matkaan kului tällä kertaa 52:02 (7:08/km). Paikoitellen tiet olivat hieman jäässä, ja välillä ohut lumikerros peitti maata. Juokseminen lumen päällä tuntui itse asiassa aika hyvältä - enemmänkin olisi lunta saanut olla! Vain alamäissä piti olla hieman varovainen, ettei tyyli olisi vaihtunut pyllymäen puolelle.
Tänään on pikaisesti tavattava vielä yhtä ystävää, sen jälkeen alkaakin joulurauhaan laskeutuminen. Laiskuri aloittaa rauhaisan joulun joululahjaostoksilla, jotka on aina perinteen mukaisesti tehtävä viime tipassa! Mutta jos tuosta urakasta selviää hengissä, olisi iltalenkki todella tervetullut! :)
tiistai 20. joulukuuta 2011
Räntää ja viimaa
... ja juoksemista! :) Jälleen oli kiire päästä eilisen kamaluuden jälkeen takaisin juoksupoluille. Tällä kertaa maltoin ottaa alkumatkan rauhallisesti, ja lenkki meni paljon paremmin kuin eilen. Olin tosin illalla erehtynyt ottamaan päikkärit, joiden jäljiltä kroppa oli aika lailla hoomoilasena - toivottavasti en nyt kuitenkaan valvo aamuun saakka... Joka tapauksessa aikaa 7,3 km matkaan kului tänään 49:25 (keskivauhti 6:46/min), ja lopussa pystyin aika kivasti vielä kiristämään. Silti parin viikon tauon ja suht epäterveellisen elämän vaikutukset huomaa - uskomatonta, kuinka kunto voi jo näin lyhyessä ajassa rapistua! Lenkin aikana iskenyt räntäsade tuntui täysin ansaitulta: mitäs jätit juoksematta, kun oli vielä pari astetta lämpimämpää! :)
On tietenkin selvää, että päiväunet ja juokseminen syövät toisaalta työaikaa - huomisesta onkin tulossa oikea tsemppipäivä. Mutta en valita: vaikka nyt onkin paljon töitä, saan esimerkiksi nyt meneillään olevalla käännösurakalla maksettua aika lailla kokonaan tammikuun lopulle siirtämämme etelän matkan (taisin mainita, että meidän piti lähteä vanhempieni kanssa Playa del Inglésiin uuden vuoden jälkeen - lähdemmekin nyt tammikuun lopussa). Joululahjojakin pitäisi jossain välissä ehtiä käydä ostamassa, ja jo pelkkä ajatus ruuhkaisesta tavaratalosta saa Laiskurin karvat nousemaan pystyyn!
Nyt alkaa kello olla jo sen verran, että Laiskuri alkaa harkita unten maille siirtymistä. Saapa nähdä, kestäisivätkö koivet myös huomenna juoksemista..!
On tietenkin selvää, että päiväunet ja juokseminen syövät toisaalta työaikaa - huomisesta onkin tulossa oikea tsemppipäivä. Mutta en valita: vaikka nyt onkin paljon töitä, saan esimerkiksi nyt meneillään olevalla käännösurakalla maksettua aika lailla kokonaan tammikuun lopulle siirtämämme etelän matkan (taisin mainita, että meidän piti lähteä vanhempieni kanssa Playa del Inglésiin uuden vuoden jälkeen - lähdemmekin nyt tammikuun lopussa). Joululahjojakin pitäisi jossain välissä ehtiä käydä ostamassa, ja jo pelkkä ajatus ruuhkaisesta tavaratalosta saa Laiskurin karvat nousemaan pystyyn!
 |
| Edes laadukas rekvisiitta ei saa Laiskuria viihtymään jouluostoksilla. |
maanantai 19. joulukuuta 2011
Rajansa tauollakin!
Nimittäin juoksutauolla! Vaikka töitä olisi tänäänkin riittänyt vaikka kuinka, Laiskurin hermo petti vihdoin viiden hujakoilla ja auton keula kääntyi kohti Paloheinää. Edellisestä lenkistä oli kulunut jo reilut kaksi viikkoa, ja alkoi jo ihan oikeasti huolestuttaa, miltä paluu urheilun pariin tuntuisi. Ajattelin ennen lenkkiä, että tänään mennään sitten rauhallisesti lönkötellen eteenpäin, jotta kroppa ei tauon jälkeen säikähtäisi liikaa.
Tässä suunnitelmassaan Laiskuri onnistui pysymään arviolta neljä ja puoli minuuttia!
Jalat tuntuivat nimittäin alkumatkasta niin hyviltä ja levänneiltä, että pakkohan siinä oli vauhtia kiristää! Tämän lähes välitön seuraus oli sitten se, että nilkkojen ja polvien välistä osaa jalasta ei käytännössä ollut olemassakaan seuraavaan puoleen tuntiin - ei niitä ainakaan tuntenut! Kaiken kukkuraksi kroppa tosiaan säikähti lujaa vauhtia, ja sykkeet huitelivat jatkuvasti 175:n tienoilla. Reilun kolmen kilometrin kohdalla oli suuri houkutus jättää leikki kesken. Viiden ja puolen kilometrin kohdalla houkutus oli jo lähes vastustamaton! Mutta ei - ylpeänä voin todeta, että koko 7,3 km lenkki tuli juostua, ja radikaalista vauhdin höllentämisestä huolimatta aikaa kului vain 48:33 - yllättävän hyvin, kun muistaa, että lähes koko lenkki oli yhtä helvettiä.
Mutta positiivista tästä jäi paljonkin käteen. Ensiksikin kahden viikon pikkujoulu- ja työputki on nyt katkaistu! Lisäksi oli kiva huomata, että kaikesta kauheudesta huolimatta itsestä löytyi vielä selkärankaa olla jättämättä lenkkiä kesken. Mitä useammin tällä lailla pystyy voittamaan itsensä, sitä parempaa harjoittelu ja oma kehitys ovat - näin luulisin ainakin.
Pari mainitsemisen arvoista tapaustakin lenkin aikana sattui, lähes peräkkäin vieläpä. Ensiksikin noin puolentoista kilometrin kohdalla joku oli koristellut tien varressa kasvavan kuusen ihan kunnon joulukuuseksi! Olin huomannut tämän joulupuun kyllä jo pari viikkoa sitten, mutten muistanut siitä silloin mainita. Hymyn se tuo joka kerta huulille, kun siitä ohitse taapertaa. :) Pian kuusen jälkeen edestä päin alkoi sitten kuulua ihmeellistä ääntä. Ensin luulin, että joku on jollain moottoriajoneuvolla liikenteessä. Sitten näin pimeydessä hahmon ja en ollut uskoa silmiäni: vetääkö tuo perässään pulkkaa paljaalla hiekkatiellä? Lopulta sitten paljastui, että eräs sauvakävelijä oli sitonut lanteelleen köyden ja raahasi perässään autonrengasta! Kaikenlaisia hulluja - ei Laiskuri vaan tuollaista, eijei! :)
Tässä suunnitelmassaan Laiskuri onnistui pysymään arviolta neljä ja puoli minuuttia!
Jalat tuntuivat nimittäin alkumatkasta niin hyviltä ja levänneiltä, että pakkohan siinä oli vauhtia kiristää! Tämän lähes välitön seuraus oli sitten se, että nilkkojen ja polvien välistä osaa jalasta ei käytännössä ollut olemassakaan seuraavaan puoleen tuntiin - ei niitä ainakaan tuntenut! Kaiken kukkuraksi kroppa tosiaan säikähti lujaa vauhtia, ja sykkeet huitelivat jatkuvasti 175:n tienoilla. Reilun kolmen kilometrin kohdalla oli suuri houkutus jättää leikki kesken. Viiden ja puolen kilometrin kohdalla houkutus oli jo lähes vastustamaton! Mutta ei - ylpeänä voin todeta, että koko 7,3 km lenkki tuli juostua, ja radikaalista vauhdin höllentämisestä huolimatta aikaa kului vain 48:33 - yllättävän hyvin, kun muistaa, että lähes koko lenkki oli yhtä helvettiä.
 |
| Laiskuri koki lenkkinsä aikana lievää väsymystä. |
Mutta positiivista tästä jäi paljonkin käteen. Ensiksikin kahden viikon pikkujoulu- ja työputki on nyt katkaistu! Lisäksi oli kiva huomata, että kaikesta kauheudesta huolimatta itsestä löytyi vielä selkärankaa olla jättämättä lenkkiä kesken. Mitä useammin tällä lailla pystyy voittamaan itsensä, sitä parempaa harjoittelu ja oma kehitys ovat - näin luulisin ainakin.
Pari mainitsemisen arvoista tapaustakin lenkin aikana sattui, lähes peräkkäin vieläpä. Ensiksikin noin puolentoista kilometrin kohdalla joku oli koristellut tien varressa kasvavan kuusen ihan kunnon joulukuuseksi! Olin huomannut tämän joulupuun kyllä jo pari viikkoa sitten, mutten muistanut siitä silloin mainita. Hymyn se tuo joka kerta huulille, kun siitä ohitse taapertaa. :) Pian kuusen jälkeen edestä päin alkoi sitten kuulua ihmeellistä ääntä. Ensin luulin, että joku on jollain moottoriajoneuvolla liikenteessä. Sitten näin pimeydessä hahmon ja en ollut uskoa silmiäni: vetääkö tuo perässään pulkkaa paljaalla hiekkatiellä? Lopulta sitten paljastui, että eräs sauvakävelijä oli sitonut lanteelleen köyden ja raahasi perässään autonrengasta! Kaikenlaisia hulluja - ei Laiskuri vaan tuollaista, eijei! :)
perjantai 16. joulukuuta 2011
Kuiva kausi jatkuu
Otsikko kertoo kaiken juoksuun liittyvän - vieläkään ei ole ollut tilaisuutta palata rakkaille lenkkipoluille! Hyvää tilanteessa on sentään se, että juoksuhalut alkavat jo olla melkoiset, ja kohta kallistutaan jo siihen tilanteeseen, jossa Laiskuri alkaa laiminlyödä töitään juoksemisen kustannuksella, ei toisin päin! :)
Tänään saatiin myös päätökseen loppuvuoden raskain kokemus. Lähdin jo aamutuimaan ajamaan kohti Kouvolaa, jossa pidettiin isoäitini siunaustilaisuus. Kaikki meni muuten suhteellisen hyvin, mutta virsien veisaamisesta ei kyllä tullut yhtään mitään. Ihmettelen ihan oikeasti niitä, jotka pystyvät pitämään tunnekuohunsa niin hyvin aisoissa, että saavat laulettua edes vähän! Isänikin näin ehkä ensimmäisen kerran itkevän täysin vuolaasti, mutta siitä olin vain hyvilläni. Ei niitä tunteita pidä padota - parempi vain itkeä silloin kun on sen aika.
Hassua kyllä, juttelin siunaustilaisuuden jälkeen veljeni kanssa juoksuharrastuksesta. Hän on innostunut syksyllä käymään kuntosalilla, jossa juoksee pitkiä pätkiä juoksumatolla. :) Veli sitten totesi, että syksyn aikana on kyllä kunto kasvanut kovastikin, mutta paino pudonnut vain vähän. Tuntuu siltä, että omat kokemukseni ovat aivan samat! Pitääkin alkaa pohtia elämäntapoja entistäkin tarkemmin ja yrittää tunnistaa ne asiat, jotka estävät painon putoamista. Nyt loppusyksyltähän ei syitä tarvitse kaukaa hakea: loputtomilta tuntuvat ystävien karonkat, pikkujoulut ynnä muut ovat pitäneet huolen rasvaprosentin ylläpidosta. Onneksi heti joulun jälkeen on ison käännöstyön deadline, mikä vähentää stressiä roimasti, ja samalla pitäisi myös juhlat olla joksikin aikaa juhlittu. Aika siis tehostaa treeniä! :)
Ai niin, onhan siinä kenties tulossa lyhyt Nykin matka. Krääk! :)
 |
| Laiskurin juoksutauko on herkistänyt monia ihmisiä kansakunnasta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. |
Hassua kyllä, juttelin siunaustilaisuuden jälkeen veljeni kanssa juoksuharrastuksesta. Hän on innostunut syksyllä käymään kuntosalilla, jossa juoksee pitkiä pätkiä juoksumatolla. :) Veli sitten totesi, että syksyn aikana on kyllä kunto kasvanut kovastikin, mutta paino pudonnut vain vähän. Tuntuu siltä, että omat kokemukseni ovat aivan samat! Pitääkin alkaa pohtia elämäntapoja entistäkin tarkemmin ja yrittää tunnistaa ne asiat, jotka estävät painon putoamista. Nyt loppusyksyltähän ei syitä tarvitse kaukaa hakea: loputtomilta tuntuvat ystävien karonkat, pikkujoulut ynnä muut ovat pitäneet huolen rasvaprosentin ylläpidosta. Onneksi heti joulun jälkeen on ison käännöstyön deadline, mikä vähentää stressiä roimasti, ja samalla pitäisi myös juhlat olla joksikin aikaa juhlittu. Aika siis tehostaa treeniä! :)
Ai niin, onhan siinä kenties tulossa lyhyt Nykin matka. Krääk! :)
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Työn raskaan raataja
Viikko on jatkunut kiireisenä, ja valitettavasti lenkille ei ole ollut töiden puolesta mitään asiaa. Myös olo on ollut koko ajan hieman horjuva: en ole tullut kunnolla kipeäksi, mutta jatkuvasti on hieman outo olo. Varma pöpön merkki minulla on aina silmätulehdus (ilmeisesti silmä- ja nenäonteloiden välissä olevat röörit ovat jotenkin turhan tilavat), ja sellaista olen tässä muutaman päivän parannellut. Ihmetyttää vain, miksi tauti ei muuten iske kunnolla - harvemmin pelkkä silmätulehdus on riittänyt!
Tänään olin heikosta kondiksesta huolimatta jo melkein lähdössä juoksemaan. Tuntui aika kauhealta huomata, että en ihan oikeasti ehdi! Oli vain pakko potkaista lenkkarit jalasta, vaihtaa mukavampaa vaatetta päälle ja jatkaa sitten käännösten parissa. Pakko taas todeta, että kiire ja stressi ovat hyvän elämän pahimmat viholliset. Nyt kun joulukin osuu viikonlopulle, ei luvassa ole minkäänlaista helpotusta ennen uutta vuotta. Täytyy nyt vain jossain vaiheessa päästä liikkumaan - en ota mitään tavoitteita, mutta tällaista nollakulutustakaan ei voi kovin pitkään jatkua.
Olisi paljon mukavampi kirjoittaa jotain kivaa ja tsemppaavaa, mutta välillä elämä vain on tällaista. Kyllä tässä vielä juonesta saadaan kiinni, mutta nyt on jaksettava vielä jonkin aikaa tinkiä omasta mukavuudesta ja jatkaa raatamista! :)
Tänään olin heikosta kondiksesta huolimatta jo melkein lähdössä juoksemaan. Tuntui aika kauhealta huomata, että en ihan oikeasti ehdi! Oli vain pakko potkaista lenkkarit jalasta, vaihtaa mukavampaa vaatetta päälle ja jatkaa sitten käännösten parissa. Pakko taas todeta, että kiire ja stressi ovat hyvän elämän pahimmat viholliset. Nyt kun joulukin osuu viikonlopulle, ei luvassa ole minkäänlaista helpotusta ennen uutta vuotta. Täytyy nyt vain jossain vaiheessa päästä liikkumaan - en ota mitään tavoitteita, mutta tällaista nollakulutustakaan ei voi kovin pitkään jatkua.
Olisi paljon mukavampi kirjoittaa jotain kivaa ja tsemppaavaa, mutta välillä elämä vain on tällaista. Kyllä tässä vielä juonesta saadaan kiinni, mutta nyt on jaksettava vielä jonkin aikaa tinkiä omasta mukavuudesta ja jatkaa raatamista! :)
maanantai 12. joulukuuta 2011
Paluu arkeen
Nyt on juhlat taas vähäksi aikaa juhlittu, ja normaalit arkikiireet kutsuvat! Ehdin jo etukäteen iloita siitä, että tällä viikolla pääsen useampanakin iltana rentoutumaan juoksupoluilla, mutta olisihan se pitänyt arvata, että pitkästä ilosta seuraa itku: tänään on ollut heti aamusta saakka hieman kipeä olo, ja ainakin tämä ilta menee ihan suosiolla kotona. Tämä on siksikin harmi, että lämpötila on ollut koko päivän reippaasti plussan puolella, joten sään puolesta juoksemaan olisi kyllä päässyt. Nyt täytyykin pitää peukkuja, että voimaton olo ja pieni aivastelu on vain väliaikaista..! Töitäkin olisi niin paljon, että ei olisi kauheasti varaa maata sängyn pohjalla...
Huomasin muuten juuri, että viime viikolla en ehtinyt kertaakaan lenkille - huh! Toisaalta treenipäiväkirjan mukaan kyseessä oli ensimmäinen täydellinen taukoviikko elokuun puolenvälin jälkeen; muuten harjoituskertoja on ollut vähintään kaksi viikossa. Sinänsä en ole kovin tyytyväinen siihen, että tauon syynä oli työ- ja (lähinnä) vapaa-ajan kiireet, mutta toisaalta täydellinen lepoviikko ei välttämättä ole kropalle ollenkaan pahasta - ainakaan, jos tällaisen tauon pitää vain kerran muutamassa kuukaudessa.
Koko ajan kutkuttaisi lähteä kaikesta huolimatta uhmaamaan sadetta ja tuulta! Mutta ei, ei taida kannattaa. Ehkä maailma näyttää pienten päikkärien jälkeen taas vähän paremmalta? :)
Huomasin muuten juuri, että viime viikolla en ehtinyt kertaakaan lenkille - huh! Toisaalta treenipäiväkirjan mukaan kyseessä oli ensimmäinen täydellinen taukoviikko elokuun puolenvälin jälkeen; muuten harjoituskertoja on ollut vähintään kaksi viikossa. Sinänsä en ole kovin tyytyväinen siihen, että tauon syynä oli työ- ja (lähinnä) vapaa-ajan kiireet, mutta toisaalta täydellinen lepoviikko ei välttämättä ole kropalle ollenkaan pahasta - ainakaan, jos tällaisen tauon pitää vain kerran muutamassa kuukaudessa.
Koko ajan kutkuttaisi lähteä kaikesta huolimatta uhmaamaan sadetta ja tuulta! Mutta ei, ei taida kannattaa. Ehkä maailma näyttää pienten päikkärien jälkeen taas vähän paremmalta? :)
perjantai 9. joulukuuta 2011
Hiljainen viikko
Laiskurin syksyn ehkä kiireisin viikko alkaa kääntyä lopuilleen, mutta vielä on paljon tekemistä. Viikko on ollut hiljainen siis vain juoksemista ajatellen - valitettavasti. Alkuviikosta jalat tuntuivat parin rankemman harjoitusviikon jälkeen tarvitsevan lepoa, mutta nyt loppuviikko on mennyt sekä iltatöiden että sosiaalisten rientojen merkeissä, eikä lenkille ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tämä tietysti harmittaa, mutta toisaalta tiedän, että ensi viikolla pitäisi taas saada paljon kilometrejä kasaan, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu.
Tänä iltana juhlistetaan tutkimusyksikkömme huippuyksikkökauden päättymistä. Tämä tarkoittaa siis illallista, todennäköisesti liikaa viiniä ja kieltämättä mukavaa seuraa. Tällaisesta illanvietostahan voisi ottaa vaikka kuinka paljon syyllisyyttä (tai olla koko illan vesilinjalla), mutta en suostu sellaiseen: nyt on ihan oikeasti aihetta juhlaan, ja niin kuin olen joskus aikaisemminkin pohtinut, niin hyvä kunto ja terveellinen elämäntapa juontuvat arjesta, ei juhlasta.
Ennen juhlia täytyy kuitenkin upottaa hakku työvuoren reunaan, jos se siitä vaikka lähtisi pienenemään. :) Mukavaa viikonloppua kaikille Laiskurin lukukavereille!
Tänä iltana juhlistetaan tutkimusyksikkömme huippuyksikkökauden päättymistä. Tämä tarkoittaa siis illallista, todennäköisesti liikaa viiniä ja kieltämättä mukavaa seuraa. Tällaisesta illanvietostahan voisi ottaa vaikka kuinka paljon syyllisyyttä (tai olla koko illan vesilinjalla), mutta en suostu sellaiseen: nyt on ihan oikeasti aihetta juhlaan, ja niin kuin olen joskus aikaisemminkin pohtinut, niin hyvä kunto ja terveellinen elämäntapa juontuvat arjesta, ei juhlasta.
Ennen juhlia täytyy kuitenkin upottaa hakku työvuoren reunaan, jos se siitä vaikka lähtisi pienenemään. :) Mukavaa viikonloppua kaikille Laiskurin lukukavereille!
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Viimeisiä viedään
Säätiedotusten mukaan Helsinkiinkin olisi tulossa viikon puolessa välissä lunta. Laiskuri sanoo tähän painokkaasti "höh"! Ihan piristäväähän on toisaalta nähdä taas talvisia maisemia, mutta silti talven tulo asettaa juoksuharrastukselle uusia haasteita. Varmaankin on syytä kokeilla lumisella tiellä juoksemista, mutta luulenpa, että sisähalli vetää Laiskuria enemmän puoleensa!
Tänään ei onneksi vielä lunta tullut. Paloheinässä oli lämpötila kaksi astetta plussan puolella, ja sattumalta juuri Laiskurin lenkin aikaan ei vettä tullut kuin pikkaisen ripotellen! Sinänsä hassua, että jos elokuussa olisi pitänyt veikata, miltä tuntuu juosta tällaisessa säässä, olisi arvaus mennyt aika lailla pieleen: oli nimittäin oikein hyvä juosta! Koivet olivat taas ekat neljä kilometriä aika jumissa, mutta palauttavasta lenkistä olikin tällä kertaa kyse. Loppumatkasta kirin ylämäet aina reippaampaa vauhtia, eivätkä tällaiset pienet pyrähdykset tuntuneet juurikaan rasittavan. Hyvähyvä! :) Sykemittarin olin jälleen kerran unohtanut kotiin, mutta 7,3 kilometrin matkaan kului tänään aika tarkalleen 52 minuuttia (7:16/km).
Niin tosiaan, tein tuossa viikolla tarkastusmittauksen normilenkistäni. Tulin siihen tulokseen, että koko syksyn juoksemani kierroksen mitta onkin 7,3 km eikä 7,2 km. Sinänsähän tuolla ei ole mitään merkitystä: lenkkien keskivauhti vain paranee parilla sekunnilla. Tärkeäähän on se, että pystyy vertailemaan tuloksiaan samalta matkalta, jotta kehitys tahi taantuminen näkyvät selvästi. Tähän asti ollaan menty aika turvallisesti kehityksen puolella - toivottavasti myös talvella!
Tänään ei onneksi vielä lunta tullut. Paloheinässä oli lämpötila kaksi astetta plussan puolella, ja sattumalta juuri Laiskurin lenkin aikaan ei vettä tullut kuin pikkaisen ripotellen! Sinänsä hassua, että jos elokuussa olisi pitänyt veikata, miltä tuntuu juosta tällaisessa säässä, olisi arvaus mennyt aika lailla pieleen: oli nimittäin oikein hyvä juosta! Koivet olivat taas ekat neljä kilometriä aika jumissa, mutta palauttavasta lenkistä olikin tällä kertaa kyse. Loppumatkasta kirin ylämäet aina reippaampaa vauhtia, eivätkä tällaiset pienet pyrähdykset tuntuneet juurikaan rasittavan. Hyvähyvä! :) Sykemittarin olin jälleen kerran unohtanut kotiin, mutta 7,3 kilometrin matkaan kului tänään aika tarkalleen 52 minuuttia (7:16/km).
