tiistai 22. marraskuuta 2011

Palauttelunautintoa

Miksi juoksu ei voi aina tuntua yhtä ihanalta kuin tänään? Sain freelance-hommat jo alkuillasta pakettiin, ja lähdin suurin piirtein suorilta jaloilta kohti Paloheinää. Jo matkalla oli mukavan rentoutunut olo, kun tiesi työstressin edes vähäksi aikaa pikkaisen helpottavan. Tuo rentous jatkui kaikeksi onneksi myös lenkillä - loppumatkasta pääsin taas sellaiseen loistavaan flow-tilaan, jossa askel vain pitenee pitenemistään, eikä juoksun rasitus tunnu missään! Menin tänään kyllä muuten hyvin rauhallista vauhtia, mutta tämän flow'n asiosta pari viimeistä kilometriä kulkivat suht rivakasti. Tämän päivän speksit näyttivät loppujen lopuksi tältä:
  • Matka: 9 km
  • Aika: 01:03:15
  • Keskivauhti: 7:02/km
  • Keskisyke: 159 bpm
Jos mietin yhtä tavoitteistani, eli sitä, että pystyisin juoksemaan ilman suurempia kuoleman oireita 10 km tunnissa, niin tämän päivän perusteella on todettava siihen olevan vielä pitkä matka. Vaikka keskisyke olikin tänään minulle ihan kohtalainen, niin keskivauhdin painaminen kuuteen minuuttiin per kilometri vaatii paljon töitä ja ennen kaikkea painon putoamista. Jokainen ylimääräinen kilo hidastaa menoa, joten nyt kun kunto on selvästi harjoittelun myötä parantunut, täytyy keskittyä entistäkin paremmin järkevään ruokavalioon.

Ruokavaliosta tulikin mieleen Laiskurin elämää aika hyvin kuvaava tilanne. Ostin nimittäin muutama viikko sitten Hakaniemen Ääs-marketista sellaisen Primulan valmistaman valmiiksi pakatun lasagne-annoksen. Annos oli Laiskurin mielestä hyvin maukas, eikä siinä ollut kuin n. 350 kaloria. Riemuitsin jo, että tästähän tulee passeli palautusruoka Laiskurille! No, ehdinpä sitten ostaa tuon kerran lisäksi peräti yhden vastaavan pakkauksen: kaupassa oli nimittäin tänään ilmoitus, että Primulan herkkutehtaan konkurssin johdosta annosten valmistus on ainakin toistaiseksi loppunut. Se siitä kevyestä herkuttelusta sitten! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti