keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Välipäivä

Ilma on tänään ollut melkoisen luotaantyöntävä. Leikittelin jo ajatuksella virkistävästä iltalenkistä, mutta tällä kertaa sade ja hieman jumissa olevat lihakset saavat Laiskurin kyllä pysymään tiiviisti sisätiloissa. Kaiken lisäksi arvelen, että vielä eilen lumen peitossa ollut lenkkipolku on tänään muuttunut enemmän tai vähemmän loskaiseksi mössöksi, jossa ei olisi lainkaan kiva taivaltaa. Ainahan sitä voisi kokeilla asfaltilla juoksua, mutta sitä varten haluaisin kyllä vähän paremmat kengät (eihän tämä vaadi kuin kaupassa käymistä, joten täytyypä alkaa katsella sopivia vaihtoehtoja!)

Aika hyvin on muuten huomannut eilisen juoksualustan vaikutuksen lihaksissa! Harvoin Paloheinän lenkin jälkeen tuntuu minkäänlaista väsymystä reisien yläosassa ja pakaroissa, mutta nyt tuntemukset ovat samanlaiset kuin mäkijuoksun jälkeen! Ihan hyvä juttu, tuleepahan käytettyä uusia lihaksia harjoittelussa. Ilo on kuitenkin valitettavasti hyvin lyhytaikaista: Paloheinän maastot muutetaan/muutettaneen hiihtäjien käyttöön heti, kun lunta on tullut tarpeeksi. Täytyy siis alkaa katsastaa uusia reittivaihtoehtoja. Töölönlahteahan voi aina lähteä kiertämään, ja se Esport Arenan sisähallikin kuulostaa kiinnostavalta - ainakin siellä voisi silloin tällöin tehdä turvallisesti vähän vauhdikkaampia vetoja. Ainoa huono puoli hallissa on se, että se maksaa jonkin verran (kymppikortilla tulisi yhden lenkin hinnaksi 7,50). Toisaalta eihän tässä maailmassa mitään ilmaiseksi saa, ja terveydestä jos jostain on aina valmis maksamaan.

Tämä ilta menee siis pääosin levätessä, mutta huomenna on taas lenkin vuoro. Kyllä tuntuu hyvältä olla taas arkirutiineissa kiinni!

5 kommenttia:

  1. mä kävin lenkillä,säästä huolimatta, ja hitto mikä sää.. :FF olis ollut snorkkeli tarpeen:D

    Mä en jotenkin hallissa juoksemisesta innostu..olis aika helkkarin puuduttavaa juosta samaa rataa ympäri vaan koko ajan. Mä varmaan lopettaisin juoksun siihen, jos hallijuoksu olis ainoa vaihtoehto :P

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin paljon mieluummin ulkona juoksen, mutta ehkäpä sitä voisi käydä sisälläkin kokeilemassa. :) Mutta pelkkä sisäharjoittelu tuntuisi kyllä minustakin mahdottomalta ajatukselta!

    VastaaPoista
  3. Kannattaa hyödyntää nyt alennusmyynnit. Niistä saattaa löytyä kunnon popot huokeaan hintaan. :) Asfalttijuoksu kieltämättä pistää ainakin minulla kintut koville, mutta sopivilla tossuilla polvet kestävät noin 25-30 asfalttikilometriä viikossa. Minulla on tällä hetkellä Niken Vomero+ 6 -kengät, ja ovat toimineet hyvin. Itselle sopivan mallin tietysti löytää vain kokeilemalla.

    En nyt muista, oletko aiemmin maininnut jalkakivuista, mutta osallahan mitään oireita ei edes tule, vaan voivat pinkoa asfaltillakin minkä lystäävät. :)

    VastaaPoista
  4. Talvikeleillä juoksuun kannattaa hankkia nastalliset kengät. Mahdollistaa mukavamman juoksun myös epävarmoissa pito-olosuhteissa.

    Suunnistajan kauppa myy monenlaisia...
    http://www.otsalamppu.fi/product_catalog.php?c=13
    Paljaalla asvaltilla nuo toki ovat vähän ikävät, mutta pehmeällä pohjalla (sorapintainen klv riittää) ihan ässät.

    Kesän tullen kannattaa varmaan kokeilla myös suunnistusta, antaa aivoillekin virikkeitä juostessa...

    VastaaPoista
  5. Quantina: kiitos muistutuksesta, shoppailun vihaajana en olisi allennusmyyntejä edes muistanut! Tuo asfaltti ei ole minunkaan ystäväni, joten tarkkaan saa kyllä kengät valita...

    Säätäjä-ässä: kiitos vinkistä (ja linkistä)! Voi olla, että on ostettava kahdetkin popot, sillä Helsingin keskustassa lumitilanne on aina vähän epävarma (varsinkin tämä talvi näyttää muodostuvan taas tällaiseksi vesisade-talveksi). Itse asiassa Paloheinässä on aika usein näkynyt suunnistajia, ja lajin kokeileminen on käynyt mielessä! :)

    VastaaPoista