keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kysymyksiä

Flunssa alkaa vihdoin olla nujerrettu, ja enää on aktiivisen liikunnan tiellä siitepölyallergia. Oli aika jännä huomata, että kun flunssa oli pahimmillaan, ei allergiaoireita juurikaan ollut. Voisiko tämä johtua ihan yksinkertaisesti siitä, että kun limakalvot ovat paksun mönjän peitossa, ei siitepöly pääse niitä ärsyttämään? Mene ja tiedä, mutta taudin taltuttua oireet ovat joka tapauksessa palanneet. Tätä riemua kestää onneksi enää parisen viikkoa, ja maanantain 9 km kävelylenkki meni jo ihan onnellisissa merkeissä. Flunssan ikävänä sivuvaikutuksena on vain se, että työt jäivät suurelta osin tekemättä, ja tämä viikko onkin mennyt pääasiassa tietokoneen äärellä.

Koska viikko on urheilun osalta ollut vähän hiljaisempi, on hyvä hetki vastata Quantinan blogissaan esittämiin kysymyksiin. Toivottavasti säännölliset lukijat saavat tästä jotain irti - luulen, että satunnaisempia kunnonkohottajia tämä ei välttämättä juurikaan kiinnosta.

1. Kaunein asia tai esine, johon eilen törmäsit?

Toisella väitöskirjani ohjaajista - yli seitsemänkymppisellä herrasmiehellä - oli yllään mielestäni tavattoman tyylikäs paita. Ei siinä mitään ihmeempää ollut, mutta jotenkin paita korosti hänen persoonaansa liittyvää kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä juuri oikealla tavalla.

2. Mikä oli lapsuuden suosikkibändisi tai -laulajasi?

Ihan varhaisin suursuosikki oli Beatles. Äitini oli 60-luvulla ollut töissä Hampurissa, josta hän oli ostanut Beatlesin Help-levyn. Levyn nimi oli kannessa nimi käännetty saksalaiseen tapaan "Hilfe!", ja tätä vinyyliä 10-vuotias Laiskuri kulutti oikein urakalla. Silloinen suosikki oli ei-niin-yllättäen Yesterday, mutta myöhemmin John Lennonin oivallukset (etenkin Strawberry Fields Forever) säväyttivät vieläkin enemmän. Varhaisteininä Laiskuri kuunteli kovasti Queenia, ja lukioaikana musiikkimaku laajenikin sitten aivan valtavasti (Laiskuri kävi Sibelius-lukion, joka "avarsi horisontteja" melkoisesti).

3. Pidätkö Aino Ihana Maitosuklaasta? (Jos et tiedä, miltä se maistuu, saat tehtäväksesi ottaa siitä selvää!)

Tehtävä vastaanotettu! Laiskuri syö jäätelöä aika harvoin, eikä sinänsä ole fiksua lähteä yllytykseen mukaan, mutta maistaahan aina voi. :)

4. Kenen julkisuuden henkilön asennetta ihailet ja miksi?

En sinällään ihaile aktiivisesti ketään, ainakaan niin, että puhuisin kaverini pyörryksiin jonkun ihmisen erinomaisuudesta. Mutta jos jonkinlaista yhteiskunnallista esikuvaa pitäisi hakea, ei Dalai Lama olisi ihan pöyristyttävän huono valinta. Minua ei kiinnosta itämainen uskonto tai mystiikka juuri lainkaan, mutta sellainen "ei vastata pahaan pahalla" -asenne on todella ihailtava. Toki sama asenne on tuttu myös kristinuskosta, mutta käytäntö on osoittautunut vähän muunlaiseksi.

5. Uskotko karmaan?

Uskon siihen, että jokaisen meistä tulisi pyrkiä hyvään ja että tehty hyvä myös palautuu ainakin jollakin tavalla takaisin. Karman käsite on minulle itse asiassa hieman hämärä - en tiedä, kuuluuko siihen idea siitä, että hyvää pitäisi tehdä sen vuoksi, että itsellekin koituu jotain hyvää. Tähän en nimittäin usko, vaan uskon siihen, että hyvää pitäisi tehdä ilman toiveita mistään "vastahyvästä". Realisti minussa toteaa myös, että hyvään pyrkivillä ihmisillä on ikävä kyllä vaara langeta sinisilmäisyyteen ja hyväksikäytön uhreiksi.

Sanottakoon vielä, että minut on vaikea saada suuttumaan, mutta tahallaan ilkeät ihmiset onnistuvat siinä varsin hyvin.

6. Minkä värinen hammasharja sinulla on?

Oli ihan pakko tarkistaa - tämä on näitä asioita, joihin en ihan kauheasti kiinnitä huomiota! :D Valkoinen se oli, mutta sinistäkin harjasta löytyi. Poika-harja siis.

7. Mikä oli parasta 90-luvussa?

Hyvä lapsuus ja onnellisen viaton nuoruus. Askeleet kohti aikuistumista ja vastuunottamista omasta elämästä.

8. Minkä kirjan olet aina halunnut lukea muttet ole koskaan saanut aikaiseksi?


Niitä on ihan älyttömästi! Joudun työn puolesta lukemaan kauheasti ammattikirjallisuutta, joten rentoutumismenetelmiini ei ihan ykkösenä kuulu kaunokirjallisuuden lukeminen. Kesälomilla luen elämäkertoja ja dekkareita. Haluaisin lukea maailmankirjallisuuden klassikoita ihan kirjailijasta riippumatta, sillä ne tuskin ovat ihan syyttä nousseet klassikkoasemaan.

9. Jos saisit aikakoneen, minne ja mihin aikakauteen sillä matkustaisit?

Apua, vaikka mihin! Olen aivan hillittömän kiinnostunut historiasta, ja olisin kuola valuen matkustamassa ihan mihin tahansa menneeseen aikaan! Antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurit kiinnostavat erityisesti, samoin muinainen Egypti.

10. Pidätkö lautapeleistä? Ja jos pidät, mikä on suosikkipelisi?

Laiskuri rakastaa lautapelejä, etenkin kesäisillä mökkireissuilla! Suosikkeja ovat pelit, joissa taidolla on edes jonkinlainen osa: Alias, Trivial Pursuit, Pictionary (vaikka Laiskuri onkin surkea piirtämään).

11. Mikä on suurin unelmasi?

Suuria unelmia on ainakin pari. Ehkä se suurin on kivan elämänkumppanin löytäminen, mutta uraan liittyviä unelmiakin on. Vai ovatko ne unelmia? Tavoitteita ehkä pikemminkin. Joka tapauksessa sellainen "vaimo, pari lasta, omakotitalo, kiva duuni" on aika lähellä Laiskurin unelmaa. Teini-iässä Laiskuri halusi olla rokki-tähti, joten edes hitunen realismia on haaveisiin tullut... :)

2 kommenttia:

  1. Lautapelit on ihan parhaita. :) Haluaisin olla pelaamassa niitä koko ajan. Carcassonnesta tykkään ja sitten lapsuudesta on jäänyt mieleen myös vanha kunnon Hotel-peli. Nykyään tulee kyllä vietettyä ihan liikaa aikaa pelin Through the Ages parissa.

    Ja jee, Ainoa vaan nassuun, kun sattuu kunnon hellepäivä! :)

    VastaaPoista
  2. Hotel-pelin muistan kyllä, mutta jostain syystä en sitä lapsena juurikaan pelannut! Carcassonea olen kerran kokeillut, enkä enää oikein muista miten se meni... Unohdin muuten listastani shakin, jota pelaan enemmän kuin mielelläni - se tosin ei ole kauhean hyvä valinta esim. mökkiviikonloppuun kavereiden kanssa. ;)

    VastaaPoista