Juoksutaukoa

Ensimmäistä kertaa koko syksynä on vähän turhautunut olo. Takareidet ovat nimittäin vieläkin aika kireät, enkä uskalla rasittaa niitä lainkaan. Tänään jää siis kuntonyrkkeily väliin jo ties kuinka monennen kerran, eikä lenkkipoluillekaan ole mitään asiaa. Pitäisi kai olla onnellinen siitä, että jalat eivät sinänsä ole kipeät (eli mitään venähdyksiä ei ole), mutta pakko myöntää, että pikkaisen pistää silti masentamaan. Ehkä huolellisen venyttelyn jälkeen voisi todella rauhallisen lenkin tehdä, mutta ei varmaan ole järkevää riskeerata vakavampia vammoja...

Raihnainen Laiskuri joutuu juoksemisen sijaan
keskittymään elämän mysteerien pohtimiseen.

Eilen sain onneksi edes vähän hyötyliikuntaa! Olin ystäväni muuttoapuna, ja yllättävän hyvin hien sai pintaan ihan vain muuttolaatikkoja purkamalla. Onneksi(!) ehdin paikalle vasta, kun muuttofirman miehet olivat jo ehtineet tuoda suurimmat huonekalut sisälle, sillä en ole ihan varma, olisivatko reidet kestäneet raskaiden esineiden nostelua kovinkaan pitkään. Oli joka tapauksessa mukava olla apuna, ja päivän päätteeksi uuden asunnon onnelliset asukkaat tarjosivat vielä illallisen thaimaalaisessa ravintolassa - talkootöihin saatiin siis vähän rentoutumistakin yhdistettyä!

Tänään pitäisi jaksaa tehdä vielä töitä, mutta illalla on kyläilyn aika. Vaikka ystävien seura mieltä kovasti lämmittääkin, tulee liikunnan puutteesta vähän syyllinen olo: eikö minun pitäisi elää erakkona jossain syrjäisessä maakuopassa ja kieltäytyä kaikista aistinautinnoista varsinkin nyt, kun en pysty hikoilemaan yhtä ainutta leipäpalaa pois? Tästä syyllisyydestä pitäisi päästä eroon. Eihän sillä ole pitkällä tähtäimellä mitään väliä, kuinka muutama päivä menee ilman liikuntaa. Totta kai toivon, että pääsisin mahdollisimman pian taas juoksemaan, ja niin myös uskon. Itse olisin oikein tyytyväinen, jos ensi viikolla olisin jokin arki-ilta taas juoksukunnossa, mutta jos on odotettava pidempään, niin sille ei sitten mitään voi. Pienetkin vammat paranevat valitettavan hitaasti, mutta pahentaa niitä voi hyvinkin nopeasti!

Toivottavasti Laiskurin blogin lukijat eivät kärsi samanlaisista vaivoista, vaan voivat nauttia juoksun huumasta myös tänä viikonloppuna! Juoskaa Laiskurin puolesta pari ylimääräistä kilometriä! :)

Houkutuksia ja niistä selviytymistä

Olen koko syksyn ajan painottanut, että en sinänsä ole laihduttamassa vaan olen muuttanut elämäntapojani terveellisempään suuntaan. Tämän elämänmuutoksen seurauksena painon pitäisi sitten pudota ikään kuin itsestään. Olen vieläkin sitä mieltä, että tämä pitää täysin paikkansa. Mutta yhtä lailla pitää paikkansa se, että joinakin päivinä on epäterveellisiä mielitekoja, jotka toteutuessaan saattavat vetää mielen mustaksi.

Tänään tulin töistä ihan normaaliin aikaan kotiin ja söin päivällistä. Kuitenkin vain tunnin päästä tästä vatsassa alkoi taas kurnia. En oikein tiennyt, mistä oli kyse, sillä olin päivän aikana mielestäni syönyt ihan tarpeeksi. Kaiken lisäksi aloin kaivata vanhaa rentoutumismenetelmääni: olutta ja sanomalehtiä lähikuppilassa. Tiesin kuitenkin jo ennalta, että tuolla reseptillä tulee helposti käytyä myös lähipizzeriassa, enkä haluaisi keskellä viikkoa ajautua tuollaiseen, varsinkin kun viime viikonloppu meni juhliessa. Huonoksi onnekseni minun piti lähteä lähikauppaa pidemmäs hakemaan kaukosäätimeen paristoja, eikä matkalta houkutuksia puuttunut. Lopulta kuitenkin kaupasta tarttui kouraan patterien lisäksi vain Atrian broilerfilee-ateria, joten ihan huonosti en pärjännyt! :)

On jotenkin hämmentävää, kuinka äkkiä ja ennalta arvaamatta vanhat hotkimismekanismit voivat kytkeytyä päälle! Oma osuutensa tässä on varmaan sillä, että en ole tänään pystynyt liikkumaan kunnolla: sekä reidet että vasemman jalan akillesjänne ovat hieman kipeitä. Tuntuu silti uskomattomalta, että on huomattavasti helpompaa elää kurinalaista elämää silloin, kun harrastaa paljon liikuntaa kuin pelkästään levätessä! Ehkä kyseessä on jonkinlainen sijaistoiminta, jonka puuttuminen aiheuttaa heti hankaluuksia. Ikävää joka tapauksessa, sillä levollekin täytyy antaa aikaa, eikä lepo saa aina tarkoittaa pikaruokaa ja olutta.

Karikot on siis tämän päivän osalta väistetty, mutta vielä on näköjään elämänhallinnassa tekemistä! Eihän kaiken tosin kuulukaan olla ihan yksinkertaista, joten eiköhän jatketa hyvillä mielin harjoituksia. :)

Juoksua vai lepoa?

Tämä päivä on mennyt Laiskurilla lähinnä töiden merkeissä, mutta lenkillekin on ehditty! Olin jo haaveillut kiertäväni Paloheinän lenkin kahdesti (yht. 14,4 km), mutta päivän kunto ei kerta kaikkiaan sallinut sitä. Reidet olivat jo toista päivää putkeen aivan voimattomat, ja varsinkin takareidet tuntuivat kireiltä. Voi olla, että huominen kuntonyrkkeily olisi taas viisasta jättää väliin, mutta katsotaan nyt. Joka tapauksessa juoksu oli kaikesta huolimatta tänään paljon mukavampaa kuin eilen, ja keskisykekin pysyi sopivan matalana (148 bpm, keskivauhti 7:22/km).

Laiskurin tuntema yleinen velttous ja voimattomuus johtuu varmaan suurelta osin viikonlopun riennoista ja keikahtaneesta unirytmistä, mutta osansa voi olla myös pienellä ylirasituksella. Vaikka Polarin ohjelmisto väittää harjoituskuormituksen olevan vihreän puolella, on kymmenen vuorokauden ajanjaksoon mahtunut seitsemän lenkkiä, joiden yhteispituus on yli 50 kilometriä. Kun tähtäin on noin sadassa kilometrissä per kuukausi, niin on aika helppo nähdä, että Laiskuri on innostunut hieman liikaa. Mutta perskules, kun juoksemisesta on niin helppo innostua! :) Kaiken lisäksi takaraivossa kolkuttaa koko ajan tieto siitä, että tympeät loskasäät saattavat iskeä milloin hyvänsä, eikä tällaisia idyllisen kauniita syyspäiviä millään viitsisi jättää hyödyntämättä. Ehtiihän sitä tammikuussakin levätä, eikö vain? :)

Tänä iltana Laiskuri aikoo rentoutua kitaransoiton parissa. Pomo sai viime viikonloppuna tietää Laiskurin musiikkitaustasta ja uhkasi, että yksikön pikkujouluissa pitäisi jotain rämpyttää. Gulps! Tämä tietää ankaraa harjoittelua, sillä sormet eivät juokse kaulaa pitkin ihan yhtä näppärästi kuin kymmenen vuotta sitten! Nähtävästi Laiskurin elämä on ollut yhtä alamäkeä: kaikki tuntuu rapistuneen kymmenessä vuodessa, oli kyse sitten fyysisestä kunnosta tai soittotaidosta! No, sovitaan, että Laiskuri on edes vähän viisaampi kuin nuorempana, niin ei jää liian paha mieli. Vaikka totta puhuen fleece-takki vietti myös viime yönsä autossa ja oli tänään taas valmiiksi märkä ennen lenkkiä..! Eli se siitä viisaudesta. :)

Karkeloiden jälkeinen maanantai

Viikonlopun juhlinnan jälkeen on tänään ollut vuorossa todella kova lasku arkeen. Lauantain karonkka venyi aamun tunneille saakka, ja eilinen olikin sitten vain väsynyttä nuokkumista ja päänsäryn parantamista. Asiaa ei auttanut se, että jumituin illalla katsomaan PGA Tourin kauden päätöskilpailua telkkarista (lähetys loppui kolmelta yöllä...) Tänään on kaikesta tästä asianmukaisesti kärsitty: töistä ei tahtonut tulla mitään, ja alkuillan lenkillä tuntui siltä kuin joku olisi imenyt lihaksista kaikki voimat. Kaunis syyssääkään ei saanut Laiskurin fiiliksiä kohotettua!

Laiskuri haluaa katkaista pahansuovilta huhuilta siivet: Kuvassa
EI ole Laiskuri. Kuvan mies on Laiskuriksi aivan liian hintelä.

Lenkillä painoi kuitenkin myös toinen asia: isäni odotti tuloksia ruokatorvesta otetusta koepalasta, joka olisi voinut osoittautua syöväksi. Vein hänet lenkin jälkeen lääkäriin uutisia kuulemaan ja odotin autossa kuin tulisilla hiilillä. Onneksi pelot olivat tällä kerralla turhia - mitään vakavaa ei ilmennyt, ja ainakin toistaiseksi voi elämä jatkua niin kuin ennenkin. Silti kokemuksena koko juttu oli hyvin raskas, eikä ajatus ikääntyvien vanhempien lisääntyvistä vaivoista ole ollenkaan miellyttävä. Mutta sellaista on elämä, ja siihen täytyy vain yrittää sopeutua.

Tänään täytyy yrittää mennä ihmisten aikaan nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi tehdä täyden työpäivän. Töiden jälkeen on sitten pakko ottaa revanssi tämän päivän painajaishölkästä! :) Toivottavasti kroppa ottaa palauttavan ravinnon hyvin vastaan, sillä pidempikään lenkki ei ole huomenna poissuljettu ajatus... Myös uusi lenkkireitti saattaisi piristää kummasti, joten ehkä tässä voisi illan ratoksi tutkailla karttaa!

Kahden kuukauden yhteenveto

Tulihan se viikonloppu sieltä! Aamu meni mukavasti ystävän väitöstilaisuudessa, ja nyt on muutama tunti aikaa toimittaa tyhjää ennen karonkkaa. Sen verran tässä on kuitenkin pientä hääräämistä, että päivälenkki jää väliin, mutta onhan tässä toisaalta jo tullut juostuakin tällä viikolla. Hyvillä mielin voi siis pitää lepopäivän.

Kalenterin mukaan Laiskurin uutta elämää on nyt takana tasan kaksi kuukautta! Toissa viikko oli työkiireiden vuoksi melkoista paahtamista, joten viime päivityksen jälkeen ei ole ihmeempiä tapahtunut - oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa! Vaaka näyttää tällä hetkellä 113,8 kg (laskua kahden viikon takaiseen 0,5 kg) ja vyötäröltäkin on lähtenyt taas puolisen senttiä pois. Yhteensä kahden kuukauden aikana paino on pudonnut 4,3 kg, ja vyötäröltä on lähtenyt samassa ajassa senttejä 4,5. Kunto siis kasvaa, ja paino putoaa! Nyt pitää vain muistaa olla maltillinen, sillä niin mukava kuin sitä olisikin laihtua kilo viikossa, on rauhallinen tahti pidemmän päälle terveellisempää.

Eilen pääsin hyvän ystäväni kanssa kiertämään golfkenttää. Saattoi huonossa lykyssä olla jopa kauden viimeinen kierros, sillä osa kentistä valmistautuu jo kovaa vauhtia talviteloille. Pelasimme tällä kertaa Nurmijärvellä, ja peli sujui vähän kaksijakoisesti. Etuysi kulki vielä tasaista bogey-tahtia, mutta takaysillä energiatasot laskivat ilmeisesti vähän liian alhaalle, eikä vielä tällä hetkellä pelkkänä pilkkeenä silmäkulmassa oleville lapsille jäänyt juurikaan kerrottavaa. Sää oli kuitenkin todella kaunis, ja hyvän seuran ja reippailun yhdistelmäähän ei voita mikään!

Laiskurin pallo lepää avauslyönnin jälkeen tyytyväisenä Nurmijärven
C9-väylällä osaamatta pelätä hetken päästä koittavaa hukkumiskuolemaa.

Nyt taitaa olla lounaan aika. Sitten pitäisi vielä väitöslahjan kylkiäisiksi löytää jostain onnittelukortti, silittää paita jne. Olo on kuitenkin aika mukavan kiireetön, ja elämä tuntuu, taas kerran, oikein hyvältä! :)

Baariin vai juoksemaan?

