sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kävelyhölkkä

Taas on muutama työntäyteinen päivä takana, mutta liikuntaakin on onneksi ehtinyt harrastaa! Perjantaina avasin parin ystävän kanssa golfkauden, ja oli kyllä aivan upea pelata! Ilma oli kaunis, ja pelikin sujui aika hyvin. Nyt kun ehtisi edes kerran viikossa kentälle... Siitä olisi iloa sekä painonhallintaan että hermojen hallintaan... :)

Tänään oli pakko käyttää muutama tunti opiskelijoiden harjoitustenttien tarkastamiseen, mutta illansuussa ehdin Paloheinään. Nyt tiet olivat jo täysin sulia, joten olosuhteita ei auta enää syyttää. Koska viimeksi koivet vähän nikottelivat, ajattelin tänään vain kävellä rauhallisesti 9 km lenkin. Päätös oli varmastikin ihan oikea, sillä jopa kävellessä sääret tuntuivat vähän aroilta ensimmäisten kilometrien ajan. Viiden kilometrin kohdalla jalat tuntuivat onneksi jo sen verran vetreiltä, että uskaltauduin hölkkäämään 2,5 km, minkä jälkeen kävelin loppujäähdyttelyksi loput pari kilsaa. Nyt on jaloissa oikein hyvä fiilis, joten tyytyväisyyteen on aihetta!

Huomenna sitten onkin vuorossa tämän päivän hyödyn tuhoaminen työkaverin vappupirskeissä. Kivaa varmasti on, mutta onneksi vappu on kuitenkin vain kerran vuodessa! :) Iloista vappua myös kaikille lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Siitä se lähtee Laiskurin juoksu- ja golfkausi! ;) Kiva oli lukea, että jaloissa oli lenkin jälkeen hyvä fiilis. Jospa se säilyisi ja pääsisit nauttimaan juoksun tuomasta huumasta!

    Vappuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Kaneli! Täytyy jostain vain ostaa kahmalokaupalla malttia, jotta malttaa ottaa edes muutaman viikon vähän rauhallisemmin ennen tahdin kiristämistä. :)

      Poista