perjantai 14. lokakuuta 2011

Toipumista

Eilinen meni Laiskurilta täysin töiden ja kuntopiiristä toipumisen merkeissä. Unohdin viimeksi mainita, että kuntopiiriin käytettiin aika reippaasti yliaikaa, minkä vuoksi venyttely jäi kaikkien omalle vastuulle. Tai siis "omalle vastuulle". Ainakaan Laiskuri ei saanut itsestään irti yhden ainoaa venyttelyliikettä, ja siitä ollaankin sitten kärsitty! Tosin niitä U-väistöjä tuli varmasti tehtyä toista sataa, enkä oikein usko, että mikään venyttely olisi reisien rasitustilaan auttanut.

Hyvinä uutisina täytyy kuitenkin todeta, että se pieni vihlaisu takareidessä ei ilmeisesti ole johtanut mihinkään vakavampaan. Silti otan ainakin tämän päivän vielä ihan hissukseen, todennäköisesti huomisenkin. Illalla pääsen tapaamaan pitkästä aikaa parhaita opiskeluajan kavereitani, joten voi olla senkin puolesta viisasta lepäillä huomenna. :) Sunnuntaina on kuitenkin haaveissa pitkä lenkki - toivottavasti jalat vain olisivat samaa mieltä!

Vielä ovat tulevien päivien säätiedotuksetkin näyttäneet suhteellisen hyviltä. Rankkasateita ei ole odotettavissa, ja lämpötilakin pysyttelee päivisin plussan puolella. Tämähän tarkoittaa sitä, että hiekkateillä pystyy vielä juoksemaan oikein hyvin! Olen kuitenkin jo alkanut miettiä, mitä sitten pitäisi tehdä, kun tiet muuttuvat ensin mutavelliksi ja sitten peittyvät lumella (minkä jälkeen niistä kai tehdään hiihtolatuja). Tähän asti olen ajanut aina puolen tunnin matkan lenkkipoluille nimenomaan siksi, että hiekka rasittaa juoksualustana polvia ja muita niveliä huomattavasti vähemmän kuin asfaltti. Pienetkin pätkät, jotka olen asfaltilla juossut, ovat tuntuneet heti aika ikäviltä. Mutta hätä ei ole tämännäköinen - Laiskurilla on kaksikin mahdollista ratkaisua ongelmaan!

Ensimmäinen ratkaisu on uusien juoksukenkien ostaminen. Tähän asti Laiskuri on kirmannut ihan tavallisissa lenkkareissa - ihan hyvissä tosin, mutta ei mitenkään erityisesti juoksulenkkareissa. Selailin vähän joutessani juoksufoorumin keskusteluja, joista kävi ilmi, että saatavilla olisi jos minkäkinlaisia juoksukenkiä erilaisia alustoja varten. Ehkäpä sopivasti pehmennetyllä pohjalla voisi juosta asfaltillakin, ilman että jalat ärtyvät?

Toinen vaihtoehto olisi sitten siirtyä siistin sisäliikunnan pariin. Kuntonyrkkeily jatkuu joulukuun alkuun saakka, minkä jälkeen seuraa kuukauden tauko. Sählyä pääsisin kerran viikossa pelaamaan, mutta tänä syksynä en ole kerennyt kertaakaan mukaan (passiivisuuteni johtuu myös siitä, etten ole halunnut tehdä liikaa treenejä korkealla sykkeellä saman viikon aikana). Sulkapallokaverillani on taas ollut sitkeä nilkkavamma, mikä on estänyt mailapelit täysin.

Juoksua ei kuitenkaan millään raaskisi jättää moneksi kuukaudeksi, vaikka sisällä olisikin! Sukelsinkin interwebin ihmeelliseen maailmaan ja aloin etsiä pääkaupunkiseudulta sisäjuoksuratoja. Ja mitä ihmettä - Esport Arenassa olisi peräti 800 metrin pituinen juoksurata! Vaikka ratajuoksu onkin aika hanurista verrattuna metsän siimeksessä etenemiseen, on se silti paljon parempi kuin ei mitään. Alusta on varmastikin ihan ok ja jalkoja ajatellen tarpeeksi joustava, mutta jonkin verran tuo ratkaisu tulisi maksamaan: kymppikortti juoksuradoille maksaa 75 euroa. Sitten pitäisi tietenkin ostaa juoksukengät sisäharjoittelua varten. Jos joku lukijoista on tuolla käynyt, Laiskuri kuulisi mielellään kommentteja!

Nyt Laiskuri toivottaa itse kullekin säädylle erinomaisen rentouttavaa viikonloppua! Ennen illan rientoja on Laiskurillakin vielä valitettavan iso työvuori odottamassa pöydän nurkalla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti