lauantai 29. lokakuuta 2011

Juoksutaukoa

Ensimmäistä kertaa koko syksynä on vähän turhautunut olo. Takareidet ovat nimittäin vieläkin aika kireät, enkä uskalla rasittaa niitä lainkaan. Tänään jää siis kuntonyrkkeily väliin jo ties kuinka monennen kerran, eikä lenkkipoluillekaan ole mitään asiaa. Pitäisi kai olla onnellinen siitä, että jalat eivät sinänsä ole kipeät (eli mitään venähdyksiä ei ole), mutta pakko myöntää, että pikkaisen pistää silti masentamaan. Ehkä huolellisen venyttelyn jälkeen voisi todella rauhallisen lenkin tehdä, mutta ei varmaan ole järkevää riskeerata vakavampia vammoja...




Raihnainen Laiskuri joutuu juoksemisen sijaan
keskittymään elämän mysteerien pohtimiseen.


Eilen sain onneksi edes vähän hyötyliikuntaa! Olin ystäväni muuttoapuna, ja yllättävän hyvin hien sai pintaan ihan vain muuttolaatikkoja purkamalla. Onneksi(!) ehdin paikalle vasta, kun muuttofirman miehet olivat jo ehtineet tuoda suurimmat huonekalut sisälle, sillä en ole ihan varma, olisivatko reidet kestäneet raskaiden esineiden nostelua kovinkaan pitkään. Oli joka tapauksessa mukava olla apuna, ja päivän päätteeksi uuden asunnon onnelliset asukkaat tarjosivat vielä illallisen thaimaalaisessa ravintolassa - talkootöihin saatiin siis vähän rentoutumistakin yhdistettyä!

Tänään pitäisi jaksaa tehdä vielä töitä, mutta illalla on kyläilyn aika. Vaikka ystävien seura mieltä kovasti lämmittääkin, tulee liikunnan puutteesta vähän syyllinen olo: eikö minun pitäisi elää erakkona jossain syrjäisessä maakuopassa ja kieltäytyä kaikista aistinautinnoista varsinkin nyt, kun en pysty hikoilemaan yhtä ainutta leipäpalaa pois? Tästä syyllisyydestä pitäisi päästä eroon. Eihän sillä ole pitkällä tähtäimellä mitään väliä, kuinka muutama päivä menee ilman liikuntaa. Totta kai toivon, että pääsisin mahdollisimman pian taas juoksemaan, ja niin myös uskon. Itse olisin oikein tyytyväinen, jos ensi viikolla olisin jokin arki-ilta taas juoksukunnossa, mutta jos on odotettava pidempään, niin sille ei sitten mitään voi. Pienetkin vammat paranevat valitettavan hitaasti, mutta pahentaa niitä voi hyvinkin nopeasti!

Toivottavasti Laiskurin blogin lukijat eivät kärsi samanlaisista vaivoista, vaan voivat nauttia juoksun huumasta myös tänä viikonloppuna! Juoskaa Laiskurin puolesta pari ylimääräistä kilometriä! :)

2 kommenttia:

  1. Tervehdys.

    Löysin blogisi etsiessäni motivaatiota omaa juoksuharrastusta varten. Täytyy tunnustaa että omat pikku hölkkäilyni kalpenevat lenkkeihisi verrattuna, mutta perässä tullaan (näin niinkuin kuvaannollisesti :). Saman havainnon olen tehnyt, että kun on kerran vauhtiin päässyt niin lepopäivien pitäminen on hirvittävän vaikeaa silloinkin kun kroppa huutaa lepoa. Toivotan siis pitkää pinnaa sinullekin, eivät ne lenkkipolut sieltä ihan hetkessä mihinkään karkaa.

    VastaaPoista
  2. Heippa Lina!

    Onpa mukavaa, että eksyit lukemaan! Lepo on kyllä kimurantti juttu, varsinkin jos on luonteeltaan yhtään sellainen "heittäytyjä", joka innostuu tekemään helposti liikaa... Paljon menestystä myös omaan juoksuharrastukseesi! Huomasin blogistasi, että sinunkin tavoitteenasi on puolimaraton ensi vuonna - seuraan mielenkiinnolla, kuinka projektisi etenee! :)

    VastaaPoista