tiistai 6. maaliskuuta 2012

Paluu juoksupoluille

Viikko on taas hyvässä vauhdissa, ja vähän vaisujen päivitysten jälkeen Laiskurilla on tällä kertaa mukavaakin raportoitavaa! Otin nimittäin sunnuntain blogipäivityksen jälkeen itseäni niskasta kiinni ja lähdin pitkästä aikaa lenkille! Ajattelin, että kevään tuloa ei oikein auta jäädä odottelemaan, eikä liikkumattomuudesta ole kuin haittaa - ainakin minun on hyvin vaikea pysyä hyvässä kunnossa (ja pitää paino kurissa) pelkän ruokavalion avulla. Ajattelin minimoida jäisen asfaltin aiheuttaman tärinän juoksemalla rentoa vauhtia suht lyhyen lenkin, jotta jalat eivät ihan heti hajoaisi.

Vaikka tauon jälkeen juoksu aiheuttikin kropalle pienen shokin, kaikki meni loppujen lopuksi ihan kivasti. Niin kivasti, että nyt on jo kolmas iltalenkki takana! Olen kiertänyt maltillista 4,7 km matkaa Katajanokan ympäri, ja ainakin tämän tuntuvat koivet kestävän varsin hyvin. Ja tokihan jalatkin sopeutuvat kovaan juoksualustaan, kunhan muistaa edetä tarpeeksi maltillisesti. Mukavaa tällaisessa pienessä lenkissä on sekin, että palautumisaika tuntuu olevan hyvin lyhyt: tänäänkään eivät edellisten päivien hölkät tuntuneet oikeastaan missään.

Nyt on itse asiassa tosi hyvä fiilis, ja kesän lenkit, uudet enkat ja puolimaraton välkkyvät mielessä!

Nyt on pienen iltapalan vuoro, huomenna sitten taas asfalttia tallomaan! :)

P.S. Tämä on Laiskurin juoksublogin sadas postaus - paljon kiitoksia kaikille lukijoille ja tsemppaajille!

4 kommenttia:

  1. Kivaa, että olet päässyt palailemaan juoksupolulle, ja totta tuo, että turha niitä ideaaleja kelejä on jäädä odottelemaan: aina on olosuhteissa kuitenkin jokin pielessä. ;D

    VastaaPoista
  2. Totta, totta. :) Vähän pääsi mieliala valahtamaan tuonne "juoksemisen täytyy olla aina kivaa" -puolelle, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole oikein hyvä juttu!

    VastaaPoista
  3. Hei
    Tiedätkö mikä on Katajanokan ympärys kilometreissä, kun kiertää ihan rantoja pitkin pohjoisessa ja idässä, etelässä Grand Marinan ohi silloille, josta Sipulin editse taas rantaan. Itse juoksen kyseistä reittiä ja olisi kiva tietää kuinka pitkä yksi kierros on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tulee n. 2,8 - 3,0 km riippuen siitä, juokseeko Kanavakatua Grand Marinan takaa vai Katajanokanlaituria hotellin editse (ja kuinka tarkkaan niitä rantoja halailee). Kiva reitti, vaikka itse näin kesällä kuljenkin lähes pelkästään hiekkateitä! :)

      P.S. Täältä pystyt mittailemaan omia juoksumatkojasi. :)

      http://www.gmap-pedometer.com/

      Poista