maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuoden 2012 tavoitteet

Päivä on käynnistynyt hyvin, hyvin hitaasti. Aikaeron vaikutukset tulivatkin häiritsemään vuorokauden viiveellä, enkä saanut eilen unta ennen aamuneljää. Työpäivä meni ainakin virallisen työajan näkökulmasta täysin ohi, joten ilta vierähtää töiden merkeissä. Huomenna yritän kaikin keinoin saada itseni ylös jo aamulla, sillä päivärytmi ei voi pitkään jatkua tällaisena.

Lupasin eilen listata joitain tavoitteita tälle vuodelle. Koko syksyn elin oikeastaan siten, etten asettanut minkäänlaisia tavoitteita painonpudotuksen tai juoksuaikojen suhteen - odotin vain elämäntapamuutoksen tehoavan kyllin hyvin. Ja sanotaan nyt vielä, että olisi se varmasti tehonnutkin, jos muutos olisi ollut johdonmukainen ja vapaa-aika ei niin turmiollista. :)

Nyt kun ajattelen tarkemmin asiaa, niin tavoitteet voivat ehkä kuitenkin olla ihan hyvästä. Ainakin ne voivat tuoda lisäkuria vaaran hetkenä, ja samalla ne tuovat järjestystä elämään ja harjoitteluun. Joten aloitetaanhan! :)

Laiskurin tavoitteet vuodelle 2011
  • Paino toukokuun lopussa 105 kg, vuoden lopussa 95 kg
  • 7,3 km ennätys vuoden lopussa alle 40 minuutin (nyt 42:58, juostu 19.10.)
  • 10 km ennätys (2 x Petikon 4,7 km mäkinen lenkki + vähän päälle) noin tuntiin (nyt 1:08:41, juostu jo 4.9.)
  • 4,9 km ennätys alle 25 minuutin (nyt 27:01, juostu 3.11.)
  • Puolimaraton 2:20:00 (pisin lenkki tähän asti 18 km aikaan 2:12:00, juostu 27.11.)

Näillä spekseillä lähdetään siis nauttimaan juoksusta vuonna 2012! Juoksutavoitteissa onnistuminen riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin paino lähtee putoamaan, sillä jo yksin laihtuminen parantaa juoksuaikoja, vaikka kunto muuten pysyisikin samana. Täällä voi jokainen arvioida oman juoksuaikansa paranemisen suhteessa painon pudotukseen. Laskurin mukaan oma viiden kilometrin aikani paranisi esimerkiksi lähes 50 sekuntia, jos painoa olisi 4 kg vähemmän. Jos tämä pitää paikkansa, pitäisi vuoden juoksutavoitteiden olla täysin realistisia, kunhan vain paino putoaa tavoitteen mukaisesti.

Tänään jää valitettavasti (töihin liittyvän) iltamenon vuoksi lenkki väliin, mutta eilen oli jo ilo aloittaa uusi juoksuvuosi Paloheinässä! Ensimmäiset 7,3 km ovat siis jo takana, ja mieli on hyvä ja toiveikas!

2 kommenttia:

  1. Hienoja tavoitteita, ja varmasti realistisia, onnea uuteen vuoteen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos blueberry, samoin sinulle! :) Aika näyttää, ovatko tavoitteet realistisia, mutta näihin ainakin pyritään. :)

    VastaaPoista