tiistai 19. helmikuuta 2013

Kävelyä ja telkkaria

Laiskurin päivät ovat jatkuneet kiireisinä, eikä mitään erityisen fantsua tai ikävää ole päässyt tapahtumaan. Kävelyprojekti etenee aikataulussa, vaikka viime viikolla peräti kolmena iltana oli jotain ohjelmaa. Onneksi sunnuntaina oli jokin ihme energianpuuska, ja päivälenkin lisäksi myös illalla oli hyvä ulkoilufiilis - näin viikon tavoite (neljä kävelylenkkiä + sulkkis) täyttyivät kaikesta huolimatta!

Eilen oli töiden jälkeen tosi vetämätön olo, ja päikkäreiden jälkeen en jaksanut enää lähteä ulkoilemaan. Olotilaan vaikutti varmasti työpäivän päätteeksi ollut kolmen tunnin intensiivinen kokous, mutta jotain pientä pöpöäkin saattaa olla liikkeellä... Laiskurilla on ikävä tapa saalistaa flunssan kylkiäisinä silmätulehdus, ja nyt on parin päivän ajan ollut pikkaisen sensuuntaisia oireita. Onneksi on vielä vanhaa lääkettä jäljellä, täytyy vain toivoa, että se tehoaisi vielä.

Katsoin toissapäivänä ensimmäistä kertaa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -nimistä ohjelmaa. Jäipähän taas ristiriitaiset fiilikset, vaikka sinänsä itse laihduttaja oli sympaattinen kaveri! Noita ohjelmiahan on monenlaisia, mutta ainakin tuossa tuntui siltä, että ihan sataprosenttisen hyvissä käsissä ei kaveri ollut. Vaikea sanoa, mitä kulissien takana tapahtui, mutta itse Jutta ei tehnyt mitenkään lähtemättömän pätevää vaikutusta, kuntosalista vastanneesta hominidista puhumattakaan.

Jutan kuntosalivalmentaja nostanee penkiltä Laiskuria enemmän.

Vaikka itse päähenkilö pudottikin painoa lähemmäs 40 kiloa puolen vuoden aikana ja kasvatti samalla kunnioitettavasti lihaksia, oli tarinalla taas esim. Suurimmasta pudottajasta tuttu kääntöpuoli: mies lopetti melko pian päivätyönsä ja paransi kuntoaan käytännössä työkseen. Herää kysymys, miten arki kohtelee sitten, kun on mentävä taas töihin. Erään ystäväni kaveri oli ollut vuosia sitten Suomen Suurimmassa pudottajassa mukana ja laihtunut sen aikana kymmeniä kiloja. Ohjelman loputtua kilot tulivat vuoden aikana korkoineen takaisin - tuttua varmasti tosi monelle, ainakin Laiskurille. Arjen työt ja stressi vievät veronsa, mutta silti sitä on vain yritettävä, ei auta!

Mutta ovat nuo ohjelmat silti koukuttavia, ja niistä voi saada paljon tsemppiä! Ainakaan Laiskuri ei pystyisi mussuttamaan sohvalla sipsejä samalla kun joku treenaa telkkarissa kieli vyön alla. :)

Täältä tällä kertaa tähän - jatketaan taas liikunnallisissa merkeissä!

P.S. Kävelyjä jäljellä ennen vappua: 35

P.P.S. Kaneli oli myöntänyt Laiskurille tunnustuksen - nöyrä kiitos! Laiskuri ei ole oikein perillä näistä blogimaailmassa liikkuvista tunnustuksista, joten tasapuolisesti terveisiä kaikille mahtaville bloggaajille!

7 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tuohon Jutan ohjelmaan liittyen sen verran, että kyseinen kaverihan ei todellakaan lopettanut päivätyötään vaan menetti työpaikkansa. Tai näin ainakin hän itse ohjelman loppupuolella sanoi puhuessaan siitä, miten treenaaminen on tuonut hyvää vastapainoa elämässä eteen tulleille vastoinkäymisille. Vai miten monen rekkakuskin uskot pystyvän noin vain lopettamaan työt ja keskittymään laihduttamiseen? :) Suurin pudottaja on sitten asia erikseen.

    En nyt sano että ohjelmassa saati Jutassa mitään erityisen hienoa olisi, mutta en kyllä tiedä millaiset sitten olisivat "sataprosenttisen hyvät kädet", kun kyseessä on kuitenkin tavallista arkea elävien ihmisten valmentamisesta eikä mistään Suurin pudottaja -laihdutusfarmilla kisailusta.

    Mutta se Jutan superdieeteistä, tsemppiä sinulle omassa elämäntapamuutoksessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksena ei suinkaan ollut esittää haudanvakavaa kritiikkiä - tuo blogissa oleva löpinä vastaa lähinnä mielipidettä "en ole ihan varma tykkäsinkö". :)

      Aivan hyvin voi olla niin, että ohjelman rekkakuski menetti työpaikkansa ja käsitin asian väärin. Jos oikein muistan/ymmärsin, niin hän siirtyi hoitamaan ohjelman teon aikana kuolleen isoisänsä metsiä, ja ehkä tästä syystä minulle jäi sellainen fiilis, että kyseessä oli oma valinta. Tosi sympaattinen kaveri hän joka tapauksessa oli, ja puolen vuoden aikana tapahtunut muutos oli ihan huikea!

      Pointtini tuossa höpötyksessäni oli siis vain se, että jos kalenteri on mistä syystä tahansa tyhjä, on paljon helpompi löytää aikaa kuntosaliharjoittelulle ja lenkeille ym. Mitä sitten tulee Jutan ja kumppaneiden ammattitaitoon, niin eihän sellaista voi oikeasti arvioida tunnin ohjelman perusteella. Jos nyt ihan veikata pitäisi, niin todennäköisesti he kaikki osaavat hommansa hyvin - ruudun kautta välittynyt fiilis vain oli paikoitellen (Laiskurin mielestä) pikkaisen hassu! :)

      Kiitoksia toivotuksista, tsemppiä tarvitaan, jotta tästä jotain tulisi! :)

      Poista
    2. Päätin huvikseni katsoa osan tuosta jaksosta netistä uudelleen, ja isoisän kuoleman yhteydessä kertoja tosiaan sanoo miehen päättäneen, että rekkakuskin työt on lopetettava. Toisaalta loppupuolella mies itse puhuu menetyksistään, ja toteaa että "samaan syssyyn meni työpaikka ja vaari". Saatoin siis olla väärässä, pahoittelen :)

      Varmasti työelämä tuo omat haasteensa ravinnosta ja liikunnasta huolehtimiseen, mutta kyllä kaikki on lopulta kiinni omasta asenteesta ja itsekurista. Itse olen huomannut, että kun asettaa nollatoleranssin suunnitelluista treeneistä lipsumiselle (treenipäivät kannattaa aina päättää etukäteen!), on paljon helpompi pysyä ruodussa. Eihän lenkin aina tarvitse olla kovin pitkäkestoinen, pääasia että on saanut ylitettyä kynnyksen lähteä liikkeelle! Älä sinäkään anna itsellesi lupaa piiloutua työkiireiden taakse :)

      Poista
    3. Ei hätää, Laiskurin muisti on tällaisissa asioissa ihan reikäjuustoa. :)

      Nollatoleranssi ratkaisee ihan varmasti kaikki ongelmat, jos sellaiseen vain pystyy (Laiskuri ei ole ainakaan vielä pystynyt)! Mutta ihan oikeassa olet: ongelmat on aina helppo ulkoistaa, ja kun työelämää on (toivottavasti) edessä vielä 30-35 vuotta, niin ei töiden voi antaa tulla terveellisten elämäntapojen tielle.

      Mukavaa (kohta) alkavaa viikonloppua ja liikkumisen riemua sinne, missä lienetkin! :)

      Poista
  2. En ole katsonut kyseistä ohjelmaa, vaikka kait voisi olla ihan mielenkiintoista, parhaimmillaan jopa motivoivaa. Toisaalta taas oma tapa elämäntapamuutoksissa tuntuu juuri nyt itselle parhaalta, sopivalta ja toimivalta. Tosin sitä orjapiiskuria aina välillä kaipaan, vaikkakaan en. ;)

    Työ- tai opiskeluelämä sekä niiden ympärille rytmittyvä vuorokausirytmi voi olla mahdollistava, helpottava, mutta toisinaan myös estävä (tai ainakin hankalaksi tekevä) tekijä elämäntapamuutosta ajatellen. Itselleni ainakin kolmivuorotyö on välillä juuri se säännöllisen liikunnan mahdollistava ja toisena päivänä oikeasti ihan mahdottomaksi tekevä (vaikkapa yövuoroväsy). Tästä aiheesta olen kirjoittanut postauksen, jota en ole vielä kuitenkaan julkaissut. :)

    Toisinaan tuntuu, että muutoksen on oltava radikaali, jotta se kestää nekin laiskuuspäivät, jolloinka liikkumiset ja syömiset menevät huonommin. Toisaalta taas tuntuu, että muutosten pitäisi olla riittävän pieniä, jotta ne olisivat mahdollisia niinä huonoinakin päivinä. Epäselvästi sanottu. Sanokaa, jos epäymmärrettävää.

    Mukavaa loppuviikkoa ja onnistuneita olotiloja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän on löytää nimenomaan se oma tapa toimia. Minulle ei sovi sellainen "joka aamu klo 8" -meininki, koska en ole sellainen ihminen muutenkaan (se on toisaalta harmi, mutta minkäs teet). :) Ja työthän eivät sinänsä häiritse kuntoilua, mutta töiden epäsäännöllisyys kyllä, niin kuin sinullakin.

      Hyvää viikonloppua Kanelille, nyt on jo perjantai - jee! :)

      Poista
    2. Jee, jee! ;) Viikonloppu sujuu töissä, koska nyt on ollut pari vapaapäivää yövuorojen jälkeen. Tulin juuri juoksemasta, vapaa mahdollisti sen. :) Työaamuna ei olisi onnistunut.

      Nauti viikonloppuvapaastasi! Aurinko saattaa paistaa. Mieleen ainakin! :)

      Poista