Niin tosiaan, tein tuossa viikolla tarkastusmittauksen normilenkistäni. Tulin siihen tulokseen, että koko syksyn juoksemani kierroksen mitta onkin 7,3 km eikä 7,2 km. Sinänsähän tuolla ei ole mitään merkitystä: lenkkien keskivauhti vain paranee parilla sekunnilla. Tärkeäähän on se, että pystyy vertailemaan tuloksiaan samalta matkalta, jotta kehitys tahi taantuminen näkyvät selvästi. Tähän asti ollaan menty aika turvallisesti kehityksen puolella - toivottavasti myös talvella!
lauantai 3. joulukuuta 2011
Toipumispäivä
Hui, huippumukavan illan jälkee Laiskurin on myönnettävä, että hiukan on pää pipi! Kävimme ensin ystäväni kanssa syömässä ravintola Weeruskassa Alppilassa, joka oli minulle uusi tuttavuus (toki tiesin paikan). Ihan sellainen ååkåå-ravintola, mutta pikkaisen täytyy kyllä moittia palvelua: mielestäni sen jälkeen kun lasku on tuotu pöytään, ei ole kauhean siistiä, jos rahoja ei tulla noutamaan puoleen tuntiin, oli ilta kuinka kiireinen hyvänsä. Pienen lempeän ja isällisen motkotuksen jälkeen saimme kuitenkin laskut maksettua ja siirryimme Ruoholahteen One Pint Pub -nimiseen olutkuppilaan (suosittelen - hyviä oluita ja loistava palvelu!)
Mukavan jutustelun ja maailmanparantamisen seurauksena ei tänään kyllä juoksemaan kannata lähteä. Toisaalta jalatkin tuntuvat olevan vielä vähän jumissa, sillä tällä viikolla on kasassa jo reilut 21 kilometriä nautintoa, kun taas viime viikon loppusummaksi tuli niinkin paljon kuin 41,4 km! Nämä kilometrimäärät ovat aika suuria, kun ajattelee, että en ole yhtenäkään kalenterikuukautena juossut yli sataa kilometriä. No, huomenna olisi kyllä todella mukava juhlistaa sunnuntaita rauhallisen seiskan tai ysin merkeissä, riippuen vähän jalkojen tuntemuksista. Säätiedotukset ovat luvanneet kahdesta neljään astetta lämmintä ja vesisadetta - ei paha! :)
Nyt taitaa olla viisainta purkaa työvuorta vähän - käännökset odottavat tekijäänsä, ja olisi kyllä mukava saada huomisesta ihan kunnon vapaapäivä ilman mitään velvollisuuksia..! Toivottavasti lukijoiden viikonloppu sujuu myös rauhallisissa merkeissä, palataan taas huomenna asiaan!
Mukavan jutustelun ja maailmanparantamisen seurauksena ei tänään kyllä juoksemaan kannata lähteä. Toisaalta jalatkin tuntuvat olevan vielä vähän jumissa, sillä tällä viikolla on kasassa jo reilut 21 kilometriä nautintoa, kun taas viime viikon loppusummaksi tuli niinkin paljon kuin 41,4 km! Nämä kilometrimäärät ovat aika suuria, kun ajattelee, että en ole yhtenäkään kalenterikuukautena juossut yli sataa kilometriä. No, huomenna olisi kyllä todella mukava juhlistaa sunnuntaita rauhallisen seiskan tai ysin merkeissä, riippuen vähän jalkojen tuntemuksista. Säätiedotukset ovat luvanneet kahdesta neljään astetta lämmintä ja vesisadetta - ei paha! :)
Nyt taitaa olla viisainta purkaa työvuorta vähän - käännökset odottavat tekijäänsä, ja olisi kyllä mukava saada huomisesta ihan kunnon vapaapäivä ilman mitään velvollisuuksia..! Toivottavasti lukijoiden viikonloppu sujuu myös rauhallisissa merkeissä, palataan taas huomenna asiaan!
torstai 1. joulukuuta 2011
Viikonloppua odotellessa
Onpa taas ollut kiireinen (mutta hyvä) päivä! Olin jo jonkin aikaa ehtinyt olla oikeasti huolissani ensi vuoden tutkimusrahoituksesta, mutta tänään sain tietää, että palkka juoksee vielä ensi syyskuulle saakka. On tämä kyllä melkoista tämä akateeminen pätkätyöläisyys... Työttömyys olisi ilman tätä hieman puskista tullutta rahoitusta ollut edessä jo tammikuun alussa, joten helpotuksen tunne on aika suuri... Onhan minulla käännöstöitä jatkuvasti, mutta ei niistä saa millään raavittua kokoon kunnon kuukausipalkkaa.
Ehdin myös töiden jälkeen kipaista palauttavalle lenkille Paloheinään. Olin valmistautunut poikkeuksellisen huolellisesti syömällä päivän aikana aivan liian vähän ja kompensoimalla tämän juomalla liikaa ennen lenkkiä! Kolmen kilometrin kohdalla tuli sellainen jo tutuksi tullut "o-ou"-tunne, kun yhtä aikaa tuli akuutti tarve päästä vessaan ja samalla kropasta tuntui kertaheitolla loppuvan energia. No, eihän matkaa ollut onneksi jäljellä enää kuin kuusi kilometriä, joten sisulla vain loppuun asti!
Huomenna on taas edessä pitkä työpäivä, mutta illalla näen pitkästä aikaa vanhaa kaveriani. Menemme testaamaan Alppilaan yhtä ruokapaikkaa, minkä jälkeen vuorossa on todennäköisesti muutama olut jossakin. Tämä kaverini on myös paras (ja ainoa) sulkapallokaverini, mutta hänen jalkavammansa vuoksi emme ole tänä syksynä päässeet kertaakaan pelaamaan, mikä on todella harmi. Toivottavasti ensi vuoden puolella pääsemme taas huitomaan stressiä pois. :)
Ai niin, en ole vieläkään ehtinyt syödä mitään lenkin jälkeen! Kävin kotimatkalla hakemassa Subwaysta kinkkusubin, jonka kohtalona on kadota tuota pikaa Laiskurin kitaan. :)
Ehdin myös töiden jälkeen kipaista palauttavalle lenkille Paloheinään. Olin valmistautunut poikkeuksellisen huolellisesti syömällä päivän aikana aivan liian vähän ja kompensoimalla tämän juomalla liikaa ennen lenkkiä! Kolmen kilometrin kohdalla tuli sellainen jo tutuksi tullut "o-ou"-tunne, kun yhtä aikaa tuli akuutti tarve päästä vessaan ja samalla kropasta tuntui kertaheitolla loppuvan energia. No, eihän matkaa ollut onneksi jäljellä enää kuin kuusi kilometriä, joten sisulla vain loppuun asti!
Huomenna on taas edessä pitkä työpäivä, mutta illalla näen pitkästä aikaa vanhaa kaveriani. Menemme testaamaan Alppilaan yhtä ruokapaikkaa, minkä jälkeen vuorossa on todennäköisesti muutama olut jossakin. Tämä kaverini on myös paras (ja ainoa) sulkapallokaverini, mutta hänen jalkavammansa vuoksi emme ole tänä syksynä päässeet kertaakaan pelaamaan, mikä on todella harmi. Toivottavasti ensi vuoden puolella pääsemme taas huitomaan stressiä pois. :)
Ai niin, en ole vieläkään ehtinyt syödä mitään lenkin jälkeen! Kävin kotimatkalla hakemassa Subwaysta kinkkusubin, jonka kohtalona on kadota tuota pikaa Laiskurin kitaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)