Olen huomannut, että "huonon" lenkin jälkeen pyrin aina palaamaan juoksupoluille mahdollisimman pian, jotta ikävä fiilis ei pääsisi muhimaan mielen pohjilla liian kauan. Näin kävi myös tällä kerralla - on vasta alkuilta, ja olen jo ehtinyt käydä juoksemassa! :)
Odotin jalkojen olevan tänään aivan kuolleet, mutta mitä vielä: aivan kuin en olisi liikkunut eilen lainkaan! Laiskurin kroppa toimii näköjään vähän oudolla tavalla, mutta mitäpä tuosta; edessä on muiden kiireiden vuoksi ainakin kahden päivän juoksutauko, joten oli todella mukava päästä tänään liikkumaan.
Valitin eilen juoksualustan kovuutta ja tajusin tänään, etten ollut ottanut huomioon kaikkia vaihtoehtoja: Paloheinässähän on Laiskurin normireitin lisäksi pururata, jonka alustan pitäisi pysyä pehmeänä huomattavasti pidempään kuin hiekkateiden! Paloheinän purtsin huono puoli on vain se, että reitin korkeuserot ovat melkoiset, ja juurikin tästä syystä olen yrittänyt välttää sitä. Nyt olivat vaihtoehdot kuitenkin hyvin vähissä, joten Laiskurin oli lähdettävä koettamaan onneaan tälle köyhän miehen vuoristoradalle.
Paloheinän pururata tarjoaa juoksijalle kolme vaihtoehtoa: 3 km, 5,2 km ja 7,5 km pituiset lenkit. Näistä 5,2 ja 7,5 kilometrin reitit etenevät käytännössä koko ajan samaa reittiä, mutta 7,5 kilsan matkalla tulee lopussa reilun parin kilometrin ylimääräinen kiekura. Mukavaa reitillä on se, että pururadan sivuun on merkitty "kilometritolpat" puolen kilometrin välein, mikä auttaa pysymään kärryillä matkan taittumisesta. Ja niin kuin arvelinkin, alusta oli mukava juosta - puru oli itse asiassa vähän liiankin pehmeää välillä, ja huomasin juoksevani usein tien reunalla, joka ei upottanut aivan niin paljoa.
Juoksu tuntui tänään ihan kohtalaiselta. Jyrkät mäet pitivät sykkeen jatkuvasti aika korkeana (koko lenkin keskisyke 162), mutta toisaalta oli ihan hyvä kokeilla vaihteeksi tällaistakin lenkkivarianttia. Olin jo viiden kilsan kohdalla aika väsynyt, mutta olin utelias näkemään pisimmän reitin, ja niinpä käännyin 7,5 km kierrokselle. Ei olisi ehkä kannattanut: aivan kierroksen loppuvaiheessa (6 km jälkeen) noustaan lähes Paloheinän mäen huipulle, ja kun sieltä ollaan päästy alas, edessä on vielä yksi jyrkähkö mäki! Toisin sanottuna siinä vaiheessa, kun juoksija on jo lähes huoahtanut helpotuksesta, tulee vastaan koko lenkin raskain kohta!
Kaikesta onneksi selviää, ja maaliin päästiin tälläkin kerralla. Mukavinta tänään oli huomata, että koivet olivat toipuneet eilisestä hyvin ja että yleisfiiliskin oli rasittavasta reitistä huolimatta paljon parempi kuin eilen. Ja miksei olisi: onhan juokseminen nyt kuitenkin ihan älden makeeta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti