Töiden orja

Olisi kauhean kiva kirjoittaa mukavasti menneestä lenkistä ja energisestä olosta, mutta kun ei voi, niin ei vain voi. Pari viimeistä päivää ovat olleet töiden puolesta ihan uskomattomia - nytkin tulin vasta kotiin, ja kello on jo yli yhdeksän. En ikinä tule ymmärtämään, miksi työkiireet kasaantuvat aina mahdollisimman epäsopiviin hetkiin. Nyt on tuo ensi viikon matka jo takaraivossa, ja tuntuu, että vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja kaiken tekemiseen.

Toisaalta pitäisi kai yrittää ottaa ilo irti siitä, että jalat saavat lepoa. Tänään nimittäin sääret tuntuivat vieläkin vähän rasittuneilta kävellessäni kahden työpaikan väliä (olemme muuttamassa alkuviikosta ja kävin siksi katsomassa uutta työpistettäni). Helsinkiin on lisäksi tullut viime päivinä aivan valtavasti uutta lunta, enkä oikein osaa arvioida, millaista sen päällä olisi juosta. Todennäköisesti mitään ongelmia ei tule, mutta luulenpa, että jalkani tykkäävät siltikin enemmän hiekkatiellä juoksemisesta. Oli miten oli, eniten harmittaa, että sitä juoksusta tulevaa valtavaa energiaryöppyä ei ole nyt moneen päivään saanut kokea. Iso HÖH sille!

Jotain hyvää työrupeamasta on sentään koitunut: New Yorkin matkan sekoittama vuorokausirytmini on vihdoin palannut normaaliksi! Itse asiassa olen päässyt sängystä ylös jopa normaalia aikaisemmin, mikä tällaiselle krooniselle aamutorkulle on aika suuri saavutus! Olen aina kadehtinut sellaisia ihmisiä, jotka ovat pirteinä pystyssä puoli seitsemän aikaan. Oma luontainen päivärytmini tuntuisi pyörivän jossain klo. 10:n ja 02:n välisenä aikana, joten on tuntunut aivan huikealta olla jo kahdeksan aikaan ylhäällä. :)

Laiskurin viikonloppu-tavoitteena on nyt vain selviytyä töistä. Silti olisi kauhean mukava ylläri päästä kertomaan taas juoksemisen nautinnosta..!