lauantai 10. syyskuuta 2011

Syntinen laiskuri

On melkein synti ja häpeä olla näin hienolla ilmalla sisällä - kuitenkin tässä sitä taas näpytellään blogia! Kunnonkohotus on kuitenkin jatkunut tänään kuntonyrkkeilyn merkeissä. Treeneissä huhkittiin lähes kaksi tuntia, ja olo on näin jälkeenpäin mitä parhain! Ilmeisesti kroppa oli hieman toipunut keskiviikon ensijärkytyksestä, ja keskisyke pysyi nyt paljon alhaisempana (153 bpm). Mielenkiintoista muuten huomata, että ryhmässämme on monta hoikkaa, jopa hieman urheilijankin näköistä kaveria, mutta yhtä lailla he uupuvat harjoituksista kuin minäkin, ja ainakin oma parini (nelikymppinen, urheilullinen mies, joka ei omien sanojensa mukaan ole kuitenkaan treenannut juuri lainkaan) löi minua heikommin ja väsyi nopeammin. Tämä on sikäli kiva huomata, että sitten kun tästä vararavinnosta pääsee vähän eroon, niin sitähän voi olla jopa ihan hyvässä kunnossa!

Tuleekohan muuten kenellekään muulle liikunnasta samanlaisia mielitekoja kuin minulle? Varsinkin kuntonyrkkeilyn jälkeen saan usein suoranaisen himon juoda maitoa - nytkin menee rasvatonta maitoa suoraan litran tölkistä. Normaalisti en arkipäivisin maitoon koske muuten kuin kahvin seassa, joten ehkä tämä on kropan tapa kertoa, että proteiinia tarvitaan. Tai sitten mun vain tekee mieli maitoa ja selitän ihan höpöhöpö-juttuja.

Pieni ongelmakin tässä uudessa kuntoilun täytteisessä elämässä näyttää tulevan. Lepo on kaikessa liikunnassa todella tärkeää, ja nyt näyttää siltä, että on paljon vaikeampi löytää aikaa levolle kuin liikunnalle! Huomenna olisi Polarin ohjelmiston mukaan lepopäivä (harjoituskuormitus on komeasti punaisella), mutta toisaalta taas olo on ainakin nyt ihan pirteä, ja jos huomenna en mene lenkille, jäävät viikon juoksut yhteen lenkkiin. Se taas ei ole paljon, kun kuitenkin tähtäimessäni on yleisen kunnon kohentamisen lisäksi nimenomaan juoksukunnon parantaminen. Puolimaratonia ei vedetä pelkillä lihaskuntoharjoituksilla, eikä kuntonyrkkeily ole paras laji aerobisen kunnon kehittämiseen. Ehkä siis uhmaan kaikkivoipaa tietokoneohjelmaa ja menen huomenna juoksemaan - kevyt vitonenkin olisi parempi kuin ei mitään.

Otin muuten blogiin käyttöön tuollaiset mainospalkit. Sanokaa, jos ärsyttää, niin katsotaan, saisiko ne pois. Minulle ne näyttävät mainostavan tällä kertaa vähän erilaisia lihaskuntoharjoituksia: "Vahvista lantionpohjan lihaksia - tee se oikein!" -- sori, olen huono tuossa. Sen sijaan sinkkuna minua voisikin kiinnostaa tämä suomen kielen juhla: "Etsitkö nainen? Se on lähempänä kuin uskotkaan!"

Nyt ehtii koomata puolisen tuntia, minkä jälkeen on edessä rauhallinen illanvietto parin ystävän seurassa - hyvää ruokaa, ehkä vähän viintä tahi olutta ja paljon naurua ja höpötystä. Mukavaa iltaa itse kullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti