Kaunista huomenta!
Olo alkaa voimistua flunssan jälkeen, enkä eilenkään malttanut olla olematta poissa lenkkipolulta. Lukaisin läpi ostamani kirjan Juoksemisen Taito, jonka on kirjoittanut Marko Kantaneva, ja löysin lopusta mielenkiintoisen harjoitusohjelman niin 10 km juoksua kuin maratoniakin varten. Ohjelmat on räätälöity erikuntoisille liikkujille, ja aika itsestään selvästi luokittelin itseni "aloittelevaksi juoksijaksi".
Huomasin, että Kantanevan arvion mukaan tällaisen liikkuvan perunan maksimivauhti olisi hieman alle 6 min/km. Eipä siis mikään ihme, että väsähdin toissapäiväisellä lenkillä, jossa kiskoin vain hieman yli tuon vauhdin (tai oikeastaan juoksin pari ensimmäistä kilometriä n. 5,5 min/km, minkä jälkeen hiljensin vauhtia). Eilen sitten tästä viisastuneena päätin juosta Petikon 4,7 km lenkin niin hitaasti kuin pystyin. Petikon lenkki sijaitsee nimensä mukaisesti Petikossa, joka on Vantaalla, Martinlaakson ja Kehä III:n kupeessa. Lenkki on sopivan pitkä kevyeen harjoitteluun, mutta varsinkin ensimmäinen puolikas (vastapäivään juostessa) on jyrkkien mäkien vuoksi vähän rankka. Lönköttelin matkan joka tapauksessa aikaan 37:41, mikä vastaa karvan yli 8 min/km vauhtia. Ja tämä siis niin hitaasti kuin pystyin.
Mukavinta lenkissä oli kuitenkin huomata, että tuollaisessa rauhallisessa vauhdissa ei kunnolla väsy ja että juoksemisesta nauttii. Sykkeetkin pysyivät (minulle) kohtuullisesti 140 ja 150 välillä tasamaalla. Maksimisykkeeni on vähintään 200 (mitattu sählypelissä), joten nuo eivät ole vielä ihan kamalan korkeita lukemia - kertovat toki omaa kieltään huonosta kunnosta.
Kaikkein vaikeimmalta tuntuu tässä alkuinnostuksessa malttaa ottaa rauhallisesti. Tiedän, että jalkani eivät kestä pitkiä matkoja tai kovaa vauhtia. Tiedän, että yskin keuhkoni pellolle viiden minuutin jälkeen, jos yritän ylläpitää 5 min/km vauhtia kympin lenkillä. Silti haluaisin näin tehdä. Ihminen on tyhmä, ja joskus vain tiukka itsekuri pelastaa tuholta. En ole tähän asti voinut itsekurillani juurikaan kehuskella, mutta nyt kannattaa olla tarkkana. Suurin pelkoni on urheiluvammat - penikkatauti tai polvikipu, jotka keskeyttäisivät juoksun huuman välittömästi.
Mutta edetään positiivisesti! Tänään olisi muuten lepopäivä, mutta huomenna on illalla maailmanparannuksen (ja muutaman oluen) vuoro, joten ehkäpä tuollainen kevyt vitonen ei haittaisi. Jalat tuntuvat yllättävänkin freeseiltä ja sää näyttää kauniilta, joten menoksi vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti