maanantai 7. marraskuuta 2011

Sumujuoksu

Tänään oli vuorossa eilisen pitkiksen jälkeinen palauttelulenkki sumuisessa Paloheinässä. Tai siis "palauttelulenkki", sillä eihän Laiskuri nyt millään osaa pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa! Kaikki näytti vielä suhteellisen hyvältä viiteen kilometriin saakka, jolloin jouduin pysähtymään hetkeksi auenneita kengännauhoja solmimaan. Jostain syystä tähän kuluneet 15 sekuntia alkoivat harmittaa niin paljon, että kiristin vauhtia selvästi. :) Eihän siinä sinänsä mitään, sillä pääsin jotenkin sellaiseen "flow"-tilaan, jossa voimat tuntuvat riittävän mihin tahansa! Aika hieno fillis, täytyy sanoa. Tulinkin vikat pari kilometriä huomattavasti alkuvauhtia lujempaa, ja 7,2 km "palauttelulenkin" loppuajaksi tuli 46:15 (6:25/min).

Vaikka palauttelun kanssa olikin nyt vähän niin ja näin, oli silti mukava huomata, kuinka paljon kunto on parissa kuukaudessa parantunut. Harjoituspäiväkirjan mukaan juoksin saman matkan 15. syyskuuta 15 sekuntia hitaammin, mutta keskisyke oli tuolloin 170 (tänään 158). Jotain on siis näinkin lyhyessä ajassa ehtinyt tapahtua! Parhaiten kunnon kohentumisen huomaa ehkä siinä, että hitailla lenkeillä ei tarvitse keskittyä hengittämiseen lainkaan - kunhan muistaa aukoa silloin tällöin suutaan. Vauhtikestävyydessä on myös tapahtunut parannusta: kirit lähtevät vaivattomammin, ja kyllähän esim. viime viikon vitosen enkkakin kertoo jotain.

Juoksukunto on siis paranemaan päin, mutta paino ei ole laskenut ihan samassa suhteessa. Itse asiassa pariin viikkoon ei ole sillä rintamalla tapahtunut yhtään mitään. Vaikka tuohon aikaan mahtuukin lähes viikon liikkumattomuus ja aika iso työstressi, en ole silti ihan tyytyväinen edistymiseen (tai pikemminkin sen puutteeseen). Parina päivänä, muun muassa eilen, on käynyt niin, että myöhään illalla tulee yllättävän kova nälkä. Ja ei, kyse ei ole mistään mieliteosta, vaan ihan oikeasti nälästä. Ja koska viimeiseen asti haluaisin välttää sitä, että elämäntapamuutoksesta tulisi laihdutuskuuri, olen syönyt sen verran kuin nälkätila on edellyttänyt. Täytyy kyllä vähän analysoida, mistä tällainen nälkä tulee. Ehkä olen syönyt liian epäsäännöllisinä aikoina?

Nyt on joka tapauksessa välipalan ja levon vuoro. Seitsemältä näyttäisi tulevan mielenkiintoisen oloinen Prisma-dokkarikin... Huomisesta tulee iltamenojen vuoksi lepopäivä, mutta keskiviikkona on lenkki taattu, jos vain jalat ovat samaa mieltä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti