keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Suunnittelun juhlaa

Eihän siitä ole montaakaan päivää, kun paasasin juhlalliseen sävyyn lepopäivien tärkeydestä. Tämän välittömänä seurauksena olenkin sitten käynyt lenkillä kolmena päivänä peräkkäin! Tavallaan huvittavaa, tavallaan ei: tänään nimittäin jalat alkoivat vihjailla, että olisi korkea aika levätä. Onneksi sentään mitään pahempaa ei sattunut, mutta sellainen yleinen voimattomuus sai suunnitellun 8,8 km lenkin typistymään 5,4 km mittaiseksi. Olisihan tuon jäljellä olevan matkan jaksanut hölkätä, mutta nyt tuntui siltä, että siinä ei olisi ollut mitään järkeä. Nyt lopetin lenkin kohdassa, josta jouduin kävelemään reilut pari kilometriä autolleni. Tämä toimi oikein hyvänä loppuveryttelynä, ja sainkin jalkojen lihaksia vähän enemmän auki.

Tilastonikkareille tiedoksi, että eilinen 8,8 km lenkki kulki keskivauhtia 7:48/km (eli hyvin hidasta palauttelua), kun taas tänään keskinopeus oli 6:48/km (tästä viimeinen kilometri reilusti hitaampaa vauhtia).

Oli muuten masentava huomata, kuinka vielä eilen askeleita mukavasti pehmentänyt lumipeite oli yhdessä vuorokaudessa sulanut liki olemattomiin! Tilalla oli jotain loskan ja jään sekoitusta, ja paikoitellen asfaltti kuulsi paljaana. On sanomattakin selvää, että Laiskuri protestoi tällaista käännettä! Matkan varrella oli myös yksi silta jäätynyt aika kivaksi peiliksi. Hassua kyllä, juosten siitä pääsi ihan ilman ongelmia ylitse, mutta paluumatkalla meinasin kävellessä lentää peffalleni. Jostain muistojen kätköistä löytyi kuitenkin salamannopeat refleksit, jotka estivät vahingon. :)

Loppuviikosta ja viikonlopusta on tulossa töiden puolesta todella kiireinen, joten voi olla, että niitä tervetulleita lepopäiviä tulee pakostikin nyt muutama. Toivottavasti myös lunta ehtisi sataa lisää ennen seuraavia juoksuja, ei muuta kuin peukut pystyyn!

2 kommenttia:

  1. täälläkin yksi jalkansa kastellut juoksija.. tosi kivaa, kun lenkin jälkeen kengistä ja sukista olisivoinut vääntään 3L vettä, ja juoksuhousut oliat tiesuolan ja kuran värjäämät pohkeisiin asti (vaikka asfaltti/autotietä lenkkipätkästä on vain ihan minimiosuus). Hyh! pakkaset äkkiä takaisin!

    VastaaPoista
  2. Uusissa kengissäni on onneksi Goretex-pinta, joten jalat pysyivät kuivina. :) Kävelin ihan tyynesti yhden järven kokoisen lätäkön halki, eivätkä jalat kastuneet lainkaan! Mutta muuten...

    VastaaPoista