keskiviikko 15. elokuuta 2012

Töitä, töitä, töitä...

Blogin päivittäminen on jäänyt hyvin vähille viikon aikana, ja syykin on selvä. Työt ovat vieneet Laiskurista kaikki mehut, eikä aikaa (tai energiaa) ole jäänyt itsetään huolehtimiselle. :( Opetusta on ollut kahtena iltana viikossa (tällä viikolla kolmena), ja pelkästään tuo vastaa jo lähes esim. yliopistonlehtorin työtaakkaa. Tuon päälle on sitten ollut tutkimuksen tekemistä ja ensi viikon konferenssiin valmistautumista. Epäsäännöllistä, turmiollista, tylsää!

Ensi maanantaina on siis edessä lähtö Zürichiin, jossa on iso oman alani konferenssi. Oma esitelmäni on onneksi jo tiistaina, joten stressitasot ovat loppukonferenssin ajan onneksi matallalla. :) Vaikka matkasta tulee todennäköisesti kiva ja mielenkiintoinen, odotan jo innolla seuraavaa viikonloppua, kun elokuun hullu kiire vaihtuu normaaliin arkeen, jossa on hyvää aikaa käydä juoksemassa, eivätkä epäsäännölliset ruokailutkaan ole uhkana.

Sitä odotellessa on kuitenkin jatkettava töitä vielä puolitoista viikkoa. Jos kaikki menee aivan loistavasti, voisi matkaa ennen keritä vielä lenkillekin, joten nyt hihat heilumaan! :)

9 kommenttia:

  1. ainahan sitä voi ottaa lenkkarit reissuun mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta - valitettavasti ohjelmaa on joka päivä ajalle 9-19, joten hankala on löytää aikaa lenkille. Mutta ehkäpä otan varmuuden vuoksi lenkkarit laukkuun! :)

      Poista
  2. Kannattaa :) Olin itsekin pitkään sitä mieltä, että työt estää liikunnan, mutta sitä huomasin, että ne on vaan tekosyitä. Nykyään ei ole ihan yksi tai kaksi seminaari, kun aamuseitsemältä suhahdetaan lenkille, tai sitten ennen illallista.

    Mutta toki sitä on niin intensiivisiä päiviä ettei ehdi. Mutta loppujen lopuksi aika vähän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en kauniista ajatuksista huolimatta ole vielä koskaan saanut itseäni aamulenkille, olen niin iltaihminen. :) Mutta iltalenkki voisi olla mahdollinen - ja jos ei juoksemaan pääse, niin aina voi kävellä kaupungilla. Zürichissä kuulemma riittää mäkiä kivuttavaksi...

      Poista
  3. Toimintaa tuntuu riittävän, mutta onneksi normiarki on noin lähellä. :) Tsemppiä haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, syyskuusta on tulossa hyvä! :) Vähän aikaa tarvitaan kuitenkin vielä tuota tsemppiä, joten kiitos siitä!

      Poista
    2. Muistathan millä meidän syyskuumme alkaa? ;)

      Poista
    3. Voi Kaneli, inhorealistisesti täytyy todeta, että tuskin lähden Varalaan. :( Elokuu on mennyt niin pieleen lenkkeilyn suhteen, että ei ole mitään asiaa radalle! Aiotko itse juosta, vai menetkö vain tapaamaan blogi-tuttuja?

      Poista
    4. Jaa-a, katsotaan! :) Yritystä on.

      Poista