Laiskurilla on tapana vastata kysymykseen "miksi olet kielentutkija" siten, että "pysyypähän poissa baarista". No, tuo pitää paikkansa vain mitä työaikaan tulee - iltamenot ovat useinkin vieneet Laiskurin oluthanojen äärelle. Tänään voisi kuitenkin kysyä: "miksi juokset", niin että vastaus olisi aivan sama. Alkuillasta tuli nimittäin melkoisen suuri mielihalu siirtyä lähipubin puolelle rentoutumaan oluttuopposen pariin. Ja mikäs siinä, ihan hyvinhän sitä olisi voinut mennäkin ilman suurempia tunnontuskia. Olin kuitenkin jo mielessäni päättänyt, että tällä viikolla lauantai riittää karkkipäiväksi, joten taistelin houkutusta vastaan parhaani mukaan. Lopulta totesin, että on parasta siirtyä kauemmaksi baarin viettelevästä kutsusta, ja mikäpä olisikaan parempi pakopaikka kuin tuttu ja turvallinen lenkkipolku!

Tiesin, että eilisen enkan jälkeen ei kannata lähteä rykimään, joten menin Paloheinän lenkin todella rauhallista vauhtia (54:45, 7:36/km, keskisyke 149). Täytyy muuten mainostaa, että hiekkatiet ovat tällä hetkellä todella hyvässä kunnossa juoksua ajatellen - antavat sopivasti periksi, mutta ovat kuitenkin kyllin jykeviä, niin että askel ei liu'u liikaa. Lämpötilakin oli ihan sopiva, tosin alkumatkasta hieman paleli. Tämä oli kuitenkin, yllätys yllätys, täysin Laiskurin omaa syytä!

Eilisen lenkin jälkihuumassa unohdin nimittäin lenkillä pitämäni fleece-takin autoon marinoitumaan. No, mikäpäs siinä, jos ihan aidosti nauttii siitä, että takki on jääkylmä ja vieläkin omasta hiestä märkä! Onneksi kroppa tuottaa niin paljon lämpöä hölkätessä, että kylmyys unohtuu äkkiä, mutta hetken aikaa oma tyhmyys herätti kyllä, jälleen kerran, aitoa ihmettelyä. :)

Nyt on siis päivän houkutukset voitettu ja on aika levätä vähän. Huomasin, että melko laiskan viime viikon jälkeen olen nyt käynyt viitenä peräkkäisenä päivänä lenkillä (yht. 36 km)! Yllättävän hyvin ovat jalat jaksaneet, ihan ihmetellä täytyy. Huomenna on sitten vuorossa kevyttä kävelyä golfin muodossa, siitä se viikonloppu alkaakin aivan loistavasti!

Välitavoitteen välitavoite

Laiskuri teki tänään muutoksen liikuntasuunnitelmiinsa - kuntonyrkkeily jäi reisijumin pelossa väliin, ja tilalle tuli taas tuttuakin tutumpi 7,2 kilometrin juoksulenkki! Jälkikäteen on todettava, että valinta oli oikea, tai ainakin hyvin palkitseva. Juoksu kulki kuin unelma, ja saavutin taas uuden välitavoitteen - juoksin nimittäin ensi kertaa juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen alle kuuden minuutin kilometrivauhtia! Kaiken kaikkiaan 7,2 kilometriin kului aikaa 42:58 (5:58/km), keskisyke oli 170 ja maksimi 187, joten keskisyke oli itse asiassa sama kuin kaksi ja puoli viikkoa sitten juostussa edellisessä ennätyksessä, johon kului 1:13 enemmän aikaa!

Tieto Laiskurin uudesta ennätyksestä otettiin
maailmalla vastaan pidättyneen tyytyväisesti.

Pyrin tänään juoksemaan mahdollisimman paljon "fiiliksen mukaan". En katsonut ensimmäisen parin kilometrin aikana kelloa/sykettä ollenkaan, vaan menin sitä vauhtia, mikä hyvältä tuntui. Kahden ja puolen kilometrin kohdalla vilkaisin ensimmäistä kertaa vauhtia ja totesin, että olin edellistä ennätysjuoksua puolitoista minuuttia jäljessä. Olen siis tullut viimeiset 4,7 kilometriä aika napakasti! Mukava oli huomata, että ennätys syntyi loppujen lopuksi aika kevyesti ja kone alkoi piiputtaa vasta aivan lopussa. Jaloissa olisi kyllä riittänyt tänään puhtia vaikka mihin, mutta keuhkot olivat sitä mieltä, että nyt on laardia liikutettu tarpeeksi pitkään tuolla vauhdilla. :)

Olen aikaisemminkin puhunut tavoitteista ja niiden hyvistä ja huonoista puolista. Nyt annan itselleni luvan nauttia hyvästä olosta: tästä on hyvä lähteä rakentamaan jatkoa! Ensimmäisenä suurena (juoksemis)tavoitteenahan minulla on päästä kuuden minuutin kilometrivauhtiin kympin lenkillä, vieläpä niin, että se ei tuottaisi kauheaa tuskaa. Tuohon tavoitteeseen on vielä paljon matkaa, mutta kiire ei ole mihinkään!

Nyt sitten nauttimaan laatuajasta: digiboksilla odottaa CSI ja jääkaapissa iltasalaatti! Elämä tuntuu joskus aika hyvältä. :)

Diesel-laiskuri

Hehei itse kullekin! Sunnuntain kauhea tervanjuonti on nyt taaksejäänyttä elämää, ja Laiskuri puhkuu taas menohaluja! Takana on iltalenkit Paloheinässä sekä eilen että tänään, ja molemmilla kerroilla juokseminen tuntui todella hyvältä ja helpolta!

Eilen menin matkan hieman vauhdikkaammin (47:46, 6:37/km, keskisyke 159), kun taas tänään vuorossa oli palauttava lenkki hitaalla vauhdilla (53:41, 7:27/km, keskisyke 151). Kun ajattelee, kuinka vaikeaa sunnuntaina oli, on yhteenveto aika helppo tehdä: Laiskuri on luonnostaan hitaasti syttyvää diesel-mallia! Tuntuu nimittäin siltä, että aina kun olen lähtenyt maltilla liikkeelle, voimat tuntuvat riittävän vaikka mihin. Tämän maltillisen vauhdin ei tarvitse kestää kilometriä pidempään - kunhan vain ei lähde paahtamaan täysillä heti alusta alkaen. Sunnuntaina aloin juosta aivan liian lujaa vauhtia, ja kun tämä virhe oli kerran tehty, ei korkeuksiin noussut syke pudonnut edes alamäissä kuin muutaman pykälän. Ei siis ihme jos väsytti! Vertailun vuoksi maksimisyke tänään oli 166 erään mäen päällä, minkä jälkeisessä alamäessä syke palautui 150:n pintaan. Melkoinen ero! Sinänsähän ei nyt tarvita Mensan jäsenyyttä todetakseen, että "kova alkuvauhti voi kostautua", mutta  ilmiön voimakkuus pääsi kyllä yllättämään ainakin Laiskurin.

Laiskurin massa vaatii kiihtyäkseen aikaa.

Loppuviikko näyttää aika kivalta. Töissäkin on päässyt keskittymään yhteen asiaan kerralla, mikä on heti tuonut mielenrauhaa ihan uudella tavalla! Huomenna olisi vuorossa kuntonyrkkeily, ja perjantaina golfia. Lauantain nyrkkeilyt jäävät ystävän väitöstilaisuuden vuoksi väliin, mutta toivottavasti lauantaina ehtii ennen illan karonkkaa lenkille. Nyt on taas upea olo - ei muuta kuin palautuminen käyntiin iltapalan ja urheiluruudun avulla!

Takaisin lenkkipoluilla

Viikko on taas kuin huomaamatta kääntynyt sunnuntain puolelle - tuntuu oikeasti aivan hurjalta, kuinka nopeasti aika kuluu! Tällä viikolla riesana ovat olleet erilaiset freelance-työt, jotka ovat vieneet leijonanosan vapaa-ajasta. Kyllähän niistä saatavilla tuloilla maksaa sitten esimerkiksi lomaviikon talvella, mutta kyllä ylimääräiset työt muuten vievät iloa elämästä, pakko myöntää.

Liikunta on tällä viikolla ollut vähäistä. Jalat ovat toipuneet todella hitaasti keskiviikon kuntopiiristä, joten olen pitänyt peräti kolme välipäivää liikunnasta - hirvittää itseäkin! Tänään mitta tuli kuitenkin täyteen, ja vaikka varsinkin oikea reisi oli vieläkin aivan jumissa, päätin lähteä kokeilemaan, miltä juoksu tuntuu.

Paloheinässä oli mukava sää, pilvistä ja noin kymmenen astetta lämmintä. Lähdin mielestäni varovaisesti liikkeelle, mutta koska sykemittari ei taaskaan näyttänyt muutaman ensi minuutin aikana oikeita lukemia, taisin kuitenkin innostua vähän liian kovaan vauhtiin. Lopputulos oli itse asiassa aika mielenkiintoinen harha-aistimus: omasta mielestäni lönköttelin koko ajan hidasta tahtia, vaikka todellisuudessa etenin varsin hyvää vauhtia. Tämän ristiriidan seurauksena meno tuntui todelliselta tervanjuonnilta, eikä juoksemisen iloa oikein tahtonut löytyä - luulinhan, että väsyn hitaaseen lönköttelyyn. Loppujen lopuksi 7,2 km meni aikaan 46:21 (6:26/km), mikä taitaa olla kolmanneksi paras aikani tuolla reitillä. Silti vähän harmittaa, sillä päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin tunne, että juoksin rauhallista vauhtia huonosti. :)

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin - nyt ovat lihakset paljon vetreämmässä kunnossa kuin ennen lenkkiä! Lisäksi kehoon on hiipinyt kourallinen endorfiineja; ilmiö, joka aina palkitsee juoksun jälkeen. Se tässä harrastuksessa onkin niin hienoa - vaikka itse suoritus tuntuisikin joskus raskaalta ja turhauttavalta, voi aina luottaa siihen, että jälkeen päin olo on aivan loistava!

Nyt täytyy toivoa, että ensi viikko sujuisi ilman lihasongelmia. Paljon on kiinni keskiviikon kuntonyrkkeilystä. Jos siellä tehdään taas miljuuna U-väistöä, protestoivat reidet aivan varmasti.

Nyt on Laiskurin aika juhlistaa sunnuntai-iltaa ottamalla päikkärit. Aivan pikkaisen jäi töitä vielä illaksi, mutta niihin ei pitäisi tuntia pidempään mennä. Laiskuri toivottaa luolastaan mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

Toipumista

Eilinen meni Laiskurilta täysin töiden ja kuntopiiristä toipumisen merkeissä. Unohdin viimeksi mainita, että kuntopiiriin käytettiin aika reippaasti yliaikaa, minkä vuoksi venyttely jäi kaikkien omalle vastuulle. Tai siis "omalle vastuulle". Ainakaan Laiskuri ei saanut itsestään irti yhden ainoaa venyttelyliikettä, ja siitä ollaankin sitten kärsitty! Tosin niitä U-väistöjä tuli varmasti tehtyä toista sataa, enkä oikein usko, että mikään venyttely olisi reisien rasitustilaan auttanut.

Hyvinä uutisina täytyy kuitenkin todeta, että se pieni vihlaisu takareidessä ei ilmeisesti ole johtanut mihinkään vakavampaan. Silti otan ainakin tämän päivän vielä ihan hissukseen, todennäköisesti huomisenkin. Illalla pääsen tapaamaan pitkästä aikaa parhaita opiskeluajan kavereitani, joten voi olla senkin puolesta viisasta lepäillä huomenna. :) Sunnuntaina on kuitenkin haaveissa pitkä lenkki - toivottavasti jalat vain olisivat samaa mieltä!

Vielä ovat tulevien päivien säätiedotuksetkin näyttäneet suhteellisen hyviltä. Rankkasateita ei ole odotettavissa, ja lämpötilakin pysyttelee päivisin plussan puolella. Tämähän tarkoittaa sitä, että hiekkateillä pystyy vielä juoksemaan oikein hyvin! Olen kuitenkin jo alkanut miettiä, mitä sitten pitäisi tehdä, kun tiet muuttuvat ensin mutavelliksi ja sitten peittyvät lumella (minkä jälkeen niistä kai tehdään hiihtolatuja). Tähän asti olen ajanut aina puolen tunnin matkan lenkkipoluille nimenomaan siksi, että hiekka rasittaa juoksualustana polvia ja muita niveliä huomattavasti vähemmän kuin asfaltti. Pienetkin pätkät, jotka olen asfaltilla juossut, ovat tuntuneet heti aika ikäviltä. Mutta hätä ei ole tämännäköinen - Laiskurilla on kaksikin mahdollista ratkaisua ongelmaan!

Ensimmäinen ratkaisu on uusien juoksukenkien ostaminen. Tähän asti Laiskuri on kirmannut ihan tavallisissa lenkkareissa - ihan hyvissä tosin, mutta ei mitenkään erityisesti juoksulenkkareissa. Selailin vähän joutessani juoksufoorumin keskusteluja, joista kävi ilmi, että saatavilla olisi jos minkäkinlaisia juoksukenkiä erilaisia alustoja varten. Ehkäpä sopivasti pehmennetyllä pohjalla voisi juosta asfaltillakin, ilman että jalat ärtyvät?

Toinen vaihtoehto olisi sitten siirtyä siistin sisäliikunnan pariin. Kuntonyrkkeily jatkuu joulukuun alkuun saakka, minkä jälkeen seuraa kuukauden tauko. Sählyä pääsisin kerran viikossa pelaamaan, mutta tänä syksynä en ole kerennyt kertaakaan mukaan (passiivisuuteni johtuu myös siitä, etten ole halunnut tehdä liikaa treenejä korkealla sykkeellä saman viikon aikana). Sulkapallokaverillani on taas ollut sitkeä nilkkavamma, mikä on estänyt mailapelit täysin.

Juoksua ei kuitenkaan millään raaskisi jättää moneksi kuukaudeksi, vaikka sisällä olisikin! Sukelsinkin interwebin ihmeelliseen maailmaan ja aloin etsiä pääkaupunkiseudulta sisäjuoksuratoja. Ja mitä ihmettä - Esport Arenassa olisi peräti 800 metrin pituinen juoksurata! Vaikka ratajuoksu onkin aika hanurista verrattuna metsän siimeksessä etenemiseen, on se silti paljon parempi kuin ei mitään. Alusta on varmastikin ihan ok ja jalkoja ajatellen tarpeeksi joustava, mutta jonkin verran tuo ratkaisu tulisi maksamaan: kymppikortti juoksuradoille maksaa 75 euroa. Sitten pitäisi tietenkin ostaa juoksukengät sisäharjoittelua varten. Jos joku lukijoista on tuolla käynyt, Laiskuri kuulisi mielellään kommentteja!

Nyt Laiskuri toivottaa itse kullekin säädylle erinomaisen rentouttavaa viikonloppua! Ennen illan rientoja on Laiskurillakin vielä valitettavan iso työvuori odottamassa pöydän nurkalla. :)

Kyykytyksestä seuraa vamma!

No niin, viime päivitystä leimannut huonovointisuus on taakse jäänyttä elämää, ja taas on takana kaksi liikuntarikasta päivää! Eilen tosin meinasi jäädä kaipaamani iltalenkki väliin. Ystäväni oli nimittäin juuri monen huonosti nukutun yön jälkeen lähettänyt väikkärinsä painoon ja aneli töiden jälkeen seuraksi oluelle. Eihän ystävää voi pulaan jättää, joten Laiskuri siirsi luunsa pitkin hampain lähikapakkaan. Ystävä rakas oli onneksi niin väsynyt, että tajusi lähteä pian nukkumaan ja päästi Laiskurin lenkille! :)

Paloheinässä huomasin kuitenkin, että olin iloinnut liian aikaisin sykemittarin uudesta paristosta: laite ei nimittäin vieläkään toiminut. Tajusin, että vika lienee yhtä paljon laitteessa kuin Laiskurissakin - en ollut nimittäin ymmärtänyt, että ehkäpä rannetietokoneen lisäksi myös sykemittarin lähettimen paristo kannattaisi vaihtaa! Tänään sitten menin uudestaan Stockan paristopalveluun, jossa hinnoittelu oli eilistäkin paremmin kohdallaan: 5 euroa paristosta ja sen vaihdosta! Laiskuri hyväksyy tällaisen toiminnan (ja mittarikin heräsi henkiin).

Lenkki sinänsä oli yhtä nautintoa! Hölkkäsin rauhallista vauhtia Paloheinän 7,2 km reitin (50:14, 6:59/km), ja jalat tuntuivat koko ajan aivan loistavilta! On niin hieno fiilis, kun reisistä ei tunnu loppuvan voima silloinkaan, kun ylämäki jyrkkenee jyrkkenemistään! Uusi takkini ei sen sijaan saanut ihan varauksetonta hyväksyntääni: kangas voisi hengittää paremmin. Toisaalta ongelman huomasi vasta lenkin jälkeen, jolloin kyllä tuntui siltä, että "sisällä sataa", eikä lenkin jälkeinen rauhallinen kävely tuntunut kovinkaan kutsuvalta.

Tänään oli sitten taas pienen tauon jälkeen kuntonyrkkeilyn (ja kuntopiirin) vuoro. Pariharjoittelussa keskityttiin taas yläkoukkuihin ja niiden väistöön ns. U-väistöliikkeen avulla. U-väistössä ikään kuin kyykistytään kaverin yläkoukun alitse, ja liike kuormittaa reisiä todella rankasti. Pariharjoittelun loppupuolella tunsinkin pienen vihlaisun vasemman jalan takareidessä. Tajusin onneksi heti muuttaa oma-aloitteisesti treeniä niin, että pystyin jatkamaan harjoitukset loppuun asti. Kuntopiirinkin pystyin tekemään muuten normaalisti, mutta jätin kyykkyhypyt varmuuden vuoksi väliin. Nyt on sitten taas reippailun jälkeen aivan mahtava fiilis! Laiskuri voi hyvillä mielin syödä iltapalaa ja käydä nukkumaan, sillä jälleen on yksi päivä uutta, parempaa elämää takana!

Paristojen lataamista

O-ou, viikko on jo hyvässä vauhdissa, eikä Laiskuri ole lauantain jälkeen päivittänyt kuulumisia! Tämä johtuu osittain siitä, että eilen oli syystä tai toisesta vähän huono olo, eikä mistään oikein tahtonut tulla mitään. Työt jäivät pöydälle odottamaan ja juoksemaan ei ollut mitään asiaa. Tiedä sitten oliko kyseessä jonkinlainen pöpö, mutta tänään on olo onneksi jo parempi! Toivottavasti vointi myös säilyy hyvänä, koska polte päästä juoksemaan on kova. :)

Sunnuntaina pääsin kuitenkin onneksi liikkumaan. Niin kuin jo aikaisemmin kerroin, eräs ystäväni oli kutsunut minut ja toisen yhteisen ystävämme luokseen Ikaalisiin, joten tie vei heti aamutuimaan sinne. Matkalla totesimme jo, että luonto näyttää parhaita puoliaan - ilmeisesti pieni yöpakkanen oli tehnyt väriloistosta entistäkin näyttävämmän! Ikaalisissa pelasimme sitten paikallisella kentällä kierroksen golfia. Kenttä on alun perin ollut yhdeksänreikäinen kokonaisuus, mutta nyt sinne oli rakennettu viisi uutta väylää. Neljä väylää oli sitten kierrettävä kahteen kertaan, jotta 18 reikää saatiin täyteen.

Ikaalisten kenttä on golfarin näkökulmasta miellyttävä: tarpeeksi vaihteleva ja haastavakin. Sunnuntaina sateet olivat kuitenkin tehneet väylistä aika upottavat, mutta mitäpä tuosta. Peli sujui vaihtelevasti: rautalyönnit olivat keskimäärin loistavia, avaukset kauheita. Sellaista tasaista par-tuplabogey-par-triplabogey-tahtia siis. :) Puhuimme kierroksen jälkeen taas golfin herättämistä mielikuvista. Ystäväni kertoi, että Tuusulan kentän laajentamista oli joku paikallinen marjamies vastustanut paikallislehdessä sillä perusteella, että se on raharikkaiden elitistinen laji. Joku lajin harrastaja oli sitten laskenut uisteluharrastukseen vuodessa menevät rahat ja todennut, että ihan yhtä paljon fyrkkaa saa siihen uppoamaan. Jostain syystä uistelua ei kuitenkaan pidetä elitistisenä - miksiköhän?

En kierroksen aikana saanut yrityksistä huolimatta sykemittaria toimimaan lainkaan. Valitin jo kuukausi sitten sen temppuilusta, mutta koska mittari syystä tai toisesta heräsi uudestaan henkiin, en tehnyt asialle mitään. No, nyt ruutuun tuli ihan selvästi pariston loppumista indikoiva kuvake, joten ei tarvinnut enää sen kummemmin miettiä, mistä oli kyse. Kuukausi sitten olin käynyt kultasepänliikkeessä kysymässä pariston vaihtamiseen menevää aikaa, ja tuolloin asia luvattiin hoitaa kahdessa viikossa. Nyt onnistuin kuitenkin bongaamaan netistä keskustan Stockmannilla olevan paristopalvelun (löytyy -1-kerroksesta, elektroniikkaosaston vierestä). Kävelin huonovointisuudesta huolimatta Stockalle, jossa paristo vaihdettiin viidessä minuutissa! Palvelu mainosti olevansa Polarin ja Suunnon valtuuttama huolto, joten jos ei halua odottaa paria viikkoa, kannattaa suunnistaa Stockan kellarikerrokseen. Hintakaan ei päätä huimannut - 15 euroa paristosta ja työstä! Litiumparistot eivät kaupassakaan ihan ilmaisia ole, joten Laiskuri kaivoi lompakkonsa esiin ilman minkäänlaisia vastamutinoita.

Stockmannin paristopalvelun pojat lisäsivät
sykemittariin uutta puhtia Laiskurin odotellessa.

Nyt ei valitettavasti ole enää tekosyitä jäljellä töiden välttämiseksi, joten Laiskurin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja yritettävä illalla päästä taas nauttimaan juoksun tuomasta euforiasta!

Lauantain pitkis

Monipuolinen lauantaipäivä on Laiskurilla nyt puolessa välissä! Aamu meni vielä töiden parissa, mutta puolilta päivin sain laitettua koneen kiinni, ja kas: alkoikin olla jo melkoinen polte päästä lenkkipolulle! Joten ei muuta kuin mars autolle ja kohti Pirkkolaa!

Olin oikeastaan jo eilen päättänyt, että tänään voisi juosta pitkästä aikaa 13,8 km lenkin, mikä vastaa minulle pituudeltaan jo pitkää lenkkiä (oikeat juoksijat puhuvat kekseliäästi "pitkiksestä" - voi näitä veijareita!). Sää oli alusta loppuun saakka aivan loistava, ja ainoa pieni miinus oli se, että nyt oli pakko juosta pitkissä hihoissa (tähän asti olen pystynyt hölkkäämään oikein hyvin pelkässä T-paidassa). Juoksu tuntui hyvin kevyeltä aina kuuteen kilometriin saakka, jolloin tapahtui jo tutuksi tullut ilmiö: pari neitokaista oli juossut Laiskurin melkein kiinni, mutta eivät kuitenkaan sitten menneet ohitse. Näin sivuhuomautuksena täytyy todeta, että ilmeisesti korkeampi voima on kuullut Laiskurin rukoukset perässä juoksevista neidoista - toiveen toteutuspuolessa on vielä kyllä paljon korjaamisen varaa..!

Joka tapauksessa luulen, että tuossa tilanteessa sitä vain alitajuisesti kiristää tahtia niin, että lopulta menee samaa vauhtia takaa tulevien kanssa. Tämä ei tänään ollut kovinkaan hyvä juttu, sillä vauhdin kiristämisen seurauksena syke nousi 170:n hujakoille (josta se ei enää tahtonut palautua alas), ja matkaa oli vielä paljon jäljellä. Viimeiset pari kilometriä mentiinkin sitten aika väsyneinä, mutta maaliin päästiin! Lopputulema oli tänään 1:36:45 (7:01/km), keskisyke 162 ja maksimisyke 178!

Tuolla vauhdilla pääsisi puolimaratonin jo alle kahden ja puolen tunnin - eri asia sitten, jaksaisiko samaa vauhtia ylläpitää vielä 7,3 kilometriä! Tänään ei varmaankaan olisi jaksanut, sillä vauhdinjako oli todellakin arseesta. Silti tämänkin lenkin perusteella voi optimistisesti laskea, että jos kaikki menee hyvin (eli ei tule loukkaantumisia ja paino putoaa tasaisesti), niin kyllä ensi vuonna pitäisi puolimaratonin mennä reilusti alle kahden ja puolen tunnin. Kuinka reilusti - se jää sitten nähtäväksi! :)

Tärkeintähän tässä on, että juokseminen on hauskaa ja palkitsevaa. Aikatavoitteet ovat mukava mauste harjoitteluun, mutta pääasiaa niistä ei ainakaan Laiskurin harrastuksessa tule!

Puhuri-golfia

Yksi Laiskurin työn erityispiirteistä on ns. "akateeminen vapaus". Toisin sanottuna minulla on vain harvoin sellaisia työpäiviä, jolloin pitäisi olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia, sillä usein työt seuraavat kotiin saakka ja työpäivät venyvät pitkiksi. Tänään pääsin kuitenkin nauttimaan akateemisen vapauden hyvistä puolista ja lähdin jo aamusta kiertämään golfkenttää!

Edellisestä kierroksesta oli tosiaan vierähtänyt jo melkoisesti aikaa, mutta siitäkin huolimatta peli sujui tuulisessa säässä yllättävän hyvin - mitä nyt muutama väylä kierroksen keskivaiheilla meni pikkaisen plörinäksi. Pelasimme jälleen Espoon Gumbölessä, ja kivaa oli! Ainoa ikävä asia oli se, että jostain kumman syystä vasemman käden ojentajalihas oli aamusta asti kipeä. En oikein tiedä, missä se olisi oikein voinut ärtyä - ehkä olen vain nukkunut jotenkin hassussa asennossa. Joka tapauksessa päivän yleisin tulos oli bogey, joita taisi tulla kaikkiaan kymmenen... Harmi vain, että keskikierroksen häröily painoi kokonaistuloksen 98 lyöntiin. Mutta golf on niin paljon muutakin kuin tulosurheilua - kyllä taas sielu lepäsi kauniissa maisemissa!

Näkymä Gumbölen ykköstiiltä, josta Laiskurilla ei ollut
minkäänlaisia vaikeuksia draivata palloa raffiin.

Kuntoilun tilastointi koki tänäänkin takaiskun, kun huomasin autossa unohtaneeni sykemittarin rannetietokone-osan (eli sellaisen tavallisen digitaalikellon näköisen härpäkkeen) kotiin. Mutta haitanneeko tuo mitään, vanhasta kokemuksesta tiedän kuitenkin, että kierroksen aikana kului sellaiset 2000 kcal. Olo oli koko kierroksen ajan pirteä, eikä missään vaiheessa tuntunut oikeastaan minkäänlaista väsymystä. On selvästikin ollut hyvä ajatus levätä muutama päivä ja antaa lihasten palautua kunnolla.

Huomenna sitten ensimmäistä kertaa tällä viikolla lenkille! Tavoitteena on mennä rauhallista vauhtia, mutta en ole vielä päättänyt matkaa - vähintään se tuttu ja turvallinen 7,2 km, mutta hieman hotsittaisi juosta pidempäänkin.... Saas nyt nähdä!

Nyt ehtii vielä ennen unen tuloa katsoa kolmannen erän Buffalon ja Anaheimin välisestä ottelusta. Nelonen Pro 2 ei näy minulla normaalisti, mutta tänään on asiat toisin - eipä haittaa Laiskuria, joka on myös jääkiekon ystävä!

Kuuden viikon väliaika

Sateinen työpäivä alkaa kääntyä voiton puolelle, joten on oiva tilaisuus kertoa jälleen painonpudotusuutisia! Kuten jo aikaisemmin totesin, en viitsi lähteä riemuitsemaan tai itkemään yksittäisten päivien lukemia, joten päivitän muutokset painossa joka toinen viikko.

Kaksi viikkoa sitten puntari näytti 116,0 kg - tänään 114,3 kg! Kaikkiaan paino on pudonnut uuden elämän alkamisen jälkeen 3,8 kg, mikä kuudella viikolla jaettuna tekee vähän reilut 0,6 kg viikossa. Samalla on vyötäröltä lähtenyt taas 1,5 senttiä lisää, eli kuudessa viikossa on traania sulanut neljä senttiä! Laiskuri onnittelee itseään!

Laiskurin saavutukset herättävät ansaittua huomiota.

Muuten tästä viikosta on muodostunut todellinen taukoviikko, osin töiden johdosta, osin taas rasittuneen kropan. Jalat tuntuivat eilen kimpaantuneen tiistain asfalttikävelystä sen verran paljon, että jätin illan kuntonyrkkeilyt väliin. Vielä tänäänkään ei ole ihan levännyt olo, joten lepään nyt hyvillä mielin ja liikun sitten viikonloppuna. Sekä huomenna että sunnuntaina on pitkästä aikaa vuorossa golf-kierrokset, ja lauantaina ajattelin käydä juoksemassa, jos olo tuntuu hyvältä (kuntonyrkkeily on siltä päivältä peruttu).

Jännä on ollut muuten taas huomata, kuinka tärkeää lepo on. Nyt kun on muutaman päivän ottanut vähän kevyemmin, tuntuu aineenvaihdunta vilkastuneen kummasti! Onko kyse sitten siitä, että kroppa oli jonkin aikaa vähän ylirasittuneessa tilassa - ehkäpä. Joka tapauksessa hyvä muistutus siitä, että kannattaa treenata maltilla - liika on aina liikaa.

Nyt taidan pakata kimpsut kasaan ja lähteä kotia kohti. Illalla täytyy tehdä vielä vähän töitä, mutta muuten mielissä siintää jo huominen golf-kierros!

Hyötyliikuntaa?

Huhhei! Viime yö meni jostain syystä sängyssä pyöriessä ja unta odotellessa. Todennäköisesti aamumeno valvotti: minulla kun on tapana saada huonosti unta aina silloin, kun aamulla on jotain tavallisuudesta poikkeavaa menoa ja on ihan pakko herätä tiettyyn kellonaikaan. Tänään piti aikaisin aamulla viedä auto vuosihuoltoon, joten lähdin silmät ristissä seitsemän pintaan ajelemaan Konalan Autokeskusta kohti.

Perillä Konalassa totesin olevani niin väsynyt, että pieni kävely tekisi hyvää. Lähdin siis kävelemään takaisin keskustaan päin ja pysähdyin matkan varrella aamukahvilla Pitäjänmäen liikenneympyrän kupeessa olevalla Shellillä (vai onko se nyt Shell - aivan sama). Nautin myös todella maukkaan lautasellisen puuroa vadelmahillolla höystettynä - kyllä kelpasi taas jatkaa matkaa! Loppujen lopuksi kävelin koko matkan keskustaan, joten sellainen reilun kahden tunnin aamulenkki tuli tehtyä. En tiedä oliko tuo erityisen fiksua, sillä olin ihan tavallisissa kävelykengissä liikkeellä... No, ilma oli ainakin jälleen kerran hieno, ja vähästä unesta huolimatta olo on taas virkeä! Oli myös piristävää liikkua pitkästä aikaa ilman sykemittaria, vaikka toisaalta vähän samalla harmittaakin, että jäi pitkä lenkki mittaamatta. :)

Naureskelin tuossa keskustaan päin kävellessäni yhdelle jutulle, josta minua muistutettiin toissapäivän illallisella - ehkäpä sen voi jakaa täälläkin! :) Eräs ystäväni, jonka tapasin pitkästä aikaa sunnuntaina, on Suomen musiikkipiireissä hyvin tunnettu säveltäjä ja muusikko. Olin tuossa muutama vuosi sitten kirjoittanut tekstin yhteen hänen kuoroteoksistaan, ja eräänä kauniina päivänä koitti kantaesityksen aika. Menimme yhdessä kuuntelemaan esitystä ja astuimme rinta rinnan sisään esityspaikan ovista. Oven kupeessa vartonut lipunmyyjä selvästikin tunnisti ystäväni, ja pian lipunmyyntipisteen ohitettuamme takaamme kuului sensaationnälkäisellä äänellä sihisty: "se tuli MIEHEN kanssa..!"

No, nyt ystäväni oli tänä sunnuntaina ollut katsomassa toista kuoroteostaan, tällä kertaa vaimonsa ja toisen yhteisen ystävämme kanssa. Pyrkimyksenä oli kuulemma ollut pistää tuosta kerrasta vielä paremmaksi ja yrittää kasvattaa mainetta entisestään: "se tuli miehen JA naisen kanssa..!" Tällä kertaa ei kommentteja kuitenkaan kuulunut. :)

Nyt täytyy taas palata työn orjaksi, ja illalla on haettava autokin takaisin. Laiskuri köyhtyy mutterien kiristämisestä lähes 500 euroa, vaikka autossa ei mitään vikaa olekaan - olisi varmaan järkevää palata takaisin polkupyörän käyttäjäksi!

Lenkkeilevä herkkusuu

Huuh, nyt on Laiskuria hemmoteltu! Tulin juuri ystävieni luota "iltakahvilta", joka osoittautui neljän ruokalajin gourmet-illalliseksi! Ruoka oli aivan uskomatonta ja hauskaa oli - nyt on taas ikää pidennetty niin, että suupieliin sattuu. :) Saimme myös alustavasti sovittua golf-reissun ensi sunnuntaiksi. Toivottavasti toteutuu, sillä en ole nyt varmaan kuukauteen käynyt pelaamassa, ja viheriöiden kutsu on jo aika houkutteleva... Kohta säät muutenkin kylmenevät, ja kun kentät suljetaan, ei pelaamaan taas pääse kuin vasta vapun tienoilla.

Iltapäivällä kävin jälleen perinteisellä Paloheinän lenkillä. Eilisen ennätyksen jäljiltä pyrin vain pikkaisen palauttelemaan jalkojen lihaksia ja nauttimaan upeasta säästä. Oli taas kerran silkkaa nautintoa hölkätä syksyisen luonnon keskellä! Mielenkiintoista oli myös taas kerran havaita, että vaikka ennen lenkkiä olo oli vähän nuutunut, niin lenkin jälkeen olin taas pirteä kuin peipponen - vieläpä koko loppupäivän! Tällä kertaa kulutin maastossa aikaa 53:58 (7:30/km) ja keskisyke pysyi mukavan matalana (148 bpm). Alun perin olin jo suunnitellut lepääväni tämän päivän, mutta taas kerran hyvä sää ja huomiseksi ennustetut sateet saivat Laiskurin liikkeelle!

Nyt tuntuu pikkaisen jomotusta säärissä, joten lienee viisainta pitää huominen taukoa. Jos malttaisin olla liikkumatta keskiviikkoon saakka, saisin harjoituskuormituksen (Polar) ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan vihreän puolelle. Saapa nähdä, löytyykö sitä malttia vai ei! Tällä viikolla tuli joka tapauksessa juostua enemmän kuin koskaan tähänastisella lenkkeilyuralla (34,8 km), joten kevyempi viikko ei varmastikaan olisi ihan kamalan huono ajatus.

Huomenna on sitten paluu harmaaseen arkeen edessä. Töitä olisi vaikka muille jakaa, mutta ei auta valittaa. Täytyy vain imeä iloa ja voimaa liikunnasta ja kohenevasta kunnosta!

Ennätys kauniina syyspäivänä

Tänään piti olla taas "ihan varmasti" lepopäivä, mutta kuinkas sitten kävikään! Pääsin livahtamaan eilen vieraiden kestitsemisestä suhteellisen aikaisin kotiin, eikä olo tänään ollut lainkaan huono, mitä nyt vähän aamulla väsytti normaalia enemmän. Kauppareissulla totesin, että ilma ulkona on aivan fantastinen - eihän tällaista päivää voi tuhlata sisällä nyhjöttämiseen! Kun jalatkin tuntuivat suhteellisen virkeiltä, lähdin päättäväisesti Paloheinää kohti.

Perillä lämmittelin lihaksia hetken ja napsin pari kuvaakin. Tässä pieni maistiainen niille, joille paikka on vieras:

Paloheinän kahvio, jonka kulmalta lähtee
Laiskurin tyypillinen 7,2 km lenkki.

Lähdin taas varovaisesti liikkeelle, mutta puolen kilometrin jälkeen huomasin, että syke pysyy paljon totuttua alhaisempana (130:n tienoilla). Päättelin tästä, että kroppa voisi tänään vähäisestä levosta huolimatta kestää vähän lujempaakin vauhtia! Lähdinkin sitten etenemään reippaampaa tahtia, pyrkimyksenäni ylläpitää vauhti tasaisena loppuun saakka.

Huomasin matkan varrella, että tulin jokaiselle epäviralliselle väliaikapisteelle nopeammin kuin koskaan aikaisemmin - nyt ei muuta kuin lisää tsemppiä ja uusi ennätys haltuun! Pitkäkosken risteyksessä totesin, että vain totaalinen hyytyminen voi estää reittiennätyksen syntymisen, mikä antoi puuskuttavalle Laiskurille vielä uusia voimia. Vaikka loppukiri ei tällä kertaa mikään valtava ollutkaan, vauhti pysyi tasaisena ja ennätys parani huimasti: vanha enkka oli 46:08, uusi ennätys 44:11 - lähes kahden minuutin parannus siis! Täytyy tosin muistaa, että edellisessä ennätyksessä juoksin puolet matkasta paljon rauhallisemmin. Tänään keskisyke oli 170 ja keskivauhti 6:08/km, mihin olen enemmän kuin tyytyväinen, hyvä hyvä! Pikku hiljaa lähestytään sitä kuuden minuutin kilometrivauhtia!

Tajusin muuten vasta äsken sykemittarin päiväkirjaa täyttäessäni, että tämä edellinen ennätykseni oli niinkin kaukaa kuin tämän viikon maanantailta... Nyt olisi ehkä ihan hyvä mennä ensi viikko taas rauhallisempia lenkkejä ja keskittyä peruskunnon kasvattamiseen. Uusia ennätyksiähän tulee harrastuksen alkuvaiheessa helposti, varsinkin, jos paino putoaa tasaisesti.

Näissä iloisissa tunnelmissa Laiskuri toivottaa kaikille hyvää viikonloppua - toivottavasti mahdollisimman moni pääsee nauttimaan ulkoilusta ja huikeasta syyssäästä! :)