perjantai 4. toukokuuta 2012

Siitepölyn juhlaa

Taas on kaksi 7,3 km kävelylenkkiä takana, ja olo on koipien puolesta aivan mainio! Harmi vain, että yleisfiilistä latistaa koivun siitepölyallergia, josta Laiskuri on saanut nauttia jo lapsesta saakka. Lenkkipoluthan eivät ole mitenkään ideaalipaikkoja allergikolle, mutta tämän hinnan olen kyllä valmis maksamaan siitä, että jalat tottuvat taas tauon jälkeen liikuntaan. Ainoaksi ongelmaksi alkaa muodostua kohta se, että millään ei malttaisi pitää taukopäivää! Onneksi kävely ei kuormita jalkoja niin pahasti kuin juoksu, mutta olisihan se hyvä välillä levätäkin.

Ajoin muuten kotimatkalla Hjalliksen hallin ohitse, jossa oli juuri silloin meneillään Kanadan ja Slovakian välinen lätkämatsi. Ei sen puoleen, että tätä olisi mistään huomannut. Areenan pihalla oli ehkä parikymmentä ihmistä ja pari poliisiautoa, mutta muuten eivät MM-kisat olleet saaneet ihmisiä liikkeelle. Laiskurikin voisi ihan mielellään mennä jotain Suomen peliä katsomaan, mutta 150 euroa piippuhyllypaikasta on kyllä vähän liikaa...

Viikonlopusta on tulossa mukava: huominen on täysin menoista vapaa! Jos koivet eivät vihoittele, on vuorossa jälleen kävelyä. Sunnuntaina on sitten edessä aikainen herätys golfkierrokselle, eikä sen ihmeempää menoa silloinkaan ole. Luksusta! Kun sain vielä artikkelinkin eilen lähetettyä julkaistavaksi, niin hämmentävän stressitön fiilis on juuri nyt. Toivottavasti Suomi hoitaa illan pelissä Valko-Venäjän tyylillä, niin ei tarvitse sen takia alkaa stressata..! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti