lauantai 22. lokakuuta 2011

Kahden kuukauden yhteenveto

Tulihan se viikonloppu sieltä! Aamu meni mukavasti ystävän väitöstilaisuudessa, ja nyt on muutama tunti aikaa toimittaa tyhjää ennen karonkkaa. Sen verran tässä on kuitenkin pientä hääräämistä, että päivälenkki jää väliin, mutta onhan tässä toisaalta jo tullut juostuakin tällä viikolla. Hyvillä mielin voi siis pitää lepopäivän.

Kalenterin mukaan Laiskurin uutta elämää on nyt takana tasan kaksi kuukautta! Toissa viikko oli työkiireiden vuoksi melkoista paahtamista, joten viime päivityksen jälkeen ei ole ihmeempiä tapahtunut - oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa! Vaaka näyttää tällä hetkellä 113,8 kg (laskua kahden viikon takaiseen 0,5 kg) ja vyötäröltäkin on lähtenyt taas puolisen senttiä pois. Yhteensä kahden kuukauden aikana paino on pudonnut 4,3 kg, ja vyötäröltä on lähtenyt samassa ajassa senttejä 4,5. Kunto siis kasvaa, ja paino putoaa! Nyt pitää vain muistaa olla maltillinen, sillä niin mukava kuin sitä olisikin laihtua kilo viikossa, on rauhallinen tahti pidemmän päälle terveellisempää.

Eilen pääsin hyvän ystäväni kanssa kiertämään golfkenttää. Saattoi huonossa lykyssä olla jopa kauden viimeinen kierros, sillä osa kentistä valmistautuu jo kovaa vauhtia talviteloille. Pelasimme tällä kertaa Nurmijärvellä, ja peli sujui vähän kaksijakoisesti. Etuysi kulki vielä tasaista bogey-tahtia, mutta takaysillä energiatasot laskivat ilmeisesti vähän liian alhaalle, eikä vielä tällä hetkellä pelkkänä pilkkeenä silmäkulmassa oleville lapsille jäänyt juurikaan kerrottavaa. Sää oli kuitenkin todella kaunis, ja hyvän seuran ja reippailun yhdistelmäähän ei voita mikään!


Laiskurin pallo lepää avauslyönnin jälkeen tyytyväisenä Nurmijärven
C9-väylällä osaamatta pelätä hetken päästä koittavaa hukkumiskuolemaa.

Nyt taitaa olla lounaan aika. Sitten pitäisi vielä väitöslahjan kylkiäisiksi löytää jostain onnittelukortti, silittää paita jne. Olo on kuitenkin aika mukavan kiireetön, ja elämä tuntuu, taas kerran, oikein hyvältä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti