maanantai 26. syyskuuta 2011

Vaateostoksilta ennätystehtailuun

Reidet ovat olleet pari päivää aivan tulessa lauantain kuntopiirin jäljiltä. Eilen jäi siis lenkki kauniista säästä huolimatta väliin, nyyh! Toisaalta Polarin sykemittariohjelmiston mukaan rasitustaso oli tänäänkin vielä reippaasti punaisen puolella, joten lepoakin tarvitaan. Tänään ei levon tarve kuitenkaan enää estänyt minua menemästä lenkille, ehei!

Ennen juoksun huumaa kävin kuitenkin vihdoin katsomassa jotain sopivaa ulkovaatetta kylmeneviä säitä ajatellen. Olin männä viikolla saanut Stadiumista postia, jossa minua muistutettiin, että olin keväällä liittynyt  johonkin Stadium-klubiin tai vastaavaan ÄsEtuPirkkaNapero-kerhoon, ja luvattiin etukupongilla 20% alennusta seuraavasta ostoksesta. Eli ei muuta kuin Myyrmannin Stadiumiin, josta löysinkin itselleni aika kivan takki+housut-yhdistelmän. Ja olihan se etukuponki mukana, olihan? No ei ollut, ei tietenkään ollut!! Onneksi myyjä oli kiva ja lupasi, että jos kiikutan sen kupongin myöhemmin liikkeeseen, he hyvittävät alennushinnan minulle. Nyt olen siis muodikas Laiskuri!

Koska jalat olivat tosiaan vielä vähän väsyneet, ajattelin että Paloheinän tasainen 7,2 km:n lenkki riittää hyvin iltalenkiksi. Lähdin rauhallista vauhtia liikkeelle, mutta jo parin kilometrin kohdalla takaa alkoi kuulua pölpötystä - jotkut olivat selvästikin saalistamassa Laiskuria! Minun puolestani jahtaajat olisivat voineet mennä milloin vain reippaasti ohitse, mutta ehkä sitten alitajuisesti kiristin vauhtia, niin että he pysyivät koko ajan n. 100 metrin päässä minusta. Lopulta kärsivällisyyteni loppui ja pingoin karkuun ihan reippaasti kovempaa vauhtia.

Pitkäkosken risteyksessä (josta on enää 1,8 km Paloheinään) tajusin, että olen edennyt hitaasta alkuvauhdista huolimatta kuitenkin aika hyvää vauhtia. Kiristin tahtia entisestään ja oikeastaan ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että etenemistäni voisi kriittisestikin arvioida joksikin juoksua muistuttavaksi! Muistelin reittiennätykseni olevan 46:30, joten tuohon viimeiseen 1,8 kilometriin oli aikaa jäljellä karvan vajaat 10 minuuttia. Pystyin todella hyvin pitämään vauhdin yllä loppukirissä, ja loppuajaksi tuli uusi ennätys: 46:08 (6:24/km, keskisyke 162)! Tämä oli ihan oikeasti kova yllätys, sillä pari ensimmäistä kilometriä olivat varmasti jotain 7:30/km vauhtia. Lisäksi voin ylpeänä todeta, että viimeinen 1,8 km kulki 5:17/km keskivauhtia, mikä on minulle aivan hurjaa! Onhan siinä lopussa enemmän alamäkiäkin, mutta hyvältä tuntuu ennen kaikkea se, että loppukiri ei jäänyt kesken, vaan jaksoin hyvin loppuun saakka.

Varsinkin loppuviikosta on töiden puolesta tulossa todella kiireinen, joten rasituksesta huolimatta täytyy lenkeille yrittää löytää aikaa nyt alkuviikon puolelta. Joten palataan uusin tunnelmin tuonnempana - maanantaista huolimatta mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti