maanantai 23. heinäkuuta 2012

Epätasaista vauhtia

Huuh, olipahan mielenkiintoinen (ja kiva) lenkki! Tarkoituksena oli vain käydä vähän avaamassa jalkojen lihaksia, jotka motkottivat hieman eilisen kolmen tunnin asfalttikävelyn jäljiltä. Lähdinkin kiertämään Paloheinän 9 km lenkkiä todella maltillista vauhtia, eikä tavoitteena ollut muuta kuin lönkötellä matka hiljakseen läpi. Jalat tuntuivat kuitenkin tykkäävän kevyestä rasituksesta niin paljon, että puolen välin jälkeen oli ihan pakko pistää kierroksia lisää! :)

Tämän seurauksena tuli sitten koko kesän epätasaisin lenkki: ekat 4,8 km kulki keskivauhtia 7:30/km, vikat 4,2 km taas 6:06/km. Eihän tuota 6:06/km vauhtia olisi jaksanut ihan kauhean paljon pidempään pitää yllä, mutta olipahan mukava fiilis, kun pitkästä aikaa tuntui jaloissa riittävän potkua! Kaikkein paras fiilis on se, kun ylämäkeen kiristää vauhtia, niin että mäen huipulla ei kuitenkaan ole ihan kieli vyön alla. No, kaiken kaikkiaan 9 km lenkkiin kului tänään aikaa 1:01:38 (6:50/km), ja mikä tärkeintä, koivet tuntuvat nyt paljon vetreämmiltä kuin päivällä.

Sykkeessäkin tuntuu olevan eroa viime vuoteen verrattuna. Tänä kesänä on ollut paljon helpompaa pitää syke 135-145 välillä, ainakin ensimmäiset 3-4 kilometriä. Viime vuonna tuntui siltä, että syke kipusi liki automaattisesti sinne 150 hujakoille, vaikka olisi mennyt ihan hissukseen. Tähän on varmaan monia syitä. Ainakin juoksusäät ovat olleet viileämmät, mikä todennäköisesti vaikuttaa sykkeeseen jonkin verran alentavasti. Lisäksi kroppa on ehkä (onneksi) tottunut maltilliseen vauhtiin eikä enää pillastu samalla tavalla kuin harrastuksen alkuvaiheessa. On myös totta, että olen pitänyt nyt todella vähän välipäiviä liikunnasta, jolloin on pieni ylikunnon riski - tämäkin voi pitää sykettä hieman normaalia matalammalla.

Huomenna olisi töiden jälkeen golfin vuoro, joten juoksupolut kutsuvat vasta aikaisintaan keskiviikkona - saas nähdä, millainen lenkki silloin on vuorossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti