perjantai 14. joulukuuta 2012

Hengissä ollaan!

Huuh! Tässä on aivan mahdottoman huono omatunto, kun blogin pitäminen on jäänyt koko syksyn osalta aivan hunningolle. Tuhma Laiskuri, ei joululahjoja tuollaiselle rontille!

Pari viime kuukautta ovat menneet liikunnan osalta valitettavasti tosi passiivisesti. Onneksi sain vihdoin vanhan sulkiskaverini kiinnostumaan pelaamisesta, ja ensi viikolla päästään toivottavasti huhkimaan stressiä pois, jos hän vain ehtii parantua flunssastaan. Juokseminen on ollut nyt jonkin aikaa täysin jäissä, ja nyt tuntuukin siltä, että aika/energia riittää paremmin syömisen tarkkailuun ja juuri tuollaiseen satunnaiseen liikuntaan. On ihan omaa luonteen hölmöyttä, mutta en ole koskaan oikein innostunut talviliikunnasta, mutta jotenkin pitäisi kuntoa tietenkin hoitaa. Tavoitteet ovat sikäli ihan muuttumattomia - kesällä uutta puolikasta putkeen ja toivottavasti paljon paremmalla ajalla kuin nyt syksyllä! :)

Vaikka vannomatta onkin paras, täytyy ehdottomasti löytää enemmän aikaa ja intoa blogin päivittämiseen. Toivottavasti lukijakaverini ovat nauttineet syksystään ja päässeet Laiskuria paremmin myös liikkumaan!

3 kommenttia:

  1. Heipä hei! Kiva että olet kuitenkin löytänyt takaisin tänne!

    VastaaPoista
  2. Olihan tässä taukoa jo ihan kylliksi - kiva kun kävit heippaamassa! :)

    VastaaPoista
  3. Sulkkis on <3.

    Syksy oli liikunnallinen, joulun aika ei. ;) Nyt taas kohti kevättä ja kesää, terästäytyen ja uusia tavoitteita asetellen.

    Olkoon vuotesi onnellinen ja sisältyköön siihen sinulle tärkeitä asioita!

    VastaaPoista